Oikeudenkäyntiprosessin aikana Snellman teki useita aloitteita ulkomaanmatkan toteuttamiseksi. Syytteen vireillepanon aikana hän oli hakenut lupaa Ruotsiin, Saksaan ja Tanskaan syksyllä 1838 suuntautuvaan kahden vuoden matkaan. Konsistori oli hankkeelle suopea, mutta syyteharkinnan aikana sitä oli mahdoton toteuttaa. Joulukuussa 1838 kanslerinsihteeri Otto af Schultén esitti rehtorille yliopiston tilanteen rauhoittamista lähettämällä Snellman ulkomaille. Kun valitusprosessi hovioikeuteen jatkui, Snellmanille myönnettiin 29.11.1838 vain kahden viikon virkavapaus, ja sen aikana hän matkusti Pohjanmaalle. Tammikuussa 1839 hän anoi kolme kuukautta lisää, ja sijaiskansleri suostu virkavapauden pidentämiseen. Myöhemmin huhtikuussa virkavapautta jatkettiin kevätlukukauden loppuun.14

Pohjanmaalla Snellman eristäytyi vähäksi aikaa ystäviltään, ja huolestunut Lille joutui häntä peräänkuuluttamaan maaliskuussa 1839: ”Minun tietääkseni kukaan ei ole saanut sinulta muita kuin liikekirjeitä – kukaan ei ole voinut kertoa meille mitään mielialastasi, puuhistasi jne. Helposti on kuitenkin ollut ymmärrettävissä, millainen ensiksi mainittu on voinut olla kaiken kohtaamasi tahallisen kiusanteon takia. Hermoille käypää on varsinkin matkustuskielto – ja sitten asian pitkittyminen hovioikeudessa. Miten siellä saattaa käydä – on varmaankin vaikea ennustaa, mutta monet uskovat Sinun voittavan – tuletko siinä tapauksessa takaisin?”15

Snellmanin maine kasvoi Helsingissä hänen poissa ollessaan. Kuukautta myöhemmin Cygnaeus kirjoitti, että oli aikonut muistuttaa nuorisoa pohjalaisten lukukausijuhlassa ”kahdesta osakunnan vanhasta pylväästä”, Runebergistä ja Snellmanista, mutta Wacklin ehti ehdottaa Snellmanin maljaa, ”eikä koko iltana kajahtanut hartaampaa hurraata kuin tuon esityksen jälkeen kuultiin”.16

Yliopistosta irtautuneella Snellmanilla oli nyt aikaa keskittyä läheisiinsä, jotka olivat vuosia kantaneet huolta hänen hyvinvoinnistaan – saamatta vastausta kirjeisiinsä. Snellman matkusti ensiksi isänsä luo Alahärmään Palon tilalle, jossa tunnelmat eivät olleet kovin piristäviä muutenkin kovia kokeneelle tulijalle. Äitipuoli oli surusta sekaisin, kun hänen synnyttämistään kahdesta lapsesta toinen oli kuollut ja toinen jäänyt vähämieliseksi. Hän oli itse tahtonut vetää kuolleen Albertinansa lastenvaunuissa kaukaiselle hautausmaalle. Kun omaiset tätä paheksuivat, Snellman puolusti äitipuoltaan ja vakuutti, että toiset eivät voi aavistaa äidin tunteita. Mystikkona äitipuoli turvautui entistä voimakkaammin unien selittäjien apuun, ja kun he näkivät sädekehän rouvan ympärillä, heitä palkittiin suurilla summilla.17

Isä oli lopettanut merenkulun 1834 ja ryhtynyt viljelemään maata. Äitipuolesta ei ollut taloudenhoidossa tukea Snellmanin isälle, joka kamppaili jatkuvissa toimeentulovaikeuksissa yhä uusien katojen kourissa. Isä kyllä lohdutti helmikuussa 1837 kirjeessään asioiden olevan kunnossa, vaikka rehut eivät riittäneet, kivikellarin rakennus oli kesken, renkejä ei ollut varaa palkata ja kruununmaksut olivat tulossa. Ainoat tulot tulivat heinistä. Isä pyysikin poikaansa järjestämään hänelle 200 ruplan lainan Helsingistä.18 Lanko von Essen oli jo puolta vuotta aikaisemmin kirjoittanut, että häntä kouraisi joka kerta, kun hän ajatteli, miten surkeasti appivanhempien asiat olivat. Maanviljelijänä hän oli itse sitä mieltä, että kannattavaan tulokseen appi ei maatöillään tulisi koskaan pääsemään. ”Parasta olisi, jos ukko voitaisiin saada jättämään koko tilanhoito; sekään ei kuitenkaan ole kovin hyvä ratkaisu.”19

Mieluisinta Snellmanille oli asuminen Anna Christina -sisarensa kotona Kepon kartanossa Oravaisissa, jonne hän ei aikaisemmin ollut kunnolla ehtinyt. Nyt hän enona tapasi ensi kertaa sisarentyttäret, kaksivuotiaan Anna Ottilian ja muutaman kuukauden ikäisen Hilda Marian. Kun isäntä oli vaikeasti sairaana, riuskaa lankoa tarvittiinkin avuksi. Snellman otti hoitaakseen maatilan ja sahan isännyyden, ja hänen onnistui tarmokkaalla toiminnallaan pelastaa saha joutumasta rajujen kevättulvien vietäväksi. Arpajaisissa voittamallaan pienellä öölantilaishevosella hän haki kaupungista kolmen kilometrin päästä lainaksi kuormallisen rautaketjuja ja kiinnitti sahan niillä lujasti kalliokielekkeisiin ja kivenlohkareisiin ja teki sen ympärille padot. Rakennus onnistuttiin suojelemaan jäälohkareiden puristukselta. Tätä urotekoa muisteltiin paikkakunnalla vielä vuosia myöhemmin. Parhaiten Snellman viihtyi talon puutarhassa, jossa hän sai mielin määrin kaivaa ja istuttaa. Hän nautti puutarhatöistä täysin siemauksin ja lievitti näin alakuloaan. Vuotta myöhemmin lanko kirjoitti, että kaikki kasvit kukoistivat tavattoman hienosti. Myös kaikki Snellmanin istuttamat pensaat kukoistivat lukuun ottamatta viinimarjapensaita, jotka olivat paleltuneet talvella. Sisko oli istuttanut niiden tilalle vihanneksia.20

Kesällä Snellman kävi tapaamassa Kristiinankaupungissa August-veljeään, joka oli valmistunut merikapteeniksi ja mennyt naimisiin Sofie Herlinin kanssa. Sukurasituksena esiintynyt keuhkotauti vaivasi veljeä. Mielellään hän noudatti Snellmanin ohjeita ruokavaliosta ja oleskelusta raittiissa ilmassa.21

Poikamiehenä edelleen pysynyt 33-vuotias Snellman oli tullut katsomaan nyt sitä autuutta, josta veli oli aikaisemmin kirjeessään kertonut: ”Helläsydäminen veli Janne, se tyyni rauha ja onni, josta nautin hellän vaimon rinnalla, muistuttaa minua aina sinun yksinäisyydestäsi, mikään hellä hyväily ei ilahduta Sinua, kun päivän rasituksista uupuneena tulet tyhjään huoneeseesi, kukaan uskollinen ystävä ei kevennä huoliasi. – Hellä veljeni, olen pahoillani puolestasi. Mitään muuta en voi.”22

Snellman ehti vierailla myös Kokkolassa ja tavata siellä sukulaisiaan ja käyttää lainakirjastoa. Oulussa hän kävi tervehtimässä Piponius-serkkujaan, joiden äiti, Snellmanille läheinen äitimuori, Anna Jacobina -täti oli kuollut 1836. 23

Snellman oleskeli Uudessakaarlepyyssä suurimman osan vuotta 1839.24 Hän jäi kaupungin seurapiireille hieman etäiseksi, koska teräväkielistä kriitikkoa pelättiin. Suuremmassa joukossakin hän saattoi keskeyttää yhtäkkiä puhujan ja sanoa: ”Sinä valehtelet meille, äsken sanoit niin ja niin, ja nyt toisella tavalla.” Tämän jälkeen Snellman toisti tarkasti keskustelun ja todisti päivänselvästi, miten totuudesta oli poikettu. Seurauksena oli yleensä voimakasta kiihtymistä loukattujen tunteiden takia. Snellmanin mielestä asioita ei vienyt eteenpäin löysä seurapiirilöpinä. Snellman viihtyi erityisen hyvin nuorten naisten seurassa. Hänen tapanaan oli usein virittää heidän kanssaan keskustelu näennäisfilosofisista kysymyksistä päästääkseen vain kiusoittelemaan heitä omalla tietämyksellään. Tyttöjen kerrotaan jopa hankkineen Snellmanin logiikan oppikirjan ja opetelleen ulkoa muutamia määritelmiä pärjätäkseen hänen kanssaan paremmin. Snellmanin kerrotaan ihastuneen ainakin Mathilda Lindqvistiin, josta sittemmin tuli pormestarin vaimo Uuteenkaarlepyyhyn. 25

Kaupungissa asui myös kaksi hänen oululaista serkkuaan, Johan Vilhelm G:son Snellman ja Petter Snellman, mutta he tuskin ehtivät olla paljon tekemisessä keskenään, koska serkut olivat merillä. Snellman tutustui paremmin kolmanteen sukulaiseensa, isänsä pikkuserkkuun, Uudenkaarlepyyn kirkkoherraan, rovasti Johan Niklas Snellmaniin. Snellmanin tiedetään vierailleen muutamia kertoja rovastilassa ja asuneen apupappi Nordgrenin kanssa pappilan vinttikamarissa. Mitään henkevää keskustelua vanhan ja kivulloisen rovastin kanssa ei ollut mahdollisuutta saada aikaan. Muutenkaan rovasti ei pitänyt Snellmanin ja hänen isänsä mielipiteistä, joita hän piti kummallisina. Snellmanille olikin enemmän hyötyä kirkkoherran kirjastosta, jota sai käyttää. Hän luki siellä yleensä niin ahkerasti, että nukahdettuaan lukujensa ääreen piippu ei irronnut hänen hampaidensa välistä. Hän makasi yön samassa asennossa ja oli heti aamulla taas kirjojen kimpussa.26

14  Virkavapauden pidennyshakemus yliopistolle 16.4.1839 ja Virkavapaushakemus yliopiston kanslerille 28.9.1839. Ks. Veli- Matti Aution kommentaari SA I, 218 ja 219.

15  Kirje Bengt Olof Lilleltä 29.3.1839. KT 1, 426–429.

16  Fredrik Cygnaeukselta 6.5.1839. KT 1, 429–434.

17  Rein (1981) I, 131–132.

18  Kirje Christian Henrik Snellmanilta 26.2.1837. KT 1, 233–234.

19  Kirje Otto von Esseniltä 15.9.1836. KT 1, 223.

20  Kirje Otto von Esseniltä 20.6.1840. KT 1, 244–247.

21  Kirje Carl August Snellmanilta 17.4.1836. KT 1, 194–196.

22  Kirje Carl August Snellmanilta 21.11.1836. KT 1, 230–231.

23  Liina Holm, Suurmiesten sukulaisia. Vanhoja sukumuistoja Pohjanmaalta. Jyväskylä 1931, 90 ja 93–94.

24  Z. Schalin, Några Snellman-minnen. Joukahainen XIII, Helsinki 1906, 183–185. Ks. myös Rein (1981) I, 132–133. Uudenkaarlepyyn raatimiehen Lybeckin kertoman mukaan.

25  Schalin 1906, 184–185.

26  Schalin 1906, 183–184.