Hfors Tidningarin herra R. F. [O. R. Frenckell], joka välttämättä ja mihin hintaan tahansa haluaa olla oppimestarimme, ei salli minkään protestin estää häntä sitä olemasta.

Herra R. F. katsoo sanoneensa ennen kuulumattomia asioita pitkällä selityksellään siitä, miten kauppias ansaitsee sekä viennillä että tuonnilla. Tämän tiedon tuottamaa tyydytystä emme ole halunneet hra R. F:ltä riistää. Mutta kun hän erityisesti Litteraturbladetin puoleen kääntyen selittää opettaneensa täten meille, että jokainen maa tuo enemmän omaisuutta kuin vie, olemme katsoneet aiheelliseksi ilmaista, ettemme voi olla vakuuttuneita eikä meitä voi vakuuttaa sellainen järjettömyys, että kansallisomaisuus kasvaisi millään muulla kuin kunkin maan tuotannolla. Se, että maan kauppa on työtä ja sellaisena tuottavaa, ei muuta siitä hitustakaan eikä tee tuonnin arvoa suuremmaksi kuin viennin. Hra R. F. taivastelee sitä, ettemme voi hyväksyä hänen todisteluaan. Meidän on annettava sen asian olla, niin mielellämme kuin haluaisimmekin suoda hänelle ilon tietämättömyytemme poistamisesta.

Mutta hra R. F haluaa myös johdattaa meidät niiden joukkoon, jotka näkevät että tuonnin rajoittaminen on kansallisvarallisuuden kasvun lähde. Olemme vakuuttaneet hänelle, että emme ole koskaan lausuneet mitään niin mieletöntä, emme ole koskaan vaatineet kauppataseen sääntelyä, mitään toimenpiteitä tuonnin rajoittamiseksi.

Tätä hra R. F. ei usko. Hän lainaa tämän lehden joulukuun 1858 numeron artikkelia rahakriisistä. Jokaisen viisaan ihmisen tavoin oletamme mainitussa artikkelissa, että rahan virtaaminen maasta on seurausta siitä, että tuonti sillä hetkellä ylittää viennin. Lausuimme siinä yhteydessä, että rahapulalla on se terveellinen vaikutus, että se ”rajoittaa tuontia”, että ”kun vientiä ei voi lisätä, tuonnin rajoittaminen on ainoa keino poistaa rahapula” jne. Mutta artikkelin pääsisältö oli se, että meidän mielestämme pankin matala diskonttokorko esti osaltaan viennin ja tuonnin tasapainon palauttamisen ja että ulkomaisella lainalla olisi sama vaikutus, varsinkin jos diskonttokorkoa ei nostettu samaa tahtia rahantarpeen kanssa.

Muutamia sellaisia kohtia missä sana ”rajoittaa” esiintyy, on hra R. F. nyt huvikseen kerännyt ja Hfors Tidningar julkaissut. Aikomuksena on näin todistaa, kuinka olemme vaatineet toimenpiteitä tuonnin rajoittamiseksi. Meidän on oletettava, että hra R. F. on toiminut bona fide [hyvässä uskossa]. Mutta esitetty ei siksi ole vähemmän totta. Olemme paheksuneet yhtä toimenpidettä, diskonttokoron mielivaltaista laskua, ja lisänneet, että sillä estetään tasapainon palauttaminen viennin ja tuonnin välillä. Siinä kaikki. Liikatuonti ei ole koskaan ollut meidän huolenamme. Emme usko hra R. F:n lailla, että se jatkuu iän kaiken, vaan odotamme, että tasapaino viennin ja tuonnin välillä sääntelee itse itsensä. Mutta kun maasta virtaa hopeaa eron peitoksi niin suuria määriä, että syntyy rahapula, katsomme, että valtionpankin ei pidä pitää korkoa matalana.

J. V. S.