Hyvä herrasväki! Vaikka olen hieman hämilläni esittäessäni täällä tämän keväisen yhdessäolon aikana muistutuksen talvesta, pyydän kuitenkin nöyrimmästi, että saan täyttää tietyn velvollisuuteni, nimittäin sen – että minun on nöyrästi kiitettävä siitä kunniasta, jonka olen kuullut tänään osakseni tulleen, kun minut on mainittu Runebergin, Lönnrotin ja Cygnaeuksen, näiden isänmaamme suuresti rakastamien miesten ja toki minunkin rakkaiden ystävieni rinnalla.

Pyydän nöyrimmästi, että saan ensiksi tämän asian osalta kohdistaa sanani opiskelevalle nuorisolle, että tällä kertaa saan vain kiittää ja ylistää sitä, vaikka en ole pitänyt tätä ainoana tehtävänäni suhteissani siihen. En ole koskaan voinut valita tähän tarkoitukseen tätä parempaa tilaisuutta, sillä tiedän monien läsnäolijoiden mielellään kuuntelevan tätä tarkoitusta ilmaisevia sanoja.

Vain sellainen henkilö, joka on kuten minä nähnyt maamme ylioppilaselämää viisikymmentä vuotta ja näkee nyt ympärillään tätä elämää sen nykyisessä hahmossa, kykenee käsittämään, miten suurta edistystä tässä elämässä on tapahtunut. En halua tarkemmin puhua siitä, millaisia suuria puutteita siinä menneenä aikana oli, mutta nykyisen kaltaista se ei silloin ollut. Tällaista joukkoa nuoria miehiä koolla esiintymistavoiltaan samankaltaisina kuin nyt ei silloin nähty; eikä heitä nähty myöskään samanlaisessa seurassa kuin nyt. Heidän ei nähty nykyisten ylioppilaiden lailla veljestyvän työläisten kanssa, pyrkivän elävöittämään heidän yhdessäoloaan, lähestyvän kansaa levittääkseen hankkimaansa tietämystä, herättääkseen siinä sivistykseen ja tietämiseen kohdistuvaa harrastusta.

Nykyisten ylioppilaiden yhteisissä juhlissa puhuminen, ylioppilaan jaloimpien tunteiden ja toiveiden ilmaiseminen, on pääasia; maljat ovat vain lisänä siihen. Moni painettu vihkonen on todisteena ylioppilaiden vireästä henkisestä elämästä. Tämä kaikki ilahduttaa aivan varmasti jokaista isänmaanystävää.

En tohdi puhua laveasti, mutta juuri tästä syystä ja monien tähän liittyvien seikkojen takia olen halunnut sydämestäni ylistää nykyistä opiskelevaa nuorisoa, samalla kun sydämellisesti kiitän sitä saamastani kutsusta tänne ja minulle kohotetusta maljasta.

Osoitan tämän kiitokseni myös kaikille muille juhlan osanottajille, etenkin daameille. Toivon, ettei monille heistä ole aivan tuntematonta se, että olen aina, en nyt halua sanoa nuorison tapaan, tuntenut sydämessäni heikkoutta siihen suuntaan, mutta olen aina, sen vakuutan, syvästi kunnioittanut naista ja hänen suurta kutsumustaan elämässä.

Kiitän nöyrimmästi!