Merenkulkunsa ansiosta Pohjanmaa oli Suomen vaurainta aluetta 1700-luvun lopussa ja 1800-luvun alussa. Maakunnan menestymisen salaisuutena oli ollut siirtyminen vapaaseen markkinatalouteen, kun valtakunnassa muutoin noudatettiin valtiojohtoista merkantilismia.60 Taloudellinen vaurastuminen toi mukanaan muutakin hyötyä, mikä Kokkolassa näkyi lukuseuran perustamisena eli varhaisen kirjastolaitoksen syntymisenä. Seuran Tukholmasta hankkimasta kirjallisuudesta koko Snellmanin perhe ammensi tärkeää henkistä pääomaa.

Kokkolan lukuseuran perustivat kaupungin huomattavimmat virkamiehet ja kauppiaat kesäkuun 28. päivä 1800. Jo 1700-luvun lopulta lukeminen oli katsottu välttämättömäksi ja yleiseksi tarpeeksi. Lukuinnossa mentiin niin pitkälle, että aikalaiset puhuivat lukuvimmasta (Lesewuth), mitä erityisesti Snellmanin isä oli potenut vakavasti ja pitkään. Merimatkoillaan hän luki kaikki vapaa-ajat hytissään kreikan tai latinan klassikoita.61

Lukuseuran perustamisasiakirjan oli ensimmäisenä allekirjoittanut värisevällä käsialallaan seudun henkinen johtaja, Kokkolan kirkkoherra Anders Chydenius. Seuran varsinainen perustaja oli kuitenkin Kokkolan pormestari Anders Söderlund, joka aikaisemmin Vaasan hovioikeudessa palvellessaan oli saanut idean Vaasassa toimineesta maan ensimmäisestä lukuseurasta. Perustamisasiakirjan allekirjoitti 23 henkilöä, ja vuoteen 1830 mennessä seuraan liittyi 19 uutta henkilöä, jotka perimällä tai ostamalla olivat tulleet jäseniksi ja vahvistaneet nimikirjoituksellaan säännöt. Snellmanin isän nimikirjoitus on vuodelta 1815. Hän oli lunastanut osuuden kauppias Fredrik Lindebäckiltä. Vuonna 1823 osuus siirtyi pedagogion rehtorille, rovasti Carl Johan Nordlingille. Kapteeni Snellmanin asemasta Kokkolan seurapiirissä kertoo jäsenyys lukuseurassa, johon kuului koko kaupungin eliitti: pormestari, useita raatimiehiä, kirkkoherra, pedagogion rehtori, kaupunginlääkäri, apteekkari ja tullintarkastaja sekä kaupungin tunnetuimmat kauppiaat ja merikapteenit.

Kirjaston perustajina kokkolalaiset eivät olleet edelläkävijöitä ainoastaan kotimaassa vaan myös koko Euroopassa. Suomessa edelle olivat ehtineet vain Vaasa vuonna 1794 ja Turku, jonne Chydeniuksen sisarenpoika Jacob Tengström oli perustanut lukuseuran 1798. Kokkolan jälkeen perustettiin lukuseura Viipuriin 1805 ja Porvooseen 1806, mutta Helsinkiin vasta 1819. Lähin esikuva Suomen lukuseuroille löytyy Upsalasta, jonne perustettiin Ruotsin ensimmäinen lukuseura 1798. Pohjoismaisille lukuseuroille on vaikea löytää suoranaisia kansainvälisiä esikuvia, mutta samantyyppisiä olivat Ranskan cabines de lecture tai Englannin subscription libraries, joista vanhin oli perustettu Edinburghiin 1725. Vastaavia yhdistyksiä Amerikassa olivat prosperity libraries, joista tunnetuin oli Benjamin Franklinin Philadelphiaan 1731 perustama seura.62 Näitä kaikkia ulkomaisia lukuseuratyyppejä oli myös Suomessa. Niitä on luonnehdittu kypsän eurooppalaisen kulttuurin ilmentymiksi tundran ja taigan rajamailla. Kirjastoliikkeen alkaminen juuri Pohjanmaalta ei ole yllätys. Maakunta oli vanhastaan oma erityisalueensa, ja sen yhteydet Pohjanlahden yli olivat vilkkaammat kuin Turkuun päin.63

Kokkolan lukuseuran ensimmäinen kirjastonhoitaja oli pormestari Söderlund ja hänen jälkeensä tointa hoiti apteekkari Gustaf Libeck. Kirjastonhoitajan tehtäviin kuului kirjallisuuden hankkiminen, kartuntaluettelon ylläpitäminen, kirjojen sidottaminen ja lainauksen järjestäminen. Vuosisadan alussa kirjat ostettiin Tukholmasta tervanvientireissulla ja sidottiin Kokkolassa vasikannahkakansiin ja koristeltiin kultaornamentein. Kaiken kaikkiaan 1 013 niteen kirjasto on kiehtova osa suomen kirjastojen historiaa. Kokoelma on säilynyt täydellisenä nykypäivään.64

Sääntöjen mukaan hankittujen kirjojen tuli olla ruotsin- tai tanskankielisiä, Niiden tuli käsitellä historiaa sekä yleisesti että yksittäisten valtioiden osalta. Kokoelmassa piti olla myös aihepiiriin liittyviä käsikirjoja, kuten maantietoa käsitteleviä teoksia, karttakirjoja, matkakirjoja, elämäkertoja ja poliittisia kirjoituksia. Lisäksi tuli olla joitakin mielenkiintoisia aikakaus- ja päivälehtiä sekä karttoja ja kuparipiirroksia. Kahdesta säilyneestä kirjastoluettelosta käy ilmi, että teoksista 27 prosenttia oli maantiedettä ja matkakertomuksia, 26 prosenttia historiaa ja elämäkertoja ja 22 prosenttia kaunokirjallisuutta. Taloutta käsitteli 50 teosta – niiden joukossa ei ollut jostain syystä yhtään Chydeniuksen teosta. Kokoelmassa oli myös kirjoja luonnontieteen alalta, lääkärikirjoja, moralisoivia elämänohjekirjoja, asetuskokoelmia ja talouselämää käsitteleviä teoksia.65

Kirjasto pyrki valistushenkisen ensyklopedia-aatteen mukaisesti lisäämään ihmisen tietomäärää. Lukuhimo lähti siitä, ettei tyydytty kurinalaisesti noudattamaan luonnon ja yhteiskuntajärjestyksen lainalaisuuksia vaan pyrittiin etsimään vapautta itsenäiseen toimintaan. Lukemisen tarkoitus oli sytyttää yksilössä uudistushalu, usko tavallisen ihmisen mahdollisuuksiin hankkia varallisuutta, tietoa ja poliittista vaikutusvaltaa ja määrätä niiden avulla tulevaisuuttaan ja valtion kehittymistä.66 Kirjaston valtava ja monipuolinen aineisto tarjosi lukijoilleen aarteita, jotka innostivat hankkimaan sivistystä lisää. Snellman ja hänen isänsä olivat todella monipuolisten aineistojen äärellä. Heidän Kokkolassa asuessaan kokoelmiin kuului tai hankittiin noin 800 teosta. Lainattavan kirjan mukana oli luettelo (cours), johon oli merkitty kirjan kiertojärjestys. Kirjat luettiin listan osoittamassa määräajassa. Kun kirja oli kiertänyt kaikkien osakkaiden luettavana, sai sen ottaa lainaksi ilman määräaikaa. Ulkopuolisille kirjaa ei saanut luovuttaa.

Matkakertomusten runsaudessa heijastuu valistusajan kansainvälisyys, halu tutustua vieraiden kansojen tapoihin ja yhteiskuntaoloihin ja oppia tuntemaan ihminen. Kokkolan kirjastossa oli 30 teosta ruotsalaiselta Samuel Ödmannilta, joka sairasvuoteellaan käänsi katkeamattomana virtana matkakertomuksia. Niiden tarkoituksena oli katkaista romaanilukemisen perinne ”matkoilla, jotka kuvaavat maita filosofisesti”. Euroopan ulkopuolelta teoksia oli 80 ja Euroopasta 50. Osa oli hyvinkin ajankohtaista ja poliittisesti väritettyä. Ruotsista ja Suomesta kuvauksia oli niukasti. Matkakertomuksia hankittiin suuri määrä Tukholmasta esimerkiksi 4.7.1803: 41 niteen joukossa oli 36 teosta tästä aihepiiristä.67 Teokset hankittiin varsin tuoreina, koska ne oli melkein järjestään painettu Upsalassa 1790-luvun lopulla.

Matkakertomukset antoivat myös koulupoika-Snellmanille tietoa kaukaisista eteläisistä rannoista ja saarista. Kirjojen kautta hän saattoi matkata Siperiaan ja Kamtšatkan niemimaalle, Egyptiin, Syyriaan, Palestiinaan, Kyprokselle, Marokkoon, Hyväntoivoniemen kautta Jaavalle ja Bengaliin, Molukeille ja Uuteen Hollantiin eli Australiaan.68 Euroopassa hän saattoi matkustaa Varsovasta Wienin kautta Sisiliaan; käydä Italiassa ja Napolissa; Ranskassa, Espanjassa ja Portugalissa.69 Myöhemmin Snellman kertoo kiertäneensä näiden kirjojen avulla maailmaa, mutta hänen mielestään eurooppalaisten kansojen elämä jäi hämäräksi.

Ranskan vallankumous ja Napoleonin sodat herättivät myös kokkolalaisten kiinnostuksen maailman historiaa ja politiikkaa kohtaan. Ensimmäinen Napoleon-kirja on vuodelta 1801 ja se käsittelee hänen ensimmäisiä elinvuosiaan. Vuonna 1804 lukuseura hankki kaksiosaisen teoksen Napoleonin Italian-sotaretkestä ja Philipsonin kaksiosaisen Napoleon-historian. Suosittuja olivat muidenkin hallitsijoiden elämäkerrat. Ruotsin hallitsijoista oli saatavilla Kristiinan, Kustaa I:n, Kustaa II Aadolfin, Kaarle X Kustaan, Kaarle XI:n, Kustaa III:n ja Kustaa IV Aadolfin elämäkerrat. Venäjän hallitsijoista oli tarjolla Iivana IIII:n, Pietari I:n ja Katariina II:n elämäkerrat. Ranskan hallitsijoista oli Kaarle V:n ja Ludvig XVI:n elämäkerrat ja Preussin hallitsijoista Fredrik I Suuren ja Fredrik II:n elämäkerrat. Näin Snellman sai seurustella ajan tunnetuimpien valtiomiesten kanssa.70

Erityinen sysäys kirjaston hankinnoille oli sensuuriasetuksen muutos 1810, joka avasi padot poliittisille ja epähistoriallisille ajankohtaiskirjoituksille. Kokkolassa päästiin käsiksi maailmanhistorian suurteoksiin (Baur, G. G. Bredow, Buckholtz, H. C. Dippold, Eichorn, Carl Iser, Löhr, Meiners ja Remer) ja elämäkertoihin (J. C. A. Bauer, Samuel Baur, P. Blanchard).71 Saatavilla oli myös Herderin Idéer till människo-historiens filosofi, roomalaisia historiateoksia ja lukuisia erikoisteoksia Englannin, Saksan, Ranskan ja Venäjän historiasta. 1820-luvun alussa kokoel-maan hankittiin Napoleonin päiväkirjoja ja muistelmia72. Tarjolla oli myös poliittisesti sävyttynyttä aikalaishistoriaa ja liberaalisti suuntautuneiden kirjailijoiden pamfletteja Pyhän allianssin eri kongresseista. Vielä vuonna 1855 Litteraturbladissa julkaisemassaan artikkelissa Snellman mainitsi lukuseuran historiallisen kirjallisuuden varustaneen hänet elämää varten.

Kolmanneksi suurimman ryhmän kokoelmassa muodosti kaunokirjallisuus, joka koostui ruotsinkielisistä laadukkaista romaaneista ja näytelmistä. Käännösromaaneissa vuorottelivat kauhuromantiikka ja sentimentaalisuus. Kokkolan kirjastossa oli useita muotikirjailijoita: itkettäviä ja äiteliä perheromaaneja (Kotzebue, Lafontaine), koomis-satiirisia romaaneja (Muler), raflaavia aave- ja henkihistorioita (Spiess, Bertrand) ja nimettömien kirjailijoiden ryöväriromaaneja. Jotain tämän alan kirjallisuuden suosiosta kertoo se, että kun tietopuolinen kirjallisuus on säilynyt tähän päivään moitteettomassa kunnossa, viihdekirjallisuus on kulunut lähes olemattomiin, lukuun ottamatta harvoja säilyneitä, mutta lukemattomien käsien kuluttamia ja nuhjaamia niteitä.

Osa kirjoista oli hyvin käytännöllisiä. Joukossa oli oppaita paloviinan polttamista varten, lannan hyödyntämiseksi, kasvien keräämiseksi, ruoanlaittoon ja lastenhoitoon.73 Lukuseuran kokoelmissa erityisryhmänä oli uskonto, josta kirjallisuutta oli vähän mutta sitäkin erikoisempaa. Kokoelmassa on Vanhan testamentin juutalainen lainsäädäntö, luterilainen uskonpuhdistus ja Lutherin raamatuntulkinta, vapaamuurarijärjestön historia, Stenius, Benzeliuksen veljesten kirjeenvaihto ja yllättäen Emmanuel Swedenborgin ajatuksia varustettuna Kantin johdannolla.74

Lukuseuran loistavaa kirjavalikoimaa täydensivät vielä monet aikakausilehdet: Åbo Tidningar, Åbo Underrättelser, Finlands Allmänna Tidning, Turun Wiikkosanomat, Mnenosyne, Wallmarkin Journal för litteraturen och theatern ja Polyfem. Myöhemmin Snellman kertoo muistavansa ajan, jolloin eräässä Pohjanmaan kaupungissa kiersi ruotsalaisten sanomalehtien ohella Argus, Minerva ja Upsala litteraturtidning. Lomien aikana Snellman kertoo täydentäneensä koulutietojaan historiassa ja maantieteessä.

Kokkolan lukuseuran kirjaston tarjonnassa näkyy selkeästi se, miten suuressa määrin Pohjanmaan taloudelliset etuoikeudet toisaalta kasvattivat porvariston sivistyksen nälkää ja toisaalta ruokkivat sitä. Tällä tavalla porvarillinen sivistys tarjosi tien käytännölliseen hyötyyn. Snellman kulki isänsä jalanjälkiä ainakin niinä kymmenenä vuotena, joiden mittaan hän ehti käyttää kirjaston kokoelmia. Kirjakokoelma on kiehtova todistus porvariston poliittisesta ja sivistyksellisestä valveutuneisuudesta pikkukaupungissa, joka oli kaukana Napoleonin sotien ja Pyhän allianssin juonittelupaikoista.

60  Heikki Ylikangas, Vaasan Luku-Kirjasto 1794–1845. Sattuma vai selviö. Miksi Suomen kirjastolaitos sai alkunsa Vaasassa 1794? Juhlapuhe Suomen kirjastolaitoksen 200-vuotisjuhlassa 9.9.1994. Ks:http://www.uwasa.fi.

61   Kokkolan lukuseuran perustamisasiakirja, kansio 650. Kokkolan historiallinen museo. Ks. myös Möller 1970, 464 ja Yrjö Nurmio, Maamme lukuseuroista ja niiden kirjastoista 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alkuvuosikymmenellä. Historiallinen aikakausikirja 1947, 6–7.

62  Ks. http://lib.kokkola.fi/lukuseura

63   Ilkka Mäkinen, Suomen ja Pohjanmaan lukuseurat. Teoksessa Yleiset kirjastot Suomessa. Lukukirjasto Waasan kaupungissa 2.8.1794. ”Omaksi huviksi ja ajankuluksi, 21 ja 29.

64   Annikki Wiirilinna, ”Muistelemme vanhaa kirjastoa.” Esitelmän käsikirjoitus vuodelta 1975, Kokkolan lukuseuran huone. Kokkolan kaupungin kirjasto. Lukuseuran kirjat löysi sattumalta maisteri Carl-Rudolf Cardberg Jousen talon vintiltä 1928. Hänen piirustuksensa mukaan niille valmistettiin kaapit, joissa ne lopulta on nykyään sijoitettu Kokkolan kaupunginkirjastoon omaan lasiseinäiseen huoneeseen. Löytönsä pohjalta Cardberg laati artikkelin ”Läsesällskapet i Gamlakarleby och dess samtida”. Ks. myös Tuula Luhtalan käännös artikkelista 1993, Kokkolan lukuseuran kirjasto ja sen aikalaiset. Biblioteket.

65  Carl-Rudolf Cardberg, Katalog över böcker tillhörande läsesällskapet i Gamlakarleby. Arkiv för Svenska Österbotten. Band VII. Österbottnisk Årsbok 1948. Alkuperäistä luetteloa: ”Catalog öfver biblioteket i GamlaCarleby. Upprättad Året 1800” säilytetään on K. H. Renlundin museossa Kokkolassa, kansio 68. Tarkat hankintapäivämäärät ilmenevät kuittinipusta, joka on sattumalta löytynyt erään huvilan ullakolta ja lahjoitettu historialliselle museolle. Aineistoa ei ole aikaisemmassa tutkimuksessa käytetty.

66  Heikki Ylikankaan juhlapuhe 9.9. 1994.

67  Hankinnat koskevat niteitä 82–124 Cardbergin luettelossa vuodelta 1948.

68  Ks. luettelosta numerot 96, 105, 108, 110, 119–120, 123.

69  Ks. luettelosta numerot 95, 113 ja 117.

70  Ks. luettelon numerot Napoleonista (68, 171 ja 172), Ruotsin kuninkaista (311, 316–317, 320, 470–471, 545, 768 838), Venäjän keisareista (184, 192, 312, 327, 723), Ranskan kuninkaista (52–54, 323, 479) ja Preussin keisareista (210–212, 227).

71  Ks. luettelon numerot 392, 436, 435, 447, 706, 913, 594–595, 560–562, 577.

72  Ks. luettelon numerot 603, 649, 778, 792, 806, 822, 824.

73  Ks. luettelon numerot 434, 394, 279,281, 322, 348, 380, 439.

74  Ks. luettelon numerot 326, 362, 672, 711, 636