On helppo luetella tuskin olemassa olevankaan julkisen sanan puutteita. Ei juuri tule sanoneeksi mitään uutta, kun huomauttaa, että lähes kaikki tarkemmat tiedot maan kansakouluista puuttuvat. Samoin on tarpeetonta muistuttaa, kuinka tärkeää julkisuus on niiden jatkuvalle olemassaololle ja kasvulle. Julkisilla oppilaitoksilla on tietty keskinäinen yhteys sen virallisen kontrollin ansiosta, jolle ne ovat alistettu; mitä enemmän tämä yhteys todellakin sitoisi yhteen koulujen sisäisen järjestyksen ja niissä hankitun kokemuksen, sitä enemmän se korvaisi julkisuutta niiden osalta. Kansakoulut ovat vielä enimmäkseen yksityisten henkilöiden käynnistämiä yrityksiä ja niiden kohdalla asiainlaita on aivan toinen. Kansakoulut eivät sietäisi senlaatuista ohjailevaa kontrollia, jonka alaisia julkiset oppilaitokset ovat, eikä niillä mitään sellaista olekaan. Kaikki, mitä tässä suhteessa voidaan valtion puolelta tehdä, on katsoa, ettei yksityisissä kouluissa aiheuteta nuorisolle mitään selvästi vahingollista. Mutta näin ei myöskään kyseisten koulujen välillä voi esiintyä mitään hyödyllistä kilpailua, mitään kokemuksia ei voi vaihtaa, mitään suurempia edistysaskelia ei niiden hoitamisessa voida ottaa. Vain lehdissä julkaistut kertomukset oppiaineiden laadusta, opetusmenetelmistä, kurinpitojärjestelmästä ja taloudesta jokaisessa tällaisessa koulussa sekä niistä edistysaskelista joita koulu on ottanut, lisättynä tiedoilla niistä ulkoisista olosuhteista, jotka ovat edistäneet tai haitanneet kouluja – vain tällaiset julkiset selostukset voivat saada yleisen osallistumisen kansakouluasiaan vilkastumaan ja pohjustaa sille varmemman menestyksen.
Kohta jo joka kaupungissa olevien tyttökoulujen ohella ovat kaupunkien ja varsinkin maaseudun sunnuntaikoulut tyystin vailla keskinäistä yhteydenpitoa. Jokaiselle on selvää, että tyttökoulujen ja maaseudun sunnuntaikoulujen laajemmassa mitassa toteutunut perustaminen on lähtöisin tietyistä yksittäisistä esimerkeistä ja niistä kertovista lehtiselostuksista. Niinpä kirkkoherra Berghin Nurmijärvelle perustamat sunnuntaikoulut olivat jatkaneet hyödyllistä toimintaansa jo vuosikymmenen ajan, ennen kuin hra August Cygnaeus sattumalta osui paikkakunnalle ja oivallettuaan näiden koulujen tärkeyden julkaisi niiden laatua selvittelevän kertomuksen sekä kehotti seuraamaan esimerkkiä. Kehotus herätti kaikkialla vastakaikua, ja nyt tällaiset koulut toimivat ehkä useimmissa maan seurakunnissa. Kuopioon perustettu tyttökoulu sai nopeammin seuraajia, sillä tieto sen olemassaolosta ja laadusta levisi heti yleisön pariin paikkakunnan lehtien välityksellä. Tästä koulusta ja siinä annetusta opetuksesta on tämän kirjoittaja pyrkinyt jatkuvasti välittämään tietoja. Mutta sekä muista tyttökouluista että sunnuntaikouluista puuttuvat kaikki lähemmät tiedot niiden perustamisesta ja toiminnasta, vaikka pitäisi olla selvää, että tällaiset tiedonannot olisivat niiden kehitykselle yhtä hyödyllisiä kuin niiden perustamiselle.
Yllä sanotusta vakuuttuneina esitämme tänäkin vuonna muutamia lyhyitä huomioita Kuopion tyttökouluista. Sanomme: tyttökouluista, ja jokin lukija ehkä muistaa, että työväenluokan lasten tyttökoulun lisäksi Kuopiossa on yksityinen oppilaitos varakkaampien vanhempien tyttärille. Jälkimmäisen koulun opetussuunnitelmaa tämän kirjoittaja on koulun johdon myötävaikutuksella esitellyt julkisuudessa.
Työväenluokan lasten tyttökoulu on jatkanut entisellä opetussuunnitelmallaan. Oppiaineina ovat siis olleet: lukuharjoituksia taulukoista, kirjoitusharjoituksia hiekkaan ja rihvelitaululla sekä Vähän katekismuksen pelkkää ulkolukua – kaikki ohjaajaoppilaiden avustuksella. Sisälukua kirjoista, kaunokirjoitusta paperille, päässälaskua, raamatunhistoriaa sekä Suomen maantietoa sitä vastoin opetetaan opettajattarien välittömällä johdolla. Seurakunnan pappi antaa suullista uskonnonopetusta. Opettajattarina toimivat yksi palkattu opettajatar sekä viikoittain vuorollaan jokin koulun perustajattarista tai muu nuori naishenkilö, joka poismuuton takia on astunut tämän tilalle ja ottanut kouluopetuksen hoitaakseen. Koulun hallitus koostuu kaikista näistä vapaaehtoisista opettajattarista, joiden puheenjohtaja valitaan vaalilla ja on samalla koulun johtajatar. Varsinkin tähänastisten johtajattarien uutteran johdon ansiosta on opetus voinut jatkua keskeytymättömänä ja tasaiseen tahtiin, vaikka opettajattaret ovat niin usein vaihtuneet. Laitoksen on onnistunut noudattaa hyvin vanhaa pedagogista sääntöä: ”Ei paljon, mutta hyvin”.
Sääntöihin, joiden ansiosta koulu on saanut vanhemmat osallistumaan toimintaansa, kuuluu ettei ketään paremmin toimeentulevien vanhempien lasta oteta kouluun ennen kuin hänellä on tyydyttävä sisälukutaito. Vanhempia ei siis vapauteta lastensa kasvatuksen alkuvaiheesta huolehtimisesta, ja myös lapset voivat lyhyemmässä ajassa hankkia jonkin verran hyödyllistä asiatietoa. Köyhien lapset ja turvattomat sitä vastoin otetaan kouluun lukutaidosta riippumatta, kuitenkaan ei ketään yli 14-vuotiasta. Useat kaupungin asukkaat ovat edelleenkin kustantaneet yhdelle tytölle päivittäin ilmaisen aterian, ja lippuja vapaapöytään jaetaan päivittäin koulussa tarpeen ja osoitetun ahkeruuden mukaan. Samaten lasten tarpeisiin kerätään käytettyjä vaatteita, joita he itse muuttavat ja laittavat itselleen sopiviksi. Kunkin lukukauden lopussa järjestetään tutkinto, jonka yhteydessä jaetaan palkintoja kirjojen, karttojen ja vaatteiden muodossa, ja tutkinnon jälkeen seuraa ateria lapsille.
Viimeisin tutkinto, 15. kesäkuuta, todisti edellisen lailla siitä innosta millä kouluopetuksesta pidetään huolta. Tosin ei oppilaiden vastausten valmius ehkä ollut aivan samaa luokkaa kuin joskus aiemmin. Monet oppilaista olivat jo lukuvuoden ja lukukauden alussa jättäneet koulun suoritettuaan täyden oppikurssin. Se osa oppilaita, joka on mennyt vieraaseen palvelukseen, on voinut isäntäväeltään saamillaan kiittävillä arvosanoilla ilahduttaa koulun hoitajattaria; näiden hyvästä huolenpidosta tulee jatkossakin riippumaan, ettei kukaan turvaton tai pelkästään köyhä oppilas koulun jälkeen jää kohtalon armoille. Varakkaammat vanhemmat pitänevät edelleenkin lapsistaan huolen, sillä kilpaillen keskenään innosta saada lapset kouluun ovat nämä vanhemmat osoittaneet lastensa tulevaisuuden olevan heidän sydäntään lähellä. Onnellista vain olisi, jos heidän sallittaisiin pitää lapset luonaan vielä 15. ikävuoden jälkeenkin, sillä laki vaatii, että heidän pitää jättää isänkotinsa ja antautua viettelyksen houkutuksille. Oppilaiden lukumäärä on vaihdellut 50:n ja 80:n välillä ja koko viimeisenä lukuvuonna se oli yli 70.
Kuten aiemmin on tiedotettu, ei koulun tuloja ole miltään osin kapitalisoitu, vaan niitä käytetään tarpeen mukaan, niin kauan kuin varoja on, sillä riippuu kouluhallituksen harkinnasta myöntää uusia varoja. Viime syksynä esimerkiksi koottiin seurapiirinäytäntöjen avulla niin merkittävä summa (noin 300 hopearuplaa), että koulu voi niiden varassa jatkaa kahden vuoden ajan. Erään yksityisen mieshenkilön avokätisyyden ansiosta koululla sitä vastoin on 1 060 hopearuplan suuruinen kapitalisoitu rakennusrahasto. Tämän lisäksi on nyt Hänen Keis. Majesteettinsa armollisella päätöksellä tullut vuosittainen 240 hopearuplan korko rahastosta, jonka kuvernöörinvirasto on sijoittanut korkoa kasvamaan jo viisikymmentä vuotta sitten, kun se muodostettiin läänin tulojen ylijäämästä ja määrättiin jonkun oppilaitoksen perustamiseen. Sen jälkeen kun H. K. M. armollisimmin on asettanut sanotut korkovarat kouluhallituksen vapaaseen käyttöön, on tehty päätös että koululle rakennettaisiin omat tilat. Tähän käytettiin lahjoitetun rakennusrahaston ohella ensimmäiseksi vuodeksi myönnetty korko-osuus. Ylijäävän tarpeen kattamiseksi otetaan pienempi laina, jonka korot maksetaan toistaiseksi viimeksi mainituista varoista, samoin valaistus ja lämmitys. Mutta loppuosa näistä varoista käytetään käsityökouluun, joka saa koulun talosta erilliset huoneensa ja jossa opetetaan pääasiassa kehräämistä ja kutomista. Entiseen tapaansa kustantavat kuitenkin perustajattaret lukukoulun menot.
On huomattu edulliseksi, että käytössä on kaksi lukuhuonetta, jolloin vanhempia oppilaita on voitu erikseen opettaa samalla kun nuoremmat harjoittavat sisälukua tauluilta. On myös osoittautunut hyödylliseksi, että pyritään niin usein kuin mahdollista selvittämään vanhemmille koulun tarkoitusta ja hyötyä sekä vanhempien myötävaikutuksen tärkeyttä. Näin uusista seikoista rahvasta pitää valistaa. Jokaista sivistyneempien käynnistämää yritystä kohtaan se tuntee voimakasta epäluuloa ja sen on vaikea uskoa, että näiden taholta tuleva osallistuminen olisi vailla omanvoitonpyyntiä. Tämän lisäksi tulee vielä rahvaan anteeksiannettava tietämättömyys sivistyksen arvosta – tietämättömyys, jonka suurin osa ns. sivistyneistä sen mukana jakaa. Rahvas näkee, että se mitä kutsutaan sivistykseksi, on keino elää helpolla toisten työn kustannuksella, ja korkein, mitä rahvas odottaa lapsilleen, on jokin samansuuntainen kyky. Tästä se halu esiintyä ”herrasväkenä”, mikä rahvaassa mielellään nähdään, ja se käsitys kouluista tähän vievänä keinona, joka on haluttu panna vanhemmissa ja lapsissa merkille. Joka nyt on sitä mieltä, että viimeksi mainittu käsitys pätee vain kansakouluun, ei oppikouluun, on vaeltanut tässä maailmassa suljetuin silmin.
Myös oppikoulua käyvien lasten vanhempien suurelle joukolle tämä koulu merkitsee lasten tietä virkaan ja leipään. Rahvaan vanhemmat seuraavat kansakoulun suhteen tätä esimerkkiä. Erona on vain, että jälkimmäisillä on enemmän sydämen jaloutta kuin edellisillä; siksi rahvaan vanhemmat voidaan helpommin ohjata takaisin totuudelliseen näkemykseen sivistyksen arvosta heidän lapsilleen. Pidämme koulun edistymisen kannalta mitä välttämättömimpänä, että yleisön vakaumusta ohjataan kyseisenlaista näkemystä kohti, ja siksi kansakouluissa pitää niin usein kuin mahdollista pitää suullista yhteyttä holhoojiin ja vanhempiin.
Kuopion toinen tyttökoulu on yksityinen sisäoppilaitos, missä oppilaat ovat täysi- tai puolihoidossa. Koululle ehdotettu oppikurssi on julkaistu tämän lehden vuosikerran 1848 numerossa 6. Kyseinen opetussuunnitelma on osin toteutettu opetuksessa – siinä määrin nimittäin, kuin mitä vanhempien tuskin epätavallinen kärsimättömyys saada tyttärensä pian täysinoppineeksi sallii täydellisemmän kurssin. Täysihoidossa oleva nuori daami on harvoin oppinut tietämään mitään, vielä vähemmän saanut halua ja kykyä oppia lisää. Naisten lukuharrastus on valitettavasti ollut muotiasia, yksi ehto muiden joukossa jotta voisi esiintyä ”hyvässä seurassa”.
Tässä koulussa on pääasiallisesti ollut kyse tietystä ajasta kokopäivähoidossa; tänä aikana tehdyn työn hedelmistä ei kukaan ole kantanut huolta. Muutamien arkipäiväisten ranskalaisten sanojen lausuminen, kukan piirtäminen ja värittäminen, jonkun sonaatin näppäileminen pianolla – näitä tietoja nuoria daameja rohkaistaan ihailemaan. Ranskan sanat on näet päntätty päähän sata kertaa, ruusu tai orvokki kopioitu yhtä usein, sonaattia on harjoiteltu kaksin verroin useammin. – Toivoa sopii, että julkiset tyttökoulut syrjäyttävät tämän tyhjänpäiväisen opetustavan. Mutta myös yksityisten oppilaitosten on jo aika tehdä naisten koulutuksesta jotain muuta kuin nopeasti unohdettua ulkolukua.
Tähän pääsemiseksi olemme katsoneet, että naisopetukseen tulisi ottaa ne oppiaineet, joihin perehtymistä jokaiselta kirjallisesti sivistyneeltä mieheltä vaaditaan, ne näet mitkä muodostavat kaiken kirjallisen sivistyksen välttämättömät perustiedot. Näihin luemme naisten sisäoppilaitoksissa tavallisten aineiden ohella yleisen kieliopin sekä lauseopin ja geometrian sekä luonnonopin alkeet. Edelleen on tarpeen, että tavanmukaiset kieliharjoitukset nostetaan eri kirjallisuuksien mestariteosten lukemisen tasolle, sen mielenkiinnon mukaan mitä oppilas näyttää osoittavan jotain teosta kohtaan; että historian opetus ylittää jonkun erityishistorian tiivistelmän puitteet ja sitä täydennetään kirjallisuudenhistorialla; ja lopuksi, että vapaavalintaisesti perehdytään tarkemmin johonkin luonnontieteiden osaan. Tämä jälkimmäinen oppikurssi, jota voisi kutsua akateemiseksi, puuttuu lähes kaikista tyttökouluista. Siinäkään yksityisessä oppilaitoksessa, josta tässä on puhe, ei vielä olla päästy tähän; ja on epävarmaa, onko vanhemmilla ja holhoojilla niin valistunut vakaumus naisen tarkoitusperästä, että he oivaltavat tällaisen oppikurssin tarpeen.
Kyseisessä oppilaitoksessa järjestetty vuositutkinto sitä vastoin paljasti sen epätavallisen seikan, että vanhemmat oppilaat olivat hyvin perehtyneitä yleiseen kielioppiin ja lauseoppiin sekä geometrian perusteisiin ja fysiikan alkeisiin. Lauseopista he olivat kirjoittaneet suuren määrän esimerkkejä. Yhtä epätavallisia olivat heidän tietonsa suomen kieliopista ja kykynsä lukea ja ymmärtää suomenkielistä tekstiä. Ymmärtämättömät herrasväen elkeet johtavat monen äidin pitämään tätä maan kielen opiskelua tyttärelle tarpeettomana, vaikka äidit itse ovat viettäneet ehkä koko elämänsä suomalaisessa seurakunnassa ymmärtämättä kunnolla suomenkielistä saarnaa tai osaamatta lukea sunnuntaitekstiä suomalaisesta evankeliumikirjasta. Myös oppilaiden tietämys historiasta oli yllättävän hyvä ja paljasti jo, että tapahtumien syitä ja vaikutuksia oli jonkin verran oivallettu. Vieraiden kielten opiskelu oli vielä rajoittunut alkeisoppikirjoihin. Nyt olisi toivottava, että oppilaitos kykenisi etenemään näistä alkeisopinnoista sellaiseen opiskeluun, joka ei sivistäisi vain muodollisesti, vaan myös sisällöllisesti.
J. V. S.
