Aftonbladet on eri artikkeleissa puhunut suuria sanoja siitä, miten välttämätöntä Frejan on nimetä moraalisesti vastuullinen toimittaja – ja kuinkas muuten! Dagligt Allehanda kumartaa nöyrästi mahtavan suosijansa syville viisauksille: ”Juuri niin”. Aftonbladetin purkauksista päätellen näiden artikkelien kirjoittajalla ei näy kuitenkaan olevan kunnon selkoa siitä, mitä moraalinen vastuu merkitsee. Jos sallitaan, autamme tätä kunnian miestä kappaleen matkaa kohti kysymyksen ratkaisua.
Aftonbladet ei vaatimuksissaan tunnu yhtyvän Minervaan, joka asettaa lehden toimittajalle niin groteskin suuria vaatimuksia, ettei tämä kohta ”mahdu kulkemaan ovista”. Voimme siis olla yhtä mieltä siitä, että Minervan pyylevyyttä voi pitää tällaisen vastuukäsityksen non plus ultra -tapauksena [ylittämättömänä]. Eivät kai Aftonbladet ja tietyt kirjallisuuden valemerkkihenkilöt pidä valtakirjaa, diplomia tai, taliter qualiter [siten kuten], ansaittua mainetta sanomalehden toimittamisen ainoana oikeutuksena. Antakaamme siis kirjoittajan hankkia lukevan yleisön arvostus ja luottamus millä tahansa kirjallisella tuotteella, olkoon se pelkkä aikakausjulkaisukin. Rohkenimme tehdä nämä johtopäätökset sen perusteella, mitä Aftonbladet ei sanonut. Jos ratkaisisimme kysymyksen sen nojalla, mitä lehti on sanonut, siitä voisi päätellä vain seuraavaa: lehti halusi tietää jonkun, jolle voisi määrätä, mitä Freja saa sisältää ja mitä ei. Ellemme puhuisi tässä niin suurelle lehtimaailman mahtajalle, sanoisimme moista miltei tahdittomuudeksi; jos näet Aftonbladet onnistui sellaisessa Dagligt Allehandan osalta, siitä ei seuraa, että maan kaikkien muidenkin lehtien olisi alistuttava samaan korkeaan holhoukseen. Aftonbladet tahtoo kuitenkin yleisesti tietää mikä on nimeltään se quidam [muuan henkilö], jolla pitäisi olla moraalinen vastuu erinäisistä Frejan sisältämistä asioista, vaikkakaan ”ei joka rivistä”. Voisiko Aftonbladet mahdollisesti sallia pienelle Frejallekin useita avustajia, joista kukin olisi moraalisesti vastuussa kirjoituksistaan? Vai katsooko Aftonbladet todellakin, että toinen voi olla moraalisesti vastuussa toisen teoista? Pelkästä kohteliaisuudesta emme osanneet odottaa lehdeltä moista käsitteiden sekaannusta.
”Vaikka et ole vielä paljon nähnyt maailmaa”, sanoo Rosenmüller, ja me jatkamme: niin olet kai sentään kuullut, että tekoa punnittaessa tehdään ero sen moraalisuuden ja laillisuuden välillä. Teon moraalisuudella ymmärretään teon subjektiivista puolta, sitä mikä siinä on toimivan subjektin tunne, käsitys, ajatus, toisin sanoen teon aikomus, tarkoitus, pyrkimys. Tarkoituksellinen toiminta merkitsee vain sitä, että toimija on tietoinen toiminnastaan. Aikomus ilmaisee toimijan mielentilan tekohetkellä, onko se tehty hyvin vai huonoin aikein, ottamatta huomioon toiminnan päämäärää. Sen määrää toimijan pyrkimys. Tarkoitus on aina, myös lain mukaan, syyntakeellisuuden ehto, ja se oletetaan aina inhimillisen toiminnan ominaisuudeksi, koska ihminen on järjellinen olento. Pyrkimystä, eli toiminnan päämäärää, voi arvioida syyn ja seurauksen järkevän yhteyden perusteella ja asioiden järjellisestä järjestyksestä, josta toimijalla on järjellisenä oltava näkemys. Siksi tekijän pyrkimys otetaan huomioon arvioitaessa hänen lainmukaista vastuutaan. Aikomuksesta ei kuitenkaan tarvitse vastata lain edessä. Se on toiminnan puhtaasti subjektiivinen puoli, josta ihminen on vastuussa vain Jumalalle ja omalletunnolleen: ja tämä on moraalista vastuuta.
Olemme esittäneet vain lyhyesti ja dogmaattisesti mitä ymmärrämme moraalisella vastuulla. Jos käsityskantamme oikeellisuus kiistetään, puolustamme sitä ja esitämme todisteita sen puolesta. Oletetaan että se on tosi ja sovelletaan sitä lehtikirjoittajaan.
Tällöin on selvää, että lehden laillisesti vastuullinen julkaisija on myös moraalisesti vastuullinen, sikäli kuin tämä vastuu koskee tarkoitusta. Mitä pyrkimykseen tulee, voi päämäärää eli suuntausta arvioida yksinomaan ja ainoastaan lehden kirjoitusten sisällön perusteella. Ei voi noudattaa jesuiittojen periaatetta: ”tarkoitus pyhittää keinot”. Päinvastoin keino on yhtä olennainen kuin päämääräkin, se itse on tarkoitus, sillä muuten tarkoituksesta tulisi saavuttamaton ideaali, jota ei voi käsittää eikä ajatella, non sens [ei-ymmärrys]. Jokainen lehdessä ilmaistu mielipide on siis päämäärä sinänsä. Laillinen edesvastuu sen tarkoituksesta on julkaisijalla, samoin moraalinen vastuu, sikäli kuin moraalinen vastuu sisältyy lailliseen, sikäli kuin pyrkimys, tarkoitus, tendenssi näkyy ilmaisussa, kirjoitetussa sanassa ja määrää laillisen edesvastuun. Yleisen mielipiteen tuomioistuimenkin edessä pyrkimyksellä on merkitystä vain sellaisena kuin se tulee lehdessä ilmi. Eikä mielipiteeseen luottaminen tai sen paheksunta tarvitse punnittavana olevasta yksilöstä muuta tietoa kuin mitä itse mielipiteistä käy ilmi. Muutoin tuomiosta tulee nimittäin ennalta määrätty, mielivaltainen ja auktoriteetista riippuva. Kuitenkaan minkään asian totuudellisuus ja järjellisyys ei riipu muusta auktoriteetista kuin järjen omasta. Tällainen yksilön subjektiivisten piirteiden tuntemukseen perustuva arviointi merkitsee sitä paitsi oletetun pyrkimyksen arvostelua, eikä sitä taas kukaan voi tuntea. Ihminen itse kykenee vain epätäydellisesti tutkiskelemaan omaa sisintään. Kaikille muille tällainen tutkiskelu on suorastaan mahdotonta. Tästä syystä on totta, että hedelmistään puu tunnetaan. Siispä ihmisen voi ja saa vertaistensa edessä vetää moraaliseen vastuuseen vain sikäli kuin tämä vastuu määrittää laillisen edesvastuun. Ja lehtikirjoittaja saanee armollisimmin luvan kuulua tavallaan ihmissukuun.
Kun Freja on siis kieltäytynyt ilmoittamasta yhtä nimeä Aftonbladetin tai Dagligt Allehandan hyökkäysten tähden, sillä on seuraava perusteensa. Kun on kyseessä totuus ja epätotuus, oikea ja väärä, niin asia on tärkeä, ei henkilö. Frejalla on sitä paitsi muitakin syitä kieltäytymiseensä, sillä 1) Frejan toimitus koostuu useista henkilöistä, eikä ketään ole vakaumukseltaan tai mielipiteiltään alistettu yhden ”yksinvaltiaan” orjaksi, 2) Freja suo mielellään ”hyville” huvin kysellä: missä ovat valtakirja, testimonia vitae & eruditionis [todisteet elämästä ja oppineisuudesta], kunniamerkit, virat, päivälliskutsut, kädenpuristukset jne., 3) Freja tuntee Aftonbladetin ja Dagligt Allehandan esimerkit: niiden niin sanotut moraalisesti vastuulliset julkaisijat tunnetaan huhupuheiden perusteella, 4) kumpikaan näistä kuuluista lehdistä ei ole ilmoittanut moraalisesti vastuullistensa nimeä tai luonnetta.
Freja haluaa muuten kiinnittää isojen lehtien huomion Minervan hyppelyksi ja kättentaputuksiksi purkautuvaan riemuun sen nähdessä vapaamielisen lehdistön alhaisessa keskinäisessä riitelyssä ennusmerkkejä jostain samankaltaisesta tulevilla valtiopäivillä. Minervahan on uhrannut kokonaisen numeron kallisarvoiset tilat antaakseen räksytykselle oikein kunnolla liikettä ja vauhtia!
Puhuaksemme kuten Aftonbladet silloin kun sen louskutus on pahimmillaan: ”Emme tahdo heittäytyä riitelemään” sen kanssa. Sen sijaan toivomme sydämestämme, että kaikkien yksityisten riitojen siemenet heitetään menemään kylvämättä niitä julkisuuden peltoon. Jos se kuitenkin on mahdotonta ja jos päivälehtien valtikoita pitelevät mahtimiehet haluavat hallita toisten tahtoa ja mielipiteitä ilman sitä henkistä ansiota, joka ainoana ansaitsee tunnustusta, silloin Freja – niin piskuinen kuin se onkin – taistelee epäröimättä vastustajiensa – niin ”suuria” kuin ne ovatkin – kaikkia pikkumaisen oman edun ja loukatun ylpeyden ilmauksia vastaan.
