Olemme joskus aikaisemmin kiinnittäneet huomiota siihen, että ala-alkeiskoulut ovat muuttuneet oppikouluiksi, mikä on mielestämme väärin, sen sijaan että ne kuten ennen olisivat tarkoitetut porvarikouluiksi.

Berlinin oppikirjan suomennos on saanut ajatuksemme palaamaan tähän asiaintilaan.

Aikaisemmin oli maamme joka kaupungissa ns. pedagogio. Näissä kouluissa oli tavallisesti vain yksi opettaja ja yksi luokka, mutta ne olivat varmasti paljon hyödyllisempiä kuin nykyiset ala-alkeiskoulut, joissa on kolme opettajaa ja kolme luokkaa.

Sanoimme jokaisessa kaupungissa, koska asia oli niin, että myös siellä missä oli triviaalikoulu, muodosti alhaalta päin lukien ensimmäinen luokka pedagogion eli apologistiluokan. Se oli koulu sinänsä, jolla ei ollut mitään tekemistä muiden neljän luokan, oppikoulun, kanssa, kuin että kahden ylimmän luokan oppilaat lukivat aritmetiikkaa apologistin eli ensimmäisen luokan opettajan kanssa.

Pedagogioissa ja apologistiluokilla luettiin katekismusta ja uskonnonhistoriaa, Rosenmülleriä, tai raamatunhistoriaa, vanhaa Hübneriä. Edelleen: Djurbergin maantieto kannesta kanteen, ja poliittisen maantiedon osalta se ei ollut vähän; yleistä historiaa kirjasta ”Regner’s första Begrepp”, Ruotsin historiaa samasta kirjasta, ajoittain vanhemmille oppilaille Wählinin kirjasta ”Fäderneslandets Historia”. Siellä laskettiin ja kunnolla, käytiin läpi kaikki regula di trin [kolmen säännön] sovellukset, jopa moniehtoinen vekselilasku ja alligaatiolasku; ja rektoristi, joka on valmis menemään ylioppilastutkintoon1, saattoikin saada laskennossa sormilleen apologistiluokan pojalta. Kaunista käsialaa esiintyi pääasiassa apologistiluokilla.

Lukija kysyy: Mikä etu oli tällä oppilaitoksella? Vastaus on: pedagogio ja apologistiluokka käsittivät täydellisen koulukurssin. Suuri osa oppilaista tosin keskeytti sen ennen aikojaan, mutta se joka pysyi siellä kolmesta neljään vuotta, sai hyvät valmiudet lukea, kirjoittaa ja laskea, näkemyksen maantiedosta ja historiasta, ja hän oli kristinopissa valmistautunut rippikoulua varten. Käsityöläinen ja kauppias, joka pani poikansa näihin kouluihin, sai hänelle sieltä opetusta, joka oli ajan vaatimusten mukaisesti riittävä käytettäväksi kaikissa porvarisammateissa; ja myös merimies ja työmies saattoivat sellaisen opetuksen avulla järjestää pojilleen omaansa korkeamman toimintapiirin.

Turussa oli, kuten on tunnettua, ylempi porvarikoulu, lehtorin- ja kollehtorinluokat katedraalikoulussa. Myös se on nyt kadonnut.

Vuoden 1841 koulujärjestys pani kaikkien näiden tilalle ala-alkeiskoulut. Niistä tehtiin valmistavia kouluja oppikouluja, yläalkeiskouluja varten. Latinan lukeminen alakouluissa oli tehty riippuvaksi vanhempien toivomuksista. Kouluhallitus teki sen kaikille oppilaille pakolliseksi2. Muu lukeminen rajoittui pieniin oppimääriin eri aineissa. Kaikessa pantiin alulle yläalkeiskoulun kurssi. Sen jälkeen ei ala-alkeiskoulua ole jättänyt yksikään oppilas, joka edes osasi laskennossa regula di trin tai tiesi mikä on Englannin pääkaupunki ja paljonko sen väkiluku on.

Samanaikaisesti järjestettiin yläalkeiskouluihin ns. siviiliosasto. Mutta senkään kurssin ei ollut tarkoitus loppua ennen kuin yliopistossa. Sen tuntomerkkinä oli vain, että venäjä tuli kreikan tilalle ja jonkin verran ranskaa korvasi osan latinanluvusta. Oppilaan piti olla käynyt läpi molemmat koulut ollakseen käynyt läpi aritmetiikkansa ja maantietonsa. Mutta historiasta hän tunsi vain vanhan ajan, ja hänen kieliopintonsa eivät siviiliosastolla vielä olleet päässeet niin pitkälle, että hän olisi voinut lukea vieraalla kielellä helpoimpiakaan kirjailijoita.

Sanalla sanoen: tarkoitus ei laisinkaan ollut korvata pieniä porvarikouluja. Kaikki mitä sanottiin alkeiskouluksi oli tarkoitettu oppineiden ja virkamiesten sivistystä varten.

Maalla on nyt koulujärjestys nro 2 viidentoista vuoden sisällä. On täysin odotettavissa, että nro 3 tulee seuraavan vuosikymmenen kuluessa. Siitä tulee luonnollisesti entistäkin parempi.

On myönnettävä, että näin on käynytkin yläalkeiskoulujen osalta, paitsi että venäjästä on tullut kaikille oppilaille pakollinen. Oppiaineiden lukumäärää on vähennetty. Tämä on hyvä asia. Mutta yleinen venäjän lukeminen on vähentänyt tämän hyödyllisen uudistuksen hedelmiä.

Lukioista emme halua puhua.

Tämän uuden koulujärjestyksen mukaan luetaan ala-alkeiskouluissa vain Suomen maantietoa. Siitä huolimatta siellä lukevat ”yleistä historiaa” oppilaat, jotka eivät edes tunne nimeltä maanosia. Laskento jatkuu neljään laskutapaan. Luonnontieto, joka nykyään lähinnä on se mitä pitäisi lisätä vanhaan apologistiluokan kurssiin, ei lainkaan tule kysymykseen. Ei myöskään planimetria eikä stereometria – mutta kylläkin Eukleideen ensimmäisen kirjan 26 lausetta. Näiden lisäksi luetaan kolmannella luokalla latinaa, mikäli koulussa on kolme luokkaa. Ellemme ole saaneet väärää tietoa, luetaan latinaa myös kaksiluokkaisissa kouluissa.

Näistä kouluista lähtee siis oppilaita, jotka eivät tiedä Amerikan, Englannin, Tukholman tai Hampurin olemassaolosta. He eivät ole koskaan kuulleet puhuttavan mistään sellaisesta kuin kompassi; heidän omista kokeiluistaan riippuu, saavatko he tietää, että ylöspäin heitetty kivi putoaa maahan. Heiltä ei voi vaatia, että he pystyisivät laskemaan, kuinka monen kyynärän matto tarvitaan huoneen lattiaa varten, tai kuinka monta tynnyriä suolaa mahtuu suola-aittaan, ja vielä vähemmän, että he saisivat tolkkua myllyn tai huvimajan piirustuksista.

Nyt on kuitenkin niin, että suuri enemmistö ala-alkeiskoulujen oppilaista ei koskaan päädy yläalkeiskouluun. Mutta vaikka he sinne tulisivatkin, niin toisesta villityksestä tulisi vain ensimmäistä pahempi. Sillä sen latinan ja venäjän kanssa, jota he siellä oppivat, he ovat maailmassa yhtä tietämättömiä kuin jos he eivät koskaan olisi kirjaa avanneet. Kun koulujärjestys sanoo, että nämä koulut ovat myös niitä lapsia varten, joiden ”on tarkoitus valita sellaiset elämänurat, jotka enemmän tai vähemmän vaativat tieteellistä perustaa”, täytyy tämän tarkoittaa, että lapset jatkavat kurssiaan yliopistoon asti. Sillä myöskään sillä tiedon sekamelskalla, jota heille luvataan yleissivistävissä lukioissa, he eivät voi saavuttaa ”tieteellistä perustaa” millekään muulle ammatille kuin julkishallinnon virkamiehen uralle, huom. jos opintoja jatketaan viisaammin yliopistossa. Mutta niille, jotka menevät muihin ammatteihin, ovat myös yliopisto-opinnot sopimattomia, koska ne poistavat heistä sekä halun että kyvyn.

Mikä on lyhyesti sanottuna tämän kritiikin tarkoitus? Se on, että ala-alkeiskoulujen tulisi olla porvarikouluja, jotka käsittävät loppuun viedyn kurssin. On näet vastuutonta, että virkamieskoulutus on tunkeutunut niihinkin porvarillisen vahingoksi ja kuitenkaan sitä itseään hyödyttämättä. Kuinkahan monet sivistyneisiin yhteiskuntaluokkiin kuuluvat vanhemmat antavat poikiensa hyödyntää ala-alkeiskoulujen opetusta? Kuinka harvoja oppilaita nämä koulut lähettävätkään ylempään, ja kuinkahan harva sellaisista oppilaista ehtii edes lukioon asti? Asia on niin, että monet vanhemmat kaupungeissa antavat mitä parhain tarkoituksin, kykenemättä arvioimaan opetuksen laatua, poikiensa roikkua ala- tai yläalkeiskoulussa, kunnes heillä on vuosia ja voimia riittävästi ryhtyäkseen johonkin ammattiin. Nämä eroavat silloin koulusta ”tieteellisen perustan” surkeaan laatuun katsomatta; ja he itse ovat kohta vanhempiensa kanssa yksimielisiä siitä, että koulussa he ”eivät oppineet mitään”. Siinä he ovat oikeassa. Sillä jos mies toimii ammatissa ja, kun hän saa nähdä kuontalon puuvillaa, ei kykene sanomaan onko sen kasvattanut eläin vai kasvi, ja kun hän saa tietää sen tulleen Liverpoolista tai New Orleansista, ei tiedä ovatko nämä paikat maanosia vaiko kaukaisen Lyypekin maan kyliä, ei totisesti ole lukenut koulussa mitään. Ei myöskään, mikäli hän kuulee puhuttavan kuudesta prosentista eikä tiedä, onko prosentti eläin vai huonekalu. Useimmat ala-alkeiskoulun oppilaat eivät myöskään kotonaan voi oppia mitään tällaista.

Mutta missä sitten valmistettaisiin oppilaita yläalkeiskoulua varten? Uskomme, että parasta olisi, jos heitä ei valmistettaisi lainkaan, muuten kuin että he oppivat lukemaan hyvin äidinkielellään ja auttavasti ymmärtämään lukemansa sekä kirjoittamaan jokseenkin tolkullisella käsialalla. Kokemus lienee johtanut monen opettajan uskomaan näin. Kaksivuotinen kurssi koulun ensimmäisellä luokalla on kuitenkin täysin riittävä vastatakseen kaikkiin tämän luokan vaatimuksiin – paitsi järjettömään kahta Eukleideen kirjaa koskevaan3. Kukaan lastensa tulevaisuudesta huolehtiva isä tai äiti ei kuulu pitävän onnellisena asiana, että he voivat lähettää lapsensa kotoa niin aikaisin kuin mahdollista. Mielellään toivottaisiin, että lapseen olisi juurtunut jonkin verran siveellistä tottumusta, ennen kuin koetellaan, miten vieras vaikutus voi saada aikaan sen tuhoamiseksi. Ja vaikka tarvittaisiin enemmän valmistautumista koulua varten, on yksityinen opetus helppo tapa sen antamiseksi. Vähävaraisemmille ja monelle köyhälle leskelle voi olla varsin vaikea hankkia lapsilleen sellaista opetusta. Näin on kuitenkin asia ollut vuosisatoja.

Mitä tulee rahvaan lapsiin, on tie opilliseen sivistykseen heiltä opetuskielen takia tiukasti suljettu. Ala-alkeiskouluista on kuitenkin säädetty, että niissä tulee antaa opetusta myös suomeksi. Opillista sivistystä varten vaaditaan myös sivistyneessä kodissa saatava sivistys, jotta se kantaisi oikealla tavalla hedelmää; siksi on asioiden järjestyksen mukaista, että sen ja rahvaan tietämyksen välillä on sukupolven sivistys ylemmässä teollisuusammatissa ja sitä varten.

J. V. S.

• 1. Turun hiippakunnassa ei ollut lukiota. Yliopistoon päästiin koulusta. Mutta jokaisen koululuokan kurssi olikin kaksivuotinen. Nykyajan nuoret herrathan lienevät sitä mieltä, että kouluista päästiin heiveröisin tiedoin. Mutta oma mielipiteemme tästä on, että useimmat maamme erinomaiset tiedemiehet ja kirjailijat ovat kuulleet puhuttavan vain lukioiden huonoudesta. Runeberg, Nervander, Castrén ja Lönnrot ovat menneet koulusta yliopistoon.
• 2. Ainakin Porvoon hiippakunnassa.
• 3. Tässä vaatimuksessa ilmenee ihmeteltävä opettajankokemus, varsinkin kun se liittyy ainoastaan viidennen ja kuudennen kirjan säästämiseen kolmannen ja neljännen luokan kolmivuotista kurssia varten. Aritmetiikan jaon suhteen asia on suunnilleen yhtä kokemuksellinen.