Kuopiossa 12.9.1844
Kunnioitettu Veli!
Suoranainen kaipuu päästä muistuttamaan olemassaolostani muutamalla rivillä ajaa minut kirjoittamaan. Ajattelen samalla sitä iloa, etten jää pois niiden alttiiden ystävien joukosta, jotka ottavat Veljen vastaan hänen palatessaan kesänvietosta, joka toivoakseni on ollut Veljelle yhtä mieluisa ja virkistävä kuin aina ennenkin – sikäli kuin tämä viileä ja sateinen kesä on tämän sallinut. Erityistä iloa minulle on tuottanut tieto, että Veli on voinut tänäkin kesänä pitää käytössään jo rakkaaksi tulleen refugiumin [piilopaikan], ja kun [tt content="Puotilan kartano Helsingissä"]Puotila[/tt] on nykyisen omistajansa hallussa, tämä asia jäänee ennalleen tuleviksikin ajoiksi.
Kun Robert kävi täällä, sain kuulla, että muutenkin kaikki Veljen rakkaassa kotielämässä on kulkenut onnellista, häiriötöntä kulkuaan. Viime vuosi on havaitakseni kehittänyt Robertiin rohkeutta ja sangen iloista mieltä. Ensiksi mainittu seikka lienee kuitenkin meidän seutujemme nuorisolle pulmallisin, pauhataanpa siitä miten paljon tahansa. Robertille olisi varmaankin hyväksi, että hän saisi elää hieman enemmän kodin ulkopuolella. Ymmärrän toki, ettei Veli halua nähdä häntä rabulistina. Mutta paitsi sitä, ettei vähäinen heilahdus siihen suuntaan nuoruusvuosina tuottane pahaakaan vahinkoa, olen myös vakuuttunut siitä, ettei Veli myöskään mielellään näe hänen tallustavan tavallista kuormajuhdan tietä leipääntymiseen ja virkaan. Jos tutkintoläksyjen lukeminen sujuu nopeasti, lienee se ura ainoa mahdollinen. Tunnustan, että vakuuttuneena tästä olen neuvonut häntä ryhtymään heti johonkin kirjalliseen työhön ja pitämään tutkintoja, lisäopinnäytteitä jne. seremoniallisina asioina, jotka hoidetaan ohimennen sitten, kun ne havaitaan tarpeellisiksi. En sen sijaan tohtinut ehdottaa hänelle erittäin hyödylliseksi itse kokemaani Ranskan valistuksen mestareiden teosten lukemista. Uskon nimittäin vankkumattomasti, että vireän toiminnan kannalta on hyödyllistä, mutta myös vaikeaa vapautua hieman saksalaisen skolastiikan pakkopaidasta. Eikä mikään keino ole tähän tarkoitukseen tehokkaampi kuin jonkun ranskalaisen teoreetikon kirjoituksiin tutustuminen. Aluksi suorastaan hämmästyy näiden herrojen tyylin railakasta sävyä. Mutta esityksen sisällöstä vakuuttumista ei voi välttää. Eikä tulevaisuus varmaankaan sijoita Hegelin oikeusfilosofista teosta kovin paljon Rousseaun[tt content="Yhteiskuntasopimus"] ”Contrat socialin”[/tt] yläpuolelle, jota vastaan ensiksi mainittu vahvasti polemikoi. – Tämä nyt on minun vakaumukseni tästä. Havaitsen kuitenkin myös, että tuo tie on vaarallinen, ei niinkään poliittisen kuin tieteellisen sanskulotismin [vasemmistoradikalismin] vaaran takia; ja tästä syystä epäröin, kun siirtyminen tiukemmista opinnoista olisi ehkä vielä liian aikaista. Todisteeksi mainitun luettavan vaikutuksesta minuun voin viitata ”Valtio-oppiini”, jonka sävy ja muoto ovat täysin tämän lukemisen hedelmää, vaikka viimeisen osaston sekavasta järjestyksestä ei saa syyttää sitä, vaan ajan ja työnteon riittämättömyyttä, mutta sen sijaan mukana on paljon sellaista, jonka sisällyttäminen kirjaan kertoo skolastiikan siteistä irtautumisen vaikeudesta.
Myös maailmalle pääsemisen välttämättömyydestä olen puhunut ystävälleni Robertille vain yleisluonteisesti. Luullakseni hänen luonteessaan on kuitenkin vielä liian paljon pehmeyttä ja arkuutta, jotta hän voisi vaeltaa omia polkujaan; ja yritys tästä suoriutumiseen on kuitenkin tehtävä, jotta voitaisiin odottaa menestystä muussa. Sellaisia puolinaisia tuloksia, joita minä ja moni muu olemme saaneet aikaan, voidaan tehdä milloin vain. Mutta jos aiotaan saada aikaan ehjä kokonaisuus, itsenäisyys on saavutettava ajoissa, vaikka se aluksi veisikin hullutusten poluille.
Suo anteeksi, kunnioitettu Ystävä ja Veli, nämä suoranuottiset saarnat ja tulkitse ne osoitukseksi lämpimästä kiinnostuksestani sekä melkeinpä välttämättömiksi, koska haluan auliisti tunnustaa, mitä suurin piirtein olen näistä asioista jutellut Robertin kanssa, ja tiedän hänen kuunnelleen sanoja nuorena ystävänäni.
Itsestäni minulla ei ole mitään kerrottavaa eikä sen enempää myöskään minua ympäröivästä maailmasta. Robert lienee kertonut, että [tt content="Snellman oli ottanut kasvattilapsekseen veljensä merikapteeni August Snellmanin pojan Callen ja noutanut pojan Kristiinankaupungista luokseen."]luonani asuu pieni poikavekara. Poikaparka on ollut äiditön neljä vuotta ja jää pian isättömäksikin, ja isä on veljeni.[/tt] Poika on kelpo lapsi. Ehkä hänestä on iloa, jos minulla elonpäiviä riittää. – Helenelle ja Natalialle voisin vielä kertoa, että [tt content="Snellmanin villakoira"]Toveri[/tt] on palannut kuuden vuoden poissaolon jälkeen ja on nyt talouteni neljäs jäsen – kolmantena on lehteni jakajanakin toimiva [tt content="Oskari Pulkkinen"]renkipoika[/tt]. Puhun pikkuasioista; en nimittäin uskalla puhua työstäni. Damit ist es aus [Siitä ei tule mitään] – mutta puuhaa minulla kyllä riittää.
Kunnioittavat ja alttiit terveiset Veljen jalolle Puolisolle ja kaikille perheen jäsenille. Odottelen yhä Natalian kirjettä.
Kunnioitetun Veljen
alttein, kiitollisin
Joh. Vilh. Snellman.