[elokuun lopussa 1840]

Oi Snellman, jätät Ruotsin vaarat

ja hongikoiden uljaat oksanhaarat,

käyt Saksan maahan latteaan!

Hopeavirroissa kuin vastapäivään lohi ui,

myös sinun nokkas päättävästi suuntautui

Hollannin ojamaita tutkimaan.

Surkeina ystäväsi vetistämään jää

ja kaipuun nuoli sydämemme lävistää.

Et kerallamme enää ota tujausta,

Hamburger Börsissä ei kurkkusi saa virvoitusta.

Et enää tarkastele Carlon kampausta,

et pulmissasi häneltä saa opastusta.

Hellstenin silmät ovat tuskankyynelvuo:

ei saavu enää hapankaali Freijan luo.

Jää kauas taa Melittan nenä-kulta,

Argus ja Aftonblad jää lukematta sulta,

jollet nyt ota koko vuosikertaa mukaan.

Ei Sappfon laakerit otsaasi varjoo,

ei Blanche sulosäveliään tarjoo,

ei meistä ystävistäs täällä kukaan,

ei Liffman, Tollin, Jösse seuraa sulle tee,

Loströmin kiltti naama kaukaa tähyilee,

kun Svithiod kerallasi Svithiodista erkanee.

Paljon ihanaa koet kaukomailla,

vaikka olet ystävies seuraa vailla.

Nautintoon riennät askelilla innokkailla

ja aito viini virtaa jumaljuoman lailla.

Mustemmat kutrit nymfillä on lemmekkäällä

ja aurinko on kuumempi kuin täällä!

Vaan paluu pikainen tulvikoon tajuntaasi,

Pohjolaan siispä saavu viivyttelemättä,

sua vuottaa monta uskollista kättä.

Et Svean rantoja voi unohdukseen jättää,

on Ruotsi sentään ainut isänmaasi.