Snellmanin henkilöhistoriassa Kuopion aika on saanut myyttisen maineen, joka on kummunnut siitä, että Kuopion syrjäisyys ja Snellmanin maailmanmaine on nähty sovittamattomana yhtälönä. Lopputulos oli kuitenkin se, että lyhyessä ajassa Euroopan tiedemetropoleista tullut oppinut maailmanmies nosti Saima-lehdellään Kuopion Suomen kartalle ravistelemalla suomalaisen kansallistunnon täältä käsin hereille. Snellman onnistui tekemään sen uudessa kotikaupungissaan, jonka nimeä Helsingissä ei osattu edes lausua; joku ”Koopia” tai ”Kupia” se oli. Viranomaiset laskivat tässä myös väärin, heille kun mahdollisimman etäinen paikka sopi hyvin, koska sieltä asti ei häiritsevä ääni kuuluisi pääkaupunkiin. Toisin kuitenkin kävi.92

Maantieteellisesti Kuopio oli Helsinkiin verrattuna syrjäseutua. Samuel Rinta-Nikkolan suomentaman Daniel Djurbergin maantieteen oppikirjan mukaan Kuopio oli ”yxi pieni regulieri kaupunki keski läänisä liki yhtä suurta iärviä”. Kallavesi ympäröi kaupunkia kolmelta taholta ja pakotti hankaliin kierto- ja lauttayhteyksiin, joihin Snellmaninkin joutui turvautumaan. Elokuun lopussa hänellä ei ollut käytössään suojaisia talviteitä.93 Hän matkusti Kuopioon ilmeisesti vanhaa postireittiä pitkin, joka kulki Loviisan, Heinolan, Mikkelin ja Joroisten kautta.94

Osan matkasta Snellman ajoi kyytikärryillä pitkin vanhaa Savontietä. Topeliuksen kokemuksen mukaan vaunujen istuinosa oli kiinnitetty ilman mitään välitintä akseliin, jolloin ”jokainen ajokalun nytkähdys tuntuu kohta sinun jaloissas ja selässäs, aivan kuin istuisit kiireesti kulkevan ruuvilaivan koneen päällä. Jokainen pikku kivi maantiellä kostaa siitä kun häntä häiritset, jokainen kuoppa antaa tyrkkäyk-sen tyrkkäystä vastaan, jokainen siltakapula sinulle tuntuvasti osoittaa vihastustansa. Ajapas tällä tavoin tuntikausia kivistä tietä, niin olet kurittanut lihasi tavalla, joka on paljon vaikeampi ja siis ansiollisempi, kuin olisit toimittanut toivioretken Roomaan, herneitä kengissäs!”95 Snellmanin omien sanojen mukaan matka sujui niin turvallisesti kuin se tässä maassa oli ylipäätään mahdollista. Hän murehti vain sitä, että hyvästä pakkaamisesta huolimatta kirjat tulivat surkeaan kuntoon.96

Raportoidessaan matkastaan Tengströmille Snellman kertoo, että Savo ei maisemiltaan vastannut lainkaan hänen odotuksiaan. Heinolan ja Mikkelin välillä hän oli nähnyt vielä kauniita maisemia, mutta Mikkelin jälkeen ne olivat yksitoikkoisia, matalat kukkulat olivat karuja kivikkoja tai lyhytkasvuista lehtimetsää, eikä viljelyksiä näkynyt ollenkaan, kun talot olivat niin etäällä toisistaan. Vain harvassa kohdassa Snellman näki vesistöjä. ”Kaiken kaikkiaan ei siis mitään maalauksellista.” Tunnelma vaihtui nopeasti, kun kaupunki vihdoin ilmestyi horisonttiin sunnuntaina 20.8.1843. Näkymä palkitsi matkan vaivat. Hän saapui pienimuotoiseen alppimaisemaan, josta avautui laajoja näkymiä yli vesien ja maiden. Kaupungin sijainti oli kaunis, Kallaveden lukemattomat pienet saaret olivat kaunista katseltavaa; kaupunki näytti avoimelta, iloiselta ja hyvin hoidetulta.97 Kuopiossa elettiin mitä ihaninta jälkikesää, päivällä lämpötila kohosi 23 asteeseen ja kuutamoiset illatkin olivat lauhat.98

Maisemat olivat puhutelleet myös ulkomaalaisia. Amerikkalainen matkasaarnaaja John Paterson kuvasi seutua 1819: ”Vietimme kaksi tai kolme päivää tällä kauniilla, runollisella seudulla. Ympäristössä olevat maisemat ovat kenties maailman kauneimpia. Lukuisat järvet, jotka peittävät seudut ja somat saaret, joita on siroteltu näihin järviin, tekevät ne todella viehättäviksi. Purjehdimme näillä järvillä ja huomasimme ne todella virkistäviksi.” Kuopion seudut olivat innoittaneet myös taiteilijoita. Munsterhjelmin maalausta kuvaillessaan Topelius sanoo: ”Täyttä käsitystä ei Kuopion kauneudesta voinut saada, ennen kuin on noussut tuolle taustalla kohoavalle harjulle, Puijon vuorelle, joka ylöskapuamisen palkkioksi tarjoaa mitä ihanimman näköalan yli Kallaveden selkien ynnä niiden satojen saarien, luotojen, salmien, lahtien ja ruohorantojen.”99

Kuopion ja sen ympäristön luonnonkauneus oli kiistaton, vaikka kulttuurimaiseman rakentaminen oli vielä kesken. Eräs matkakirja 1840-luvulta kertoi, että kaupunkiin oli suunnitteilla puistoja ja käytäviä, mutta toistaiseksi Kuopio oli pieni ja vailla suurenmoisuutta. Kaupungissa oli kyllä maaherran palatsi ja komea kirkko. Suurelliseksi mainittiin asemakaavan venäläisperäinen piirre: säännölliset, viivasuorat kadut jakoivat kaupungin tasaisiin ruutuihin, joissa tyhjät tontit viheriöivät, koska valtaosa tonteista oli vielä rakentamatta. Pietari Hannikainen suositteli 1840-luvulla, että enemmän vaihtelevuutta ja vaikka epäjärjestystäkin antaisi kaupungille keveämmän muodon.100 Talvisin matala kaupunki peittyi lähes kokonaan lumeen. Elettiin aivan erillään muusta maailmasta; ainoastaan kerran viikossa posti toi etelästä kirjeitä ja lehtiä.

Suomen ollessa teollistuvan Euroopan reuna-aluetta Kuopion lääni näyttäytyi Helsingin horisontista erämaana. Sitä voitiin pitää suuriruhtinaanmaan kehitysalueena monen tuntomerkin perusteella. Näitä olivat nopea väestönkasvu, maatalousvaltaisuus, yhteiskunnan alimpien ryhmien heikentyvä asema, heikko koulutus ja sivistystaso. Torpparien ja loisten lukumäärä lisääntyi ja kokotilan viljelijöiden määrä kasvoi 0,2 prosenttia vuodessa. Pohjois-Savon elinkeinoelämää leimasi maatalouden alkeellisuus. Erikoistuminen, vaihto ja kauppa olivat vasta iduillaan. Poikkeuksellisia hahmoja tässä ympäristössä olivat Varkauden ruukin omistaja E. J. Längman ja Kuopion monipuolinen apteekkari August Kellgren, jotka tähyilivät teollistuvaan Keski-Eurooppaan ja odottivat pääsevänsä soveltamaan teollisen vallankumouksen keksintöjä tuotantoonsa.

Snellman oli jo etukäteen tiennyt uuden kotikaupunkinsa Kuopion alueensa henkireiäk-si, jonka kautta ja suodattamana uudet aatteet voitiin kansanomaistaa ja levittää kansan keskuuteen. Kustaa III oli antanut 1775 määräyksen perustaa Kuopio Savon ja Karjalan läänin hallintokaupungiksi ja maaherran asuinpaikaksi ja vahvistanut ensimmäisen asemakaavan 1776. Kun kaupunki sai perustamisasiakirjansa 1782, se oli vielä pahainen savupirttikylä, mutta 1800-luvun puoliväliin mennessä siitä oli kehittynyt Suomen oloissa sivistyskeskus, jonka maine perustui näkyviin ja Snellmanin hyvin tuntemiin persooniin. Jo mainittujen Längmanin ja Kellgrenin lisäksi heitä olivat kirkkoherra Matias Ingman, piirilääkäri Mårten Lindfors, kruununvouti Johan Jacob Malmberg ja majuri Johan Anton Karsten.101

Kaupungin yrittäjyydestä kertoi se, että kaupungin raatimiehet ja vanhimmat olivat kaikki kauppiaita ja käsityöläisiä. Vuonna 1843 Kuopiossa oli 19 kauppaliikettä ja 63 käsityöliikettä. Määrä oli suuri kaupungin silloiseen väes-tömäärään – 2 340 asukkaaseen – nähden.102 Kaupunkiin muuttaneeksi tuona vuonna merkittiin 118 henkeä, joista valtaosa oli piikoja, renkejä ja käsityöläiskisällejä. Säätyläisiä muuttajien joukossa oli 15: Snellmanin lisäksi musiikinopettaja, proviisori, maanmittari, kamarikirjuri ja joukko käräjäoikeuden virkamiehiä. Naisten joukossa oli yksi leski, neiti ja mamselli. Kauimmaiset tulivat Porista, Porvoosta, Espoosta, Jyväskylästä ja Helsingistä.103

Vaihtuvuus oli vilkasta, koska Kuopio oli Ruotsin rajalta Torniosta Oulun kautta Viipuriin ja Pietariin johtavan tien varrella, mitä kautta harvinaisen runsas matkustajajoukko kulki, joukossa myös ulkomaalaisia. Myönnettyjen passien mukaan vuosina 1830–1840 Kuopiossa kävi 344 ulkomaalaista, joista ruotsalaisia oli puolet. Muut tulivat Saksan eri osavaltioista ja Tanskasta, Norjasta, Englannista, Itävallasta, Hollannista, Belgiasta, Ranskasta ja Sveitsistä. Vierailijat olivat kauppiaita, kisällejä tai taiteilijoita. Markkinoille ilmestyi vatsastapuhujia, taitoratsastajia, sirkusvoimistelijoita ja teatteriseurueita. Ammattilaisten joukossa oli myös eläinlääkäri ja ”hammastohtori”. Ruotsalainen agronomi A. Johansson taas kävi tutkimassa soita.104

Snellman toi arvokkaan lisän kaupungin säätyläisseurapiireihin. Hän löysi sopivan poikamiesasunnon Tulliportinkatu 27:stä, jossa entinen renki- ja hevosmies, Kuopion ajureiden oltermanniksi ylennyt ja 1840 oluenpanijaporvarin oikeudet saanut Juho Holopainen omisti tontin. Hän vuokrasi Snellmanille juuri valmistuneen neliönmuotoisen kolmi-ikkunaisen hirsitalon pihapiiristään.105

Snellmanin ensimmäinen koti Kuopiossa oli sangen mukava ja tilava. Se oli vajaan metrin korkuiselle kivijalalle salvottu yhdeksän metriä pitkä ja leveä ja kahdeksan metriä korkea rakennus. Talossa oli sali, kaksi kamaria ja tampuuri eli eteinen. Huoneissa oli paneelikatto, öljymaalatut lattiat ja vesiväreillä maalatut paperitapetit. Jokaisessa huoneessa oli kaakeliuuni, ranskalaiset öljymaalatut ovet ja kaksinkertaiset lasit, jotka olivat kaksi metriä korkeat ja yli metrin leveät. Kolme ikkunaa avautui Tulliportinkadulle ja yksi sisäpihalle, jossa näkyi Holopaisen panimon vajoja. Sisälle tultiin pihan puolelta puuportaita pitkin, jotka johtivat tampuuriin.106 Talo sijaitsi asemakaavoitetun keskustan liepeillä, mutta kaukana Suurtorin eli nykyisen Snellmanin puiston säätyläistaloista. Hän maksoi talostaan vuokraa 85 ruplaa kuukaudessa. Poikamies näyttää eläneen täysihoidossa, koska Snellmanilla ei ollut tiliä yhdessäkään kaupassa.107

Snellmanin talouteen kuuluivat renki Oskari Pulkkinen, passaripoika Oscar ja villakoira Toveri.108 Se huvitti Snellmanin ystäviä näyttämällä, miten professorit pohtivat palkankorotuksiaan konsistorissa nostamalla käpälän nokalleen.109 Passaripojan mukaan Snellman oli yksivakainen ja suuttuessaan tulinen, mutta rauhoituttuaan perin hyvä. Herättyään hän oli aina äreä. Erityisesti sunnuntaiaamuisin nukuttuaan pitkään hän oli kiukkuinen, eikä mikään ollut mielen mukaan. Vihaisella päällä alahuuli meni ”lörpälleen”. Valhetta ja viekkautta hän ei sietänyt ja järjestyksestä ja puhtaudesta hän oli tarkka. Tämän järjestyksen alaisena eli myös 7-vuotias veljenpoika Calle, jonka Snellman oli noutanut Kristiinankaupungista kasvatikseen. Umpiruotsinkieliselle pojalle Snellman opetti ensitöikseen suomen kielen. Setä kasvatti poikaa niin kovalla kurilla, että passaripoikaa oikein säälitti.110

Snellman sopeutui nopeasti kaupungin seurapiireihin, koska hänellä oli siellä entuudestaan monia sukulaisia ja ystäviä. Hän mainitsi Tengströmille erityisesti, että asukkaiden ystävällinen vastaanotto oli saanut hänet kotiutumaan hyvin paikkakunnalle.111

Kaupungin parhaimmilla paikoilla asui serkku äidin puolelta, kauppias Otto Wilhelm Röring, joka oli kaupungin menestyneimpiä liikemiehiä. Hänen isänsä, Snellmanin eno Nathanael Röring oli muuttanut Pyhäjoelta Kuopioon 1793 ja hankkinut porvarioikeudet.112 Hän kuoli 23.10.1808 harhaluotiin seuratessaan väkijoukossa, kuinka venäläiset valloittivat Kuopiota. Hänen vaimonsa oli maannut laudoitetun ikkunan takana puolivuotias Otto Wilhelm käsivarrellaan.113 Varhain isättömäksi jäänyt poika kävi Kuopion triviaalikoulun, minkä jälkeen hän opiskeli neljä vuotta lääketiedettä Tarton yliopistossa mutta palasi synnyinkaupunkiinsa, jossa sai 1833 kauppiasporvarioikeudet August Kellgrenin suosittelemana. Hän solmi avioliiton vienalaisyntyisen kauppiaan tyttären kanssa ja 1837 seurasi appeaan raatimiehenä. Menestyneillä liiketoimillaan Röring oli ehtinyt hankkia mainetta jo kuusi vuotta ennen Snellmanin muuttoa Kuopioon.114 Snellmania ilahdutti erityisesti se, että Röringin kaupasta saatiin kaikki sen ajan herkut: Hollannin sillejä, Tallinnan kilohaileja, Viipurin olutta ja Kuopion ensimmäiset sardiinit.115

Röringin kauppakartano aittoineen ja talleineen sijaitsi nykyisessä Minna Canthinkatu 11:ssä, jonka valistuneeseen ja vauraaseen kotiin Snellman otettiin alusta asti lämpimästi vastaan. Tämän suurliikemiehen koti oli Kuopiossa säätyläisten suosituimpia vapaa-ajan viettopaikkoja. Röring oli kaupungin liike-elämän keskeisimpiä henkilöitä omistaessaan kaupungin ensimmäisen höyrymyllyn,116 joka Vaasan höyrymyllyn ohella oli maan ensimmäisiä höyrykäyttöisiä tehtaita. Snellman ei olisi voinut saada parempaa kanavaa päästä sisään kaupungin seurapiireihin. Tätä kuvaa erityisen hyvin Röringin rooli Kuopion kuuluisimman kauppaneuvoksen, Gustaf Raninin uran käynnistämisessä. Eräällä liikematkallaan hän oli tavannut tämän avuliaan Säämingin posteljoonin pojan, jonka kutsui palvelukseensa. Kun poika saapui kesällä 1840 Röringin kauppakartanoon, hän pääsi heti puotipojaksi ja yleni nopeasti kirjanpitäjäksi. Koska Ranin osasi käyttäytyä hyvin, hän sai alusta asti olla mukana isäntänsä kutsuilla. Hän tuli pian tutuksi kuopiolaisen eliitin kanssa ja tutustui heidän piirissään myös Snellmaniin, Lönnrotiin ja Collaniin, joilta sai innostuksen lukemiseen ja tiedon ahmimiseen.117

Eniten hyötyä Raninille oli yhteisistä hetkistä Snellmanin kanssa. Tämä tuleva Kuopion ensimmäinen kauppaneuvos, ”savolaisen liike-elämän conquistador”, karkasi usein kyytimieheksi Snellmanille, kun tämä matkusti harvoille vapaapäivilleen serkkunsa maatilalle Kuuslahden kartanoon, 40 kilometrin päähän Kuopiosta. Matkan aikana Ranin sai kuulla selvityksiä mieltänsä askarruttaneisiin kysymyksiin. Snellmania kyydittäessään vuonna 1825 syntyneestä Raninista tuntui, että Röringin hyvien juoksijoiden vetämät kiesit kuljettivat kokonaista yliopistoa matkassaan. Snellmanilta saatu korkeakouluopetus kantoi hyvän sadon, koska myöhemmin liikemiehenä Ranin oivalsi liberalisoituvan ajan mahdollisuudet kyvykkäälle ja yritteliäälle miehelle. Oman liikkeen hän perusti 1852.118

Snellmanin kotiutumista auttoi Kuopion toinen hyvä tuttu, apteekkari August Kellgren, joka oli hänen läheisen ystävänsä Herman Kellgrenin isä. August Kellgren oli Röringin ohella Kuopion huomattavimpia liikemiehiä. Alun perin ruotsalainen farmaseutti muutti Vaasaan, jossa valmistui proviisoriksi ja sai samana vuonna apteekkioikeudet Kuopioon.119 Luopuessaan apteekistaan vuonna 1839 hän havaitsi puutarhan runsaat marjasadot hyväksi liiketoimeksi ja alkoi jalostaa marjoja hilloksi ja likööriksi. Kellgrenin likööriä vietiin ulkomaille, ja Pietarissa se oli hienostoseurapiirien suosittu herkku. Sivistynyt ja avarakatseinen August Kellgren teki säännöllisiä liikematkoja Viipuriin ja Pietariin, jossa hänellä oli suorat kontaktit myös ministerivaltiosihteeri Armfeltiin. Usein myös Snellman käytti hänen asiantuntemustaan hyväksi.120

Kellgrenien talo sijaitsi Röringejä vastapäätä,121 ja he elivät pääkaupungin säätyläisperheiden tavoin. Heidän talossaan oli kolme erillistä salia, joissa oli mahonkisia huonekaluja, kristalli- tai kynttiläkruunuja, tauluja ja petsattuja tuoleja. Pääsalissa oli suuri seinäpeili marmoripöytineen. Makuuhuoneessa ja kabinetissa oli imperiaalivuoteet, joiden päädyt olivat runsaasti koristellut. Lastenhuoneessa oli neljä vuodetta.122

Tässä kodissa syntyi Herman Kellgren, ainoa lapsi isän ensimmäisestä avioliitosta. Isän uudesta avioliitosta hänelle syntyi kuusi sisar- ja kaksi velipuolta. Kellgren korosti heidän rakastettavuuttaan ja hienotunteisuuttaan ja lapsuuden kotinsa tärkeyttä. Suomenkielisessä syntymäkaupungissaan Kellgren viritti halua kohottaa suomi kotimaassa ja ulkomailla tunnetuksi ja arvostetuksi kulttuurikieleksi. Vuodesta 1840 Savo-karjalaisen osakunnan kuraattori Fabian Collan, hänen lapsuudentoverinsa, edisti tätä aatetta opiskelijoiden keskuudessa. Hän sai uskolliset hengenveljet tuntemistaan savolaisista, joita olivat Kellgren, Karl Konstantin Tigerstedt, Clemens Sirelius, Karl Kiljander, R. von Fieandt ja Forsténin veljekset.123 Vaikka Kuopio oli pikkukaupunki, liikemies- ja tilanomistajaperheet Pohjanmaalta, Etelä-Suomesta ja Pietarista vierailivat Kellgreneillä säännöllisesti ja viipyivät aina pari päivää pitäen heidät ajan tasalla maailman menosta.124

Snellmanin miellyttävimpiin vanhoihin tuttavuuksiin kuului Kuopion piirilääkäri Mårten Lindfors, jonka kanssa he olivat yhdessä viettäneet ”attikalaisia öitä” Lauantaiseurassa. Kun Lindforsille ei auennut akateeminen ura kirurgian, lapsenpäästöopin tai eläinlääkinnän taholla, hän yritti pysyä Helsingissä tavoittelemalla piirilääkärin tointa. Kun sekin meni ohi, hän muutti 1836 piirilääkäriksi Kuopioon. Aatteineen ja mielipiteineen hän oli kovin epämukava ja hankala tapaus Nikolai I:n järjestelmässä. Kenraalikuvernööri lausui 1839 hänen viranhoidostaan: ”ilkeä mies, paljon valittaa ja kovin kallis”. Samanlaisia ajatuksia hänestä oli Lääkintöhallituksen pääjohtajalla Carl Daniel von Haartmanilla.

Toisaalta Lindforsilla oli jo Lauantaiseurassa maine, että hänen innokkaan ja paasaavan puhetulvansa väliin ei tahtonut kukaan muu saada puheenvuoroaan. Runeberg nimitti häntä höyrypannuksi ja rouva Runeberg totesi: ”Aivan kauhean puhelias, myöskin nerokas. Puheen tulvaillessa leimahteli salamoita niin kirkkaita, että luuli niiden voivan valaista synkimmätkin syvyydet – – kaikenlaisilta tiedonaloilta.” Kun Kuopioon muuttaneella Lindforsilla ei enää ollut henkevää toveriseuraa, ahkera kirjeenvaihto koetti korvata sitä. Koulumestarimaisesti hän alkoi jakaa ohjeita ystävilleen.125 Snellmanin ilmestyminen kaupunkiin oli Lindforsille enemmän kuin tervetullutta vaihtelua. Matka heidän kotiensa välillä ei ollut pitkä. Lindforsin talo oli neljän korttelin päässä Snellmanin talolta.126

Vielä yksi tärkeä keidas Snellmanilla oli, vaikkakaan ei ihan kaupungissa. Se oli entisen pappisseminaarin opettajan ja vuodesta 1837 Iisalmen kirkkoherran Robert Valentin Frosteruksen pappila. Korkealla joen töyräällä kirkkoa vastapäätä sijainneesta Iisalmen maaseurakunnan pappilasta tuli tärkeä tukikohta Snellmanille. Pappila oli peräisin 1700-luvulta ja se edusti kustavilaista rakennustyyliä.127

Kaikki Kuopion tuttavuudet eivät olleet Snellmanille yhtä riemukkaita. Vain korttelin päässä hänen poikamiesasunnostaan Kauppakatu 43:ssa eleli rouva Backmanina Anna Ahla, hänen nuoruudenkihlattunsa Rautalammilta.128 Kilpakosijoiden juonittelujen takia pari oli eronnut ja Anna Ahla, Snellmanin äitipuolen sisar, oli solminut avioliiton 1829 Kurkilammen talollisen pojan Kalle Pakarisen kanssa. Aviopari oli sittemmin muuttanut Kuopioon, jossa Pakarinen sai luvan toimia vuokra-ajurina. Huonosta ruotsin kielen taidostaan huolimatta hän pyrki kuitenkin kovasti eteenpäin ja muutti nimensä Carl Backmaniksi. Vuonna 1840 hän sai ruokatavarakauppiaan eli höökärin oikeudet, vaikka osa maistraatin jäsenistä hangoitteli vastaan. Näin Backman oli vakiinnuttanut asemansa Kuopion seurapiireissä juuri ennen Snellmanin muuttoa kaupunkiin. Sukulaisuuden vuoksi Snellman kyllä kohteliaasti vieraili talossa tervehtimässä äitipuolensa sisarta, mutta läheisempää suhdetta heidän välilleen ei syntynyt.129 Aikoinaan Snellman oli saanut tietää rakastettunsa häistä veljeltään Augustilta eikä osallistunut edes oman siskonsa hautajaisiin muutamaa kuukautta myöhemmin, koska tiesi Annan olevan paikalla.130

Snellmanin nopea kotiutuminen pikkukaupunkiin viittaa siihen, että hänellä oli etukäteen runsaasti tietoa paikallisista olosuhteista. Juuri näiltä ihmisiltä hän oli saanut jotain tietä vinkin avoinna olevasta virasta. Kuopion sukulaiset, ystävät ja opiskelutoverit helpottivat ratkaisun tekemistä. Snellmanin ilmestyminen Kuopioon antoi aivan uusia virikkeitä kaupungin seurapiirielämälle. Hän ei olisi ollut oma itsensä, jos ei olisi hilpeässäkin keskustelussa ottanut esiin myös vakavimpia asioita, joista muut saivat herätteitä. ”Alkoi olla jo muutakin kuin kortinlyönti ja punssinjuonti, assembléet ja rekiretket, minkä puolesta elää ja tehdä uhrauksia. Yhä useammalle alkoi valjeta se kaikkina aikoina totena pysyvä seikka, että sivistyneistöön kohoaminen ja kuuluminen ei merkitse lähinnä oikeuksia vaan ennen kaikkea myös velvollisuuksia omaa kansaa ja elinympäristöä kohtaan.”131

92 Lauri Leskinen, Puhe Snellmanin patsaalla Kuopiossa 12.5.1977. Pohjois-Savon maakuntakirjaston maakuntakokoelma, Ku 99.12. Kuopion kaupunginkirjasto.

93 Pekka Toivanen, Kuopion historia 2: Savon residenssistä valtuusmiesten aikaan. Jyväskylä 2000, 44.

94 Yrjö Nurmio, Suomen postilaitos II: 1808–1870. Helsinki 1938, 124–125. Schauman mainitsi tämän tavalliseksi reitiksi matkustaa Savoon. Pidempi mutta kauniimpi reitti olisi kulkenut Päijänteen länsirantaa ja Jyväskylän kautta ja sieltä Laukaan, Rautalammin ja Suonenjoen kautta eteenpäin Kuo-pioon menevälle tielle. Ks. Schauman 1967, 236.

95 Kaarlo Wirilander, Savo kaskisavujen kautena 1721–1870. Kuopio 1960, 560.

96 Kirje Johan Jacob Tengströmille 15.9.1843. Kootut teokset 5, 461.

97 Kirje Johan Jacob Tengströmille 15.9.1843. Kootut teokset 5, 461.

98 Clara Snellman Borenius, Isoisäni J. V. Snellman. Lähikuva. Porvoo 1968, 155.

99 Taavi Kahra, Kuopion seudut kirjallisuudessa kuvattuina. Kuopion isänmaallisen seuran arkisto, kotelo 94:1429. Kuopion kulttuurihistoriallinen museo. Julkaistu. Kuopion isänmaallisen seuran toimituksia 9: Aarni IX, 75-vuotisjulkaisu. Kuopio 1953, 21–34.

100                        Ks. Kahra, Kuopion seudut kirjallisuudessa kuvattuina.

101                        Matti Kinnunen, Sanan valtaa Kallaveden kaupungissa I. Kuopion sanomalehdistön historia 1844–1917. Kuopio 1982, 15–23.

102                        Taavi Kahra, Piirteitä Kuopion kaupungin yhteiskuntaelämästä 1800-luvun alkupuoliskolla. Kuopion kulttuurihistoriallinen museo, kansio V:37. Ks. myös Väinö Karvinen, Kuopion kauppiaat ja höökärit. Kuopion kulttuurihistoriallinen museo, kansio III:2.

103                        Kuopioon muuttaneet vuonna 1843, Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan kirkonkirjat. Kansallisarkisto.

104                        Väinö Karvinen, Ulkomaalaiset matkustajat Kuopiossa kymmenvuotiskautena 1831–1840. Palanen kuopiolaista sivistyshistoriaa. Kuopion kulttuurihistoriallinen museo, kansio III:A 510. Ks. myös Toivanen 2000, 56–61.

105                        Talo sijaitsi Tulliportinkatu 15:ssa vuoteen 1961, jolloin se purettiin Lasipalatsin paikalta. Laattaa säilytetään kulttuurihistoriallisessa museossa. Talon paikalla on nykyisin Matka-Vekan toimisto ja seinänaapurina R-kioski.

106                        Keskinäisen vakuutusyhtiö Tarmon arkisto, Palovakuutukset 1833–1846: Juho Holopainen 103/126, Kansio 113: nro 940. Mf 573 ja kansio 114:3736. Kansallisarkisto. Ks. myös Pekka Lappalainen, J. V. Snellman. Kansallinen herättäjä Kuopiossa. Kuopion museo. Kulttuurihistoriallisen osaston julkaisuja 3. Kiuruvesi 1982, 13.

107                        Lappalainen 1982, 16.

108                        Kuopion kaupunkiseurakunnan rippikirjat 1843 ja henkikirjat 1843. Kansallisarkisto.

109                        Magnus Hongelinin muistin mukaan se osasi näyttää tällä tavalla, miten maisterit filosofoivat.  Ks. Anteckningar af  Lektor M. Hongelin, Borgå. Jäljennos maakuntakokoelmassa 99.12, 15.

110                        Oskar Fredrik Budénin (Pulkkinen) muistelmat syyskuu 1884. Kirjallisten muistoin säilyttämistä varten Suomen mainioista miehistä perustetun yhdistyksen asiapapereita 1884. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkisto. Kansio B 90.

111                        Kirje Johan Jacob Tengströmille 15.9.1843, 5: 461.

112                        Hj. Björkman, Gamlakarlebystad och dess borgarskap i förgångna tider II. 1916, 7–8. Ks. Toivanen 2000, 148.

113                        Borenius-Snellman kertoo, että hänen olleen vastasyntynyt, kun hyökkäys tapahtui. Isän menehtymisestä hän ei puhu mitään, mainitsee vain tervehtimään tulleen sukulaisen. Granit kertoo kuolemantapauksen mutta isä kuoli 23.10.1808. ks. Veikko Lötjönen, ”Se hurja taistelo Kuopiossa”. Savon Sanomat 26.9.1969. Pohjois-Savon maakuntakirjaston maakuntakokoelma. Ks. tarkemmin B. Granit, Muistelmia Kuopion kaupungin satavuotisen olon ajalta 1782–1882. Kuopio 1982, 23–24.

114                        Lappalainen 1982, 27–28. Ottilia Adelaide -tytär (s. 1842) avioitui 1861 Mathias Kohlströmin kanssa, joka omisti Suokon sahan. Kolström-suvun arkisto. Åbo Akademi Bibliotek, kansio 4. ks. tarkemmin Mirja Härkönen, Naisia, asiakirjoja, arkistoja. Suomen naishistorian arkistolähteitä. Helsinki 1993,140:2.173.

115                        Snellman-Borenius 1968, 180.

116                        Vanhaa Kuopiota. Savon Sanomat 23.6.1959. Pohjois-Savon maakuntakirjasto. Maakuntakokoelma 92.8. Toinen kauppakartano olisi sijainnut Kauppakatu 33:ssa, josta 1962 purettiin vanhoja kauppahuoneistoja ja rakennettiin tilalle As. Oy Ranininkulman nelikerroksinen liiketalo. Kauppaneuvos Veikko Nylundin mukaan talossa oli sijainnut Rissasen ja Röringin kauppahuoneet. Ks. ”Vanhinta Kuopiota katoaa. Raninin liikekortteli uudistuu.” Savon Sanomat 21.11.1962. Palovakuutusasiakirjojen mukaan Röring omisti talon tontilla, mutta se ei muistuta kuvan taloa. Ks. Keskinäisen vakuutusyhtiö Tarmon arkisto, Palovakuutukset 1833–1846: O. W. Roering 81/92, Kansio 113: nro 949. Mf 577. Kansallisarkisto.

117                        Anja Tikkanen, Kuopion vuosisatojen saatossa. Kuopio 1982, 138.

118                        Lappalainen 1982, 28. Lisää Eero Hietakari, Savon vanhimman kauppahuoneen satavuotishistoriikki. Kirje Johan Jacob Tengströmille 28.–30.6.1844. KT 6, 330.

119                        Villehaarti Vaittinen, Kuopiolaista elämää sadan vuoden takaa. Savo 14.2.1860. Maakuntakokoelma 92.8.

120                        Gunnar Castrén, Herman Kellgren. SLS CCCII. Helsingfors 1945, 6.

121                        Keskinäisen vakuutusyhtiö Tarmon arkisto, Palovakuutukset 1833–1846: August Kellgren 42/47, Kansio 113: nro 938. Mf 571. Kansallisarkisto. Tontilla sijaitsee nykyään Hotelli Puijonsarvi. Yksi tontilla sijainnut talo on siirretty Korttelimuseoon apteekkimuseoksi (rakennus 11). Timo Niiranen-Tapio Laaksonen, Korttelimuseon perustamisvaiheet. Kuopion korttelimuseo. Kuopion kulttuurihistoriallisen museon julkaisuja 12. Kuopio 1998, 33–37.

122                        August Kellgrenin perukirja vuodelta 1850. Ref. Toivanen 2000, 123.

123                        Toivanen 2000, 391–392.

124                        Castrén 1945, 10.

125                        Gunnar Soininen, Martti Lindfors. Piirilääkäri ja aatteiden mies. Menneiltä ajoilta XI. Eripainos Aesculapius 1968/1. Maakuntakokoelma 99.12.

126                        Keskinäisen vakuutusyhtiö Tarmon arkisto, Palovakuutukset 1833–1846: Mårten Lindfors 95/117, Kansio 113: nro 1528. Mf 582. Kansallisarkisto. Tontilla sijaitsee nykyään Kuopion kaupunginkirjasto. Ks. myös Juhani Vikstedt, Suomen kaupunkien vanhaa rakennuskantaa. 1926.

127                        Helena Riekki, Iisalmen pappila. Suomalais-ugrilaisen kansantieteen proseminaariesitelmä. 9.12.1969. Kuopion kulttuurihistoriallinen museo. Rakennus on siirretty 1960-luvun lopussa Museoviraston toimesta Seurasaaren ulkomuseoon Helsingissä, 2.

128                        Keskinäisen vakuutusyhtiö Tarmon arkisto, Palovakuutukset 1833–1846: Carl Backman 83/94, Kansio 113: nro 1944. Mf 584. Kansallisarkisto. Tontilla sijaitsee nykyään Anttilan Supermarket eli ”Finjetti”, joka 1970-luvulla rakennettiin 100 vuotta tontilla toimineen Kauppahuone Saastamoisen tilalle.

129                        Lappalainen 1982, 29–30.

130                        Kirje August Snellmanilta 10.1.1830 ja 20.5.1830. KT 1, 44 ja 48 sekä kirje Anna Christina von Esseniltä 17.1.1836. KT 1, 190.

131                        Snellman-Borenius 1968, 181.