Koska olemme päättäneet kunnioittaa Aftonbladetia pienellä ”nuhtelulla”, lienee paikallaan etukäteen vakuuttaa, että emme lainkaan pidä niistä mielipiteistä, joita lehti vastustaa artikkeleissaan ”Kansanvalistuksesta”. Niiden yhteydessä lehti esitti eräitä omia teorioitaan – täysin omia ja omalaatuisia. Tällainen vakuutus olisi tuskin tarpeellinen ellei kyseessä olisi nimenomaan Aftonbladet .

On valitettavaa, kuinka vähän tervettä järkeä ja oivallusta meillä käytetään monissa yleisimmissäkin ja yhteiskunnan elämään syvimmin vaikuttavissa asioissa. Tuntuu kuin eläisimme Egyptin pimeydessä tietämättä mitään menneisyydestä sen enempää kuin nykyisyydestäkään. Missä muualla voisi kuulla näin järjettömiä väitteitä kuin yhtäältä: ”ketään ei voi pakottaa hankkimaan suurempaa tietomäärää kuin hän tarvitsee”, tai toisaalta: ”valtio on olemassa perheitä varten, eivätkä perheet valtiota varten”. On häpeä sanoa, että edellisen väittämän ovat esittäneet köyhäinhuoltokomitean kunnioitetut jäsenet ja jälkimmäisen Aftonbladet , jonka mainituissa artikkeleissa on lukuisia samankaltaisia sukkeluuksia.

Edellisen väittämän osalta riittänee huomautus, että se on ristiriidassa kasvatuksen käsitteen kanssa, sillä kasvatus on aina pakkoa. Jos taas puhutaan siitä, onko valtiolla oikeus pakottaa yksilö hankkimaan korkeampi koulutus kuin hänen lähimmät kasvattajansa, vanhemmat ja holhoojat, pitävät tarpeellisena, niin vastaus sisältyy valtion käsitteeseen. Valtio on näet toteutettu yleinen järki, eikä mielivallalla tai itsepäisyydellä ole sananvaltaa sitä vastaan. Siitä syystä jokaisessa valtiossa onkin instituutioita, jotka osoittavat tämän pakon todellisuudeksi. Ruotsissa tällainen instituutio on esimerkiksi se, että jokaisen luterilaista uskoa tunnustavan on pakko valmistautua ehtoolliseen ja hankkia sitä varten tiettyjä tietoja. Vielä yleisempi on valtion vaatimus, että jokaisen kansalaisen on tunnettava valtion lait. Jos rikkoo lakeja, tietämättömyys ei riitä puolustukseksi.

Jos sen sijaan noudatetaan Aftonbladetin korkeasti viisasta käsitystä perheen ja valtion suhteesta, niin kellä isällä tahansa on oikeus kieltää lapseltaan kasvatus kokonaan. Jos valtio on pelkkä keino ja perhe päämäärä, mikään ei estä perheenjäseniä hylkäämästä yhteiskuntajärjestystä keinona, joka ei johda päämäärään ja valitsemasta toista, esimerkiksi oikeudettomuuden tilaa, villieläinten elämää. Aftonbladet tuskin kieltää, että päämäärä voidaan saavuttaa lukemattomin keinoin. Olisi varmaan outoa, että päämäärän jo saavuttaneet perheenjäsenet, niin pienet kuin suuretkin, välittäisivät enää keinosta, jolla se saavutetaan. Onhan selvää, että jokainen perheenjäsen on de facto saavuttanut päämäärän. Valtiolla voisi tällöin olla korkeintaan jonkinlainen oikeus pakottaa sivistyksen tielle ne onnettomat, jotka eivät kuulu mihinkään perheeseen. Tällöin valtio ei olisi kuitenkaan olemassa ”perheitä varten”, vaan perheiden ulkopuolella olevia varten, ei-”perheitä” varten. Kylläpä me molemmat joudumme tässä tosiaan pahaan kiipeliin, Aftonbladet -parka! Tuntuu mieltei (anteeksi vain, että sanon näin), että koko asia olisi parasta jättää sikseen. Sillä minäkään en tahdo olla väittämässä, että perhe olisi olemassa valtiota varten. Jos tässä asiassa on välttämättä totuuden nimessä esitettävä jokin väittämä, niin perheestä ja valtiosta lienee varminta sanoa, että toinen on olemassa toista varten ja päinvastoin, ja kumpikin on siis päämäärä sinänsä.

On vaikea arvata, mitä hra Aftonbladet sanoo tästä ratkaisusta. On kuitenkin jotain toivoa siitä, että mainittu herra suo ylhäisen suosionsa. Syyt sisältyvät samoihin artikkeleihin kuin lainattu rikkiviisas väittämäkin. Miten voisi muutoin olla niin, että kansakoulut ”avaavat mielet valtiolle sekä perhettä avarammalle elämälle”, ”suuntaavat ajatukset asioihin, joilla on yleisempää kantavuutta, ja vapauttavat lyhyesti sanottuna koko sielun vanhojen ennakkoluulojen ja tietämättömyyden kahleista”? Entä mitä tämä kaikki oikein hyödyttäisi? ”Perhettä avarampi elämä?” ”Yleisempi tarkoitusperä?” ”Vapauttaa?” – Kyllä tässä nyt mennään liian pitkälle. Miten perhe, päämäärä, voidaankaan näin alentaa suhteessa keinoon, valtioon! Onko joskus kuultu keinosta, jolla on itse päämäärää ”kantavampi elämä”, ”yleisempi tarkoitusperä”? Onko ”vapauduttava” päämäärästä, jotta päästäisiin keinoon? Suokaa anteeksi! Tekisi mieli sanoa, että itse teesi kertoo tietämättömyydestä; johtopäätökset sivuavat näet niin läheltä yksinkertaisuutta, että niitä käy tosiaan vaikeaksi erottaa siitä.

Tällaisia esimerkkejä on näissä artikkeleissa yllin kyllin. Niinpä Aftonbladet kirjoittaa: ”olisi merkillistä jos Kaikkinäkevän silmien edessä yhtäläiset eivät olisi sitä myös vähemmän selvä- ja tarkkanäköisten ihmisten edessä”. Eikö Aftonbladet itse vastaa kysymykseensä? Tai ellei lehden mielestä ole vaivalloista katsella ympärilleen maailmassa, se saa havaita kuinka rajattomasti helpompaa on löytää eroja kuin yhtäläisyyksiä. Voi tietysti sanoa, että norsu ja hiekanjyvä ovat ”yhtäläiset Kaikkinäkevän silmien edessä”, mutta lehden lienee vaikea löytää yhtäläisyyttä. Eiköhän se pidä antaa anteeksi ”vähemmän selvä- ja tarkkanäköiselle” Aftonbladetille? Kun lehti on niin mahtavan kirjanoppinut, sen olisi pitänyt muistaa, että Sanassakin sanotaan: ”Me näemme osaksi”. Ja tällaisen kansanvalistajan pitäisi olla aika vakuuttunut siitä, että ”totuuden hengen” laskeutuessa kukaan ei enää pitele auraa eikä liioin kynää. Siihen asti saamme kai entiseen tapaan tulla eri yksilöiden kesken toimeen korkeamman tai alhaisemman sivistystason avulla. Sillä mitä korkeammalle kansansivistys kohoaa, sitä enemmän opettaja ja virkamies joutuu näkemään vaivaa lisätäkseen omaa sivistystään, mihin lehti itsekin viittaa. Toisen edistyminen edellyttää vuorostaan toisenkin edistymistä. Neljäntenä kansakoulujen tuomien ”huomattavien etujen” joukossa mainittu on siis seurauksiltaan samanlainen mätäkuun juttu kuin edellä esitetytkin.

Se liittyy kuitenkin toiseen Aftonbladetin oppiin, joka antaa karkeudessaan sangen epäedullisen todistuksen moisesta kansanvalistajasta. Lehti on nimittäin sitä mieltä, ”että oman yhteiskunnallisen ja seuraelämässä saavutetun aseman pohdinnan ja siihen liittyvän epämiellyttävyyden” tulisi olla ihmiselle oikea kannustin tiedon ja sivistyksen hankkimiseen. ”Epämiellyttävä asema” merkitsee lehdelle ”kuninkaan-, kruunun-, holli- tai reservikyytiä” jne. Kukaan tuskin kieltää, että tunnustettu ymmärryksen tarve, tiedonhalu, on ja sen tuleekin olla kaiken todellisen tietämisen edellytys. Mutta tarvittiin todellakin Aftonbladetia opettamaan, että ihmisen tieto edellyttää hänen ulkoisen taloudellisen ”yhteiskunnallisen asemansa” herättämää kiusallista tunnetta. Tähän asti on jokainen ajatteleva ihminen ollut sitä mieltä, että tietoa on tavoiteltava sen itsensä tähden, että ymmärryksen ja tahdon jalostaminen ovat tavoite sinänsä. Aftonbladet on kuitenkin tehnyt tästä kaikesta pelkän välineen, jonka avulla vapaudutaan ”kuninkaan-, kruunun-, holli- ja reservikyydistä” ja muusta sen kaltaisesta. Se kansa, jonka valistamisen puolesta Aftonbladetin pitäisi puhua, Ruotsin rahvas, on jo aivan liian valistunutta uskoakseen, ettei valistuksella ja sielun jalostamisella olisi tämän jalompaa tavoitetta. On kokonaan toinen asia, että nämä rasitteet ovat raskaita ja että yleensä olisi toivottavaa ja tarpeellista jakaa verotaakat tasaisemmin. Epäilemättä tämäkin etu voidaan saavuttaa, kun valistus tasaisemmin leviää. Maallisen hyvän saaminen ei kuitenkaan ole valistuksen peruste eikä liioin sen tavoite. Sanotaanhan: ”Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa”, toisin sanoen sielun jalostusta, ”niin kaikki tämä teille annetaan”, toisin sanoen kaupanpäällisiksi tulee kaikki se ”mikä kuuluu ruumiin ylläpitoon ja tarpeisiin”.

Sanalla sanoen: jos puhuu valistuksen puolesta siten kuin Aftonbladet , silloin on parempi vaieta, kunnes on edennyt kappaleen matkaa pitemmälle valistuksen tiellä. On aiheellista ja kiitettävää taistella esimerkiksi sellaisia mielipiteitä vastaan, joita köyhäinhoitokomitean jäsenet ovat yrittäneet saada kuuluviin. Tästä ei kuitenkaan seuraa, että olisi aiheellista ja kiitettävää pyrkiä levittämään edellä esitetyn kaltaisia vääriä ja järjettömiä mielipiteitä. Valistuksen asiaa ei nimittäin edistetä niin, että esiinnytään sen edustajana ja puolustajana ja esitetään tästä huolimatta syitä, joiden hyväksyminen nousisi kaiken valistuksen esteeksi, tai että annetaan valistuksesta sellainen käsitys, joka on omiaan tekemään siitä halveksittavan ja hylättävän.