28.2.1845. klo 1 ap.
Parahin Veli!
Päivä toisensa jälkeen on kulunut niin, etten ole ehtinyt vastaamaan Sinun sangen tervetulleeseen viime kirjeeseesi, jonka luottamuksellisuudesta ystävyydessä kiitän.
Hiljaisuus näyttää osoittavan, että pohdiskelut aikakauslehden aloittamisesta ovat tuottaneet tulosta. Ehdotuksessa esitetyistä otsikoista en voisi sanoa muuta kuin sen, etteivät valitut aiheet viittaa mihinkään selkeään suuntaratkaisuun. Puhuvien otsikoiden sommittelu on toki taito sinänsä. Niistä kuitenkin aina näkyy, onko tarkoituksena ampua kovilla panoksilla vai kunnialaukauksia.
Lisätäkseni muutamia selittäviä sanoja siihen, mitä luulen ennen sanoneeni, haluan sanoa: lehtimiestoiminnalla ei ole maassamme paljonkaan merkitystä, jos teksti on vain kertovaa (sellainen menee perille vain lukulampun ääressä istuville), vaan on tunnettava, että jokin tietty epäkohta vaatii korjausta, ja tästä on tehtävä koko operaation pääasia; lisäksi pelkkä hegeliläisyys sellaisenaan on mielestäni nykyisin jälkijättöistä, olemme sen sijaan saapuneet uuteen valistuksen aikakauteen, joka varmasti ravistelee uneliaita kansanhenkiä. Tuskinpa edes Saksassa minkäänlainen tiukan tieteellisen kurin alainen filosofian tutkimus menestyy pitkään aikaan, joten tuon alan työ voi hyvin perustein jäädä lepäämään nonum in annum [vielä pitkäksi aikaa]. Kysymykset ja keskustelut on suorastaan pakotettu ulos koulusaleista, ja niiden palauttaminen sinne ei kovin helposti käy. Kamppailut on käytävä muualla kuin akateemisen väittelyn kentällä. Ainoa keino prosessin edistämiseen näyttää olevan käyteaineen lisääminen. Mutta luulenpa, ettei sitä voida lisätä muuten kuin ”valistusfilosofiaa” käyttämällä.
En tietenkään ajattele tämän kieltävän niitä, jotka haluavat vaikuttaa, omaksumasta [filosofista] järjestelmää. Ajan ajatukset ovat päinvastoin banalisoituneet, kun ne ovat ulkoa opittuina jokaisen huulilla. Ne eivät enää sähköistä kuulijaansa. Lämmön pitäisi virrata perusteellisesta ja selkeästä asioiden ymmärtämisestä. Ja käsittääkseni juuri tämä vaatii toiminnan suuntaamista koulusaleista ulos, jotta voitaisiin itse vapautua koulun iskostamista pakollisista kaavoista.
Todella raikkaalle ja valheellisuudesta vapaalle liikkeelle asetetaan meidän maassamme kuitenkin liian paljon esteitä. Ellei Sinulla, Parahin Veli, ole juuri meneillään muita kaavailuja, haluaisin tämän takia kehottaa Sinua lyöttäytymään yhteen ruotsalaisten kanssa. Intelligensbladetilla on voimia kulkea tätä tietä, eikä se liene kovinkaan paljon apuvoimien tarpeessa. Lundin kirjallisessa lehdessä apua ehkä kaivattaisiin enemmän. Hagbergin kirjeiden perusteella tiedän myös, että hän haluaa mielellään lisätä lehden suosiota erityisesti Suomessa. Yhteydestä häneen saattaisi siis olla hyötyä monessakin mielessä. Mitä enemmän asiaa ajattelen, sitä tarkoituksenmukaisemmalta se minusta tuntuu. Monet mukaan lähtevät helsinkiläiset voisivat rakentaa pitkään kestävän yhteyden. Kun lehdestä sitkeästi levitettäisiin tietoa, sille voidaan varmasti lopulta onnistua hankkimaan laajempi lukijakunta täälläkin.
Kerro minulle, mitä ajattelet ehdotuksesta ja ”valistusfilosofiastani”. Vastaan, kun saan siihen aikaa ja tilaisuuden, ja otan heti yhteyden Hagbergiin, jos asiat vaativat.
Kerro Kellgrenille sydämelliset terveiseni – samoin muille tutuille, Fredrik Tengströmiä unohtamatta.
Ole ystävällinen ja peri Fr. Ehrströmiltä oheisessa määräyslappusessa mainittu summa ja anna rahat Isällesi. Ellei E:llä ole tarpeeksi, hän tietää kyllä, mistä rahat otetaan. Kunnioittavasti ja ystävyydessä
altis veljesi
Snellman.
