J. V. Snellman – matka- ja romaanikirjailija Tukholmassa

Pitkän Euroopan-kierroksensa jälkeen Tukholmaan palannut Snellman julkaisi kaksi uutta teosta muutaman kuukauden aikana. Toukokuun alussa 1 842 painosta ilmestyi matkakuvaus “Saksa. Kuvauksia ja arviointeja matkalta 1840—41”. Päiväkirjamuistiinpanoihin perustuvassa matkakertomuksessaan Snellman esseistiseen tyyliin liitti yksittäiset ilmiöt laajempiin yhteyksiinsä ja pyrki näkemään ne osana historiallista kehitystä. Kesäkuussa 1 842 ilmestyi ensimmäinen osa useampiosaiseksi suunnitellusta avioliittoa käsitelleestä romaanisarjasta. Romaanissa “Kahdenlaista rakkautta” pohditaan rakkauden merkitystä persoonallisuuden kehityksessä. Tällä tavoin Snellman sitoi kaunokirjallisen tuotantonsa tiiviisti filosofiseen järjestelmäänsä. Samaan aikaan Snellman kirjoitteli tukholmalaiseen Freja-lehteen, jonka palstoilla hän jatkoi kiihkeää, uskontokäsityksiä ravistelevaa Strauss-keskustelua.

J. V. Snellmanin koottujen teosten suomennosten neljäs osa (toukokuu 1842 – elokuu 1842) sisältää Frejan sanomalehtiartikkeleiden ja ystäväkirjeenvaihdon lisäksi toukokuun ensimmäisellä viikolla vuonna 1842 ilmestyneen matkakirjan ”Saksa. Kuvauksia ja arviointeja matkalta 1840–1841” ja kesken jääneen romaanisarjan ”Neljä avioliittoa. Tauluja Terburgin tapaan I–III”, josta vain ensimmäinen osa ilmestyi samana vuonna juhannuksen alla. Matkakirja osoittaa, että Snellman perehtyi eri kansallisuuksien elämäntapojen lisäksi myös niiden taiteeseen ja kirjallisuuteen. Saksassa oleskelunsa aikana Snellman alkoi kiinnittää yhä enemmän huomiota kansallisiin kysymyksiin, jolloin pohdinnan kohteeksi nousi avioliiton ja perheen rooli isänmaanrakkauden kehityksessä. Tämän johdantokatsauksen perusteena ovat ”J. V. Snellman Samlade arbeten III” asiakirjojen kommentaarit ja aiheiden erityistutkimukset. Kari Selén on laatinut selityksen Saksa-teokseen ja Pertti Karkama avioliittoromaaneihin. Teosten arvioinnissa on käytetty myös Karkaman kirjallisuustutkimuksia.

Snellman Saksanmaalla

Snellman liittyi muiden matkakirjailijoiden joukkoon Saksan matkakirjallaan, jonka pohjana olivat vuoden mittaisen matkan aikana laaditut muistiinpanot ja matkapäiväkirja. Teos ei ollut ainutlaatuinen, koska Snellmanin tuttavapiirissä ainakin kaksi muuta henkilöä oli kirjoittanut vastaavia opuksia. J. E. Rydqvistin teoksesta ”Resa i Tyskland, Frankrike och Italien” ilmestyi vain ensimmäinen osa 1838. T. G. Rudbeckin teos ”Resebilder, samlade i Tyskland 1839” ja ”Det nya i München” olivat ilmestyneet kolme kuukautta ennen Snellmanin paluuta Tukholmaan. Kilpailevat teokset eivät häntä pelottaneet, koska pelkästään tekijänpalkkiot takasivat hänelle tasoitusta matkakustannuksiin.

Matka alkoi Tukholmasta elokuun lopulla 1840. Snellman saapui ensiksi Kööpenhaminaan, josta matka jatkui Kieliin, jonka jälkeen kohteena olivat Hampuri, Bremen, Münster, Düsseldorf, Köln, Bonn, Koblenz, Mainz, Stuttgart ja Heidelberg. Näiden kaupunkien kautta Snellman tuli syyskuun lopussa Tübingenin pieneen yliopistokaupunkiin, jossa hän kirjoitti seitsemän kuukauden aikana filosofisen pääteoksensa ”Persoonallisuuden idea”. Toukokuun loppupuolella 1841 Snellman lähti rasittavan kirjoitusurakan jälkeen vaeltamaan Sveitsin Alpeille virkistäytyäkseen. Vaikka matkan tätä vaihetta teoksessa ei ole lainkaan mainittu, sitäkin tarkemmin selostetaan matkan seuraavat vaiheet, kun hän oleskeli Münchenissä melkein koko kesäkuun, Wienissä kolme heinäkuun viikkoa ja Berliinissä kolme elokuun viikkoa. Elokuun lopussa 1841 Snellman palasi Dresdenin kautta Kieliin ja syyskuun alussa Kööpenhaminan ja Göteborgin kautta takaisin Tukholmaan.

Matkustustapa tarjosi runsaasti tilaisuuksia havainnointiin ja muistiinpanojen tekoon, kun matka eteni postivaunuilla, jokilaivoilla Reinillä ja Tonavalla sekä jopa junalla Baijerin rautateillä. Aikomus matkakirjan laatimisesta näkyy tarkoista muistiinpanoista, joissa seikkaperäisesti kuvataan matkan taittumista, ympäröiviä maisemia, kiinnostavia matkakumppaneita, ravintoloiden ruokalistoja ja viinilaatuja, nähtävyyksiä ja paikallista naiskauneutta. Elävin kuvaus nousee paikallisten asukkaiden keskuudesta; kaupunkilaisten tai maalaisten tapoja tarkkaillessa, osallistumisessa heidän kanssaan puistokonsertteihin tai kansanjuhliin. Näistä aineksista syntynyt teos toimii normaalin kuvauksen lisäksi myös käsikirjana, joka sisältää runsaasti käytännön ohjeita ja tietoja nähtävyyksistä. Kaikki neuvot eivät ole käyttökelpoisia mutta teoksen lopussa esitetyt kululaskelmat kertovat tarkasta talousmiehestä.

Tübingenin jälkeen alkaa korostua matkan taidehistoriallinen osuus. Snellman ei vain pistäydy taidemuseoissa vaan perehtyy kokoelmiin huolella monta päivää. Vaikka Snellman on varmasti itsekin tutkinut jokaisen kabinetin erikseen, Münchenin pinakoteekin kuvaus perustuu G. von Dillisin luetteloon, Wienin Belvederen J. P. Krafftin luetteloon, Dresdenin taidemuseon Friedrich Matthäin luetteloon ja Berliinin osalta Gustav Friedrich Waagenin luetteloon. Yleisenä taidehistoriallisena auktoriteettina on ollut Franz Kuglerin teos maalaustaiteen historiasta. Itävaltaa koskevat tiedot perustuvat F. L. Schirndingin teokseen ja Preussin tiedot Karl Beschorenin teokseen. Snellmanin luoma kuva poikkeaa kuitenkin lähteiden välittämästä, koska hän käytti niitä vapaasti sijoittaen niiden väliin mielipiteitään ja kritiikkiään.

Matkan tärkeintä tieteellistä antia ovat vierailut merkkihenkilöiden, kuten useiden professoreiden, luona. Joihinkin yhteydenpito säilyi jatkossakin, esimerkiksi Jacob Friedrich Reiffiin, Tübingenin yliopiston filosofian dosenttiin ja sittemmin professoriin, jonka kanssa Snellman keskusteli kirjeenvaihdon välityksellä mm. Schellingistä. Läheisin kosketus syntyi nuorhegeliläisiin ja sen vasempaan keskustaan, jonka johtohahmon K. L. Michelet'n kanssa hän ystävystyi. Snellman tapasi myös radikaalimpia hegeliläisiä kuten Arnold Rugen ja D. F. Straussin. Matkansa yhteydessä Snellman selvitti tarkasti myös eri kaupunkien yliopistolliset olot, osallistui luennoille ja arvioi opetusta (mm. Heidelbergissä, Tübingenissä, Münchenissä, Berliinissä ja Wienissä).

Matkakirjan kuvaus on teoksen otsikkoa laajempikin. Snellman aloittaa kirjoittamalla Tanskasta ja käyttää runsaasti tilaa Itävalta-Unkarin nähtävyyksien esittelyyn. Wien on selvästi Snellmanin suosikkikaupunki. Puistokonsertissa Johan Strauss vanhempaa kuunnellessa ja viiniä siemaillessa saattoi helposti unohtaa, että maata johti Pyhän Allianssin sielu, kansleri Metternich, joka ystävänsä Nikolai I kanssa ajatteli samoin Snellmanin tapaisista persoonista.

Snellmanin avioliittoromaanit

Saksan matkan jälkeen Tukholmaan palattuaan Snellman alkaa laatia erityisesti naislukijoille suunnattua romaanisarjaa, johon hän ottaa vauhtia 24 vuotta vanhoista haikeista Tukholman muistoista. Sarjan alkulehdillä kertojan roolissaan hän peilaa vahvasti omia kokemuksiaan ja tuntemuksiaan. Samassa yhteydessä hän selittää myös otsikkonsa viittauksen erään taiteilijan tyyliin. Berliinissä hän oli tutustunut hollantilaisen Gerard Terborch nuoremman kauniisti maalaamiin, usein perhe-elämää kuvaaviin tauluihin. Snellman toivoi voivansa kirjoittamalla maalata yhtä ilmeikkäitä laatukuvia.

Teossarjan ”Neljä avioliittoa” ensimmäinen osa ”Kahdenlaista rakkautta” ilmestyi touko-kesäkuun vaihteessa 1842 Tukholmassa. Toinen teos, jossa piti ilmestyä toisen ja kolmannen osan samoissa kansissa, jäi kesken. Toinen osa ”Niin siinä käy” valmistui ja painettiin muttei julkaistu. Kolmas osa ”Joskus käy toisinkin” jäi hahmotelman asteelle, vaikka pari ensimmäistä sivua ehdittiin painaakin. Toisesta osasta on säilynyt kaksi kappaletta; toinen Kungliga Bibliotekissa Tukholmassa ja toinen Yliopiston pääkirjastossa Helsingissä. Kolmannen osan käsikirjoitusversioista on laadittu konstruktio alkukielisessä teoksessa.

Snellmanin kaunokirjalliset tavoitteet perhefilosofian alalla paljastuivat huhtikuussa 1842, kun hän arvosteli Frejassa C. J. L. Almqvistin romaanin ”Gabrièle Mimanso”. Vaikka Snellman myöntää Almqvistin nerouden ja tyylillisen etevyyden, hän arvostelee jyrkästi kirjoittajan käsitystä kirjallisuuden ja todellisuuden välisestä suhteesta. Snellmanin mielestä Almqvistin romaani ei täytä sisäisen totuuden vaatimusta eikä hänen kuvaamissaan ihmisissä elä puhdas ihmisyys: Almqvist liikkuu vain ideaalimaailmassa, joka on tyhjä ja ontto. Snellman etsi kokonaisuudesta romaanin alun mahtavia tunteita kuten isänmaallisuutta ja vapaudenrakkautta, jotka kuitenkin häviävät aistimelliselle henkilökuvaukselle. Siksi Snellmanin oman romaanisarjan ymmärtämiseksi on muistettava, että se on syntynyt saman henkisen prosessin tuloksena kuin ”Persoonallisuuden idea” ja samaan aikaan syntynyt ”Valtio-oppi”. Vastaavalla tavalla kuin aikaisempi ”Käy laatuun. Jatko” heijasteli esteettis-taiteellisessa muodossa ”Psykologian” ja ”Oikeusopin” oppikirjojen ajatuksia, Snellman ilmaisee kaunokirjallisessa muodossa nyt persoonallisuusteoriansa ja valtio-oppinsa ideoita.

Snellmanin romaaneissa on kysymys kolmen asian, rakkauden, perheen ja avioliiton välisestä suhteesta. Laajemmin se tarkoittaa yksityisen ja julkisen välistä jännitystä. Teoksillaan Snellman pyrki osoittamaan, että pelkkä tunteenomainen ja luonnollinen rakkaus ei riitä ehdoksi avioliiton onnistumiselle. Vaihtoehdoksi asetetaan siveellinen ja järkevä aviosuhde miehen ja naisen välille.

Romaaneissa juoni kehittyy siten, että miehen ja naisen välinen rakkaus kehittyy avioliitossa isänmaanrakkauden teemaksi. Karkaman mukaan tästä tulee se maailman muuttavan toiminnan paatos, joka liittää ihmiset yhteen ja nivoo heidän toimintansa jumalallisiin voimiin. Snellmanin persoonallisuusaatteen keskeinen ajatus tulee esiin: ihminen löytää toiminnalleen kestävän perustan vasta ylittäessään ahtaan yksilöllisen minuutensa rajat ja liittyessään kansakunnan yhteisiin kohtaloihin. Romaaneiden tärkeä tehtävä kansankirjallisuutena on tematisoida parhaimmillaan rakkauden käsite isänmaanrakkautena.

Monella tavalla Snellmanin filosofiseen kehitykseen vaikuttanut Saksan-matka näkyi myös hänen avioliittoromaaneissaan. Tübingenissä Snellman tutustui estetiikan ja saksalaisen kirjallisuudenhistorian professorin Friedrich Theodor Vischerin estetiikkaan ja Jean Paulin romaanituotantoon. Ilmeisimmät yhteydet ovat nuorhegeliläisen Vischerin romaaneiden kanssa, joiden tyypillinen päätös on rakkauden rauhoittuminen avioliitossa. Hän tähdentää myös rakkauden merkitystä persoonallisuuden kehityskulussa. Näihin ajatuksiin Snellman tutustui Vischerin luennoilla Tübingenissä. Snellman on saanut vaikutteita myös toiselta nuorhegeliläiseltä Johan Karl Friedrich Rosenkranzilta, Königsbergin yliopiston filosofian professorilta, jonka Snellman tapasi Berliinissä. Rosenkranzin mukaan romaanin tehtävänä on kuvata kehitystä järkevyyteen, ihmiskunnan sivistysprosessia.

Palaute ainakin ystäviltä oli ihastunutta romaanista ”Kahdenlaista rakkautta”. Erik Alexander Ingman, Helsingin yliopiston kirurgian apulaisprofessori, oli heti heinäkuussa 1842 lukenut teoksen ääneen ”eukolleen” ja molemmat olivat kiitollisia siitä kohottavasta tunteesta, jonka teos jätti heidän sydämiinsä. Samoihin aikoihin tanskalaisen kirjailijan, runoilijan ja kirjallisuuskriitikon Christian Knud Molbechin mukaan teos kosketteli hänen omassa elämässään kohtaamiaan tilanteita, jolloin hän voi hyvin arvioida kauniita, taitavalla, varmalla mutta kevyellä kädellä laadittuja kuvauksia ja niihin kätkeytyviä psykologisia totuuksia. Teos oli hänen mielestään vastamyrkkyä ajan ranskalaiselle rappioromaanille. Vaikka romaani oli suunnattu naisille, purevin kritiikki tuli tästä suunnasta. Snellmanin hyvä ystävä, pappi ja Upsalan yliopiston kirjallisuudenhistorian dosentti Carl Julius Lénström mainitsee kirjeessään, että heidän yhteinen ystävänsä, vapaaherratar Sofia von Knorring piti romaania pohdiskelujen takia raskaana ja ikävänä eikä suositellut Snellmanille runon kirjoittamista koskaan. Teosta ei luettu ainoastaan Skandinavian maissa vaan se käännettiin 1844 saksaksi nimellä ”Liebe und Liebe”.

Sanomalehtimiehenä Snellman ei kuitenkaan kirjoittanut avioliiton ja perheen asioista. Snellman osallistui pääasiassa kulttuuriseen ja yhteis­kunnalliseen keskusteluun, kuten kiivaaseen Strauss-debattiin ja kansan­edustuslaitosuudistukseen. Straussin puolustukseksi Snellman julkaisi neljä artikkelia Frejassa. Ne oli suunnattu Svenska Biet -lehden kirjoituksia ja sen toimittajaa pastori C. O. Angeldorffia vastaan, joka edusti virallista valtiokirkollista kantaa. Lisäksi Snellman kirjoitti kolme artikkelia Dagligt Allehandaa vastaan kansanedustusasiassa. Ainoa perhefilosofiaan viittaava artikkeli ilmestyi toukokuussa Frejassa otsikolla ”Filosofin ajatuksia kauniimmasta sukupuolesta” ja kehotuksella: rouvat lukekoot aviomiehilleen ja nuoret naiset rakastajilleen!

Raimo Savolainen