Aikakauslehti Freyn uusi (kolmas) numero on tullut yleisön käsiin. On ilahduttavaa kuulla, että tämä aikakauslehti on aloittanut tilaajamäärän kannalta suotuisammissa oloissa kuin useimmat edeltäjänsä. Väittävät että syynä on jossain määrin se, että monet nuoret avustajat ovat huolehtineet tilauskuponkien levittämisestä. Vaikka se pitäisikin paikkansa, katsomme silti varmaksi, että yleisesti tunnettu kirjallisen lehden tarve on ollut yhtä suureksi eduksi yrityksen onnistumiselle. Kun Eos lakkasi ilmestymästä, Ruotsissa ei yhdeksään kuukauteen ollut yhtään tällaista lehteä kunnes sitten ”Studier, Kritiker och Notiser” alkoi ilmestyä Lundissa. Tämä lundilaislehti ei ole tavoittanut laajempaa yleisöä ohjelmansa ja ehkä jakelussa esiintyneiden sotkujen tähden. Julkaisuohjelmaa ei näet ollut suunniteltu kirjallisesti sivistyneitä varten yleensä, sillä lehti arvioi pitkissä arvosteluissaan matemaattisia yms. teoksia, jotka kiinnostavat vain joitakin harvoja tiedemiehiä. Ruotsissa on ilmeisesti liian vähän varsinaisia tiedemiehiä, jotta kirjallista aikakaus- tai sanomalehteä voisi julkaista yksinomaan heidän tilausmaksujensa varassa. Kuitenkin maan suureksi osaksi kirjallisesti sivistyneissä virkamiehissä ja tiedonjanoisessa, eteenpäin pyrkivässä nuorisossa on runsaasti sellaisia, jotka toivovat hartaasti tietoa sekä ulkomaisen että kotimaisen kirjallisuuden tärkeimmistä päivänkohtaisista asioista. Ennen muuta heidän varaansa pitäisi siis kirjallinen aikakauslehti täällä suunnitella, jos se haluaa itselleen tilaajia. Kunakin hetkenä tieteellistä maailmaa ravistelevien kiistakysymysten esittely, uutiset uusista löydöistä tieteen alueella, tieteestä riippuvaisista keksinnöistä ja huomattavammista kyvyistä taiteessa jne. – kaikki sellainen kiinnostaa kirjallisesti sivistyneitä ylipäätään. Vain ne aikakauslehdet, joilla on hyvin läheinen yhteys johonkin näistä aiheista, voivat laskea saavansa suuremman lukijamäärän ja siten vain parhaissa lehdissä voi kirjoittaa pitempiä ja perusteellisempia arvosteluja tarvitsematta pelätä lukijoiden uuvuttamista. On selvää, että perustuslaillisessa maassa etenkin kirjoituksilla valtio-oikeudesta ja päivänpoliittisista kysymyksistä on oltava yleisempää mielenkiintoa. Niin ollen emme voi olla samaa mieltä niiden kanssa, joiden mielestä kirjallisen aikakauslehden on karkotettava politiikka kerta kaikkiaan palstoiltaan. Päinvastoin tehokkain tapa herättää kunnioitusta ja osallisuutta tieteellisiä pyrkimyksiä kohtaan on soveltaa tieteellisiä tutkimuksia päivänkohtaisiin kysymyksiin. Niinpä etenkin Englannissa ja Ranskassa näkee, että arvostetuimmat kirjallis-kriittiset julkaisut ovat samalla poliittisia päivälehtiä. Edes aikakauslehdetkään eivät kaihda arvioimasta yhteenvetomaisesti poliittisia tapahtumia.
Olisi erityisen hauskaa kerrankin kuulla, mistä syystä tiedemiehen pitäisi vetäytyä kaikesta siitä, mikä häntä lähimmin koskettaa, isänmaansa asioista. Tai jos hänen sallitaan sanoa niistä sanansa, miksi hänen pitäisi käsitellä niitä akateemisissa tutkimuksissa tai vain toisille tiedemiehille omistetuissa kirjoituksissa? Kukaan ei tosin kieltäne, että tiedemieheltä on odotettava perusteellisempaa tutkimusta kuin mitä lehtiartikkelit yleensä tarjoavat. Mutta kysymys onkin siitä, miten tiedemies pystyy johdattamaan lukevaa yleisöä sellaiseen tutkimukseen. Vain harvat lukijat ovat kiinnostuneita tutkimuksista, jotka käsittelevät esimerkiksi ”edustuksellista valtiojärjestystä”, ”kansakouluja”, ”sokerin valmistusta” tms. Jos tällaista yleistä tutkimusta sen sijaan sovelletaan päivänkohtaiseen kysymykseen ja jos otsikko esimerkiksi kuuluu: ”Nykyisen ministeristön asema”, ”Valtakunnan säätyjen päätös kansakouluista”, ”Uuden tullitaksan säätämän sokerin tuontikiellon epäoikeudenmukaisuudesta (tai yhtä hyvin välttämättömyydestä!)” tms., silloin kirjoittaja jo saa haluamiaan lukijoita, joita kiinnostaa se tai tämä näkemys kyseiseen aiheeseen. Kaikki valitukset yleisön kiinnostuksesta etupäässä poliittisiin kysymyksiin, sen vähäisestä harrastuksesta puhtaasti tieteellisiä aiheita kohtaan jne. ovat turhia. Yksikään tiedemies ei pysty muuttamaan tätä makua politiikan alueen ulkopuolelle jäävillä tieteellisillä tutkimuksilla. Vain jos hän itse puuttuu siihen, mikä kiinnostaa yleisöä, hän voi johdattaa yleisön päivälehtikirjoittelun synnyttämästä pinnallisuudesta ja herättää harrastusta vakavampiin tutkimuksiin. Yleisö ei elä tutkimuksia varten, vaan päivän moninaisten rasitusten puristuksessa. Jos käy ilmi, että tiede ei pysty syventymään yksittäisiin asioihin eikä tarjoamaan yleiselle mielipiteelle lujaa näkökulmaa jokaiseen asiaan, joka kullakin hetkellä on yleisölle tärkeä, ei tiede voi odottaa yleisön taholta mitään mielenkiintoa. Silloin on pidettävä oikeutettuna sitä vulgaaria käsitystä, että tieteen tyhjät abstraktiot ovat hyödyttömiä käytännön elämälle.
Sanotaanko siihen ehkä, että tiedemies joutuu pois varsinaiselta toimialaltaan puuttuessaan vähäisiin päivänkohtaisiin kysymyksiin? Sellainen puhe on – pelkkää puhetta, eivätkä sitä viljelevät tiedä mitä tieteellinen tutkimus on. Kun jotain detaljikysymystä käsitellään tieteellisesti, niin ei vain koetella, kuten silloin tällöin on tapana väittää, tieteellistä teoriaa, vaan teoria syntyy vasta detaljitutkimuksista. Jos se syntyy toisella tavalla, niin se on oppiläksyä tai umpimähkäistä järkeilyä. Jos joku haluaa yksittäistapauksessa tukea mielipidettään tieteellisin perustein, hän joutuu vertailemaan sitä muihin samankaltaisiin mielipiteisiin ja hänen teoriansa syntyy itse vertailusta. Teorian ei niin ollen tarvitse olla tosiasioiden mielivaltaista yhdistelyä. Jokainen asia näet sisältää ne suhteet, jotka määräävät sen merkityksen ja asian oman olemuksen tutkiminen tuo nämä suhteet esiin.
[nro 4]
Aika monet merkit osoittavat tällä hetkellä, että tiede jättää sen moneltakin kannalta eristyneen aseman, missä se on ollut valtioon ja yleisiin asioihin nähden. Sen jälkeen kun kirjapainotaito oli keksitty ja uskonpuhdistus oli opettanut tiedemiehet kirjoittamaan äidinkieltään, on eniten tieteen asennoitumiseen yleisiin asioihin vaikuttanut poliittisen vapauden tulo Euroopan mantereelle. Sen myötä ovat painovapaus ja yleisemmin levinnyt sivistys antaneet tieteelle kuulijakunnan, joka koettelee välittömästi opin totuuden, vaikka ei koostukaan tieteiden tohtoreista. Nykyisellä aikakaudella aika on tiukalla. Se ei odottele vuosisatoja toteuttaakseen jonkin teorian, vaan kaikki se mikä ei sovi ajalle, on tunnustamalla tämän lausunut tuomionsa – hylkäämisen kaikiksi ajoiksi. Tästä syystä ajan suuntausta on sanottu käytännölliseksi ja materialistiseksi, vaikka tosiasiassa mikään aikakausi ei ole sen huolellisemmin rakentanut kaikkea rationaalisille perusteille, teorioille. Sellainen aikakausi ei voi suhtautua nurjamielisesti tieteeseen. Jos tiedemies puolestaan suhtautuu karsaasti aikaansa, ei ole vaikea ratkaista, kummalta jää päämäärä saavuttamatta.
Mitä tulee erityisesti Ruotsiin, herrat tiedemiehet voisivat pohtia, eikö ole aika raskauttavaa, että he ovat jättäneet kaiken poliittisten aiheiden käsittelyn päivälehtien kirjureille. Jos ennakkoluuttomasti rakastaa totuutta ja oikeutta joka asiassa, silloin on myönnettävä, että päivälehtien kirjoittelu ei ole parhaalla tasolla. Tunnustamme varmaksi mielipiteeksemme, että syynä on varsinaisten tiedemiesten haluttomuus pyrkiä johtamaan yleistä mielipidettä päivänkysymyksissä. Vaikka hädän hetkellä onkin esiin ryömitetty muutamia vihkosia, jotka osoittavat halua päivälehtien yksinvallan murtamiseen, ne ovat kuitenkin puolueellisuuden, vihamielisyyden, vääristeltyjen tietojen yms. tähden menettäneet kaikki mahdollisuudet käydä levollisesta, vain totuuden puolesta intoilevasta tutkimuksesta. Silloin tällöin on myös nimettömyys tehnyt niiden tarkoitukset jo etukäteen epäilyttäviksi. Ken taistelee hyvän asian puolesta, ei pelkää paljastaa kilpeään. Asiaa puolustellaan sillä pelolla, että lehdistö ”tahraa”, niin kuin sanotaan. Se on pelkkä tyhjä veruke. Toistaiseksi ei yksikään kutsumukseltaan kelvollinen ja toimiltaan moitteeton mies ole Ruotsissa menettänyt yleisön kunnioitusta tai tullut häirityksi henkilökohtaisissa asioissaan, vaikka lehdistö olisi sitä yrittänytkin. Jos taas ei kykene asettumaan joidenkin sopimattomuuksien tai tyhjien haukkujen yläpuolelle, ei voi rakastaa sitä asiaa, jonka puolesta taistelee. Ei ole sitä paitsi sanottua, että kielteisen arvion, edes päivänkohtaisista tapahtumista esitetyn, olisi oltava pelkästään poleeminen sen tai tämän vastustajan tai kokonaisen ryhmittymän nujertamiseksi. Totuutta kuunnellaan aina, ja sitä enemmän, mitä korkeammalla puolue-etujen yläpuolella totuuden tulkitsija on. On tarpeetonta tunnustautua etukäteen sen tai tämän poliittisen värin kannattajaksi, vakuutella yleisölle liberaaleja kantojaan, hallitukselle rakkauttaan olemassa olevaa kohtaan jne. Puhukoot esitetyt mielipiteet omasta puolestaan ja kiistelkööt puolueet siitä, minkä riveihin näiden mielipiteiden tunnustaja kuuluu. Hänelle se voi olla yhdentekevää niin kauan kuin kiistaa käydään kynin, ei miekoin.
Aikakauslehti Frey on kylläkin yrittänyt ensimmäisessä ja kolmannessa numerossaan tyydyttää tiedemiesten tarpeita julkaisemalla joukon arvosteluja ja esittelyjä. Ja täytyy myöntää, että nämä arvostelut ylipäätään ovat sekä asiantuntevia että otteeltaan reippaita, ne menevät asiaan eikä niissä vuodateta turhia sanoja. Sen enempää arvosteluissa kuin tutkielmissakaan ei kuitenkaan ole edellä esittämämme kaltaista aihevalikoimaa, minkä avulla lehti saisi suuremman lukijakunnan ja pystyisi säilyttämään sen. Kotimaiset kirjoittajat kaikilla tieteenhaaroilla voivat kylläkin edellyttää, että maan ainoa yleistieteellinen aikakauslehti esittelee heidän teoksiaan. Sen sijaan monilla tieteillä, esimerkiksi puhtaalla matematiikalla, filologialla, luonnonhistorian erityishaaroilla jne. voi olla maassa vain harvoja edustajia eivätkä näiden alojen teokset saavuta koskaan sellaista yleistä mielenkiintoa kuin esimerkiksi dogmatiikkaa, etiikkaa, politiikkaa, juridiikkaa ja historiaa käsittelevät teokset. Tästä syystä näyttäisi tarpeelliselta tehdä jokin ero näiden tieteen eri lajien välillä, ja olisi pyrittävä jotakuinkin täydellisesti esittelemään julkaistavat teokset ja samalla olisi käytettävä tilaisuutta hyväksi ja arvosteltava mainittujen yleisemmin kiinnostavien tieteenhaarojen teoksia ja tällöin tuotava lähemmin esiin kyseistä alaa. Toimitus lupaa arvostella yksityiskohtaisemmin ”teoksia, jotka ovat jossain suhteessa muita tärkeämpiä”. Se ei mainitse mitä ”suhteita” se tässä tarkoittaa eikä sitä voi päätellä myöskään tähän mennessä arvostelluista teoksista. Lehden alkuperäisartikkelit eivät tavoittele suurempaa yleisöä senkään vertaa. Tutkielmat ”Kuvataiteesta”, ”Antiikin floorasta” tai ”Lain oikaisuista 1600-luvulla” ovat ehkä jokaisen sivistyneen lukijan ”tavoitettavissa”, mutta epäilemme silti, onko edes suurin osa Freyn tilaajista lukenut niitä, etenkin kahta ensiksi mainittua. On näet eri asia, mikä on luettavissa ja mikä vaatii ehdotonta huomiota osakseen. Maailma on nykyään niin pullollaan sivistyneelle lukijalle ”soveltuvaa” luettavaa ja tunnustetusti kelvollisille teksteille annetaan suurella vaivalla niin houkutteleva ja miellyttävä muoto, että jokainen voi löytää ”opettavaiset” tekstit mitä teitä hänen taipumuksensa sitten häntä johtanevatkin. Näin siis taitoa vaatii se, että tuntee kunakin ajankohtana enemmistön yhteiset mielenkiinnon kohteet, ymmärtää ajan suuntaukset ja hallitsee yleisön mieliä esittämällä tällä suunnalla jotain opettavaista. Kirjoitelmat ”Wesleyn metodismista” ja ”Norjan aateliston syrjäyttämisestä” ovat mielestämme hyvin valittuja. Näissä ensimmäisissä numeroissa ei käsitellä juuri lainkaan ulkomaista kirjallisuutta – eikä sitä uskoaksemme kaivatakaan, jos näet sen otsikon alla on tarkoitus käsitellä yksistään suurempaa sivistynyttä lukijakuntaa vain suhteellisen vähän kiinnostavia erillisiä ilmiöitä, kuten muutamat harvat näytteet osoittavat.
Vaikka Freyn toimitus ei edellä esittämistämme huomautuksista ilahtuisikaan, toivomme kuitenkin, että ne osoittaisivat senkin mielestä harrastustamme yrityksen menestystä kohtaan. Menestys on sitä toivottavampaa, mitä lupaavampia lehden taakse ryhmittyneet nuoret ja tuoreet voimat ovat. Niin pian kuin saamme tilaisuuden, sanomme erikseen jokusen sanan artikkeleista ”Ruotsin Strauss-kirjallisuudesta” ja ”Tukholma – Kuninkaallinen teatteri”. On pidettävä huomion arvoisena, joskaan ei toimituksen arvoa vähentävänä, että professori Bergfalk on ainoa yliopiston professori, jonka nimi on aikakauslehden julkaisijoiden joukossa.
