Olemme vuoden aikana kerran aikaisemmin sanoneet muutaman sanan suomenkielisistä sanomalehdistä, ja tämä on johtunut toiveestamme, että ne saisivat arvostetun aseman kotimaisen lehdistön piirissä.
Ei voida sanoa, etteivätkö suomenkieliset maaseutulehdet olisi yleensä täyttäneet paikkaansa hyvin. Tuollainen lehti voi vain poikkeuksellisesti väittää olevansa mitenkään merkityksellinen koko maan kannalta ja levikkinsä ulottuvan kaikkialle. Useimmissa tapauksissa ne toimivat oikein tyytyessään olemaan paikallislehtiä.
Paikallislehden ei pidä eikä se saakaan silti vieroksua maan yleisten asioiden käsittelyä. Jo sen levikki ja sen tästä johtuva vähäisempi palstatila pakottavat sen kuitenkin suhtautumaan niihin pikemminkin selostavasti kuin omatoimisesti asioita esille ottaen. Tämä on väistämätöntä etenkin päivänkohtaisten poliittisten asioiden käsittelyssä, niistähän maaseutulehden toimitus pystyy vasta myöhään saamaan luotettavia asiatietoja, joiden perusteella se voisi esittää omat arvionsa. Jos toimitus haluaa toimia tunnollisesti eikä olla mukana väärien tietojen levittämisessä, jo tapahtumien selostaminenkin vaatii huolellisuutta, jota ei aina ole näissä asioissa noudatettu. Kirjeenvaihtajien kertomukset pääkaupungista olisivat sekä houkuttelevia että hyödyllisiä, koska niitä käyttämällä voidaan tuoda julkisuuteen tapahtumia ja mielipiteitä, joiden julkaisemisen pääkaupungin lehdistössä estää sen kieroutunut asenne. Ne tämäntyyppiset kirjoitukset, joita maan sanomalehdissä on nähty, ovat kuitenkin tähän asti tavallisesti olleet kertakaikkisen surkeita. On toki kuitenkin aivan oikein, että paikallislehti asettuu niiden maan yleisiä asioita koskevien mielipiteiden tulkiksi, joita seudulla varsin yksimielisesti esitetään. Jotta tällaisista mielipiteenilmauksista olisi hyötyä, laajemman levikin saavuttaneiden lehtien on kuitenkin oltava kyllin oikeudenmukaisia ja rehellisiä levittääkseen tietoa niistä laajemmalle yleisölle.
Maaseutulehden tärkeimpänä tavoitteena pitää toki kuitenkin olla aloitteellisuus asioissa, jotka koskevat omaa kaupunkia, lääniä, maakuntaa, ja tietojen antaminen niiden oloista. Toimitus, joka kohdistaa ponnistuksensa tähän suuntaan, hankkii tällä tavalla varmasti lehdelle levikkiä oman seutukunnan ulkopuoleltakin ja saa äänensä maan hallituksenkin kuuluviin, jos sen tiedot osoittautuvat luotettaviksi ja arviot asiantuntemukseen perustuviksi. Sen sijaan intoillaan tavallisesti turhaan, jos lehdelle halutaan hankkia yleinen poliittisen mielipidejohtajan asema. Tuollainen intoilu on nykyisellään tuottanut kutakuinkin vallitsevasti näytteitä tietämättömyydestä, karkeudesta ja skandaalijournalismista. Pari suomenkielistäkään lehteä ei ole pysynyt erossa tällaisesta, arvaamattoman suureksi vahingoksi suomalaisuuden asialle.
Tämä kysymys suomen kielen ja maan suomenkielisen väestön eli 1 500 tuhannen ihmisen kansalais- ja poliittisista oikeuksista on siirtynyt mielenosoitusten piiristä toimintaa edellyttäväksi kysymykseksi, kuten jokainen voi havaita. Eikä kukaan voi olla niin sokea, ettei näkisi tämän toiminnan edellyttävän ensimmäiseksi hallitukselta tätä asiaa koskevia toimia, uusia lakeja ja asetuksia sekä yhteiskunnallisia laitoksia. On tullut aika, jolloin hallituksen on tehtävä valintansa ja ratkaistava, haluaako se tukeutua noiden 1 500 tuhannen kannatukseen vai ei. Mutta myös kaikkien niiden, jotka haluavat edistää suomalaisen kansallisuuden asiaa, on aika ratkaista, haluavatko he edetä päämääräänsä kohti hallituksen puolella vai sitä vastaan. Jos heistä näyttää siltä, että he saavat nyt, kun kyseessä ovat todelliset toimet suomen kielen aseman korottamiseksi, vaatimuksilleen yleistä myötämielisyyttä ja tukea maan väestön sivistyneeltä ja ruotsia puhuvalta osalta, virkamiehiltä, kaupunkien porvaristolta esim. pääkaupungissa, yliopiston opettajilta, tuomiokapituleilta jne. – niin silloinpa he voivat uskoa, että yleisen mielipiteen painostus pakottaa hallituksen ryhtymään kaikkiin tämän tavoitteen saavuttamiseksi tarpeellisiin toimiin. Suomenkieliset sanomalehdet voivat siinä tapauksessa rangaistuksetta kilpailla ruotsinkielisten keskuudessa mielipidejohtajina olevien kanssa valehtelussa, vääristelyssä, tuomitsemisessa näkemättä maan hallituksen toiminnassa mitään hyvää – ja kaikessa muussakin, mitä oikeamielisen opposition askareisiin kuuluu; ne voivat jopa näiden tavoin lisätä: tämä hallitusvalta ”ei ole Suomen kansan” hallitusvaltaa. Mutta jos suomen kielen asian ajajat ovat sitä mieltä, että heidän asiansa tarvitsee ennen kaikkea hallituksen tukea, ja jos he arvelevat niidenkin maan sivistyneen luokan jäsenten, jotka tunnustavat suomenkielisen väestön vaatimusten oikeudenmukaisuuden, tarvitsevan lakien ja asetusten sanelemaa lievää pakkoa vaikuttaakseen omalta osaltaan näiden vaatimusten täyttämiseen, silloin heidän on luotettava hallituksen hyvään tahtoon. Suomenkielisten sanomalehtien ei silti tarvitse muuttua hallituksen äänenkannattajiksi. Niiden tarvitsee vain osoittaa järkevyytensä, hyvä tahtonsa toimia yhdessä hallituksen kanssa sekä tunnustaa se, mikä hallituksen toimissa hyödyttää maata ja kansaa, kohdistaa huomautuksensa seikkoihin, joita ne kypsän harkinnan jälkeen pitävät vahingollisina, ja vaatia uudistuksia kaikkien sellaisten asioiden korjaamiseksi, jotka rajoittavat aiheettomasti kansalaisten vapautta, harkiten poliittisen vapauden vaatimuksia esittäessään kuitenkin, mikä on mahdollista kulloisenakin aikana ja Suomen kaltaisessa riippuvuussuhteessa olevassa valtiossa. Ottakoot ne lähtökohdakseen sen seikan tunnustamisen, että Suomen hallitusvalta itse asiassa on Suomen oma, että siinä toimii miehiä, joiden isänmaa on tämä maa ja jotka rakastavat tätä maata isänmaanaan. Niiden pitäisi voida vaikeuksitta vakuuttua siitä, että kunniallisia ja isänmaallisia miehiä voidaan löytää yhtä hyvin maan hallituksesta kuin eräiltä sanomalehtien palstoiltakin, herrojen Lillja, Bergh & kumppanien joukosta. Lyhyesti sanottuna ryhtykööt ne äänenkannattajiksi maan maltilliselle puolueelle, jollaisesta itse asiassa jokaisessa maassa koostuu väestön suuri enemmistö, aidosti suomalaisen väestön piirissä vielä vallitsevammin kuin muualla. Tätä massan puoluetta suomenkieliset sanomalehdet edustavat – jos ne yleensä haluavat edustaa mitään tahoa. Lisäämme, ettemme näin sanoessamme suinkaan suosittele mitään demokraattista maan korkeammin sivistyneiden yhteiskuntaluokkien tuomitsemista. Päinvastoin. Suomalaisuudella on niiden joukossa jo varsin monia eikä mitenkään väheksyttäviä edustajia. Mutta suomalaisuuden pyrkimyksenähän on kuten pitääkin koko sivistyneen yhteiskuntaluokan muuttaminen kannattajakseen. Tähän tulokseen ei varmaankaan päästä muistuttamatta vakavasti siitä, ettei pelkkä sanallinen myöntyminen riitä, vaan kansakunnan tulevaisuus vaatii työtä ja tekoja. Tulokseen ei silti päästä myöskään julistamalla isänmaan viholliseksi jokainen, jolta puuttuu voimakasta tahtoa tähän. Tässäkin suhteessa suomenkieliset sanomalehdet ovat joskus esiintyneet harkitsemattomasti ja loukkaavasti ja siten vahingoittaneet omaa asiaansa. Myönnettäköön kuitenkin, että eräät henkilöt etsivät huolellisesti esiin ja levittelevät kaikkea, mistä vain saadaan aihetta suomenkielisten lehtien moittimiseen, useinkin samat henkilöt, jotka riemumielin suosiotaan osoittaen yllyttävät ruotsinkielisiä lehtiä skandaalikirjoitteluun.
Ymmärrämme kyllä, että edellä esitetyt mielipiteet tarjoavat runsaasti aineksia tulkintoihin ja aihetta paheksumisen ilmauksiin. Ne kohdistuvat myös suomenkieliseen sanomalehdistöön, sitä voimakkaammin, mitä selvemmin se osoittaisi hyväksyvänsä nämä mielipiteet. Olemme kuitenkin vakuuttuneita siitä, että kaikki ne, joiden arvioilla ja arvostuksella on isänmaan tulevaisuudelle merkitystä, ovat pääasioista näiden mielipiteiden kannalla.
Koska olemme vakuuttuneita siitä, että uusi suomenkielinen lehti Helsingin Uutiset edustaa suomalaista kansallisuutta tämän näkemyksen mukaisesti, kehotamme kaikkia isänmaanystäviä kiinnittämään huomiota tähän lehteen. Emme arvioi tämän lehden tulevaa asennoitumista niinkään sen ohjelman kuin julkaisijoiden nimien perusteella. Sekä hra G. Forsman (Yrjö Koskinen) että hra A. Meurman ovat aiemmalla julkaisutoiminnallaan osoittaneet olevansa luonteeltaan sellaisia itsenäisiä miehiä, etteivät he nöyristele saadakseen metelöitsijöiltä arvottomia suosionosoituksia eivätkä hallituksen toimia tarkkaillessaan väistä velvollisuuttaan vaatia ratkaisuja, jotka ovat tarpeen isänmaan parhaaksi. Meidän ei myöskään tarvitse muistuttaa siitä, että heidän lähtiessään liikkeelle suomenkieliseen poliittiseen lehdistöön on saatu sellaista mittavaa asiantuntemusta ja lahjakkuutta, jota sen piiristä on tähän asti puuttunut. Uskomme heidän lehtensä tulevaisuuden riippuvan siitä, miten vakaasti se sijoittuu siihen itsenäiseen asemaan, jonka olemme edellä esittäneet oikeaksi suomenkieliselle lehdistölle. Muut suomenkieliset sanomalehdet ottavat silloin esikuvakseen uuden lehden, joka ilmestymispaikkansa ja toimituksen suurempien voimien takia soveltuu tuollaiseksi kaikkien toiminnan tukipilariksi. Jos lehti sen sijaan haluaisi seurata johtavien ruotsinkielisten sanomalehtien lippua, sitä ei pelkästään halveksittaisi, vaan se kohtaisi ennen pitkää voittajansa tässä suomenkielistenkin lehtien välisessä kilpailussa.
Kehotamme toimitusta välttämään suoranaista kiistelyä ruotsinkielisten lehtien kanssa. Lehden kannanotot jäisivät tuntemattomiksi suurelle osalle niiden lukijoista. Eikä niiden voida odottaa selostavan noita puheenvuoroja oikein. Näitä päinvastoin vääristeltäisiin mahdollisimman pitkälle. Tuollaisesta polemiikista ei siis ole mitään voitettavissa. Toivottavaa olisi, että suomenkielisessä kirjallisuudessa nimeä saaneet miehet haluaisivat tukea lehteä kirjoituksillaan. Kun lehti näin leimautuisi suomenkielisen leirin parhaiden miesten pyrkimysten edustajaksi, jo tämä kohottaisi sen merkitystä. Tällä tarkoitamme sen ylöspäin, hallituksen taholle suuntautuvaa merkitystä. Myös edellä ilmaistuja ajatuksia esittäessämme mielessämme on ensisijaisesti ollut lehden tämä merkitys.
Uskomme vakaasti, että kansalliselle sivistykselle ja kirjallisuudelle menestystä toivovat henkilöt suovat rohkaisua myös Luonnotar-lehdelle. Tilaajilta ei pyydetä suurta rahallista uhrausta. Emme toki suosittelisi politiikkaan suuntautuvan lehtimiehen tuhoisaa ja tylsistyttävää ammattia niin nuorille voimille kuin tämän lehden tekijöinä kannusten hankkimista yrittävät ovat. Kun lehti julkaisusuunnitelmansa mukaan kuitenkin pyrkii puhtaasti kirjalliseen julkaisutoimintaan, jo hankkeeseen ryhtyminen sinänsä on osoitus vain rohkaisua ansaitsevasta kiinnostuksesta.
Kuukausilehti Mehiläisen julkaisemista jatketaan. Se lienee menettänyt Helsingin Uutisille ne kirjoittajat, joiden panoksen ansiosta sen tuoreimmat vuosikerrat ovat saaneet suuren merkittävyytensä. Uusia nuoria työntekijöitä on kuitenkin tullut heidän sijaansa.
Miten toivottava olisikaan, että tämä toiminnan vireytyminen suomenkielisen lehdistön kentällä olisi tapahtunut maan ulkonaisissa oloissa nykyistä onnekkaampana ajankohtana. Mutta ihminen, joka on jo tottunut johonkin hengenravintoon, ei koskaan tunne voimakkaammin sen tarvetta eikä koskaan nauti sen tuottamasta onnesta enemmän kuin surujen ja huolten painaessa hänen mieltään. Kansa, joka kykenee henkisesti kohottautumaan fyysisen elämän painostavien päivänkohtaisten huolten yläpuolelle, osoittaa täten kuuluvansa ihmiskuntaan, hengen maailmaan. Kunpa Suomen kansa tänä kovien koettelemusten aikana pystyisi antamaan tuollaisen näytön myös suhteessaan sille tarjottavaan kirjalliseen antiin.
Kiinnitämme mielellämme lukijan huomiota myös ruotsinkieliseen Folkvännen-lehteen, etenkin jokaisen lukijan, joka pystyy edistämään lehden leviämistä maan ruotsinkielisen rahvaan keskuuteen. Lehden yleinen suuntaus ansaitsee kiitoksen; toimituksen ponnistelut todellisen valistuksen levittämiseksi ovat erinomaisia. Uskomme kuitenkin, että käytännöllisempi linja kasvattaisi sen levikkiä. Mielestämme lehdessä ei pitäisi käsitellä pelkästään sen keskeisenä aihepiirinä olleita perhe-elämää ja kasvatusta, vaan myös maakuntien ja maan yleisiä asioita. Toiseksi näyttäisi siltä, että lehden pitäisi tähänastista enemmän ryhtyä tarkastelemaan oloja niillä seuduilla, joiden rahvaalle se sanomansa suuntaa. Siinä julkaistaan niukasti kirjeenvaihtajien kirjoituksia noilta seuduilta. Puheeksi ei myöskään oteta juuri noiden tiettyjen seutukuntien maataloutta, käsityötaitoja, kunnallisasioita, henkistä sivistystä, elämäntapaa, ei hyviä eikä huonoja tottumuksia. Lehti ei julkaise lainkaan näitä seikkoja koskevia tilastotietoja noilta seuduilta eikä myöskään kerro esittämiensä oppien suoranaisista sovelluksista sikäläisiin oloihin. Lehdessä julkaistaan tällaista tietoutta ainakin liian vähän. Opettavaisten tutkielmien kirjoittaminen lukemistoon on asia sinänsä; toista on puhua todellisista oloista ja sisällyttää näihin puheisiin periaatteita ja opetuksia. Suvaitkoon lehden toimitus olla pahastumatta näistä ohjeista. Ne johtuvat lehden itselleen asettamaan tehtävään kohdistuvasta kiinnostuksesta. Tähän voitaisiin mielestämme lisätä myös tietojen välittäminen ruotsinkieliselle rahvaalle sen suomenkielisistä veljistä ja siitä työstä, jota parhaillaan tehdään, jotta heille hankittaisiin samat kansalaisoikeudet kuin ensiksi mainituilla on aina ollut ja jotta heillekin avattaisiin sivistykseen väylä, joka on ollut vuosisatoja ruotsia puhuvan rahvaan käytettävissä. Tämä rahvas ymmärtää turmeltumattoman oikeudentuntonsa ansiosta näiden pyrkimysten arvon paremmin kuin omaa etuaan tavoittelevat herrat useinkaan. Se ymmärtää helposti, että sen omaa hyvinvointia voidaan edistää ainoastaan koko suomenkielisen talonpoikaissäädyn rinnalla, ja tämän asian ymmärtäminen on osaltaan häivyttämässä näiden kielten välillä vielä monilla seuduilla vallitsevaa kaunaa.
J. V. S.
