Nälkävuosien rasittaman senaattorikauden jälkeen Snellman sai kevätkesästä 1868 eteenpäin huokaista hetken ilman että näköpiirissä oli mitään selkeitä haasteita. Kolmen kuukauden virkavapauden jälkeen hän pyysi 3.7. eroa senaatista ja 15.7. hänelle myönnettiin ero ja eläke. Kesän hän vietti Siuntiossa ystävänsä, kirkkohistorian professori B. O. Lillen huvilalla.

Elokuun lopulla hän ilmoitti asioitaan kaupungissa hoitavalle B. F. Sjöströmille, että kauniin sään takia hän ei viitsinyt tulla kaupunkiin ennen kuukauden päättymistä, vaikka ehkä siihen oli pakko.2 Aika meni kuitenkin mukavasti Lillen kanssa. Ystävyys oli läheinen ja keskusteluaiheet osakuntaelämän ja Lauantaiseuran ajoilta edelleen teologiaa ja suomalaisuusasiaa. Kirkkohistoria ei ollut Lillelle uskonnonharjoitusta eikä tapahtumien kristillistä tarkastelua, vaan se oli kristinuskoa tarkasteleva kristillinen tiede. Hänen suhtautumisensa suomen kielen käyttöönottoon oli myös myönteinen.3 Kun Lille kuoli huhtikuussa 1875, Snellman kirjoitti pojalleen: ”Minulla on ollut surun päivä, sain tiedon vanhan, uskollisen Ystäväni, Lillen poismenosta.”4

Snellmanin kesäloma ei jatkunut pitkään, koska pian hänet kutsuttiin mielenkiintoiseen tehtävään, osallistumaan filosofian professuurin täyttämiseen. Hakijoina olivat Wilhelm Bolin, Th. Rein ja J. J. F. Perander, joista vain kaksi jälkimmäistä oli laatinut väitöskirjan. Bolin käsitteli vapaan tahdon ongelmaa Kantin filosofiassa ja Rein filosofisen metodin suhdetta muihin metodeihin. Molempien vastaväittäjänä toiminut Z. J. Cleve antoi hakijoista lausunnon 7.10.1868 konsistorissa. Hän asetti Reinin etusijalle ja kiitti tätä mutta ei arvostanut Bolinin käsityksiä ollenkaan. Tiedekunnan kokouksessa äänet kuitenkin menivät 5–4 Bolinin hyväksi. Konsistorin kokouksessa 21.10. Cleve toivoi, että asiassa käännyttäisiin vielä Snellmanin puoleen, jota oli alun perin pyydetty vastaväittäjäksi mutta joka oli kieltäytynyt. C. G. von Essen tuki ehdotusta edellyttäen, että lausunto oli täysin neutraali. Kun lausunnot valmistuivat 6.11.1868, Snellman päätyi omia filosofisia lähtökohtiaan noudattaen Reinin kannalle. Cleven, Granfeltin ja Topeliuksen mielipiteillä protestiäänet voitettiin ja Rein asetettiin ensimmäiselle ehdokassijalle ja valittiin virkaan. Näin naturalismi ja empirismi tulivat torjutuiksi yliopistossa.5

Osallistuminen filosofian professorin valintaan jäi senaatista eronneen Snellmanin ainoaksi akateemiseksi episodiksi. Taistelu nälkävuosien seurausten korjaamiseksi ei päättynyt eroon senaattorin virasta, kun 7.6.1869 hänet valittiin Suomen hypoteekkiyhdistyksen, maan suurimman kiinteistöluottolaitoksen, toimitusjohtajaksi. Hypoteekkiyhdistys oli Snellmanille enemmän kuin tuttu laitos, vaikka ihan sen perustamiseen hänellä ei ollut osuutta. Aikoinaan Keisarillinen Suomen talousseura teki aloitteen asiasta lausunnossaan, jota siltä oli pyydetty Aleksanteri II:n saneleman uudistussuunnitelman johdosta. Henrik Borgström jr. oli julkaissut 1858 ajatuksen kirjassaan, joka sisälsi yksityiskohtaisen suunnitelman. Varsinaisen sysäyksen yhdistyksen perustamiselle antoi kenraalikuvernööri Berg, joka 10.1.1858 jätti senaatille tarkastusmatkaltaan saamansa maanomistajien anomuksen luottoyhdistyksen perustamisesta. Bergin toimeksiannosta Robert von Trapp oli suorittanut tutkimuksia Virossa.6

Snellman oli seurannut perustamishanketta kuitenkin tarkasti lehtikirjoituksissaan. Vuonna 1855 hän oli esitellyt hypoteekkiyhdistyksiä kahden ulkomaalaisen teoksen perusteella. Lausunnossaan Suomen talousseuralle 1856 hän suositteli luottolaitoksia koskevan lainsäädännön parantamista ja yksityispankkien ja hypoteekkiyhdistysten perustamista maanviljelyn kehittämiseksi. Hän näki kuitenkin yksityispankit ensisijaisina. Myöhemmin hän suoritti vertailuja niiden välillä. Hänen mielestään yksityispankkien kyky kerätä vapaata rahaa ja tehdä siitä tuottavaa oli rajoitetumpi kuin hypoteekkiyhdistysten. Yksityispankin talletuksilla oli lyhempi irtisanomisaika kuin hypoteekkiyhdistyksen, jonka obligaatiot lunastettiin vasta pitkän ajan kuluessa.7 Lopputuloksena keisari antoi 25.5.1859 julistuksen, jolta pohjalta hypoteekkiyhdistystä voitiin alkaa luoda. Snellman toimi varajäsenenä komiteassa, jonka tehtävänä oli laatia yhdistykselle säännöt. Puheenjohtajana oli kreivi Creutz ja sihteerinä Borgström.8

Hallitsija vahvisti säännöt 24.10.1860, ja marraskuun lopulla komiteaa johti väliaikainen johtokunta, jossa olivat mukana Furuhjelm, Frenckell ja Borgström. Kuitenkin yhtiökokouksessa 1.6.1861 yhtiön muodostaminen näytti epätodennäköiseltä.9 Vaikka yhdistys oli paperilla valmis toimimaan, siltä puuttui varoja. Luottoja alettiin myöntää vuoden 1862 helmikuusta lähtien. Ne annettiin Hypoteekkiyhdistyksen omina velkakirjoina ja obligaatioina. Käteisvaroja yhdistys sai Suomen Pankilta. Luotot määrättiin 10.12.1859 alkaen markkamääräisinä jo ennen rahauudistusta. Suomi sai 4.4.1860 oman rahayksikön, mutta se oli kytketty Venäjän aaltoilevaan rahatalouteen. Hypoteekkiyhdistyksen velkakirjat hyväksyttiin tiettyyn rajaan saakka Suomen Yhdyspankin ensimmäisessä osakeannissa.10

Uuden pankkilaitoksen toiminnan käynnistäminen sai vauhtia, kun Snellman tuoreena finanssitoimituskunnan päällikkönä kytki rahauudistuksen toimeenpanon pankin lainan valtion-takuuseen.11 Ensimmäisenä virkatoimenaan Snellman järjesti Suomen Pankkiin riittävän katteen rahauudistuksen toteuttamiselle. Puolan kapinan olosuhteissa suora valtiolaina ei tullut kysymykseen, mutta Snellman keksi kiertotien; luotto otettaisiin hypoteekkiyhdistykselle, joka tallettaisi sen Suomen Pankkiin. Hän sai toimenpiteelle Aleksanteri II:lta periaatteellisen hyväksynnän kesällä 1863 Hämeenlinnassa. Vuonna 1864 valtiopäivät takasivat lainan, ja joulukuussa 1864 Rothschildin kauppahuone myönsi hypoteekkiyhdistykselle kolmen miljoonan Preussin taalarin arvon. Tästä luotosta se tallensi kahdeksan miljoonaa markkaa Suomen Pankkiin rahauudistusta varten.

Rahauudistuksen toteuttamiseksi finanssipäällikkö Snellman joutui harjoittamaan tiukkaa rahapolitiikkaa. Hänellä oli tähän arvonantoa, koska hän oli vaikeissa olosuhteissa pelastanut rahakysymyksen neuvotteluissa keisarikunnan finanssipiirien kanssa Pietarissa. Ratkaisun synnyttyä Venäjän rahaministeri M. Reutern oli itse antanut tunnustusta: ”En ole milloinkaan tuntenut niin itsepäistä ihmistä, mutta kuitenkaan en voi olla kunnioittamatta häntä.”12 Snellmanille oli tärkeää, että ratkaisut tehtiin ennen kuin säädyt ottivat Suomen Pankin valvontaan. Suomen Pankin johtokunta korosti useissa lausunnoissaan, että Hypoteekkiyhdistyksen liiketoimet oli pidettävä täysin erossa pankin asioista. Ajan mittaan niiden välille syntyi suoranaisia rettelöitä. Äänensävy oli puolin ja toisin ärtynyt. Pankki moitti ”erään yhdistyksen” sanamuotoa tyylistä, ”jota onneksi kukaan muu virkakunta ei maassamme käytä”.13

Suomen Pankin johto jaettiin vuoden 1868 alussa johtokunnan ja pankkivaltuusmiesten kesken, jolloin valtiovaraintoimituskunnan päällikön ohjaus heikentyi. Kesällä virasta eroa-maan joutuneen Snellmanin ei tarvinnut sopeutua uuteen vaiheeseen, jota hän oli ehkä kyennyt itse lykkäämään.

Hopeamarkkaan siirtyminen syvensi huonojen satojen ja heikon vientikysynnän lamaa. Samaan aikaan Hypoteekkiyhdistys lähti mukaan runsaaseen lainanantoon. Lopulta nälkävuodet ajoivat yhdistyksen kriisiin, jota kesti aina 1880-luvun alkuun asti. Yhdistyksen tiliasema huononi koko 1870-luvun ajan, kun sen haltuun joutuneet tilat realisoitiin 1,5 miljoonan markan tappiolla. Ennalta-arvaamattomat katovuodet johtivat tilojen laajamittaiseen maksukyvyttömyyteen.14 Vuoteen 1867 mennessä kahdeksan miljoonan talletus oli jaettu 900 luottoon: kivinavetoihin, pellonraivaukseen ja maatalouden kehittämiseen. Kun lama iski, maataloustuotteiden hinnat ja kiinteistöjen arvo romahtivat mutta korot ja lyhennykset raksuttivat edelleen.

Hypoteekkiyhdistys ei pannut taloudellisia vastuita toimeen kylmästi vaan koetti ratkaista ongelmat pehmeästi. Snellmanin tullessa yhdistyksen toimitusjohtajaksi laitoksella oli hallussaan 429 tilaa yhteensä 50 miljoonan nykymarkan luottojen panttina. Hän joutui ensi töikseen järjestämättömien saatavien hoitajaksi, kun luotonanto oli lopetettu 1867 taalaritalletusten ehdyttyä.15 Hypoteekkiyhdistyksen lainoittamista tiloista 29 prosenttia oli joutunut suoranaiseen suoritustilaan, jolloin ne oli lunastettu yhdistyksen hallintaan. Tämä oli tapahtunut yhdistyksen ensimmäisen toimitusjohtajan O. R. Frenckellin aikana 1860–1867. Kun Snellman valittiin 5.6.1869 Frenckellin lyhytaikaisen seuraajan, hovioikeudenneuvos A. A. Brunoun seuraajana johtokunnan esimieheksi, puheenjohtajaksi ja samalla toimitusjohtajaksi, oli selvää, että hänen saamansa perintö oli huonoin mahdollinen.16

Snellmanin siirtyminen finanssipäällikön vakanssista yksityisen luottolaitoksen johtoon oli vaivaton. Matka ei ollut pitkä Senaatinlinnasta kadun toiselle puolelle Ritarihuoneelle, josta Hypoteekkiyhdistys oli 4.10.1860 vuokrannut 375 ruplalla vuodessa tilat Suomen Yhdyspankilta. Niihin kuului kuusi huonetta, tampuuri, konttori ja halkoliiteri.17 Näissä tiloissa Snellman johti nyt kahdeksan hengen henkilökuntaa, kun aikaisemmin finanssitoimituskunnassa oli ollut 12 henkeä. Snellmanilla oli apunaan asiamies F. Krogius, kamreereina A. Boehm ja A. Hornborg, konttoristeina E. Ekqvist ja Herman Liikanen ja vahtimestarina G. Lindén.18 Laamanni Krogius oli toiminut Suomen pankin asiamiehenä ja tullut protokollasihteeriksi juuri ennen Snellmanin eroa. Vuodesta 1870 hän oli Tullihallituksessa ylitirehtöörin apulainen. Albrecht Hornborg oli toiminut kirjanpitäjänä ja kasöörinä Yhdyspankin konttorissa.

Snellmanin henkilökuntaan kuului myös kaksi naiskonttoristia, neiti Emilie Bergbom ja rouva Olga Svinhufvud. Tilanne oli mielenkiintoinen Snellmanille, joka aina oli korostanut naisen roolin tärkeyttä kotona. Naisten osuus Hypoteekkiyhdistyksen henkilökunnasta vastasi kuitenkin ajan henkeä. Naiset olivat saaneet oikeuden valtion virkoihin 1860-luvun alussa. Uusien virastojen perustaminen senaattikeskityksen purkamisen myötä toi naiset valtionhallintoon. Ensimmäiseksi naiset pääsivät Postihallituksen ja Rautatiehallituksen alempiin virkoihin, joissa heitä oli lukumääräisesti eniten. Myöhemmin naisia tuli myös Tullihallituksen, Kouluylihallituksen, Maanmittaushallituksen ja Metsänhoitohallituksen virkoihin. Naisille astinlautana valtion virkoihin toimi vuosina 1890–1917 kirjanpitäjien, kirjureiden ja konttoriapulaisten virkojen määrän voimakas kasvu esimerkiksi Valtionrautateillä. Naisten osuus näissä viroissa kasvoi 40 prosentista 68 prosenttiin.19 Nyt myös yksityinen pankkisektori tarjosi naisille astinlautoja julkiseen elämään.

Konttoristeista toinen, Emilie Bergbom (s. 1834), oli Snellmanin läheisen tukijan, suomalaisuusmies ja senaattori Johan Erik Bergbomin tytär. Senaatin keskustellessa suomen kielen käyttöönotosta 1861 Bergbom jäi vähemmistöön halutessaan sallia sen käytön vaikka vain sitä taitaville tuomareille. Myöhemmin 1863 Bergbom oli kannattamassa J. V. Snellmanin aikaansaamaa kieliasetusta. Isänsä jälkiä seurasi toinen pojista, Ossian Bergbom, aateloituna Wuorenheimo. Kaksi muuta sisarusta, Kaarlo ja Emilie Bergbom, tekivät suurtyön suomalaisen teatterin perustamiseksi, mikä oli seurausta lapsuuden kodin yleisisänmaallisista ja suomalaiskansallisista harrastuksista. Jo opiskeluaikana Johan Erik Bergbom oli innostunut kansallisista ja isänmaallisista harrastuksista, jotka leimasivat hänen toimintaansa. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran esimiehenä Bergbom painotti sen ensimmäisessä vuosikokouksessa erityisesti, että ”täytyy ruotsinkielen ja sitä seuraavan kirjallisuuden meidän maasta hävitä, tilaa antain maamme perintökielelle”. Tässä oli selvää vaikutusta tuttavuudesta Snellmaniin ja Fredrik Cygnaeukseen, jotka kuuluivat perheen lähimpään seurapiiriin Helsingissä. 20

Kodin ilmapiiri vaikutti erityisesti sisarussarjan vanhimpaan Emilie Sofiaan, joka 20-vuotiaasta alkaen äidin varhaisen kuoleman jälkeen hoiti isänsä taloutta ja huolehti kahden sisarensa ja neljän veljensä kasvatuksesta. Tämän ohella hän ehti luoda itsenäisen uran suomalaisen teatterin rakennustyössä veljensä rinnalla. Emilie oli Snellmanin uskollinen ystävä, jolle hän purki sydäntään ja selosti katkeria kokemuksiaan.21

Toinen konttoristi Olga Svinhufvud (s. 1836) oli jäänyt leskeksi vuonna 1864, kun hänen kauppalaivan kapteenina toiminut miehensä oli kadonnut myrskyssä Kreikan saaristomerellä. Hänen poikansa, sittemmin Suomen tasavallan presidentti P. E. Svinhufvud, oli ollut vain 2-vuotias ja tämän sisko 3-vuotias. Olga Svinhufvud kesti kaiken uskonnollisen vakaumuksensa turvin: hänen kohtalonsa oli Jumalan kädessä. Appi huolehti aluksi miniänsä perheestä, mutta kuoli epäselvässä ampuma-onnettomuudessa kahden vuoden päästä. Kun perintö ei taannut toimeentuloa, äiti muutti lapsineen Helsinkiin. Olga Svinhufvud otti toimen Hypoteekkiyhdistyksen konttorista ja elätti itse perheensä pienellä palkallaan. Lasten muistelmien mukaan hän oli suurenmoinen äiti ja perheenemäntä ja hänellä oli aikaa omistautua lastensa kasvatukseen.22

Kolmas mielenkiintoinen Snellmanin tuttavuus konttorissa oli suomalaisuusaatteen innostama Herman Liikanen. Liikanen ei ollut suorittanut ylioppilastutkintoa, mutta tämä vapaussoturi oli osallistunut Krimin sodan aikana Haminan puolustamiseen, lähtenyt 1861 Ita-liaan sotimaan Garibaldin joukoissa ja vielä 1864 sotinut Tanskassa Preussia vastaan. Viimeisestä sotaretkestä hänet oli palkittu ylennyksellä luutnantiksi ja korkealla kunniamerkillä. Tämän jälkeen hän toimi Hypoteekkiyhdistyksen palveluksessa vuoteen 1914. Italiasta palattuaan Liikanen seurasi innolla valtiopäiväkehitystä Suomessa ja osallistui poliittisiin keskusteluihin. Hän tutustui tilanomistaja Ernst Linderiin, Päivättären päätoimittajaan. Liikanen kannatti jossain määrin liberaalien mielipiteitä ja suuntasi katseensa Ruotsiin. Lähtö Tanskaan vapaaehtoisena osoitti hänen olevan innokas läntisen yhteistyön kannattaja, millä hän halusi uhmata Venäjän valtaa. Palattuaan Suomeen hän siirtyi Ahlqvistin kannattamasta skandinavismista Koskisen linjan kannattajaksi.23

Tällä tavalla Snellman sai työskennellä kahden vaikutusvaltaisen, itsetuntoisen naisen sekä yhden tulisen vapaussoturin kanssa, mikä loi pankkikonttoriin oman tunnelmansa. Siihen ei voinut olla vaikuttamatta se, että naisemansipaation murroskausi oli käsillä. Ajan henkeä kuvaa hyvin näihin aikoihin Suomalaisen teatterin esittämä Ibsenin Nukkekoti. Mielipiteet siitä, tekikö Nora oikein jättäessään kotinsa ja lapsensa, vaihtelivat puoleen ja toiseen. Naemi Starckin todistuksen mukaan Snellmanin kanta oli lyhyt ja selkeä: ”Nainen on syntynyt puolisoksi ja äidiksi. Äiti on kodissa edesvastuussa lastensa ja samalla kansakunnan siveellisestä kasvatuksesta. Noran ei olisi tullut jättää kotiaan.” Kuvaavaa oli, että vanhimman poikansa kihlajaisissa Snellmania oli ensiksi kiinnostanut, kuka oli tytön äiti.24

Seitsemän vuoden professuurin ja viiden vuoden senaattoriuden jälkeen pankkimaail-man arki lainaustoiminnan johdossa täytti Snellmanin elämän 12 viimeistä vuotta. Hallintoa johti Helsingissä johtokunta, johon kuului puheenjohtaja ja neljä jäsentä yhtiökokouksen valitsemina. Jokaiseen lääniin oli asetettu nelihenkinen lääninkomitea. Lainaus-määrä oli 50 prosenttia kiinteistön arvosta. Arvioinnin suoritti komitean asettama arviomies kahden uskotun miehen avulla. Korko oli viisi prosenttia. Laina-anomukset jätettiin lääninkomiteoille, joissa laadittiin yksityiskohtainen selvitys anojan varallisuudesta ja lainantarpeesta. Komiteat käsittelivät anomukset ja lähettivät ne lausuntoineen yhdistyksen johtokunnalle, joka määritteli niiden perusteella lainatarpeen ja ryhtyi toimenpiteisiin varojen hankkimiseksi. Lainanhakija sai heti lainamäärän yhdistyksen obligaatioissa. Käteisenä sen sai, kun varat sen sallivat. Lainojen järjestyttyä paikalliset komiteat hoitivat maksutehtävät.25

Yhdistyksen toimintaa valvoi senaatin asettama asiamies. Johtokunta26 kokoontui kerran kuussa vahvistamaan lainapäätökset ilman suuria keskusteluja. Asiallinen vastuu jäi toimitusjohtajalle. Vain yhden kerran, 30.11.1874, Snellman on itse laatinut pöytäkirjan ja muutaman kerran hän on lisännyt pöytäkirjoihin omia merkintöjään. Johtokunnan pöytäkirjoihin 7.2.1872 ja 24.2.1876 on liitetty hänen laatimansa muistio Yhtiökokouksen pöytäkirjoissa oli 8.6.1875 mukana kaksi muistiota.27 Toimitusjohtajana Snellman oli keskeisessä roolissa nostovekseleiden allekirjoittajana.28 Hänen 1872–1881 pitämässään uloslainauspäiväkirjassa yhteiskunnallisen vaikuttajan dynaaminen käsiala muuttuu vähitellen vapisevaksi vanhuksen tekstiksi.29

Hypoteekkiyhdistyksen naapurina Ritarihuoneella toimi myös Suomen Yhdyspankin konttori, jota johti Snellmanin vanha ystävä Henrik Borgström jr. Myös häntä oli ajateltu Hypoteekkiyhdistyksen toimitusjohtajaksi, mutta hän jäi lopulta sen jäseneksi maan ensimmäisen yksityispankin toimitusjohtajana. Siten Yhdyspankista ei tullut Hypoteekkiyhdistyksen obligaatioiden ostajaa vaan ylivoimainen kilpailija talletustensa kanssa. Kaksoisjäsenyyskeskustelu raukesi Borgströmin kuolemaan 1864.30 Lisäksi Snellmanin pankkimaail-man ”ammattikorkeakoulu”, Borgströmin kauppahuoneen konttori, sijaitsi kadun toisella puolella Mariankatu 5:ssä. Siellä Snellman oli työskennellyt 1850-luvun alussa kauppaneuvoksen lähimpänä luottomiehenä.

Snellmanin asemasta Helsingin ja koko Suomen rahamaailman sisäpiirissä kertoo hänen osallistumisensa Henrik Borgström vanhemman kultahääpäivään 17.7.1877 Tullisaaressa, jossa kokoontui Helsingin 200-jäseninen huippuseurapiiri.31 Snellman lausui juhlassa ystävälleen lasi kädessä vapisten lämpimän ja liikuttavan runon, jossa korosti kodin, puolison ja lasten, merkitystä elon myrskyjen myllertäes-sä. Ensimmäinen säkeistö kuuluu:

”Elon myrskyn myllertäissä

Sydämes kun vuotaa verta

Taistoissa et jaksa näissä

Turvan löydät joka kerta

Täällä valkamassa kodin

Jota silvota ei sodin

Luona rakkaan puolisosi

turvasi on täysin tosi

Oi turva ihana

Oi turva ihana!”32

Tilanne oli haikea hänelle itselleen. Hän oli ollut leskenä 11 vuotta vain 12 aviovuoden jälkeen. Kahden emännöitsijän jälkeen 22-vuotias tytär Hanna oli ottanut huolehtiakseen kodista. Neljä poikaa opiskelivat vaihtelevalla menestyksellä ja aiheuttivat isälle huolta elämäntavoillaan. Snellman valvoi kaikkien kasvatusta lujalla kädellä mutta hellästi rakastaen.

Perheen henki käy hyvin ilmi isän kirjeestä kahdelle pojalleen, 21-vuotiaalle Anders Henrikille eli Hinnille ja 19-vuotiaalle Johan Ludvigille eli Jannelle33, jotka olivat heinäkuussa 1869 matkustaneet lomailemaan Kajaaniin. Isä aloittaa kirjeen sanoilla:

Suon teille mieluusti kaiken ilon minkä matkanne voi tuottaa. Olisi kuitenkin minulle mieluisempaa, kuten teille itsellennekin parempi, jos se olisi lepoa ja palkkio totisen ja uutteran työn jälkeen. Mutta toivon, että te kiittäen Jumalan hyvyyttä, joka on suonut teille puutteettoman ja huolettoman nuoruusajan – tähän asti – käyttäisitte ne päivät, jotka teillä vielä on jäljellä tässä onnellisessa asemassa, entistä innokkaammin omistautuen kaikella älyllänne ja kyvyllänne hyödyttämään isänmaatanne ja valmistamaan itsellenne riippumatonta tulevaisuutta.

Samassa kirjeessä isä varoitti vakavasti elämän vaaroista:

On mitä luultavinta, että joku tarjoaa teille ruokaryypyn ja totia. Toivon kuitenkin että olette ymmärtäneet kieltäytyä. Sillä kukaan viisas ja sivistynyt ihminen ei odota, että suostuisitte tarjoukseen, vaan jokainen pitäisi sitä noin nuorissa ihmisissä ymmärtämättömyytenä. Mitä varsinkin viinaan tulee, olisi onnekasta, jos voisitte koko elämänne ajan sanoa, että ette ole koskaan sitä maistaneetkaan. Silloin olette säästyneet pahimmalta. Totin juominen on yhtä vaarallista, vaikka se yleensä onkin jokapäiväistä; ja juuri se aiheuttaa sivistyneemmän luokan juoppoutta, vaikka viinasta olisikin luovuttu. Jannen vuoksi minä en pelkää, Hinnin vuoksi enemmän. Jos viinakset maistuvat Sinulle, niin tiedäpä, että se on seurausta nuoruuden tupakoinnista. Hermojärjestelmän narkoottinen huumaaminen houkuttaa sen piristämiseen viinalla. Haluttomuus ja velttous johtuvat osittain samasta syystä.

Samainen Kajaanin-matka ei sujunut suunnitelmien mukaan. Pojat eivät raportoineet isälleen viikoittain, ja jatkuvasti Snellman sai muuta kautta tietoja ongelmista:

Nyt sain kuulla, että te ilman minun lupaani pyydätte rahaa Snellmanin sedältä. Älkää ihmetelkö, jos minä pahastun sellaisesta. Teidän olisi pitänyt ajoissa kirjoittaa Kajaanista ja ilmoittaa, miten kassan laita oli, niin olisin lähettänyt rahaa Ouluun. Ohessa 100 markkaa. Tarkoitus ei ole, että tuhlaisitte joka pennin vaan ainoastaan kyytirahoiksi ja teidän tavaroittenne lähettämiseksi höyrylaivalla.34

Vanhin poika Hinni oli aloittanut lakitieteen opinnot yliopistossa ja suoritti kesällä harjoittelua käräjillä. Isä järjesteli pojan harjoitteluun tuomari Forsströmille kesällä 1870:

Kunpa saisin kuulla että käytöksesi on ollut sellaista, että Forsström on voinut olla siihen tyytyväinen. Käsialasi näyttää yhtä jäykältä ja harjaantumattomalta kuin ennenkin. Viivoista puuttuu täysin kaltevuus ja yhdenmukaisuus. Pyydä Tuomari Forsströmiltä, että saat viikoittain viedä hänen tarkistettavakseen juridisen kirjelmän, koeta laatia esitelmä juridisesta aiheesta, sekä Ruotsiksi että Suomeksi. Siten sinulla on jotakin tarkkaa tekemistä.35

Samaan aikaan isä oli huolehti Hanna-tyttären matkasta Tukholmassa:

Minua ilahduttaa että Sinä viihdyt siellä. Huomaan, että teatteritkin ovat nyt avoinna, Sinun teatterihimosi houkuttaa Sinua niihin. Mutta olen huolissani seurastasi, onhan aivan mahdotonta palata teatterista ilman jonkun herran seuraa. Älä siis käy muulloin kuin täysin sopivan seuran kanssa, joka istuu säädyllisillä paikoilla. Hylkää myös Ranskalaiset draamat jotka enimmäkseen ovat arvottomia – ja sitäkin pahempia. Älä politikoi. Ruotsalaiset ovat kurillista väkeä, jonka aina on hurrattava jollekin tai vihellettävä jollekin. Jos he ymmärtäisivät omaa parastaan, he toivoisivat Saksan vahvistuvan. Venäläiset lehdet tietävät hyvin, miten turmiollinen se tulevaisuudessa tulee olemaan Venäläisille. Älä usko niitä sotajuttuja joita luet Ruotsalaisista lehdistä. Ne piilottelevat ja vääristävät tahallaan totuutta, koska se tuottaa lisää tilaajia.36

Hyvä osoitus perinpohjaisesta isällisestä huolenpidosta oli kirje syyskuulta 187137:

Rakas Hanna, 16.9.1871

Odotin Teitä kotiin 20. pnä. Sää muuttuu huonoksi. Täällä on kyllä ollut vähän huolia – mutta on hyvin harvinaista, että kukaan parempiosaisista olisi sairastunut. Ja onhan turvallisempaa kun olemme kaikki yhdessä.

Tulkaa siis ensi viikolla, viimeistään Torstaina tai Perjantaina. Jos tahdotte viipyä pitempään, on Fian tultava tänne. Pidä huoli, että kaikki pukeutuvat lämpimästi, varsinkin matkalla.

Jos joku saa vatsataudin, on ensin käytettävä risiiniöljyä ja sairaan oltava pitkänään. Kun öljy on vaikuttanut – kymmenen Thielemanin tippaa tarpeen mukaan. Panen koriin pienen pullon Oopiumia. Pane se lukkojen taakse. Siitä lisätään 10:een Thielemanin tippaan 5 tippaa. Pääasia on paasto. Ei muuta ravintoa, kuin kauraa tai muuta ryynivelliä ja hyvin vähän sokeria ja marjamehua.

Lähetän kaksi koria, lihaa ja leipää.

Kalle on terve – koulussa.

Puhun Ilo-väen kanssa teidän matkastanne Keskiviikkona Torstaina tai Perjantaina. Mutta jonkun pojista pitää käydä Thorsvikissä ja sopia päivästä. Teidän pitää saada pakkauslaatikko ym. valmiiksi venehuoneeseen, kun Ilo tulee. Tehkää vaunuille mitä tahdotte. Sadesäällä on paras olla kajuutassa.

Panen varmuuden vuoksi koriin 40 markkaa. Taloustilin Sinä voit maksaa. Minä hoidan vuokran. Luoja varjelkoon Teitä kaikkia. Kotiin tulonne ilahduttaa hellää isäänne.

J. V. S:n

Isä-Snellman sai jatkuvasti taistella poikiensa elämäntyylin parantamiseksi ja ohjata heitä oikealle polulle. Tilanne kärjistyi 27.1.1872, kun Anders Henrik ja Johan Ludvig olivat humalassa yrittäneet väkisin tunkeutua suosittuun Theres Grönstrandin bordelliin, joka sijaitsi Iso Roobertinkatu 22:ssa. Snellmanin vanhimmat pojat huusivat ja jyskyttivät suljetun oven takana ja lopulta yrittivät hakata ikkunaan palokeksillä. Lisäksi Johan Ludvig oli tönäissyt paikalla ollutta ajurirenkiä ja repinyt tätä tukasta. Anders Henrik puolestaan löi kasakkaa kaksi kertaa päähän ja haukkui poliisikonstaapelin ”förbannade lurk”. Pojat saivat sovittua asian ajurin ja kasakan kanssa, mutta poliisi nosti syytteen, joka kuitenkin raukesi raastuvanoikeudessa.38

Isän kirje pojille näiden ongelmien keskellä on kuvaava. Elokuussa 1873 Snellman kirjoitti Hinnille:

Viime kirjeesi Heinäkuulta tuotti minulle hiukan lohtua. Ei minulle toki ole helppoa maksaa sinun velkojasi. Mutta murehdin sinun epärehellisyyttäsi minua kohtaan ja huolta sinun tulevaisuudestasi. Nuo esitykset, jotka ovat tuhonneet sinut, voivat toistua milloin hyvänsä. Jollet kaihda niiden alkusyytä, juopottelua, asialle ei voi mitään. Päätä ettet koskaan laske jalkaasi kapakan sisäpuolelle. Lopeta kaikki seurustelu niissä käyvien henkilöiden kanssa. Älä koskaan jää mihinkään seurueeseen viimeiseksi, vaan eroa siitä ajoissa. Mutta elääkseen näin täytyy osata olla ilman seuraa, löytää suurimman ilonsa yksinäisyydestä ja se puolestaan vaatii, että ihmisellä on korkeampi päämäärä, joka tekee työn rakkaaksi ja antaa ajatuksille askarrusta.39

Isä seurasi erityisesti vanhimman poikansa Hinnin uran kehitystä huolella, oli jatkuvasti huolissaan asianajotoimeksiantojen vähäisyydestä ja antoi neuvoja liikkumisesta ihmisten seurassa. Huolehtiminen ulottui kaikkiin yksityiskohtiin:

Turkki on tietysti kallis ostos. Mutta ajattelin, että kaikki siellä kulkevat turkissa enkä halunnut, että Sinä olet poikkeus. Pidä siitä huoli. Tamppauta nahka usein. Varo ettei kaulus kostu. Jos pyydät Anna Smithiä, hän panee sen kesäsäilöön. Suo minulle se ilo että käyt kirkossa se ylläsi.40

Ja edelleen:

Viulukauppasi on lähinnä lapsellinen. Samaan hintaan olisi täältä saanut kunnollisen. Sitä paitsi pesu huonontaa sitä. Janne pilasi sillä omansa.41

Isän neuvot saattoivat olla hyvinkin käytännöllisiä:

Lähetin Sinulle kaksi kappaletta silkkipaitoja. Täältä saa nykyisin vain puuvillaan sekoitettuja. Ne tulee pestä kylmässä tai vain haaleassa vedessä, hankaamatta. Muuten väri haalistuu ja langat nukkaantuvat. Saippuaa hierotaan runsaasti sisäpuolelle ja liotetaan vadissa 24 tuntia, kokonaan veden peitossa. Huuhdotaan sitten useassa vedessä, puristetaan varovasti, kuivataan ja mankeloidaan.42

Kaikkein tärkeimmät neuvot koskivat raha-asioita:

Mutta älä suostu enää huonoon sopimukseen. Afääri on afääriä. Uhrautuminen niiden puolesta, jotka ajavat vain omaa etuaan, kuuluu typeryksille jotka myös saavat asiaankuuluvan arvonannon.43

Suhde vanhimpaan poikaan oli tärkeä vanhenevalle Snellmanille. 70-vuotias isä kirjoitti pojalleen:

Rakas Hinni

Kirjeitä ei kuulu, ja alan huolestua. Miten matka? Tule, jos mahdollista. Mieleni on masentunut ja kaipaan Sinun tapaamistasi. Toivon että talven päättyminen tuo minulle uusia voimia. Olen sentään saanut kirjoitetuksi yhtä ja toista. Kaikki terveinä.

Hellä isäsi.44

Snellmanille aiheutti murhetta appiukko Anders Wennbergin kuolema Tammisaaressa ja testamentin toimeenpaneminen, joka oli kirjoitettu hänen vaimonsa sisaren Ida Emilia Wennbergin hyväksi. Ongelmia tuli Pohjois-Karjalassa sijaitsevan Podoskan tilan realisoimisesta, jota Hinni-poika tuoreena juristina hoiti, muttei mitenkään tehokkaasti. Snellman antoi tarkat ohjeet toiminnasta 12.10.1873:

Rakas Hinni,

Sitä tehtävää, jonka viimeksi sait, seuraa tässä toinen. Yksi Mamman tädeistä oli naimisissa toimituskuntavouti Lyran kanssa Maaningalla. Hän oli isän perintönä tuonut pesään pari asuintilaa Ilomantsissa, jotka sitten myytiin korkeaan hintaan, koska niissä oli suuret metsät. Lyra ja rouva tekivät keskinäisen testamentin, josta rouvan sisaret ja sisarten lapset valittivat ja joka kumottiin siten, että Lyra velvoitettiin maksamaan heille 85 605 markkaa – minkä kaiken voit nähdä senaatin tähän liitetystä tuomiosta. Ida-tädillä samoin kuin sisarentyttärellä olisi oikeus 1/7 osaan perinnöstä. – – Jos tulet hoitamaan liiketoimia niin ota yhteyttä muihin perijöihin tai asiamiehiin. Älä kuitenkaan luota nimismies Olsoniin, joka on epävarma – älä ole muutenkaan hyväuskoinen, vaan pysy tiukasti lain puitteissa. Jos Podoskan tilat saadaan myydyksi, on tietysti sitä parempi, mitä enemmän maksetaan käteisellä. Idan takia Sinun ei tarvitse olla huolissasi. Tarjosin hänelle sellaiset ehdot, että hän saa vähintään 1 200 markkaa vuodessa. Mutta silloin teidän osuutenne ei vapaudu, ennen kuin Podoskan ja Lyran lunastushinta maksetaan.45

Hanna-tytär hoiti käytännössä isänsä ja neljän veljen taloutta kaupungissa ja kesällä maalla mikä näkyy hyvin seuraavasta kirjeestä:

Lähetän nyt vaatetta: Papan paitoja 10 kpl. 2 paria lakanoita. 6 kpl käsipyyhkeitä. 1 pöytäliina. 3 kpl tyynyliinoja. sekä keittiöpyyhkeitä. Minun täytyy myös lähettää yksi kattila tinattavaksi: joka tuotiin minun tietämättäni kovin huonokuntoisena tänne.46

Ainoan siskon raataminen kurittomien veljien taloudessa oli epäkiitollista puuhaa, jonka isä havaitsi. Erään kerran Snellman nuhteli Hinniä:

Ihmetyttää, että te sisarukset niin vähän välitätte toisistanne. Sinäkin tiedät kyllä että juuri Hanna on hoitanut Sinun vuodevaatteesi, ommellut ja neulonut. Mutta et kuulemma ole suonut Hannalle hyvää sanaa kiitokseksi vaivasta. Ei näytä hyvältä, se todistaa tavallisen ihmisten välisen kohteliaisuuden puutteesta.47

Isosiskosta oli vastusta pikkuveljille, koska Hanna oli perinyt isänsä voimakkaan luonteen, syvällisen käsityskyvyn, tyyneyden ja varmuuden mielipiteistään. Samalla hän oli sydämellinen, hellämielinen, kaikelle helposti syttyvä. Hänellä oli vilpitön sydän, johon saattoi luottaa. Snellmaneilla asui myös lahjakas, pirteä ja hauska Ellen Nervander.48

Snellmanin tarkka huolenpito johtui myös perheen taloudellisesta tilasta, koska uusi ura ei tuonut suurta helpotusta perheen aineelliseen asemaan. Hänelle maksettiin palkkaa 8 000 markkaa vuodessa, mikä vastasi ilman palkkioita keskusviraston päällikön peruspalkkaa.49 Se oli vähemmän kuin senaatissa, koska pelkkä senaattorin peruspalkka oli ollut 9 600 markkaa ja sen lisäksi oli maksettu pöytärahoja 4 800 markkaa ja vuokrarahoja 2 000 markkaa.50 Näinä aikoina appi Wennberg oli taannut useita vekseleitä.51 Myös A. F. Boreniuksen kanssa hänellä oli lainausjärjestelyt. Hän ei ehtinyt kuolettaa kokonaan Helsingin Säästöpankin 10 000 markan lainaa, jolla oli ostanut 12.7.1857 Yrjönkadun talon. Kamreeriensa todistamalla paperilla hän anoi koron tarkistamista 29.12.1879.52

1   Suomen Hypoteekkiyhdistyksen joh-to-kunnan kertomus tilivuodelta 1869. KT 22, 474.

2   Kirje Berndt Ferdinand Sjöströmille 10.8.1868. KT 22, 423.

3   Tarja-Liisa Luukkanen, B. O. Lille ja kirkkohistorian alkuvaiheet Aleksanterin yliopiston teologisessa tiedekunnassa. Historiallisia tutkimuksia 207. Helsinki 2000.

4   Kirje Anders Henrik Snellmanille 27.4.1875. KT 23, 300.

5   Kirjeenvaihtoa yliopiston rehtorin Adolf Edvard Arppen kanssa 21.10., 23.10., 24.10. ja 6.11.1868. KT 22, 424–426. Lausunto Th. Reinin ja Vilhelm Bolinin väitöskirjasta 6.11.1868. KT 22. 433–438. Ks. Juha Mannisen kommentaari XII:248. Huom. Rein mainitsee asian vain sivumennen muistelmissaan eikä ilmeisesti halua muistella asiaa tarkemmin. Myöskään Snellman-elämäkerrassa hän ei mainitse asiaa. Ks. Rein 1981 (II), 215.

6   Emil Schybergson, Suomen Hypoteekkiyhdistyksen viisikymmenvuotinen toiminta 1861–1911. Helsinki 1912, 3–4.

7   K. U. Pihkala, J. V. Snellman ja hypoteekkiyhdistys. Eripainos Kansantaloudellinen aikakausikirja 1961:3, 194–195.

8   Schybergson 1912, 4–11.

9   Schybergson 1912, 37.

10                          Jyrki Vesikansa, Maatilatuotoista asumisen rahoittamiseen. Suomen Hypoteekkiyhdistys 140 vuotta. Helsinki 2000, 6–10.

11                          Schybergsson ei mainitse asiaa.

12                          Pipping 1961, 255. ks. tarkemmin A. H. Mechelin L. Mechelinille 3.12.1864.

13                          Pipping 1961, 478.

14 Erkki Pihkala, Kriisit, inflaatio ja sodat Suomen Hypoteekkiyhdistyksen kohtalona. Suomen Hypoteekkiyhdistys 125 vuotta. Jyväskylä 1985, 19.

15                          Vesikansa 2000, 9.

16                          K. U. Pihkala, Suomen Hypoteekkiyhdistys 1861–1961. 100–vuotishistoriikki. Helsinki 1961, 81.

17                          Hyres-kontrakt. Suomen Hypoteekkiyhdistyksen arkisto. Elinkeinoelämänvaltuuskunnan arkisto, Mikkeli.

18                          Directiones verficationens 1871, 583: kansio Gj 15, Elinkeinoelämän keskusarkisto, Mikkeli.

19                          Raimo Savolainen, Keskusvirastolinnakkeista virastoarmeijaksi. Senaatin ja valtioneuvoston alainen keskushallinto Suomessa 1809–1995. Hallintohistoriallisia tutkimuksia 22. Helsinki 1996, 156–157.

20                         Ks. tarkemmin Raimo Savolainen, Bergbom Johan Erik (1796–1869) senaattori, lakimies, komiteamies. Suomen kansallisbiografia.

21                          Aspelin-Haapkylä 1912, 285–286. Ks. Myös Suomalaisen teatterin historia. Helsinki 1907.

22                          Einar W. Juva, P. E. Svinhufvud I:1861–1917. Helsinki 1957, 30–36.

23                          Ks. myös Helena Liikanen: Herman Liikanen ja suomalaisuusliike. Erään suomalaisuusmiehen toiminta hänen aatteensa ilmentäjänä. Helsingin yliopisto. Poliittisen historian proseminaari -työ 1999.

24                          Naemi Ingman-Starck, Laulajattaren muistelmia. Porvoo 1928, 148.

25 Ks. tarkemmin Suomen Hypoteekkiyhdistyksen arkiston kuvaus 7.9.1960. Elinkeinoelämän keskusarkisto, Mikkeli. Toimintaa selostetaan myös Paavo Korpisaari, Suomen pankit, niiden kehitys, rakenne ja toimintamuodot. Taloustieteellisiä tutkimuksia XXV. Helsinki 1920, 309.

26                          Suomen hypoteekkiyhdistyksen johtokunnan pöytäkirjat 1862–1876. Kansio nro 38. Elinkeinoelämän keskusarkisto, Mikkeli.

27                          Vrt. Pertti Halan muistio 15.12. 1997: Hypoteekkiyhdistyksen arkiston löytöjä. J. V. Snellmanin koottujen teosten toimituskunta. Valtioneuvoston arkisto.

28 ”Directionens verificationer 1871, kansio Gj 15. Suomen hypoteekkiyhdistyksen arkisto, Elinkeinoelämän keskusarkisto, Mikkeli.

29 Lånejournal on jätetty mainitsematta Hypoteekkiyhdistyksen lainaluettelossa.

30 Schybergson 1912, 40.

31 Hoving 1949, 290–292.

32 Runo ”Elonmyrskyn myllertäissä” Henrik ja Carolina Borströmin kultahääpäiväksi 17.7.1877. KT 24, 93.

33 Kirje Anders Henrik ja Johan Ludvig Snellmanille 2.7.1869. KT 22, 459.

34 Kirje Anders Henrik ja Johan Ludvig Snellmanille 18.8.1869. KT 22, 461–462.

35 Kirje Anders Henrik Snellmanille 27.4.1870. KT 22, 479–480.

36                          Kirje Hanna Snellmanille 28.8.1870. KT 22, 493–494.

37                          Kirje Hanna Snellmanille 16.9.1871. KT 23, 123–124.

38                          Antti Häkkinen, Rahasta vaan ei rakkaudesta. Prostituutio Helsingissä 1867–1939.108–109. Ks. Helsingin toisen poliisipiirin ilmoituspäiväkirjan sivu.

39                          Kirje Anders Henrik Snellmanille 16.8.1873. KT 23, 251–253.

40 Kirje Anders Henrik Snellmanille 15.12.1873. KT 23, 258–259.

41 Kirje Anders Henrik Snellmanille 27.4.1875. KT 23, 300.

42 Kirje Anders Henrik Snellmanille 28.10.1875. KT 23, 331–332.

43 Kirje Anders Henrik Snellmanille 4.5.1875. KT 23, 300–301.

44 Kirje Anders Henrik Snellmanille 15.3.1876. KT 23, 338.

45 Kirje Anders Henrik Snellmanille 12.10.1873 ja 15.12.1873. KT 23, 256 ja 258.

46 Kirje Hanna Snellmanilta 22.7.1877. KT 24, 94.

47 Kirje Anders Henrik Snellmanille 21.2.1878. KT 24, 238–239.

48 Ingman–Starck 1928, 145.

49 Directiones verficationens 1871, s. 583: kansio Gj 15, Suomen Hypoteekkiyhdistyksen arkisto. Elinkeinoelämän keskusarkisto, Mikkeli.

50 Ks. Keisarillisen senaatin menosääntö vuodelle 1870.

51 Ks. Samlade arbten XII, 727 ja 779.

52 Helsingin Suomalaisen yhteiskoulun arkisto, kansallisarkisto. Ks. Samalde arbeten XII, 876.