Varsin ylimielisesti suhtautuu onnettomuuksiin kauan kestänyt onni.

(Quintilianus)

Linnunpoikanen, joka on jo kauan halunnut lähteä ahtaasta pesästään, nousee viimein luottavaisesti heikoille siivilleen ja tavoittelee taivaan lakea. Samoin ihminen ryhtyy täynnä itseluottamusta toimittamaan erilaisia tehtäviä eikä epäile noiden hankkeiden menestyksellistä sujumista. Koska mitkään vastoinkäymisten nuolet eivät ole häntä toistaiseksi haavoittaneet, hän ei välitä yhtään siitä, mitä saattaisi tapahtua.

Lähes kaikilla, jotka eivät ole vielä kokeneet ihmiselämän epävarmuutta, on sama itseluottamus, ja tuon saman petollisen välinpitämättömyyden uhreiksi he joutuvat.

Koska asia on näin, sellaiset ihmiset katsovat olevansa vielä kauempana vaarasta, jotka ovat jo kauan aikaa säästyneet täysin kaikkinaisten vastoinkäymisten aiheuttamalta tuskalta. Pitkään jatkuneen menestyksensä ylpistäminä he halveksivat niitä, jotka eivät kykene tyynin mielin kestämään kohtalon kovia iskuja, ja menevät ylimielisyydessään niin pitkälle, että etsivät tilaisuutta uhmata kohtalon voimia.Niinpä meren myllerrystä kokematon merimies ei tunne lainkaan pelkoa: selviydyttyään kerta toisensa jälkeen onnellisesti merimatkasta hänestä tulee täysin välinpitämätön ja hän jopa alkaa toivoa osakseen vaaroja ja vastuksia.

Nämä näkökohdat mielessämme voimme pakostakin yhtyä Quintilianuksen sanoihin ”Varsin ylimielisesti, jne.”