Tübingen 29.3.1841

Hra Jean Grönberg 

Vaasa

Parahin Veli Johannes! Kun ajattelet nykyisen tilanteeni kriittisyyttä, Sinusta ei tunnu odottamattomalta, että lisään vielä tämän edelliseen kirjeeseeni. Se ei johdu siitä, että epäilisin, ettet veljellisesti auta minua, jos voit sen hankaluuksitta tehdä. Kun kuitenkin on saattanut ilmaantua asioita, joita en ehkä tunne, vaikkakin ilman mitään omanvoitonpyyntiä toivon niiden pysyneen Sinusta etäällä, ja jotka voivat olla niin sitovia, että pyyntöni täyttäminen voi olla Sinulle vaikeaa, pakottaa levottomuuteni minua ajattelemaan muita keinoja. Jollet siis voi lähettää minulle pyytämääni suurta summaa, pyydän Sinua pienentämään sen 200 bankoruplaan, joiden avulla voisin täällä selviytyä siihen saakka, kunnes ennättäisin järjestää rahalähetyksen Helsingistä eli saada sieltä lainan, sikäläiset ystäväni nimittäin ovat luultavasti yhtä rahattomia kuin minä ja voivat sen takia auttaa minua vain hyvää tahtomalla. Olettamatta jonkin suuren onnettomuuden kohdanneen liiketoimiasi en voi epäillä tämän lainarahan saapumista. Jos asiat olisivat niin huonosti, lähetä oheinen kirje ensimmäisessä postissa siihen merkittyyn osoitteeseen! Jollei niin ole, hävitä se polttamalla. Suo anteeksi, Parahin Veli, että painostan Sinua, ja vieläkin enemmän se, etten ajatellut asiaa, niin että olisin liittänyt ensimmäiseen kirjeeseeni jonkin ehdotuksen, joka olisi antanut Sinulle väljemmälti vapautta valita, vastaatko myöntävästi vai kieltävästi. Olen siten menettelemällä todellakin asettanut veitsen kurkullesi. – Mutta toivon kuitenkin, jos asiasi ovat entisellä kannallaan, ettet auta minua pinteestä pelkästään ajatellen, että Sinun on pakko niin tehdä.

Edessäni olevat näkymät ovat juuri nyt mahdollisimman synkät, ja tunnustan, että huolimatta vaihtelevista kokemuksista, joita minulla on ollut leivässä pysymisestä, en ole kuitenkaan koskaan nähnyt hätää ovellani ennen kuin nyt; onhan minulla aina ollut jotakin apua lähellä. Nyt kaikki toiveeni perustuvat siihen kirjelappuseen, jonka lähetin Sinulle tämän kuun 2. päivänä, ja sen epävarmaan perilletuloon. Levottomuuteni on sen takia suuri, ja se ajaa minut kirjoittamaan tämän. – Tähän saakka minulla on vielä ollut hieman toivoa siitä, että saisin käsiini Ruotsista odottamani rahalähetyksen; nyt minun on kokonaan luovuttava noista ajatuksista. – Eilen sain kielteisen vastauksen kirjakauppiaalta, johon olin ottanut yhteyttä teoksineni. Tämä on toinen epäonnistunut yritys tuohon suuntaan. Ensimmäisellä kerralla odotin vastausta yli kaksi kuukautta, tällä jälkimmäisellä viisi viikkoa. Kuvittele, miten autuasta on olla kirjailija, tehdä työtä puoli vuotta ja sitten kerta kaikkiaan kerjäläisen asemassa ottaa yhteyttä kustantajaan – ja jouduttuaan tämän kuulusteluun kaikista elämänoloistaan kerjätä täkäläiseltä oppineelta suositusta – nähdä, että tätä epäillään kohteliaisuudesta tai ystävyyden takia annetuksi – luovuttaa käsikirjoitus kustantajan puolen tusinan tietämättömän neuvonantajan tarkastettavaksi – saada joka viikko tieto lopullisen vastauksen lykkäytymisestä jälleen tuonnemmaksi – kaikki tämä siinä toivossa, että ehkä ansaitsisi yhden louisdorin painoarkilta, ja saada lopuksi kuulla: että valitetaan, ettei voida olla avuksi – nimi on niin tuntematon – filosofisten teosten menekki on niin vähäinen jne. – Päivätyöläisellä on paremmat oltavat – vannon, etten ikinä enää ota kynää käteeni, mutta tiedän ennakolta, etten pysty pitämään valaani. – Sen takia on parempi kirota koko maailmaa yleensä, ja juuri niin minä teen urheasti mielessäni.

Täällä on maa ollut vihreänä jo viikon, mutta puut ovat vielä harmaita, niissä vain raikuu lintujen ilonpito. – Sää on ollut kaunis koko tämän kuukauden, mutta pari päivää sitten alkoivat kevätsateet. Talvi oli täkäläisen käsityksen mukaan tavattoman ankara, vaikka pakkasta oli enintään 18 Réaumurin astetta ja lunta tuskin korttelin verran. Jo helmikuun alussa maa oli paljas ja ilma viikon ajan niin lämmintä, että ikkunat pidettiin yleisesti avoinna klo 11:stä aamupäivällä kolmeen iltapäivällä. Sydäntä särkee, kun ajattelee meidän pitkää ikävää talveamme ja ilmaston aiheuttamia kärsimyksiä – vaikka moni muu seikka masentaa vielä enemmän – Jumala tietäköön, etten käsitä, miten voin iloa tuntien jälleen astua isänmaan kamaralle. Minulla ei asemassani ole siellä mahdollisuutta minkäänlaiseen toimintaan, ja näin ollen elämä on yhtä surkeutta.

Jos minulla on 3–4 viikon kuluessa käsissäni kirje Sinulta, ota etukäteen vastaan veljellinen, sydämellinen kiitokseni.

Snellman

PS Muistutan Sinulle vielä, että siinä tapauksessa, että olet lähettänyt minulle jonkinlaisen summan, älä lähetä oheista kirjettä, vaan hävitä se avaamattomana. Voi hyvin.