Taistelu Shipkan solassa on päättynyt niin kuin sen pitikin. Venäjän sotajoukko oli kokenut Plevnassa, että paraskaan taituruus ei voi saada aikaan mahdottomia. Se ei voinut antaa Suleiman-paššan sinnikkyyden tehdä yhtä mahdottomia, rynnätä rintamassa hyvin linnoitettuun asemaan, takaa ladattavan kiväärin pikatulta päin. Voitto näytti hetken epävarmalta torstaina 23. päivän iltapäivällä, kun vähien miesten fyysiset voimat uupuivat kahden ja puolen vuorokauden keskeytymättömässä taistelussa. Silloin ratkaisu tuli vielä ajoissa; ja kun lisävahvistuksia oli ehtinyt saapua, voitiin turkkilaisten uudet hyökkäykset ottaa vastaan rauhallisin mielin. Sellainen seitsemän päivän taistelu avoimella kentällä lienee kuitenkin ainoa laatuaan sotahistoriassa. Kiintoisaksi tulee varmasti yksityiskohtainen raportti puolustuksesta, kun se kerran ehtii kaikkien komentoketjujen läpi ja pääsee viimein yleisön tietoon. Seikkaperäinen kertomus toisen ja kolmannen päivän taisteluista julkaistaan toisessa paikassa lehteä.

Nyt on saatu raportit Plevnan [Plevenin] molemmista taisteluista. Selonteko vahvistaa, että ensimmäinen hyökkäys 20. heinäkuuta sujui huo­lettomasti. Etukäteen ei ollut tiedusteltu turkkilaisten asemia eikä vahvuutta. Pohjoisesta hyökkäsi kaksi rykmenttiä, jotka tulivat suoraa tietä Nikopolista, kolmas, Bulgarenesta tullut Kostroman rykmentti hyökkäsi idästä, ilman yhteyttä edellisiin. Se kärsi erittäin suuret tappiot ja joutui väistymään. Siitä ilmoitettiin pohjoispuolella olleelle kenraali Schilder-Schuldnerille vasta tuntia myöhemmin, ja silloin hänen täytyi käskeä yleinen perääntyminen, joka sentään näyttää sujuneen hyvässä järjestyksessä. Pari komppaniaa yhdessä Vitjoen itärantaa edenneen kasakkarykmentin osien kanssa oli silloin tunkeutunut Plevnan esikaupunkiin, mutta niiden täytyi keskeyttää ja seurata yleistä perääntymisliikettä. Kostroman rykmentti menetti pakkauksensa. Se oli jättänyt ne hyökätessään eikä toista tietä palatessaan saanut niitä mukaansa. Lisäksi menetettiin joukko ammuskärryjä, joiden hevoset oli ammuttu. Kostroman rykmentti vietiin ennen toista taistelua Nikopoliin, ja siksi se ei osallistunut siihen.

Toinen taistelu 30. heinäkuuta oli varmaan huolellisemmin järjestetty, mutta myös se sujui jotenkin hajanaisesti. Kenraali Krüdenerin kerrotaan epäröineen hyökkäystä mutta käskeneen siitä oltuaan yhteydessä ylipäällikköön, toisin sanoen saatuaan ehdottoman käskyn. Sellainen päällikön epäröinti ei tiedä hyvää menestykselle, ja sen pitäisi johtaa päällikkyyden vaihtoon. Kun valitetaan, että kumpuileva maa ja sumu estivät näkemästä vihollisen asemia, huomataan siitä, että tälläkään kertaa ei asemia ollut tiedusteltu. Eteläpuolella ruhtinas Shalovskoi sai komentoonsa vain kaksi prikaatia, niistä toinen, kuten aiemmin on kerrottu, kuului 4. armeijakunnan yhteen divisioonaan, joka vähän aiemmin oli tullut Tonavan yli, toinen hänen omaan, 11:nteen armeijakuntaansa. Saman armeijakunnan yksi divisioona oli ruhtinaan komennossa ylittänyt Bolhradissa Romanian rajan ja miehittänyt Renin, Galatin ja Brailan.

Kuten Timesin kirjeenvaihtaja on kertonut, toisen siellä olevan 4. armeijakunnan prikaatin kenraali Krüdener tosiaan piti reservissä omassa suorassa komennossaan. Illansuussa hän veti luokseen sen toisen rykmentin ja lähetti vain toisen vahvistukseksi ruhtinaalle. Mutta se ei päässyt perille vaan jäi niin kauas hänen oikeasta sivustastaan, että hän vasta taistelun jälkeen sai tietää se olleen siellä. Krüdenerillä oli yllä mainittua rykmenttiä lukuun ottamatta paikalla koko 9. armeijakuntansa eli seitsemän rykmenttiä, vaikka seitsemäs, Sistovassa ollut, tuli vasta illansuussa. Tykistötaistelu jatkui kello 2:een iltapäivällä, jolloin ruhtinas hyökkäsi ja myös siitä tiedon saanut Krüdener joutui hyökkäämään. Edellisen joukot pakotettiin hämärissä täysin jättämään turkkilaisten linjat, mutta jälkimmäisen joukot olivat tunkeutuneet aina suuren etuvarustuksen hautoihin ja jäivät paikoilleen osittain sen läheisyyteen aina aamuun asti, niin että laukaustenvaihto jatkui läpi yön. Muuten vetäytyminen tapahtui järjestetyin jälkivartioin ja vain niihin asemiin, joista joukot olivat edellisenä päivänä lähteneet liikkeelle. Jäljelle jätetyistä haavoittuneista ja heidän joukkomurhaamisestaan ei kerrota mitään, vaan että ainakin pohjoispuolella kaikki haavoittuneet, jotka oli noudettu kenttäsairaalaan, sidottiin ja lastattiin vaunuihin.

Raportti kuvaa erittäin perinpohjaisesti taistelun erään tähän asti tuntemattoman sivutapahtuman; ja se ansaitsee kaiken huomion.

Aiemmin mainitun pienen jokilaakson, jossa Radishevo sijaitsee, sulkee etelän (lounaan) puolelta pienehkö kukkula, joka ulottuu länteen aina Vitjokeen ja leviää siellä niin, että se osittain ympäröi itse Plevnannotkelman lännessä. Suuri tie Lovechista kulkee kukkulan yli Plevnan kohdalla. Plevnan tie taas kaartaa lännempää kukkulan laajemman osan ympäri Vitjoen sillalle. Kukkulan tästä osasta voidaan ampua sekä kaupunkia että siltaa. Sinne sijoitettu osasto olisi siis ollut Plevnan itäpuolella olevien turkkilaisten puolustusasemien selustassa.

Kenraali Skobelev tiedetään lähetetyn ratsuväen ja tykistön turvin valvomaan Lovechista tulevaa tietä. Mutta ei ole tiedetty sitä, että hän ensin jätti eversti Tutolminin Krishinaan tämän tien länsipuolelle ja sitten itse, mukanaan pataljoona jalkaväkeä ja 4 tykkiä, jotka hänelle oli jaettu ruhtinas Shahovskoin määräyksestä, sekä 4 sotniaa [kasakkaeskadroonaa] kasakoita, ryntäsi mainitulta kukkulalta kohti Plevnaa ja yhdessä silmänräpäyksessä pääsi aina sen eteläiseen esikaupunkiin. Kun ruhtinas Shahovskoin jalkaväki ryntäsi iltapäivällä päin turkkilaisten linjoja Bielan tien eteläpuoleisilla kukkuloilla, Skobelev suojeli hänen vasenta sivustaansa, koska asemistaan hän saattoi ampua jokilaakson yli ja ainakin esti turkkilaisia asettumasta sinne. Sillä vaikka turkkilaiset yhä uudelleen yrittivät paljon ylivoimaisemmilla joukoilla, hän pysyi siellä iltaan asti, vetäytyi sitten Krishinaan, joka sijaitsee vielä samoilla kukkuloilla, ja yöllä saadun käskyn mukaan Pelishatiin. Koko välikohtaus antaa sen vaikutelman, että jos Skobelevilla olisi tuhannen miehen ja neljän tykin asemesta ollut 10 000 miestä ja 40 tykkiä, Plevnan asemat olisi valloitettu, vaikka ainoakaan komppania ei olisi hyökännyt pohjoisesta. Sillä turkkilaiset olisivat melko varmasti jättäneet Vitjoen yli johtavan sillan ja Sofian tien, joita tällä kohtaa olisi voitu puolustaa suurempia voimia vastaan vain suurin uhrauksin.