Snellmanin kirjoitusten ohjelmallisuus kasvoi onnellisen perhe-elämän myötä. Tämän ilmiön hänen ystävänsä Tengström oivalsi terävästi onnitteluissaan: ”Lämpimät onnittelut Sinulle, kun nyt olet nainut mies, kokonainen mies, juuri sen takia, että olet jakautunut.” Samalla hän tunnusti, että Saiman torventörähdykset olivat alkaneet vaikuttaa ja esiintymisen aiheellisuus tullut todistetuksi. Hän antoi ystävälleen tunnustusta: ”Kadehdittavan työn on kuitenkin tehnyt, kun on käsittänyt ja pukenut sanoiksi sen, mitä kokonainen kansakunta on aiemmin vain hämärämmin tuntenut. Mm. tämä on tullut osaksesi. Ja tähän asiaan soveltuu sama ajatus, jonka halusin ilmaista yksityiselämässäsi nyt vallitsevasta onnellisesta tilanteesta.”556

Saima lietsoi tehokkaasti ainakin Ehrströmin optimismia. Ehrström ehdotti Snellmanille, että tämä nostaisi Saiman palstoilla esille suomen kielen saattamisen opetuskielen ja virallisen kielen asemaan. Koska hänen mielestään nykyinen keisari suosi suomalaisia, oli oikea aika anoa tältä suomen kielen käyttöön ottamista 50 vuoden kuluessa. Tämä oli rohkea ehdotus, koska Ehrström ei aina ollut uskaltanut edes näyttää kirjoituksiaan Snellmanille, joka ”kohteli niitä hävyttömästi”. Ehrström myönsi, että aikaisemmin ne olivat saattaneet olla taistelua tuulimyllyjä vastaan. Mutta silloin hän oli ollut intoilija, nyt oli into jäähtynyt. Ehrström ei halunnut kehottaa Snellmania suhtautumaan pehmeästi kyvyttömyyteen tai suuruudenhulluuteen. Hän uskoi vain opettajan menestyvän parhaiten, jos tämä ei julistaisi oppilauseitaan diktatorisesti vaan edistyisi itse ensimmäisenä vertaistensa joukossa. Hän tarkoitti tällä yliopiston opettajia ja sellainenhan ”Sinä olet koko maa yliopistonasi.”557

Jos Snellman sai tästä ajattelemisen aihetta, se ei paljonkaan päässyt vaikuttamaan hänen tyyliinsä, eli kuten ystävä Ehrström sanoi: ”Kaikilla ei ole Sinun rohkeuttasi ryhtyä rakentamaan uudelleen alusta asti rakennusta, joka ensin on revitty.” Lähitulevaisuudessa Snellman tarttui kaikkiin aiheisiin tällä intohimolla.

Snellman oli kirjoituksissaan alusta asti painottanut, että yliopiston korkeimmilla paikoilla toimivilla oli vastuu kansallisen sivistyksen edistämisestä niin kuin kaikilla muillakin lahjakkailla miehillä. Yliopiston vieroksuva suhtautuminen lahjakkaisiin merkkimiehiin tuli näkyviin, kun Snellman kertoi pienessä uutisessa tohtori G. S. Crusellin sähköhoidon, niin sanotun galvanismin kemiallisesta tehosta kaikenlaisiin kroonisiin kipuihin, jopa syövän ja erilaisten kasvaimien parantamiseen.558 Snellman halusi tällä tavalla kiinnittää huomion suomalaiseen tiedemieheen, joka ulkomaisesta tunnustuksesta huolimatta oli tehty Suomessa naurunalaiseksi. Crusell oli mainittu muissakin kotimaan lehdissä, mutta ainoastaan Saima kiinnitti huomiota hänen syrjimiseensä yliopistossa. Kiistakirjoitus paisui usean artikkelin mittaiseksi sanasodaksi, kun Snellman vaati Crusellille sijaa Suomen yliopistossa todistaen hänen kaltoin kohtelullaan sitä, ettei muitakaan päteviä tiedemiehiä haluttu professoreiksi.559

Snellman kuvaili innostuneena ja ihaillen, miten Crusell oli valmistunut Helsingissä kirurgian tohtoriksi, täyttänyt työhuoneensa vasikoilla, ankoilla sekä kaniineilla ja aloittanut galvanistiset kokeensa puutteellisilla laitteilla, keskeneräisillä teorioilla ja epävarmalla kokemuksella. Monien nauraessa Suomessa Crusellin epäonnistumisille tämä joutui muuttamaan Pietariin, jossa sai tiedeakatemian piirissä runsaasti ymmärrystä ja tukea. Nerokkaita laitteita kehitettyään ja onnistuneita kokeita suoritettuaan hän perusti Moskovaan elektrolyyttisen hoitolaitoksen, jossa hoidettiin syöpää, sukupuolitauteja ja erilaisia haavoja. Snellman kiinnitti erityisesti huomiota siihen, että Crusell oli menestynyt täysin ilman maanmiestensä tukea ja myötävaikutusta.560

Asioilla oli monta puolta, koska Nervander kiirehti fysiikan professorina varoittamaan Snellmania heti siitä, että tämä oli kompastunut Cruselliin pahasti. Mies ei Nervanderin mukaan pystynyt ratkaisemaan yhtään asiaa tieteellisin keinoin; hän oli liian tietämätön ja sekava selviytyäkseen sellaisesta. Hän ei halunnut kuitenkaan vastata kirjoitukseen, koska se voisi vahingoittaa Crusellia. Naureskellen Nervander päätti olla mainettaan parempi ja yksityisesti edistää hänen uraansa, mistä hän kerskui Snellmanille yksityisesti muttei Saiman toimittajalle.561

Nervander ei ilmeisesti ollut nähnyt vielä Snellmanin jatkoartikkelia, joka lopulta sai hänet pyörtämään päätöksensä pitää mielipiteensä vain heidän välisenään. Nervander päätti toimia julkisesti, koska seuraavassa kirjoituksessa Snellman pääsi varsinaiseen asiaan Crusell-pohdinnoissaan. Snellman esitti ankaran moitteen siitä, että isänmaa oli tehnyt niin vähän tällaisen miehen hyväksi, jonka sitkeä uurastus tuotti tällaista hedelmää ja jonka kunniasta isänmaa tuli kuitenkin kerran osansa kantamaan. Snellman painotti, että mainitunlainen tilanne oli pikemminkin sääntö kuin poikkeus, minkä vuoksi Crusellin kohtelun esittämisellä oli yleisempää merkitystä. Hänen mielestään suuriruhtinaskunnan päähallinto Pietarissa oli kohdellut hyvin Castrénia ja Runebergia, mutta ihmetteli, miksi virike tällaiseen tukeen ei ollut lähtenyt omasta maasta, kun otettiin lukuun vielä Lönnrot. Snellman oli vakuuttunut, että parempiosaisessakin maassa näiden neljän miehen läsnäoloa samassa yliopistossa tervehdittäisiin harvinaisena onnena, joka lupaisi rikasta tulevaisuutta.562

Seuranneessa väittelyssä Snellman sai vastaansa ystävänsä Nervanderin, joka luonnehti Saiman artikkelia hyökkäykseksi ”Suomen Yliopistoa” kohtaan. Myöhemmin hän piti sitä yliopistoa kohtaan suunnattuna petoksena, jolla yleistä mielipidettä johdettiin harhaan.563 Nervanderin mukaan Crusell ei ollut koskaan hakenut edes dosentuuria eivätkä toisaalta hänen tieteelliset ansionsakaan olisi edellyttäneet sitä. Snellman ei hyväksynyt Nervanderin tapaa esittää asia, koska se todisti selvästi sen, että suomalainen yhteiskunta ei voinut ottaa kunniaa siitä, jos jotkut maanmiehet Pietarissa olivat ojentaneet auttavan käden.564

Yksityisesti Nervander oli samana päivänä selittänyt Snellmanille kirjeessä, että tämän hyökkäykset yliopistoa vastaan olivat harkitsemattomia ja että hänen pitäisi käydä vain yksittäisten ihmisten kimppuun. Nervanderin mukaan Snellman heikensi toiminnallaan yleistä arvostusta yliopistoa ja sitä kautta tiedettä kohtaan. Vastaavalla tavalla talonpoika piti valtionkirkon ja uskonnon erottamattomasti samana asiana. Nervanderin mukaan osa yliopistolaisista katsoi hyökkäyksen kohdistuneen sen kansleriin. Kuitenkaan heidän vanhat yhteytensä eivät estäneet noudattamasta omaa vakaumusta asiakysymyksissä. Hän aikoi matkustaa Kuopioon ja toivotti myös Snellmanin perheineen luokseen.565

Julkisesti esitetyt ja yksityisesti saadut selitykset eivät vakuuttaneet Snellmania. Hän ei aikonut sietää sitä, että Nervander moitti häntä katkeraksi yliopistoa kohtaan, mistä hän valitti useaan otteeseen. Snellmanin mielestä oli kysymys Nervanderin omista lähtökohdista, jos näki katkeraksi hyökkäykseksi yliopistoa kohtaan toivomuksen kiinnittää nämä neljä herraa kyseiseen laitokseen ja saada heidän toiminnalleen julkista tukea. Nervander kuittasi tämän kuitenkin sillä, etteivät he olleet edes hakeneet sinne.566

Snellman ei myöskään hyväksynyt Nervanderin käsitystä kuuluisuuksien runsaudesta Suomessa ennen, nyt ja tulevaisuudessa. Snellman kysyi, miksi Nordström oli jättänyt yliopiston; kuka aavisti, että A. von Nordmanista tulisi kuuluisa luonnontutkija; miksi Sjögren oli hakeutunut isänmaan ulkopuolelle. Snellman ihmetteli, oliko varaa menettää loputkin: terävä-älyinen ja laaja-alainen filologi Castrén oli harvinainen ilmiö missä maassa tahansa, Lönnrot oli vertaansa vailla Suomen kansakunnan kirjallisuuden esiin nostajana ja pelastajana ja milloin Suomi oli saava seuraavan kerran Runebergin veroisen runoilijan? Nervander oli itse lisännyt heihin vielä Mannerheimin ja Snellmanin, joista jälkimmäisen Saima teeskentelemättömästi ja itsetuntoisesti kiisti kuuluvan joukkoon. ”Tulevaisuuteen ja sen kuuluisuuksiin taas emme ota enempää kantaa.”567

Snellman saattoi puhuakin varsin lämpimin sanoin ystävästään Castrénista, jolle oli juuri toimittanut kirjeen Siperian perukoille. Kun ankarissa olosuhteissa Jäämeren rannalla oleskellut Castrén oli löytänyt tervetulleen kirjeen lehtipaketin pohjalta, hän kirjoitti: ”Sillä hetkellä minusta toki tuntui, että Siperia on ihana maa, ja vielä nytkin voisin kirjoittaa Sinulle kokonaisen kirjan verran kiitoksia siitä, että ystävällisesti muistit syntisten maassa vaeltavia syntisiä.” Snellman oli ehdottanut hänelle kotiin palaamista, johon Castrén vastasi: ”Tämä neuvo on hyvä ja terveellinen; mitäpä minua hyödyttäisi kaikkien Siperian soiden läpi rämpiminen, jos minä ja koko pieni omaisuuteni eli paperini saavat täältä hautansa?” Hän oli sitä mieltä, että maailma tuli hyvin toimeen ilman hänen kielioppejaan: ”Sitä paitsi invalidin elämä houkuttelee minua niin vähän, että sen voi aivan hyvin uhrata, jos saan ilon kaatua taistelukentällä.”568 Snellmanilla oli selkeä käsitys Suomen isänmaan suurmiesten paikasta maan yliopistossa saadessaan seurata samalla seikkaperäisyydellä Lönnrotin työskentelyä.

Elokuussa 1846 Nervander väitti lyhyessä kommentissaan, että yleisesti oli tiedossa Saiman tyyli tuomita kiihkeästi ja diktatorisesti jopa asioissa, joista sillä ei ollut tarvittavia tietoja.569 Snellman ei voinut pysyä vaiti tällaisen väitteen edessä. Tähän asti kiista oli käyty nimettömänä, mutta nyt Snellman alkoi vaatia selitystä Saiman lukijoiden aliarvioimiselle. Hän alkoi nimittää Nervanderia ”pää- tai arkkikeskuslaiseksi”, joka yksinkertaisen miellyttävästi julisti Saiman selostuksen galvanismin toimintatavasta vääräksi. Nervanderia ilahdutti julistaa asia ratkaistuksi ilman diktaattorin valtuuksia, vaikka kysymys oli yhdestä pienestä virheellisestä ilmauksesta.

Snellman paljasti kuitenkin mistä tämä kaikki johtui: ”Asia on näin: tällainen pääkeskuslainen on suunnattoman oppinut mies. Vaikka tämä seikka onkin jäänyt maailmalle salaisuudeksi, niin hän itse tietää sen tarkalleen. Hän on sitä paitsi vuosisadan nero. Myös tästä hyvin luonnollisesta ilmiöstä maailma on jäänyt täysin tietämättömäksi. Mutta hänen kirkkaalle katseelleen se asia on selvä – niin selvä kuin vesi. Mikäpä on silloin luonnollisempaa kuin että tällainen herrasmies harmistuu maailman alhaisesta tietämättömyydestä, ja häntä kiusaavat kaikenlaisten pikkukaupunkilaisten vaatimukset, että hänen kiistattomia väitteitään tulisi aivan hiukkasen selventää ja todistaa.” Snellmanin lääke tähän oli, että yleisön suurempaa kunnioittamista edistäisi anonymiteetistä luopuminen julkisesti moitittaessa tai kiitettäessä. Hänen mukaansa tämä lisäisi henkilökohtaisen vastuun kantamista, kun ei enää voisi paeta häpeäänsä nimettömyyden suojiin.570

Henkilökohtaisia riidan sävyjäkin saaneesta julkisesta polemiikista huolimatta Nervander asui perheineen kaksi viikkoa Snellmanin luona Kuopiossa.571 Palattuaan Helsinkiin hän halusi kiittää heti siitä vaivannäöstä, jota hän lapsineen ja vaimoineen oli aiheuttanut Snellmanin rouvalle, josta hän sanoi: ”Minun puoleltani ei ole koskaan yhtä lujaa luottamusta kenenkään onnistuneeseen valintaan kuin Sinun tekemääsi. Vakaa uskoni ei perustu pelkästään siihen, mitä ajattelin hänen lähellään, vaan kokonaiskuvaan hänen persoonallisuudestaan.”  Ystävyys oli ennallaan, koska päivän kuulumiset vaihdettiin sujuvasti. Samassa kirjeessä Nervander näet kertoi, että Backman oli purkanut kihlauksen kahden kuukauden jälkeen mustasukkaisuuden vuoksi, Lille ei ollut mennyt kihloihin vaan kulki yhtä kevytkenkäisenä kuin ennenkin ja Robert Tengström oli palavasti rakastunut Lina Borgströmiin.572 Kuopion vierailun aikana oli sovittu myös, että Nervander sai julkaista Saiman palstoilla omissa nimissään vastineen aiheesta. Snellman kiitti julkisesti rohkeudesta, mutta totesi tulevansa huomauttamaan varmasti useasta asiasta.573

Vastineen toista osaa ei enää julkaistu Saimassa, koska Nervander kärsi oikean pupillin reumaattisesta tulehduksesta. Hän oli sanellut vastineensa Lillelle, joka ei ollut huomannut siinä mitään loukkaavaa. Siitä huolimatta Nervander halusi käydä tekstin itse läpi ennen sen painatusta.574 Kun hänelle selvisi, että Snellman oli torjunut tekstin selittämällä, että hänellä ei ollut aikaa pitkän tekstin läpikäymiseen, Nervander ei hyväksynyt selitystä, vaan antoi vastineen Morgonbladille. Nervander olisi ainoastaan halunnut tietää etukäteen, oliko siinä jotain loukkaavaa mutta uskoi, että ”erimielisyys ei vaikuta vanhaan ystävyyteemme”.575 Myöhemmin Nervander totesi Snellmanin saattaneen hänet hankalaan tilanteeseen, kun kirjoitus palautettiin vihjaamalla, että se vahingoittaisi kirjoittajaa itseään sanomatta kuitenkaan millä tavalla.576

Alun perin Saimaan tarkoitetussa mutta nyt Morgonbladiin577 lähetetyssä vastineessaan Nervander esiintyi omalla nimellään. Snellman koki, että Nervander yritti leimata Saiman kannanoton hyökkäykseksi yliopistoa vastaan ja koetti esittää Saiman suunnattoman rikoksen pituuden, leveyden ja korkeuden. Snellman tulkitsi Nervanderin pitävän yliopistoa maailman viattomimpana ja passiivisimpana paikkana, koska Nervanderin taktiikkana oli osoittaa, että yliopisto oli tieteellisen kulttuurin peili. Se ei ollut hänen käsityksensä mukaan välittävä instituutio nykyajan yleisen ja kansallisen sivistyksen välillä. Kansakunnan tuli kohota humaanisuuteen vaikkapa kaupan ja teollisuuden tarjoamia teitä pitkin.578

Polemiikin jyrkentyessä Nervander alkoi kärsiä asian saamista käänteistä. Häntä vaivasi se, että omasta mielestään hän ei ollut suhtautunut vihamielisesti Lönnrotin, Castrénin tai Runebergin maineeseen. Lisäksi Crusell oli kirjoittanut hänelle raivokkaan ja järjettömän kirjeen, joka Nervanderin mukaan todisti entistä selvemmin, että tämä mies oli puolihullu. Hän kuitenkin korosti edelleen Snellmanille, että hän ei aikonut kumarrella kenellekään vaan aikoi suhtautua asiaan omalla tutulla tavallaan: ”Nauran Teille kaikille ja pidän edelleenkin oikeutenani sitä, että minua kohdellaan kuin outoa eläintä, jota ei rakasteta, mutta ei myöskään tunneta, mistä syystä ei osata ratkaista oikeaa tapaa suhtautua siihen.” 579

Keskustelu laimeni tämän jälkeen huomattavasti. Se ei enää jatkunut periaatteellisella tasolla, vaan kättä väännettiin enää Crusellin todellisista ansioista. Snellman katsoi kiistan enää Nervanderin ja Crusellin väliseksi ja yritti omalta puoleltaan päästä eroon saivartelevasta arvovaltakeskustelusta ja saada sen päättymään kunnialla Saiman osalta. Hän halusi ilmeisesti myös olla aiheuttamatta enempää vahinkoa ystävyyssuhteelleen Nervanderin kanssa.580

Ystävänä Snellmania oli saattanut koskettaa myös se, että Nervander vetosi oikeuteensa ilmaista oma mielipiteensä: ”Olen tehnyt kaksikymmentä vuotta työtä perheeni hyväksi korvatakseni erään nuoruuden hairahdukseni. Nyt perheellä on katto päänsä päällä, ja nyt teen työtä itseni hyväksi ja olen vapaa sanomaan ja tekemään mitä haluan. Älä siis koskaan sano minulle mitään sen suuntaista, että minun pitäisi varoa jonkun mielipidettä paitsi omaani. Joutuminen hallitusvallan ja yleisön epäsuosioon johtaa itsenäisyyteen, jonka toivon piankin tämän roposeni hinnalla saavuttavani. Sen tähden sanon aina sanani mistä tahansa asiasta missä haluan ja niin kuin haluan.”581

Polemiikki kirkasti ystävysten erilaiset kannat kansallisuuskysymyksessä ja erotti heidät omille suunnilleen – paluuta yhteiseen pöytään ei enää ollut. Snellman kritisoi Nervanderin käsitystä yliopistosta harvojen valittujen tiedeakatemiana ja esitti, että yliopiston tuli olla paikka, jossa parhaimmat tiedemiehet jakaisivat opetusta. Viranomaisten asenteen tarkasti huomioon ottaneen Nervanderin tavoitteena oli pitää yleinen mielipide erossa virkanimityksistä vetäytymällä kiistassa muodollis-byrokraattisten selitysten taakse. Itse hän kuitenkin ponnisteli uusien virkojen saamiseksi ja tunnettujen miesten kiinnittämiseksi yliopistoon. Jotkut tahot yhdistivät kiistan kannuvalannan alkamiseen Tengströmin seuraajaksi filosofian professuuriin.582

556                        Kirje Johan Jacob Tengströmiltä 20.12.1845, KT 8, 321–322.

557                        Kirje Carl Robert Ehrströmiltä 6.3.1846. KT 8, 407–410.

558                        Saima 13:4.4.1846, Ulkomaanuutisia. KT 9, 44. Galvanismin eli kosketussähkön varhaisimpiin kehittäjiin kuului L. Galvani Bolognan yliopistossa, joka tutki ilmiötä nyljetyillä sammakon takaraajoilla. Pavian yliopistossa Alessandro Volta todisti, että ilmiön syy ei ollut ruumiin sähköisyys vaan erilaisten metallien kosketus. Tätä varten hän rakensi kojeen, joka oli kondensaattorin ja elektroskoopin risteytys (Ks. Uunio Saalas Otavan Tietosanakirjassa, osa II/1910). Crusell kehitti tämän pohjalta ensimmäiset galvanokaustiset kojeet, jotka edelleen kehitettyinä ovat tärkeitä kirurgiassa (Max Oker-Blom Otavan Tietosanakirjassa, osa II/1910).

559                        Veli-Matti Aution ja Kari Selénin kommentaari, SA V:70. Crusellin ansioluettelo 1.5.1857. Konsistorin asiakirjat 1855–1861. Ed 5.

560                        Saima 21:30.5.1846, Ulkomailla kuuluisa, suomalaisten unohtama nimi. KT 9, 104–108.

561                        Kirje Johan Jacob Nervanderilta 22.6.1846. KT 9, 125–127.

562                        Saima 23:13.6.1846, Huomautus esitettyyn aiheeseen. KT 9, 113–115.

563                        Steinby 1991, 240.

564                        Saima 24:20.6.1846, Ulkomailta. KT 9, 117. Nervanderin artikkeli ”Universitet och Saima” oli julkaistu Morgonbladet 51–52:9. ja 13.7.1846.

565                        Kirje Johan Jacob Nervanderilta 13.7.1846. KT 9, 142–143.

566                        Saima 29: 25.7.1846, Morgonbladetin ”Erään hyökkäyksen” johdosta. KT 9, 169–174.

567                        Saima 30: 1.8.1846, Kuuluisuuksien paljous Suomessa. KT 9, 176–182.

568                        Kirje Mathias Alexander Castrénilta 5.3.1846. KT 8, 417–422.

569                        Ks. Morgonbladet 65:27.8.1846.

570                        Saima 35:5.9.1846, Miksi herrat ovat niin julmistuneita?, KT, 239–242. Crusell itse oikaisi Nervanderin virheellisiä tietoja. Ks. Saima 32: 15.8.1846, Tri Crusell oikaisee professori Nervanderin erehdyksiä. KT 9, 187. Nervander totesi kirjeessään 13.7.1846 panneensa nimensä näkyviin!

571                        Kirje Robert Tengströmille 28.6. 1846. KT 9, 130–131.

572                        Kirje Johan Jacob Nervanderilta 3.9.1846. KT 9, 235–237.

573                        Saima 36:12.9.1846, Ulkomaanuutisia. KT 9, 251.

574                        Kirje Johan Jacob Nervanderilta lokakuussa 1846. KT 9, 342.

575                        Kirje Johan Jacob Nervanderilta 2.11.1846. KT 9, 345–347.

576                        Kirje Johan Jacob Nervanderilta marraskuussa 1846. KT 9, 348–360.

577                        Morgonblad 85-87: 9. ja 12.11.1846, Genmäle mot Herrar Snellman och Crusell af J. J. Nervander.”

578                        Saima 46:21.11.1846, Outo tapa torjua hyökkäystä. KT 9, 361–367.

579                        Johan Jacob Nervanderilta marraskuussa 1846. Kootut teokset 9, 348–360.

580                        Saima 47: 2.12.1846, Muutama sana hra Nervanderin polemiikista hra Crusellia vastaan. KT 9, 381–394 ja Saima 48: 5.12.1846, nimetön huomautus, 387. KT 9, 387.

581                        Kirje Johan Jacob Nervanderilta 2.11.1846. KT 9, 345–347.

582                        Steinby 1991, 240–241 ja 299. Ks. Veli-Matti Aution kommentaari, SA V:122.