Toivoisin, ettei tätä lappusta näkisi kukaan muu kuin Snellman.
Snellmanille (luovutetaan omakätisesti)
Parahin Veli!
Olen ollut useita kertoja aikeissa kirjoittaa Sinulle, mutta en ole koskaan saanut sopivasti aikaa; joko minun on ollut katsottava jotakin, luettava tai huviteltava tai sitten olen niin suuresti halunnut olla tekemättä mitään, etten ole voinut vastustaa tuota halua, varsinkin vielä siksi, että tiedän Sinun kuuluvan niihin ihmisiin, jotka eivät suuria perusta kirjeiden kirjoittelusta. Missään tapauksessa ei minulla juuri ole aihetta pyydellä anteeksi, kun Sinä itse et ole kirjoittanut minulle riviäkään. Toden sanoakseni haluani kirjoittaa ystäville on hillinnyt myös se, että kirjoitin Ahlstubbelle eikä Hänen Korkea-arvoisuutensa ole kunnioittanut minua vastauksella. Luultavasti en nytkään kirjoittaisi Sinulle, jollei tässä olisi kysymys asioista ja nimenomaan Sinun omistasi. Asia on nimittäin tällainen. Hegelin filosofia on pitkään kukoistanut etenkin Preussissa, jossa sitä ovat pitäneet yllä sekä sen oma arvo että muuan ministeri, Hegelin nuoruudenystävä, joka on toiminut tämän filosofian kannattajien patronuksena. Muuan mies on kuitenkin tehnyt kauan työtä laatiakseen uuden järjestelmän, ja alkaa nyt myöhäisessä iässä kuten Kant saada yhä enemmän kannattajia. Hän oli aikaisemmin professorina Königsbergissä, nyt hän on saanut kutsun Göttingeniin. Hänen nimensä on Herbart.
Minun silmissäni tämän miehen puolesta puhuvat sen perusteella, mitä olen pinnallisten, vain historiallisten tietojen perusteella saanut selville tämän miehen elämänvaiheista ja järjestelmästä, ensinnäkin, että hän on kauan miettinyt järjestelmäänsä, toiseksi, että hän on valmistautuakseen hankkinut perusteelliset tiedot matematiikasta, fysiikasta, kemiasta ja fysiologiasta, kolmanneksi, että kaikki mitä olen nähnyt hänen sanoneen fysiikasta on viisasta ja kokemusta vastaavaa, kun Schellingin ja Hegelin lauseet sitä vastoin ovat usein ilmasta siepattuja. Varmaa joka tapauksessa on, että tämän miehen järjestelmästä tulee 5–6 vuoden kuluttua muotifilosofia samalla tavalla kuin Fichten, Schellingin ja Hegelin filosofioista aikoinaan. On käyty läpi kaikki idealismin vaiheet ja työskennelty absoluutin käsitteen parissa eri tavoilla, niinpä on todennäköistä, että nyt heittäydytään luonnonfilosofiseen realismiin, varsinkin kun tämä tie on ainoa, jota käytännön tieteiden miehet voidaan saada kulkemaan filosofisen käsityksen omaksumiseen. (Arvosteluista ja selostuksista et tietenkään saa Herbartista osuvaa arviointia, eihän sellaista olisi saanut Kantistakaan silloin, kun hän tuli ensi kerran julkisuuteen.) Kun olin tullut kerta kaikkiaan vakuuttuneeksi siitä, että Herbartin järjestelmä luultavasti ja varmastikin herättäisi huomiota, seuraava ajatukseni oli, että minun pitäisi kertoa siitä Sinulle. Sinä aiot ryhtyä yliopistolliseksi filosofiksi. Jos Sinä voisit hyväksyä tuon järjestelmän, se olisi suorin ja ainoa tie fideksen [uskon] saamiseen. Palander toi Kantin, Bergbom luonnonfilosofian, Sundwall Hegelin. Kaikki saivat fideksen, ja Jumala tietää, onko heillä – ainakaan eräillä heistä – muita ansioita kuin se, että he olivat käsittäneet uuden järjestelmän ja tutustuttaneet maanmiehensä siihen.
Jos taas et voi hyväksyä järjestelmää, saat siitä kuitenkin mitä mainioimman dosenttiluentojen aiheen: De realismo Herbarthii disquisitio critica, cuius partem 1. [kriittinen erittely Herbartin realismista, jonka 1. osan …] – Leikki kuitenkin sikseen, järjestelmä on jo saanut marttyyrinsa, ja se on hyvä merkki. Käyn luultavasti hiukan käsiksi siihen ja olen sen takia jo hankkinut hänen metafysiikkansa katsellakseni sitä Pariisissa. Minun on ainakin saatava jonkinmoinen aavistus siitä, mitä hänen psykologiansa differentiaali- ja integraalilaskelmineen oikein tarkoittaa.
Katsonpa asiaa miltä kannalta tahansa, totean, ettei Sinun pitäisi jättää huomiotta näitä vihjeitä, ja jätän ne siksi Sinulle, jotta voit menetellä niiden kanssa niin kuin hyväksi näet. Tartutpa niihin tai et, toivoisin kuitenkin, että tämä minkä olen kirjoittanut jäisi vain meidän tietoomme; onhan tässä niin paljon esoteerisuutta, jota ei ole tarkoitettu kaikkien korville.
Sekä tästä että tätini kirjeestä havaitset, että elän ja voin hyvin. Kesken parasta iloani nousee ajatus Kjemmeristä usein mieleeni kuin kummitus. Ei siksi, että pitäisin kuolemaa tavattoman pahana asiana. Pahinta mitä siitä tiedetään on, ettei tiedetä mitään, kun elämä taas edessä olevissa vaiheissaan usein sisältää sangen paljon nimenomaista pahaa, joten en vielä kovin pahasti pelkää kuolemaa, se on tavallaan samaa kuin menisi lämpimänä päivänä kylmään veteen. Oletan, että ensimmäinen hetki on pahin. Lisäksi sitä on tähän asti jo selviytynyt niin monista elämän huolista, ja viisaan miehen pitäisi varmaankin pystyä tavalla tai toisella selviytymään kuolemasta hyvin. Ystävän kuolema ei siis ole pahinta, tunnen ennakkoluuloa tapaa kohtaan ja toivoisin silti mieluimmin, että jokainen vetäytyisi yhtä kunniallisella tavalla pois tästä pelistä, jota rahvas sanoo elämäksi. Ja Jumalan tänne määräämäksi!
Ystäväsi ja veljesi J. J. Nervander
