Vuonna 1846 Kuopio-palstan luonne muuttui jossain määrin. Muutos ei ole totaalinen eikä äkkinäinen. Itse asiassa suuri osa vuoden 1846 paikallisuutisista on samanlaisia kun ennenkin.
Muutos ilmenee kuitenkin kerjäläisiä koskevassa kirjoittelussa. Kerjäläistarina alkaa tavallaan tammikuun lopussa numerossa 4/1846 virallisella uutisella siitä, että kuvernööri on lähtenyt Joensuuhun ja samalla tarkastusmatkalle läänin pohjoiseen osaan.
Uutinen jatkuu tiedolla, että maaherran määräyksestä on moniin seurakuntiin asetettu köyhäinhoitokomitea ja nälkäänäkeville on järjestetty työtilaisuuksia. Tätä tarkoitusta varten on Kuopiossa viimeksi pidetyiltä markkinoilta ostettu suuret määrät hamppua. Nälänhätä on kuitenkin pahenemassa ja kerjäläislaumoja näkyy jo kaupungissakin, Maaseudulta kerrotaan useammaltakin suunnalta että sellaisissa taloissa, joista jotain syötävää löytyy, on joka yö 10–20 kerjäläistä etsimässä ravintoa ja yösijaa. Leipää kuluu tällä tavoin kerjäläisille enemmän kuin talon omalle väelle. Uutinen päättyy toteamukseen, että kunnollinen järjestyksenpito ja seurakuntien järjestämä köyhäinhoito lienevät tällä hetkellä mahdottomia asioita tällaisella seudulla, jossa kerjuu on lähes elinkeino ja sitä on aina harjoitettu ilman että asiaan on puututtu.
Tarina jatkuu kaksi viikkoa myöhemmin helmikuussa numerossa 6/1846, jolloin lehti uutisoi kuvernöörin palanneen maakuntamatkaltaan. Saima oli ilmeisesti edellä mainitun uutisen johdosta saanut lähetetyn kirjoituksen, jota Snellman ei kuitenkaan julkaissut sellaisenaan, vaan hän kertoo vain lyhyesti esittelevänsä kirjoituksen olennaisen sisällön. Tämä referaatti toteaa, että asiaa tuntevien henkilöiden mukaan Savon ja sen naapurimaakunnan Pohjanmaan kesken on suuri ero suhteessa kerjuuseen. Kerjuuseen ei missään suhtauduta yhtä myönteisesti kuin Savossa, jossa sitä ei missään olosuhteissa pidetä häpeällisenä. Pohjanmaalla sen sijaan ei työkykyistä ihmistä juuri kerjuusauvan kanssa nähdä. Kerjäläisiä on siellä muutenkin vähän, paitsi pahimpina katovuosina, kun taas Savossa osa väestöstä lähtee joka vuosi talvikuukausien aikana kerjuureissuille. Pohjanmaalla ollaan siis työteliäämpiä, mutta myös virkavalta on tarkempi suhteessa kerjäläisiin. Oulun läänissä (joka siis on osa Pohjanmaata) kerjäläiset kuljetetaan kruununkyydillä kotiseudulleen, ja heidän kotiseurakuntansa joutuvat huolehtimaan kuluista. Tämä pakottaa seurakunnat huolehtimaan köyhäinhoidosta. Ilman tällaisia toimenpiteitä ei kuntia kirjoituksen mukaan saada järjestämään köyhäinhoitoa riittävän hyvin, koska muuten käy helposti niin, että vaikka jokin seurakunta huolehtisikin omista köyhistään, tämä ei silti vapauttaisi sitä huolehtimasta toispaikkakuntalaisista vaeltavista kerjäläisistä.
Savossa tällaista pakkojärjestelmää ei ole, ja tämä seikka yhdessä rahvaan alhaisen sivistystason kanssa saavat aikaan sen, että tällaisina vuosina kuin nyt on, suuri osa maakunnan väestöstä on kerjuukierrolla. Jos oletetaan, että jokaista taloa kohden olisi keskimäärin kolmekin kerjäläistä, niin se tarkoittaisi, että noin kolmasosa läänin väestöstä kulkisi ympäriinsä kerjäämässä. (Saiman teksti ei erottele sitä, mikä tässä uutisessa oli referaattia ja mikä Snellmanin omaa mielipidettä, mutta näiden kahden välillä ei ilmeisesti ole olennaista ristiriitaa.)
Numerossa 7 tarina jatkuu, sillä toimitus on edellisen numeron kirjoituksen johdosta saanut lisää tietoa asiasta. Läänin kuvernööri onkin jo aikaa sitten antanut seurakunnille määräyksen siitä, että nämä tekisivät pitäjän rajoilla asuvien tilallisten kanssa sopimuksia ulkopaikkakuntalaisten kerjäläisten kuljettamisesta näiden kotipaikkakunnille. Mutta ajan myötä ja ehkä määräyksen toimeenpanoon liittyneiden hankaluuksien vuoksi tämä määräys on kuitenkin jäänyt unohduksiin. Nyt kuvernööri on antanut kruununpalvelijoille käskyn lähettää kuljeskelevat kerjäläiset omille kotipaikkakunnilleen. Jo tätä ennen jotkut seurakunnat olivat ottaneet asian hoitoonsa ja lähettäneet kerjäläisiä pois alueeltaan. Tämän johdosta näissä seurakunnissa ei ulkopaikkakuntalaisia kerjäläisiä enää ole.
Seuraavalla viikolla numerossa 8 kerrotaan, että pitkän, kovan talven jälkeen pakkanen lauhtui jo 21.2. miinus10 asteen vaiheille ja 23. helmikuuta koitti hyvin lauha kevätsää, jota sitten on jatkunut niin että aurinko sulattaa lumia katoilta ja muualtakin. Kevätsää ilahduttaa kaikkia, mutta ehkä eniten köyhiä osattomia, jotka siihen asti olivat kärsineet sekä kylmää että nälkää. Kylmyys on ollut tappavaa etenkin pienille, 1–3-vuotiaille lapsille, joita päivästä päivään kuljetetaan kylästä kylään ja portilta portille. Tosin nyt on se vaara että lämpötilan nopeat vaihtelut voivat ruoan puutteen vallitessa aiheuttaa sairauksia.
Numerossa 9 kerrotaan, että keväinen sää saikin sitten väistyä pakkasen ja lumisateen tieltä. Kuvernöörin ehdotuksesta on myönnetty määrärahoja tietöihin eri puolilla lääniä. Määräraha sisältää 300 tynnyriä ruista ja 300 hopearuplaa, jotka jaetaan Savon ja Karjalan kesken (molemmat siis samaa lääniä). Savossa työt oli aloitettu Leppävirralla Niiralan kestikievarin molemmin puolin, jossa tie lasketaan sepelillä. Vasta seuraavassa numerossa sanotaan selkeästi, että tässä oli kyse nimenomaan työllisyystöistä, mutta asia saattoi olla lukijoille selvä muutenkin.
Maaliskuun puolivälissä numerossa 10 kerrotaan säiden jälleen muuttuneen keväisiksi. Hallituksen avokätisen huolenpidon ansiosta maakuntaan on myönnetty avustuksena 3000 tynnyriä viljaa, josta osa myydään alennettuun hintaan, osa annetaan rahvaalle lainoina. Lisäksi Pohjanmaalta tuodaan erä kauraa kevätviljan siemeneksi. Seuraavassa numerossa uutista täsmennetään niin, että tuo 3000 tynnyriä ruista olikin yksinomaan lainattavaksi tarkoitettu, ja toinen samansuuruinen erä myytäväksi, minkä lisäksi myös kauraa myydään pitäjänmakasiineista edulliseen hintaan.
Nämä valtion myöntämät viljaerät oli ajettu pitäjittäin eri pitäjien makasiineihin, ja pitäjänkokoukset huolehtisivat niiden välittämisestä eteenpäin. Lehden mukaan voidaan toivoa, että nämä toimenpiteet yhdessä hätäaputöiden kanssa helpottaisivat merkittävästi nälänhätää, joka maakuntaa oli uhkaamassa. Yksityisten kaupassa viljan hinta oli noussut moninkertaiseksi verrattuna siihen, mitä pitäjänmakasiinit köyhiltä pyytäisivät.
Kuitenkin numerossa 12 todetaan maaliskuun lopussa olevan jokaiselle selvää, että vallitseva köyhäinhoitojärjestelmä ei pysty estämään kerjuuta kaupungissa. Lehden mukaan ei edes tavallisessa tilanteessa voida tyytyä siihen, että sairaille tai vammaisille vanhemmille annetaan jotain vähäistä tukea, joka ei kuitenkaan riitä sairauden hoitamiseen, perheen elättämisestä puhumattakaan. Jos perhe joutuu sairauden vuoksi pulaan, sille on kaikkina aikoina oltava mahdollisuus saada tukea. Ja nykyisenkaltaisina vuosina tarvitaan tukea niille, jotka kalliin ajan ja työnpuutteen vuoksi ovat joutuneet pulaan.
Lehden mukaan tarvitaan työlaitosta, joka tarjoaisi jotain sopivaa puuhaa myös lapsille. Vain silloin, jos tarjolla on mahdollisuus työhön ja ansiotuloihin, voidaan varmasti päätellä, kuka todella tarvitsee apua. Moni, joka nyt on itse valinnut kerjäämisen, nimittäin varmaankin laistaisi niin vähäisen työansion, kuin mitä tuollaisessa työpaikassa voitaisiin ja pitäisi maksaa. Mutta kun tällaista järjestelmää ei ole, on pakko antaa almu jokaiselle kerjäävälle ja siten rohkaista kerjäämistä. Tämän sijaan kaupungin valistuneet ja hyvinvoivat kansalaiset maksaisivat varmaankin mieluummin korkeampaa köyhäinhoitomaksua.
Lehti suosittelee, että kun kaupungin kadut joka tapauksessa tarvitsevat parantamista, niiden sepelillä päällystäminen tarjoaisi köyhille työtä nyt kevätaikana. Varakkaat talonomistajat näkisivät varmaan paljon mieluummin katuosuutensa ja jalkakäytävänsä parempikuntoisina sen sijaan että he nyt tukevat laiskuutta ja kerjäämistä.
Numerossa 14 on epäsuorasti köyhyysongelmaan liittyvä kannanotto kaupungin tonttipolitiikkaan. Valtiovalta oli myynyt kaupungin länsilaidalla sijaitsevan Hatsalan puustellin maat kaupungille, mikä helpottaisi kaupungin ahtautta ja antaisi mahdollisuutta uudenlaiseen suunnitteluun, mutta tämä oli samalla linjanvetokysymys. Jos uuden alueen pellot ja niityt myytäisiin pieninä palstoina ja metsät annettaisiin yleiseen laidunkäyttöön, tämä ei lehden mukaan toisi kaupungille tarpeeksi tuloja eikä edistäisi kaupungin elinkeinorakenteen kehittymistä.
Pelkkä maatalous kaupungissa elättää lehden mukaan vain köyhintä väestönosaa ja siten myös kasvattaa sen määrää. Jos taas Hatsalan alue vuokrataan riittävän suurina palstoina kaupungin varakkaille asukkaille, se tuottaa enemmän eikä houkuttele enempää köyhälistöä. Kaupunki ei elinkeinorakenteeltaan kirjoituksen mukaan juurikaan eronnut maalaiskylästä, sillä kaupunkitontitkin olivat osaksi peltoina ja niittyinä. Jos tähän tarkoitukseen saataisiin maata kaupungin liitosalueelta, varsinaiset kaupunkitontit voitaisiin velvoittaa rakennettaviksi.
Kolme viikkoa myöhemmin, numerossa 17 palataan toukokuun alussa taas varsinaiseen kerjuutilanteeseen. Kerjäläisten määrä näytti joitakin viikkoja sitten vähenevän ja heitä oli kuulemma lähetettykin kotiseuduilleen, mutta nyt tilanne on jälleen palannut entiselleen. Kaupunki saa vieraakseen 40–50 kerjäläistä päivässä.
Kaksi viikkoa myöhemmin, toukokuun puolivälissä (nro 19) tilanteen ennakoidaan pahenevan, koska karjanrehusta on puute eivätkä nälkäiset voi toivoa helpotusta myöskään karjantuotteista. Seuraavalla viikolla maaherran kerrotaan matkustaneen Karjalan puoleiseen osaan lääniä sieltä kuuluneiden huolestuttavien uutisten vuoksi.
Kaksi viikkoa myöhemmin maaherra on kuitenkin todennut synkät huhut liioitelluiksi. Samassa numerossa todetaan myös tyttökoulun auttavan nimenomaan köyhää väestönosaa.
Numerossa 27 11.7. kerrotaan kerjuun vain yleistyvän. Maaseudulta saapuu kaupunkiin kokonaisia perheitä, jotkut kaukaakin, mutta eniten kuitenkin lähiseudulta eli Kuopion pitäjästä. Tässä numerossa valitetaan Kuopion kaupungin toimettomuutta ja luvataan pitää asiaa esillä niin kauan kuin köyhäinhoito ja kerjäläisongelma on saatu järjestykseen.
Runsas kuukausi myöhemmin, 15.8., kerrotaan kerjäläisten kuitenkin kadonneen, mihin on vaikuttanut suhteellisen hyvä sato ja tarjolla olleet työtilaisuudet. Tämän jälkeen lehti ei kerjäläistilanteeseen puuttunut.
