Snellman nimitettiin senaattoriksi 21.3.1863, kuten hän sisarelleen kirjoitti: ”Rakkahin sisar! Kirjoitan vain muutaman sanan. Ensinnäkin: pieni avustus äitipuolellemme. Toiseksi se tieto, että en pääse pois senaatista. Se asia on nyt ratkaistu. Voin sanoa, että Hänen Majesteettinsa on peruuttanut sanansa. Sillä minä olin saanut jo 8 kuukautta sitten lupauksen, että saisin jäädä kirjojeni pariin. Mutta nyt minua taas tiedusteltiin, Hänen Majesteettinsa käskystä, kenenkään tekemättä hänelle asiasta esitystä. Oli mahdotonta kieltäytyä. Minun on alistuttava; vaikka Jumala nähköön teen sen vastahakoisesti ja huolissani.”2

Snellmanin oli määrä astua virkaan 1.7. mutta hänelle myönnettiin kahden kuukauden loma, jona aikana häntä käytettiin ahkerasti Pietarissa asiantuntijana valtiopäiväasioissa. Ministerivaltiosihteeri Armfelt lähetti toukokuun lopussa Snellmanille tämän pyynnöstä kopion tulevasta valtiopäiväkutsusta, koska tämä halusi kuulla, oliko siinä jokin hallitusta sitova raha-asia. Armfelt pyysi puolestaan Snellmanilta neuvoja valtaistuinpuhetta varten: ”Koska valtaistuinpuheeseen valtiopäivien avajaisissa sisällytetään erityisiä vakuutuksia ja lähempiä määräyksiä monistakin maalle tärkeistä asioista, pyydän saada tuonnempana lähettää Herra Kanslianeuvokselle tiedoksi tämän puheen luonnoksen, jotta käyttöön saataisiin ne olosuhteiden tuntemukseen perustuvat neuvot, joita Herra Kanslianeuvos ei kieltäytyne tähän asiaan hyväntahtoisesti antamasta.”3

Snellman lähetti vastaukseksi lyhyen luonnoksen, jossa oli monenlaisia parannuksia mutta joiden yleisen suunnan hän tahtoi jättää Armfeltin harkittavaksi. Kauniin sanoin Armfelt lupasi ottaa huomioon Snellmanin ajatukset, kun alettaisiin laatia puhetta keisaria varten: ”Pyydän Herra Kanslianeuvosta olemaan vakuuttunut siitä, että ymmärrän täysin Herra Kanslianeuvoksen esittämien näkökohtien merkityksen ja arvostan niitä; pyydän myös, että saan tulevaisuudessakin hankkia avukseni Herra Kanslianeuvoksen hyviä neuvoja ja tietoja, kun isänmaamme menestys sitä vaatii.”4

Samassa kuussa Stjernvall-Walleen tuli Helsinkiin keskustelemaan puheen sisällöstä Snellmanin kanssa. Snellman vaati näissä neuvotteluissa säädyille laveampaa verotusoikeutta etenkin tullitaksan määräämisessä. Lisäksi tarvittiin lupaus säännöllisistä valtiopäivistä ja säätyjen esitysoikeudesta, josta hän laati erityisen muistion Armfeltille. Snellmanin mukaan ”edustusoikeus ilman esitysoikeutta on pilantekoa s.o. voi siksi tulla, jos hallitus antaa säädyille ainoastaan vähäpätöisiä asioita pureskeltaviksi”. Snellmanin periaatteena oli, että hallituksen piti tahtoa valtiollista vapautta tai olla tahtomatta. Jos sitä ei tahdottu, mitään ei annettu, mutta jos sitä tahdottiin, annettiin tarvittavat edellytykset. Hallitukselle ei ollut mitään turmiollisempaa kuin olla olevinaan liberaali mutta toiminnassa osoittaa pelkäävänsä vapautta.

Snellman yritti saada samoja asioita mukaan jo valtiopäiväkutsuun, mutta hänen asiasta laatimansa konsepti ei vaikuttanut paljon kutsun sisältöön. Myös sitä koskeva kirje Armfeltille jäi tuloksettomaksi.5 Odottamattoman niukka ja koruton valtiopäiväkutsu annettiin 18.6.1863. Säädyt määrättiin kokoontumaan 15.9.1863. Kutsun toi Pietarista sitä varta vasten hakemaan kutsuttu senaatin talousosaston puheenjohtaja J. M. Nordenstam. Kutsu esiteltiin 23.6. senaatissa, joka laati vastausadressin keisarille 25.6.1863. Kun keisari oli juhannusaattona tullut Suomeen esittämään kutsun henkilökohtaisesti, levisi samalla huhu, että vielä kesän kuluessa keisari tulisi Suomeen tarkastamaan Parolannummelle suomalaisen ruotuväkipataljoonan. Huhu osoittautui todeksi, kun keisari ilmoitti saapuvansa Suomeen 28.7.1863.

Snellman oli Stjernvall-Walleenin rohkaisemana päättänyt rakentaa kielikysymyksen onnellisesta ratkaisusta luottamussiteen keisarin ja suomalaisten välille. Asian hoitamisella oli painoarvoa, koska senaatti osoitti melkoista vastahakoisuutta kielikysymyksen hoitamisessa. Sen enemmistö hylkäsi esimerkiksi 1861 piirilääkäri W. Schildtin välittämän anomuksen saada suomi virkakieleksi oikeudenkäynnissä ja muissa yleisissä asioissa. Turhauduttuaan asian etenemisvauhtiin Snellman päätti toimia omin päin. Kun monien lähetystöjen ja komiteoiden jälkeen suomen kielen kysymys oli vihdoin jätetty senaatille, senaatti oli pyytänyt eri hallinnonaloilta joukoittain lausuntoja, jotka olivat Snellmanin mielestä ”täynnä parantumattomia esteitä”. Muistelmissaan Snellman moitti erityisesti varalääninsihteereitä, jotka olivat esittäneet ”käsittämättömiä mielipiteitä vaarasta, joka uhkasi heidän korkeaa sivistystään”. Snellmanin oli vakuuttunut, että ehtisi syntyä levottomuutta ennen kuin kaikki asiakirjat olisi käyty läpi ja senaatin 17-miehinen yhteisistunto olisi tehnyt ratkaisunsa.

Snellman päätti ohittaa muodollisuudet asian nopeuttamiseksi, kun näin sopivasti ilmaantui tilaisuus järjestää asia henkilökohtaisesti keisarin kanssa. Snellman paljasti suunnitelmansa korkeimmalle suojelijalleen, ministerivaltiosihteeri Armfeltille: ”Pidetään täysin varmana, että Hänen Majesteettinsa Keisari saapuu Suomeen tämän kuun aikana. On aina toivottavaa, että tällaisen vierailun merkitystä korostetaan jollakin maalle suodulla armonosoituksella. Voitaneen lisätä: me olemme tottuneetkin siihen. Rohkenen tästä syystä esittää harkittavaksi kahta sellaista. Molemmat koskevat väestön suurta enemmistöä, jonka keskuudessa kiintymys Hallitsijaan ja uskollisuus häntä kohtaan ovat lujimmat ja syvimmin juurtuneet.” Snellmanin mukaan keisarilla olisi nyt sopiva tilaisuus jättää käynnistään arvokas muisto, joksi hyvin sopisi määräajan säätäminen kieliuudistuksen täytäntöönpanolle. Toinen aloite koski rahauudistusta.6

Armfeltin vielä empiessä käänteissään nopea apulainen Stjernvall-Walleen oli jo järjestelemässä asiaa ja ilmoitti Snellmanille neljän päivän kuluttua, että suunnitelmaa oltiin hyväksymässä: ”Saanemme pian tilaisuuden keskustella suullisesti sekä valtaistuinpuheessa ilmoitettavasta myöntymyksestä että suomen kielen kysymystä koskevasta ehdotuksesta, jota asiaa kohtaan Keisari on aina osoittanut suurta suopeutta. Kreivi Armfelt ja minä olemme saaneet käskyn lähteä Suomeen Hänen Majesteettinsa vieraillessa siellä aivan pian. Asia on täällä valmisteilla, ja siihen suhtaudutaan myönteisesti.”7

Asia valmisteltiin Pietarissa niin perusteellisesti, että kun keisari saapui Suomeen, hänellä oli mukanaan jo valmis asetusteksti. Tieto tästä ei tavoittanut Snellmania helposti. Senaatti oli muiden mukana odottanut ensin monta tuntia keisaria, jonka oli pitänyt vaihtaa laivaa kone-vian takia. Yllättäen keisari viipyi Helsingissä vain puoli tuntia jatkaen matkaa rautateitse suoraan Hämeenlinnaan. Mukana matkustivat myös samalla laivalla tulleet Armfelt ja Stjernvall-Walleen. Hämmingissä ja hämärässä Snellman onnistui löytämään ainoastaan Nordenstamin, joka neuvoi häntä matkustamaan Hämeenlinnaan keisarin seurueen perässä klo 2.00 yöjunalla. Snellmanin saavuttua Hämeenlinnaan keisari oli jo Parolan leirillä, mutta hänen onnistui löytää Armfelt kaupungilta. Samaan aikaan Stjernvall-Walleenilta oli tullut käsky osallistua keisarillisille päivällisille. Snellman oli neuvoton, koska kiireessä lähtiessään hänen päälleen oli jäänyt toimistotakki. Stjernvall-Walleenin mielestä virkapuvun puuttuminen oli vähäisempi ongelma kuin päivällisiltä pois jääminen. Välttämätön valkea kaulaliina löytyi sentään Gripenbergin matkatavaroista.

Päivällinen Parolannummella oli katettu väliaikaiseen lankkuparakkiin, jonka sisäseinät oli nopeasti päällystetty tapetilla. Keisari oli hyvällä tuulella ja seurusteli iloisesti kaikkien kanssa. Snellman ei olisi voinut toivoa miellyttävämpää esittäytymishetkeä. Se koitti, kun keisari nousi pöydästä. Kun Rokassovski tuli hakemaan Snellmania, tämän oli nopeasti saatava suustaan sinne juuri pistämänsä makeinen. Kun hän kaivoi taskustaan nenäliinaa, käteen tulikin musta huivi, jonka hän joutui piilottamaan hattuunsa. Keisari ei huomannut mitään vaan sanoi, että oli tuntenut Snellmanin kauan ja että oli iloinen voituaan sijoittaa tämän paikalle, jossa tämä saattoi olla hyödyksi. Snellman kiitti alamaisemmin ja totesi, ettei yritystä ainakaan puuttuisi. Seuraavana päivänä keisari oli koko päivän kiireinen sotaharjoituksia seuratessaan. Snellman oli vaihtanut joitain sanoja Rokassovskin kanssa ja jättänyt selonteon kielikysymyksestä Armfeltille. Varhain seuraavana aamuna Snellman tapasi Armfeltin, jonka luona näki lopullisen sanamuodon kielireskriptistä. Kun keisari palasi aamuharjoituksista, Armfelt esitteli 30.7.1863 maaherran talossa asian keisarille, joka suostui asiaan mielellään.

Snellman tapasi keisarin vielä Helsingissä rahauudistuksen merkeissä. Vaikka Helsingin-tapaaminen ei johtanut heti rahauudistuksen toimeenpanoon, Snellman sai siitä aiheen kiitellä hyväntekijänsä suuruutta. Vaikutuksen oli tehnyt se, että keisari oli ottanut Snellmanin vastaan kohteliaasti ensiksi pahoitellen myöhästymistään ja ainoastaan kertoakseen hänelle henkilökohtaisesti, että tavallisten muotojen ulkopuolella tehty nopea esitys rahauudistuksesta täytyi lykätä. Asiasta täytyi neuvotella vielä Venäjän finanssiministerin kanssa.

Snellman muisteli tapaamista: ”Puhuen hitaasti ja hiljaa kauniisti värähtelevällä äänellä hän lohdutteli minua, etten murehtisi lykkäystä, ja vakuutti, ettei mitään esteitä ole olemassa ja että asia saadaan toiveitten mukaisesti ratkaistuksi kolmen viikon kuluessa. Lukiessani tätä tekstiäni läpi en voi olla kiinnittämättä mahdollisten tulevien lukijoiden huomiota tähän kohtaan. Mitä on Suomi? Kuinka paljon merkitsevät sen edut? Millainen hahmo on suomalainen senaattori? Ja mitä olin etenkin minä uusikkona tuossa virassa? Kaikki tämä nimittäin 80:aa miljoonaa alamaista hallitsevan itsevaltiaan edessä. Hän katsoi olevansa velvollinen antamaan henkilökohtaisesti selityksen, miksi hän torjui äkillisen ja tavallisia muotoja noudattamatta esitetyn anomuksen tai oikeastaan vain lykkäsi siihen suostumista! Tällainen menettely voi johtua ainoastaan luontaisesta hyväsydämisyydestä ja sitä vastaavista hallitsemisen periaatteista.”8

Muut senaattorit oli asetettu nolosti kieliasiassa tapahtuneiden tosiasioiden eteen, kun senaatille jätettiin valmis asetus hyväksyttäväksi. Senaatin tehtäväksi jäi ainoastaan ehdottaa, millä tavoin ja missä järjestyksessä muutos olisi toteutettava. Vaikka suomenkielinen väes-tö tervehti asiaa iloisena, virkamiehet olivat tyytymättömiä tapaan, jolla se oli toteutettu. Närkästystä lisäsi vielä se, että ilmeisesti Snellmanin vaikutuksesta yleisen historian professoriksi juuri nimitetty Yrjö-Koskinen käsitteli kovakouraisesti senaattia kirjoituksessaan, jonka hän julkaisi Suomettaressa.9

Kirjoituksessaan Yrjö-Koskinen arvosteli senaatin toimintaa kielikysymyksen ratkaisemisessa ja hyökkäsi senaattia vastaan niin rajusti, että sai valtiorikossyytteen. Yrjö-Koskinen oli syyllistynyt ”waltioneuvosten soimaukseen”, koska oli epäillyt senaattoreiden aikomuksena olleen tehdä keisarin tahto tyhjäksi. Fennomaanien irtisanoutumista Snellmanin toimintatavasta kuvaa hyvin se, että kun esiin nousi epäilys, että hankkeen takana oli myös Snellman, fennomaanit olivat järjestämässä hänelle eroa senaatista.10

Huolimatta siitä, että Yrjö-Koskinen tiesi asioiden oikean kulun, hän kirjasi 3.7.1863 annetun kielireskriptin keisarin luona käyneiden talonpoikaislähetystöjen ansioksi. Siihen on varmasti kaksikin syytä. Snellmanin olo senaatissa kollegion nuorimpana senaattorina ei tuntunut fennomaaneista hallitusvastuulta. Nuorimman senaattorin kädet olivat sidoksissa äänestysratkaisujen esittelemiseen, kun vanhimmat senaattorit vahtivat suosikin arvovallalla nuorimpien äänestyskäyttäytymistä. Toisaalta Snellmanin todellisesta vaikutusvallasta suosikkisenaattorina ei voitu kerskailla julkisesti, koska Suomen erillisaseman perusteiden säilyttäminen oli sidottu päätöksen-teon laillisten muotojen noudattamiseen. Fennomaanit eivät halunneet liittää puolueelle hyödylliseen ”Pietarin tien” kulkijaan Snellmaniin puoluemiehen leimaa, koska keisari piti varmasti enemmän suosikki-Snellmanista kuin fennomaani-Snellmanista.

Snellmanin kiireet eivät loppuneet tähän. Elokuun lopussa eli vain kaksi viikkoa ennen valtiopäivien avajaisia Armfelt kiirehti 31.8.1863 sähkeitse Snellmanilta valtaistuinpuheen luonnosta: ”Olkaa hyvä lähettäkää minulle mahdollisimman pian puhe ruotsiksi ja suomeksi.”11 Omien sanojensa mukaan Snellman oli laatinut huolellisesti luonnoksen valtaistuinpuheeksi. Se hyväksyttiin Pietarissa suurin piirtein, vaikka korjauksia tuli muutamiin kohtiin.12

Lopullinen puhe noudattaa Snellmanin luon-nosta melko tarkasti, mutta loppuun hallitsija itse oli lisännyt: ”Te tunnette mielenlaatuni – – ei yksikään minun toimistani ole saattanut häiritä sitä luottamusta, jonka tulee olla hallitsijan ja kansan kesken.” Snellman huolehti puheen ruotsinnoksen ranskankielisistä ilmaisuista. Suomenkieliseen käännökseen hän pyysi apua August Ahlqvistilta, joka oli juuri nimitetty suomen kielen ja kirjallisuuden professoriksi. Yhdessä he tekivät käännöksen Snellmanin kodissa. Säilyneessä konseptissa näkyvät Snellmanin itse tekemät muutokset. Pietarissa puhetta laativat Armfeltin ja Stjernvall-Walleenin lisäksi af Brunér, jonka kokoelmissa on runsaasti luonnoksia. Snellmanin ansio oli, että hän sai puheeseen lupauksen säännöllistä valtiopäivistä ja säätyjen esitysoikeudesta.13

Suomalaiselle virkamiesjohdolle ja heidän valttikortilleen Snellmanille oli tärkeintä, että valtiopäivät oli pelastettu ja suomalaiset rauhoitettu. Valtiopäivillä oli valtava pr-arvo ulkomaille, joille he saattoivat samalla esitellä sotilaallista voimaansa. Suomen muodostaman näyteikkunan juhlavalot sytytettiin ennennäkemättömällä tavalla. Loistava juhlaviikko näytti enemmän paraati- ja sotilasjuhlalta kuin vanhan ajan valtiopäivien avajaisilta.

Keisari saapui Helsinkiin kaatosateessa 14.9.1863. Seurueeseen kuuluivat ruhtinas ulkoministeri Gortšakov ja ministerit Adlerberg, poliisiministeri Vasilij Dolgoruki, sotaministeri Miljutin ja meriministeri Krabbe. Ensimmäisenä päivänä hallitsija vieraili senaatissa, yliopistolla ja muissa virastoissa. Illalla kaupungissa oli juhlavalaistus. Seuraavana aamuna 15.9. kuultiin valtiopäivien alkusoitto patarummuin ja torvin senaatintalon portailta. Säätyjen kokoontumiskutsu luettiin ääneen, Suomen kaartin soittokunta soitti Maamme-laulun. Keisari vastaanotti linnan parvekkeella runsaslukuisen yleisön suosionosoitukset. Päivän kohokohta oli näyttävä 20 000 miehen sotilasparaati, jonka ohimarssi kaupungin keskustassa kesti tuntikausia. Illalla Rokassovski järjesti tanssiaiset.

Seuraavana päivänä hallitsija vieraili Stjernvall-Walleenin sisarpuolen Aurora Karamzinin omistamassa Träskandan kartanossa Espoossa, jonne keisarille ja suuriruhtinaille oli järjestetty suuri metsästysretki. Riistaa oli tuotu ulkomailta asti. Samaan aikaan Helsingissä tarkistettiin edustajien valtakirjoja. Järjestäytymisistunnot olivat 17.9. Kustakin säädystä valittiin suuri lähetystö, joka puhemiehen johdolla kävi keisarin luona esittämässä kiitokset säätykutsusta. Lisäksi he vierailivat toistensa luona.

Valtiopäivien avajaiset alkoivat 18.9.1863 jumalanpalveluksella Nikolain kirkossa, jonka ympärillä oli tiivis kansanjoukko. Pääsyliput eivät riittäneet edes arvovaltaisimmille vieraille. Keisaria tervehti ovella Porvoon piispa K. G. Ottelin saksaksi. Tuomiorovasti A. G. Borg saarnasi molemmilla kotimaisilla kielillä. Avajaisjuhlallisuudet tapahtuivat keisarillisen linnan valtaistuinsalissa. Kun aatelittomat säädyt olivat sijoittuneet paikalleen, marssi sisään aateli maamarsalkan johdolla, sen jälkeen senaattorit, kenraalikuvernööri ja viimeisenä keisari saattueineen. Keisari asettui seisomaan korokkeelle valtaistuimen eteen. Häntä lähinnä seisoivat vasemmalla korokkeen juurella ministerivaltiosihteeri Armfelt ja oikealla kenraalikuvernööri Rokassovski. Keisari piti valtaistuinpuheensa ranskaksi, sen toisti Armfelt ruotsiksi ja Sackleen suomeksi. Säätyjen puhemiehet esittivät kiitokset vuorollaan, minkä jälkeen luettiin 48 keisarillisen esityksen otsikot. Illalla pääkaupunki järjesti keisarille ja hänen seurueelleen sekä valtiopäivämiehille suuret tanssiaiset rautatieaseman suuressa hallissa, joka oli runsaasti koristeltu tilaisuutta varten.

Kireässä kansainvälisessä tilanteessa Suomi oli koristeltu näyteikkunaksi muuta maailmaa varten. Keisari sai Snellmanin avulla haluamansa mutta samoin sai Snellman keisarin avulla. Snellman oli saanut hallitsijan vakuutetuksi itsetuntoisesta ja isänmaallisesta kansasta, joka oli kiitollinen hallitsijalleen. Snellman ei halunnut pahaa Puolalle, mutta Suomi – toisin kuin Puola – oli Venäjälle turvallinen sotilaallinen peruskivi.

Snellmanin suunnattoman työkyvyn kesällä 1863 voi osaltaan selittää kesänvietto Vihdissä Niemenkylän kartanossa luonnonihanan Hiidenveden rannalla. Ratsumestari Johan Forsström oli luovuttanut Snellmanille perheineen päärakennuksesta vuokralle kaksi kamaria alakerrasta ja yhden yliskamarin. Paikka oli heille todellinen onnen maa 12 unohtumattomana kesänä. Siellä Snellmankin pyrki lepäämään. Sen onnistumisesta kertoo hänen sepittämänsä kesälaulu, jonka hän hetken ihastuksesta kirjoitti kauniina kesäpäivänä. Hän kuuli poikansa soittavan erästä saksalaista Ländler-sävelmää14, joka miellytti häntä. Vetäytyessään sisälle laatimaan runoa innostunut nuoriso kävi kärsimättömänä kurkkimassa ovella. Snellman rauhoitteli: ”Älkäähän nyt, ei runoja sepitetä yhtä helpolla kuin vettä kannusta kaadetaan, mutta tässä se nyt onkin.” Sanat kuuluivat:15

”Kuinka kaunis onkaan luomakunta tuossa                                                                                                 suviloistossaan

Kuinka tuoksuu länsituuli tuoden laulujansa ylle maan!

Ja taivaan kirkkautta peilaa järvi sininen.

On koristeena metsäniityn loisto kukkasten.

Kun luonnonrauhan vallita suot,

Isä Kaikkivaltias,

Sen anna asustaa myös sydämissä lapsillas!” 

1   Litteraturblad nro 5, toukokuu 1863: Sota vai rauha Suomelle. KT 20, 49.

2   Kirje Anna Christina von Essenille 16.3.1863. KT 19, 434.

3   Kirje Alexander Armfeltilta 27.5. 1863. KT 20, 63.

4   Kirje Alexander Armfeltilta 18.6. 1863. KT 20, 85.

5   ”Luonnos valtaistuinpuheeksi 18.9. 1863. KT 20, 134–135.

6    Kirje Alexander Armfeltille 4.7. 1863. KT 20, 86.

7   Kirje E. Stjernvall-Walleenilta 11.7. 1863. KT 20, 87.

8   Muistelmaluontoisia muistiinpanoja. KT 23, 473.

9   Uusi Suometar 13.8.1863. Ref. Koskimies 1968, 63.

10 Koskimies 1968, 63–67.

11 Sähke Alexander Armfeltilta 31.8. 1863. KT 20, 116.

12 KT 20, 135.

13 Krusius-Ahrenberg 1981, 126. Ks. luonnokset af Brunérin kokoelma II. Kansallisarkisto. Ks. myös Palmén, valtaistuinpuheet.

14 Sävelmä on eteläsaksalainen tai itävaltalainen (kansan)tanssi. Se on kolmijakoinen ja valssia hitaampi.

15 ”Niemenkylävisan”, SA XI.1:111. Runon suomennos ja sävel on julkaistu pojan Karl Snellmanin teoksessa vanhempiensa kirjeenvaihdosta (1928, 312–313). Toinen käännösversio on julkaistu, Snellman Borenius 1968, 388:”Katso kuinka ihana on koko luonto kauneimmassa vaaleassa kesäpuvussaan, Tunne, kuinka leppeä länsituuli on täynnä sulotuoksua ja laulujen säveliä! Katso auringon heloa ja valkopilveä ja tummansinistä järveä. Ja kukkaloistoa metsän laidassa niityn vihreällä nurmella! Kuinka kaunis, oi Jumala, kuinka täynnä rauhaa sinun maailmasi onkaan!  Tee kauniiksi ja täytä rauhalla myös sydämemme, oi Jumala, meidän Isämme!