Pedagogista kirjallisuutta
Koulu-uudistus on epäilemättä tämän hetken tärkein toimenpide. Siksi meidän ei tarvitse pyydellä anteeksi sitä, että käytämme suurimman osan lehtemme niukasta tilasta siihen liittyviin aiheisiin. Vielä vähemmän tarvitsee selitellä sitä, että kysymys on koulunopettajille tarkoitetusta kirjallisuudesta. Sehän lienee meidän maassamme yhtä harvinaista kuin sen käsittelykin lehdissämme meidän tietääksemme on ollut. Eikä tätä pidä erityisesti ihmetellä. Näyttäähän kerta kaikkiaan selvältä, ettei opettaja tarvitse ammattiaan varten muita tietoja ja muuta sivistystä kuin sen, joka lääkäriltä vaaditaan pelkkänä pohjatietona ja jota pitäisi vaatia myös papilta ja juristilta, nimittäin filosofian kandidaatin tutkinnon. Kukapa silloin moittisi koulumiestä joka etsii lohtua vanhasta sanonnasta ”jolle Jumala antoi viran, sille hän antoi myös järkeä sen hoitamiseen”. Hän tyytyy siihen tietoon, että on olemassa pedagogiikaksi kutsuttu tiede, jota harjoitetaan monin paikoin maailmassa – ehkä Saksassa, jossa muutenkin turhaan touhutaan yhden sun toisen asian kimpussa.
Kummallisempaa on se, että näissä olosuhteissa syntyy sellaisia miehiä kuin herrat C. Forsman ja V. Heikel, jotka katsovat vaivan arvoiseksi julkaista ja kommentoida klassisten kirjailijoiden teoksia kouluja varten tai harrastaa uusia opetusmenetelmiä. Olemme valmiit ulottamaan saman hämmästyksemme myös siihen opettajaan, joka on tilannut pedagogisen aikakauslehden ja ystävällisesti toimittanut oman lehtensä käsiimme. Varmaankin monet ihmettelevät kanssamme sitä, miten moinen lehti voi Suomesta löytyä.
Juuri tätä lehteä aiomme nyt suositella. Äsken esitettyä ei nimittäin pidä ymmärtää väärin. Kukaan ei ole meitä halukkaampi myöntämään sitä, että maamme opettajakunnassa on myös innokkaita ja tietäviä miehiä, jotka kokemuksensa avulla hoitavat vaikeaa kutsumustaan hyvällä menestyksellä. Mutta olemme yhtä varmoja siitä, että kokemus on hankittu monen epävarmaan yrittelyyn hukatun vuoden kustannuksella. Näinä vuosina he ovat menestyneet varsin heikosti niiden koululaisten kanssa, joiden kouluajan kohtalo on määrännyt juuri näiksi vuosiksi. Tämä kaikki johtuu siitä, että näillä opettajilla ei ole ollut tilaisuutta oppia toisilta, jotka ovat uhranneet koko elämänsä harjoittaessaan ammattiaan, eikä myöskään mahdollisuutta ajatella sitä kaikkea, mitä tämän ammatin tuloksellinen harjoittaminen vaatii. Paljon jää vain omasta kokemuksesta oppimisen varaan ja ne oppilaat, jotka nauttivat opetusta tällaisen opettajan varhaisemmalla kaudella, eivät voi edistyä yhtä hyvin kuin ne, joiden opastamisen hän ottaa hoitaakseen vasta ymmärrettyään työnsä paremmin.
Tätä kaikkea ei voi edes moittia, koska sitä ei voi välttää. Mutta se, joka on jo aiemmin omaksunut jotakin vuosisatojen aikana kootusta kokemuksesta ja muodostanut siitä itselleen järjestelmän, vaeltaa jo uransa ensi askeleilla turvallisemmin kuin se, joka on viskattu tielleen ilman minkäänlaista johtotähteä. Ja mainittu järjestelmäksi saatettu kokemus on pedagogiikka. Julkiseen opettajavirkaan pääsyn ehdoksi pitäisi asettaa perusteelliset opinnot niissä tieteissä, joiden perusteita opettaja tulee välittämään koululaisille, ja lisäksi edeltävä käytännön harjoittelu. Suomessa ei näistä ehdoista mikään ole de facto [tosiasiassa] voimassa, vaikka onkin muotoja ja seremonioita, jotka viittaavat niiden tarpeellisuuteen. Kun kuitenkin yleisesti tunnustetaan, että kaikki uudistukset kouluissa jäävät jokseenkin hyödyttömiksi, elleivät ne ala opettajista, niin heidän pitäisi ponnistella vielä enemmän kuin aikaisemmin vastatakseen ajan vaatimuksiin. Siitä, mitä aika sitten koulunopettajalta vaatii, kertoo meille
Pädagogische Revue, Centralorgan für Pädagogik, Didaktik und Culturpolitik. [Kasvatustieteellinen aikakauskirja, pedagogiikan, didaktiikan ja kulttuuripolitiikan pää-äänenkannattaja] Toimittaja tri Mager. Castin kirjakaupan kustannusliike, Stuttgart.
Tämä aikakauskirja on ilmestynyt vuodesta 1840 lähtien kuukausittain noin kuuden painoarkin kokoisena. Sen mukana seuraa Intelligensblad, lehti joka sisältää kirjakaupan ilmoituksia uusimmasta pedagogisesta kirjallisuudesta. Kussakin numerossa on kolme osastoa. Ensimmäinen sisältää yhden tai useamman lyhyen artikkelin, toinen arvosteluja ja kolmas pikku-uutisia oppilaitoksista sekä Saksassa että muualla maailmassa. Viimeinen osasto vastaa siis sitä, mitä lehden otsakkeessa kutsutaan kulttuuripolitiikaksi. Termi lienee useimmille lukijoille vieras.
Ne kolme numeroa tätä vuosikertaa, jotka meillä on ollut tilaisuus nähdä, todistavat julkaisun toimituksesta varsin hyvää. Yksi ja toinen seikka toki muistuttaa saksalaisesta pedanttisuudesta, mutta silti lehdessä vallitsee terve ja sanan hyvässä merkityksessä vapaamielinen henki. Julkaisija, tohtori Mager, joka on kirjoittanut suurimman osan lehden sisällöstä, on kyllä klassisten opintojen lämmin puolustaja, mutta niiden saamiseksi nykyistä hedelmällisemmiksi hän vähentäisi kielioppia ja lisäisi sovellutuksia. Hän tunnustaa myös niin kutsuttujen reaaliopintojen tarpeellisuuden. Hänen lisäkseen yli sata saksan yliopistojen ja koulujen opettajaa on luvannut avustaa lehteä ja jokainen numero sisältääkin useita tällaisia kirjoituksia. Avustajien joukossa ei ole ainoastaan Saksan etevimpiä opettajia vaan myös monia tunnettuja tiedemiehiä, lähinnä humanistisilta aloilta. Kuten tunnettua, Saksassa opettaja ja tiedemies eivät ole mitenkään harvinainen yhdistelmä samassa henkilössä.
Jo tämä laaja aktiivisuus puhuu lehden puolesta ja se takaa laadukkaan sisällön myös tulevaisuudessa. Antaaksemme lukijalle käsityksen sisällön monipuolisuudesta olemme valinneet esimerkiksi tämän vuoden tammikuun numeron sisällysluettelon.
Ensimmäiseksi on julkaisijan poleeminen artikkeli äidinkielen (saksan) opetuksesta. Sitä seuraa Kölnin tunnetun piispan Droste-Vischeringin kirkon ja valtion suhdetta käsittelevän kirjan esittely ja kritiikki. Arvosteluja Putschen latinan kieliopista, Heinichenin latinan tyyliopin harjoituskirjasta sekä Hoffmanin vastaavasta kirjasta. Lisäksi arvostellaan Bothen julkaisema Euripideen ”Iphigeneia Auliissa”, Gedicken ”Latinan lukemisto”, Schuckin Rooman arkeologia, valittuja käännöksiä Weisin klassisen muinaisajan esityksestä, Schwartzin maantieteen käsikirja ja Hensen historian käsikirja. Lopuksi on vielä kuvaus oppikoulujen tilasta Württembergissä ja mainittu ilmoituslehti.
Helmikuun numero sisältää artikkelit psykologiasta, runomitoista ja pääkallojen tutkimuksesta. Arvosteluja siinä on yleistä kielentutkimusta sekä saksan ja ranskan kielen tutkimusta käsittelevistä kirjoista. Maaliskuun numerossa arvioidaan kirjoja matematiikan, fysiikan, luonnonhistorian ja voimistelun alalta.
Molemmissa numeroissa kulttuuripolitiikan osasto on erityisen rikas. Helmikuun numerossa kerrotaan Berliinin yliopistosta, Saksin oppikouluista, Hannoverin oppi-, porvaris- ja tyttökouluista, Braunschweigin oppi- ja kansakouluista, Württembergin kouluhallinnosta, oppi- ja tyttökouluista sekä lukioiden järjestelystä, Baijerin oppi-, käsityö- ja polyteknillisistä kouluista, Belgian yliopistoista ja kouluista, Elsassin ja Lothringenin kouluista, Englannin kouluista ja Lontoon uudesta yliopistosta, Ranskan kouluhallinnosta sekä Rooman, Venäjän ja Puolan opetusjärjestelmistä. Maaliskuun numerossa kerrotaan kymmenestä saksalaisesta yliopistosta sekä Preussin, Venäjän, Puolan, Kreikan, Yhdysvaltojen ja Itä-Intian kouluoloista.
Myös mukana seuraava luettelo edellisten vuosikertojen sisällöstä todistaa samaa rikkautta ja monipuolisuutta. Toivommekin, että tässä esitetty riittää perustelemaan näkemyksemme, että tämä lehti kykenee antamaan tietoa siitä, mitä koulunopettaja voi ja mitä hänen pitää tietää vastatakseen ajan vaatimuksiin.
Luulemmepa, että jo silmäys saksalaisten koulujen oppikursseihin voi antaa aavistuksen tästä ja todisteena esitämme Eisenachin lukion ohjelman vuonna 1843. Sen mukaan ylimmällä luokalla on vuoden aikana käyty läpi seuraavaa:
– latinassa Cicero, ”de Orationes” II c, 7–90, III 1–13; Tacitus, ”Historia” II c. 28–101, III 1–35, IV 12–37, 60–66, 75–79 V 14–26; Juvenalis, Satiirit 4–8, 12–15. Horatius, Oodit 11 kappaletta, Epoodit 2 ja 9, Epistola 10. Lisäksi kirjallisia harjoituksia kahdesti viikossa sekä ex tempore -käännöksiä latinaan kerran viikossa.
– kreikassa Dem.[osthenes] or. de. cor. 1–264; Euripides, ”Medeia” sekä ex tempore -käännöksiä kerran viikossa. (kirjalliset harjoitukset tehdään kolmella edellisellä luokalla)
– hepreassa Judices 1–12,14–16, Psalmit 1–12, 18–25, 29–32 sekä käännöksiä saksasta hepreaan.
– saksan kielessä ainekirjoitusta, puhetaitoa ja vapaita esitelmiä kaksi tuntia viikossa;
– ranskan kielessä Montesquieun ”Considerations”, luku 15 ja edelleen; Corneillen ”Cid” sekä käännöksiä saksasta
– uskonnonhistoria Niemeyerin mukaan.
– yleinen historia 30-vuotisesta sodasta 19. vuosisadalle
– kirjallisuudenhistoriassa kreikan ja saksan kansalliskirjallisuudet
– matematiikassa avaruusgeometria, tason ja pallon trigonometria Viethin oppikirjan mukaan sekä oppi maailmanrakennuksesta
– fysiikassa optiikka, lämpöoppi, magnetismi, sähköoppi ja galvanismi sekä kemiallinen prosessi.
Siitä, miten tämä kaikki opitaan, voimme kertoa että esim. kuhunkin mainittuun roomalaiseen kirjailijaan käytetään kaksi tuntia viikossa. Arvattavaksi jää, miten runoilijoita tulkitaan näin lyhyen oppimäärän ja ajan puitteissa. Edelleen tulee muistaa, että tässä lukiossa (tai koulussa) on vain viisi luokkaa ja alimmalla luokalla esim. latina aloitetaan syntaksilla, Jacobin lukukirjan toisella osalla sekä Corneliuksella. Edelleen koulukurssin aikana luetaan Caesarin ”De bello Gallico”, Ciceron ”Orationes”, Ovidiuksen ”Metamorphos”, Sallustius, Ciceron ”Epistola”, Vergiliuksen ”Aeneis” – kaikista pitempiä tai lyhyempiä jaksoja. Tässä yhteydessä mainitaan myös kolmannen luokan vakituinen opettaja Weissenborn.
Vielä korkeammalla tasolla vanhojen kielten opetus on monissa Preussin ja Württembergin lukioissa, joissa sekä luokkia että opettajia on enemmän. Näitä lukumääriä ei juuri kannata verrata Suomen vastaaviin: maamme lukioissa sekä ylä- ja ala-alkeiskouluissa on yhteensä suunnilleen saman verran opettajia kuin yhdessä preussilaisessa lukiossa. Ainoastaan ala-alkeiskouluissa on siellä nykyään enemmän oppilaita kuin opettajat kohtuudella voivat hoitaa. Lukiossa ei ole enempää kuin kymmenen oppilasta opettajaa kohti, yläalkeiskouluissa kenties 20. Koulua ei Saksassa käydä enempää kuin 8–9 vuotta. Suomessa samojen oppilaitosten kurssiin käytetään sama aika. Miksi sitten olemme niin paljon saksalaisia jäljessä? – Jätämme vastaamisen jollekulle toiselle. Esitämme vain sen käsityksemme, että esim. siirtämällä kuhunkin yläalkeiskouluun kolme opettajaa lukiosta voitaisiin ensiksi mainitut jakaa kuuteen luokkaan, jolloin voitaisiin päästä lähemmäksi saksalaisten oppilaitosten suoritustasoa. Opettajien pedagoginen sivistyneisyys voisi tehdä näin järjestetyt koulut jo saksalaisten kanssa samanveroisiksi. Mutta pelkillä säädöksillä, määräyksillä ja kontrollilla sitä ei meidän mielestämme saada aikaan.
Mutta koska ensiksi esitettyä uudistusta ei saada aikaan ja koska jälkimmäinen on jätetty sattuman tai yksittäisen opettajan valistuneen halun varaan, niin me käännymme tämän yksityisen opettajan puoleen ja kehotamme hankkimaan tietoa mainitusta lehdestä. Hinta on 7 Preussin taalaria, mikä on noin 6 ruplaa 30 kopeekkaa hopeaa. Koulujen kassatulot antavat kyllä mahdollisuuden hankkia koulukirjastoihin myös tähän asti ilmestyneet vuosikerrat. Jos niitä siellä myös käytetään, ne tulevat varmasti innostamaan mieltä, herättämään ajatuksia ja rikastuttamaan kokemusta.
Die Lehre der Turnkunst [Voimistelutaidon oppi], kirjoittanut Adolph Spiess. Basel 1840–43.
Edelliseen liittyen ilmoitamme vielä lukion oppikirjasta, joka Pädagogische Revuessa esitellään parhaana ja täydellisimpänä tämän alan työnä Saksassa. Kaikkialla maan kouluissa on voimistelulaitoksia. Näihin palkattavilta opettajilta vaaditaan kai jonkinlaista todistusta alan taidoista. Maassa ei kuitenkaan ole minkäänlaista tilaisuutta opiskella tätä tieteenä ja ruumiinkuntoa kehittävänä harjoituksena joka perustuu ihmisruumiin tarkkaan tuntemiseen. Voimistelunopettajien palkatkin ovat niin pienet, että kukaan tieteellisesti suuntautunut mies ei varmaankaan haluaisi ilmoittautua alan palvelukseen.
Kun nyt kuulee jokaisen asioista tietävän miehen vakuuttavan että voimistelu saattaa, jollei äärimmäistä varovaisuutta noudateta, olla yhtä helposti turmioksi kuin hyödyksi, on helppo käsittää kuinka tärkeä tarkoituksenmukainen oppikirja on opettajien ohjeeksi. Emme tiedä minkä laatuinen Lingin jäämistöstä julkaistu alaa koskeva tutkimus on. Mutta meille on kyllä tuttua, että Lingin seuraaja, herra Branting, tunnetusti alasta paljon tietävä mies, on selittänyt Lingin metodin olevan suunnitellun vahvemmalle sukukunnalle kuin nyt maapalloa asuttavalle. Hänen kuvitelmansa, että Ruotsin suku olisi kolmessakymmenessä vuodessa vielä siitäkin heikentynyt siinä määrin että menetelmä olisi sopimaton, voimme varmaan jättää huomiotta. Sitä paitsi Ling kunnostautui erityisesti sairasvoimistelun kehittämisessä. Myös Branting on kääntynyt pääasiassa sairasvoimistelun, homeopatian, Gräfenbergerkuurien jne. puoleen. Lajin tällä haaralla on Ruotsi siksi lähes yksin. Meidän maassamme oleva tieto on nykyään Ruotsista peräisin.
Saksassa sitä vastoin voimistelua harjoitettiin jonkin aikaa tavallisen saksalaisen innostuksen vallassa. Sen piti palauttaa saksalaisille vanha germaaninen luonne ja voimat, ja nuorukaiset antoivat sitä odotellessaan tukan ja parran kasvaa ja rupesivat käyttämään muinaissaksalaista pukua – vähän nuorempaa kuitenkin kuin Tacituksen germaanien. Hallitukset taas eivät halunneet nähdä mahtinsa niin muodottomasti lisääntyvän jättimäisten alamaistensa takia – ehkä siksi etteivät houkuttaisi muita Euroopan valtoja hyökkäämään, nämä kun tietysti yrittäisivät estää tämän kasvun. Voimistelupaikat joutuivat siten poliittisesti huonoon huutoon. Asia oli kuitenkin käsitelty tavanomaisella saksalaisella perusteellisuudella, ja taito istui tiukasti järjestelmässä. Tämän edelläkävijöitä olivat Jahn ja Eiselen. Heidän jälkiään on nyt muiden muassa Spiess astunut, ja hänen arvostelijansa ylistääkin, että hän tarkemmin kuin kukaan toinen on tuonut esiin mielipiteen, että voimistelu tähtää ruumiin jatkuvaan kehittämiseen. Hän on myös paremmin kuin kukaan toinen ymmärtänyt suunnitella liikkeet niin, että ne vaikuttavat yhdenmukaisesti kaikkiin ruumiinosiin, eivätkä siten kehitä yhtä toisen kustannuksella.
Spiessin kirja esittelee ensimmäisessä osassa ”Voimistelun vapaaharjoituksia”, toisessa ”Voimistelun riipuntaharjoituksia” ja kolmannessa ”Voimistelun punnerrusharjoituksia”, liitteenään ”Makuuharjoituksia”. Kaikkialla on kiinnitetty erityistä huomiota molempiin sukupuoliin. Arvostelija kiittää varsinkin vapaiden liikkeiden runsautta ja tarkoituksenmukaisuutta. Ja todellakin jokainen joka on ollut mukana poikien voimistelussa on varmaan huomannut kuinka vähän ja samanlaisia ne liikkeet ovat joita käytetään telineiden ulkopuolella. Suuri määrä oppilaita on sen vuoksi toimettomana, ja voimistelutunneista tulee nuorelle mielelle ikäviä sen sijaan että ne olisivat piristäviä. Sen lisäksi nämä vapaat liikkeet ovat yksinkertaisimpia ja vähiten vahingollisia. Asiaan vihkiytymättömällekin näyttää ilmeiseltä, että järjestelmä joka vaatii, että nuorta kehoa vahvistetaan näillä liikkeillä ennen etenemistä rasittavampiin liikkeisiin voimistelutelineillä, myös seuraa luonnon neuvoa. Monia syitä olisi todellakin siihen, että kouluissa voimistelullekin määrättäisiin tietty alan oppikirjan opastuksella pidettävä kurssi, johon kuitenkaan opettajan omaa tietämystä ei tulisi liian pikkutarkoin määräyksin sitoa.
Joka tapauksessa varmaan jokainen voimistelunopettaja, joka rakastaa alaansa ja oppilaitaan, sekä tietää kuinka helposti jokin varomattomuus voi turmella näiden koko tulevaisuuden, mielellään käyttää joka tilaisuuden kysyäkseen neuvoa niiltä, joilla on enemmän kokemusta ja tieteellisiin perusteisiin nojaavaa tietoa. On kohtuullista että voimistelunopettajillekin on tarjolla sellaista ohjausta kustannuksitta, emmekä siksi epäile, että asianomaiset alkeiskoulujen johtajat, jos eivät tunne muuta tarkoituksenmukaista voimistelun oppikirjaa kuin tässä ilmoitetun, hankkivat sen oppilaitoksen kirjastoon.
