Hki 18.7.1849

Rakas Pikku Vaimo! 

Kiitos lämminsydämisestä kirjeestäsi. Minun pitäisi olla usein poissa, jotta kuulisin Sinun sanovan sanasen suoraan sydämestäsi. Minulle tuottaa iloa lukea, mitä Sinä kirjoitat, ja toisaalta surua, koska se on vain kirjoitusta. Sillä ihmisille on tavallisempaa kirjoittaa, mikä on vain hetkellinen ajatus, kuin suullisesti, kasvokkain, puhua ohimenevästä samoin kuin jostakin vakavasta ja pysyvästä. Tuo vaikeus olla avoin ja luottavainen, josta Sinä valitat, on tosiaan omiaan tuottamaan minulle surua. Miten tulevaisuus voisikaan tehdä sen Sinulle helpommaksi? Mutta saan kai luvan tyytyä siihen, kuten moneen muuhunkin elämän asiaan, sellaisena kuin se on. Suokoon vain Luoja, ettei piittaamattomuus kaikkea kohtaan vähitellen juurtuisi mieleeni.

Sain kirjeesi saman kantajan mukana, joka vei minun kirjeeni postiin. En ymmärrä, miten se on viipynyt niin kauan. Kannoin sitä povellani sen päivän ja luin sen vielä kerran illan viimeisenä toimena. Odotan uutta kirjettä parin päivän päästä; sillä en tahdo uskoa, että päästät yhtäkään viikkoa kulumaan lähettämättä minulle paria riviä.

Huuleni ovat matkan jäljiltä olleet kipeinä, minkä vuoksi en ole viikkoon päässyt ulos. Sen tähden en voi myöskään ajatellakaan lähtöä tänään Peranderin häihin. Ja muutenkin tuntoani koettelisi kaikki huvittelu, kun harteillani on niin paljon huolia.

Jumala suokoon Sinulle ja lapsille terveyttä ja hyvää mieltä. Sydämeni ja ajatukseni ovat Teidän luonanne. Suutele heitä molempia ja muistuta heitä joskus Papasta. Et puhunut sanaakaan, muistaako Hanna minua.

Lähetän Teille kaksi harsoa, vihreää Sinun silmiesi tähden. Jos voisin mennä ulos, olisin ilomielin etsinyt Sinulle jotakin kangasta hattua varten. Hoidan sen asian Kellgrenin kanssa.

Näkemiin rakas vaimoni! Kohta saat taas kirjeen omalta kaipaavalta

uskolliselta Mieheltäsi J. V. S:nilta