[suomeksi]

Minä en tahdo kiittää niistä sanoista, joita minulle nyt on lausuttu. Olisi sopimatonta, jos niistä kiittäisin. Minä tahdon kätkeä ne sydämmeeni: se olkoon minun ainoa kiitos. Ne olivat, minuun ja minun ansiooni katsoen, ylöllisiä. Minä kuitenkaan en epäile, että ne puhujan puolesta olivat totuutta täynnä. Jos minun vähäisestä vaikutuksestani on seurauksia ollut semmoisia, niin se todistaa vaan, että jokaisessa kansassa löytyy ihmisten rinnassa semmoinen lähde, joka, kun siihen vähääkään koskee, jotta sen suu avataan, se rikkaana tulvaa. Eikä se ole sen ansio, jonka Jumala on vienyt tämän lähteen luo, mutta se on niiden tunteiden, isänmaan-rakkauden oma voima, joka näitä kaikkia on aikaansaanut. Jos minulla siinä on mitään ansiota ollut, niin olkoon se niin. Minulla on totisesti jo nuoruuden päivistä ollut vakaa usko kansallis-tunteen isosta voimasta, ja kun minä rupesin isommalle yleisölle puhumaan, oli aika semmoinen, että kaikki kirjailijat meidän maassa olivat kovissa siteissä, eikä käynyt paljo sanominen meidän maan tilasta, eikä sopinut paljo viitata meidän tarpeisin, ja siis, koska ei minullakaan ollut tilaisuutta sen laveammalta siitä puhua, niin minun puheeni kääntyi siihen samaan takaisin, siihen lähteesen, josta minä kauan olin tietänyt, että siitä piti meidänkin kansan olo ja onni tulemaan niin kuin kaikkien kansain, niin kauan kuin ihmissyyttä on tästä maailmasta ollut. Ja se jäävi vastaiseksikin joka kansan ainoaksi varaksi. Olen jo kyllin varma siitä, että, mitkä kohtalot isänmaata kohtannevatkin, niin kauan kuin tämä raitis rakkaus ei ole sitä laatua, että sitä saattaisi mikään voima enää tukehuttaa.

–––

Minulla on jo tänä päivänä ollut tilaisuus sanoa ja tunnustaa, ettei ole vähäinen ilo ollut minulle kaikesta siitä, mitä minulle on osaksi tullut, siitäkin erittäin se, että meidän maan talonpojatkin ovat minua lähestyneet ja minulle sanoneet, että he tuntevat minun nimeni, ja että se vähäinen ansio, mikä minulla saattaa olla, ei ole heille tuntematon, ja että he siitä tahtovat minua ystävällisessä muistossa pitää. Minulla on vielä se onni tänä päivänä ollut, että olen saanut sähkösanomien kautta vastaan-ottaa samanlaisia tunteiden ilmoituksia muiltakin maamme talonpojilta, jotka nimenomaan ovat kokoontuneet lähettääkseen minulle nämä terveiset. Se on minulle, tämä asia, sitä iloisempi kun se todistaa, että kansassa aina elävä valistus leviää, ja että he aina enemmän osaa ottavat maamme yhteisiin asioihin. Ei ole niillä, jotka kokevat kansan etupäässä käydä, mitään tukea, jos ei se sama kansa, joka työllään meidän isänmaatamme koossa pitää, myös tunteillaan, ajatuksillaan halullansa auta kansaa eteenpäin kaikissa sen henkisissä pyrinnöissä. Kun nämä pyrinnöt kerran kansan mielessä saavat oikean arvonsa ja kansa yksimielisesti niitä kannattaa, niin ei silloin mikään vastustus auta (hyvin! hyvin!) Sentähden nämä terveiset ovat yleiseltä kannalta katsoen minua varsinkin ilahuttaneet. Kiitän teitä.