Kuopiossa 29.6.1847
Parahin Veli Lönnrot!
Ltteraturbladetin lähimmät tarpeet on saatu hyvin hoidetuksi. Siihen on aineistoa 18–22 arkkia. Osa tästä on tosin vulgääriä, sitä paitsi tuskin omaperäistä. Jos voisit näin ollen toimittaa tekstiä pari arkkia elokuuksi, ole ystävällinen ja tee se ja lähetä tekstit Melanderille. Mainitse silloin hänelle, jos haluat niistä eripainoksia.
Tilausten kehno kertyminen ja ennestään kehno tilanne ovat johtaneet siihen, etten ole pystynyt maksamaan painatuskustannuksia kokonaan. Ne saadaan kuitenkin katetuksi jäljellä olevilla 400 kappaleella, jotka Öhman vuoden lopussa varmasti ottaa vastaan puoleen hintaan. Siitä jää vielä yli 150 hopearuplaa jäljellä olevien 15 arkin käsikirjoitusten maksamiseen, ja niiden täytteeksi voin löytää kätköistäni jotakin. Matkaltakin kertyy yhtä ja toista tekstinlisää. Niinpä uskon asioiden sujuvan, vaikka poistunkin paikalta.
Matkustan tänään Helsinkiin yksin, sieltä Längmanin kanssa: Tallinnaan, meritse Riikaan, Berliinin kautta Hampuriin. Edelleen Reinille. luultavasti Belgiaan ja Pariisiin. Syyskuussa Englantiin ja sieltä Hampurin, Kielin, Kööpenhaminan, Göteborgin, Tukholman kautta. Reittiä ehkä muutetaan ad libitum [mielen mukaan] matkan aikana.
En matkusta mielelläni. Terveyteni ja hyväntuulisuuteni säilymisen hyväksi teen kuitenkin kaikkeni. Edellinenkin joutuu varmasti melkoiselle koetukselle, kun nähtävänä on täällä vallitseva masentuneisuus ja surkeus koko komeudessaan. En voi koskaan antaa eräille Akatemian pylväille anteeksi sitä valtavaa parkua, jonka Ahlqvistin sangen kuuluisa rehellisyys aiheutti.
Minun mielestäni on niin täysin selvää, ettei mikään lain puitteisiin mahtuva toiminta ole liiallista, kun kyseessä on kansakunnan olemassaolo, että pidän kaikkia puheita viisaudesta ja varovaisuudesta tässä asiassa tyhjänpäiväisinä verukkeina.
Ajattelutapojen vallankumouksia ei koskaan saada aikaan minkään minstereiden viisauden voimalla, vaan totuuden mahdilla. Eikä kukaan ole kuullut, että tämä olisi valloittanut maita ja valtakuntia varovaisuuden mutkikkaita polkuja kulkemalla. Se saa voimansa päinvastoin pelottomasta avoimuudesta.
Uskon meidän olevan samaa mieltä myös siitä, että pelkästään kielitieteellinen kirjallisuus on kamaa oppitunteja varten. Mutta muu kansalliskirjallisuus vaatii kansallista sisältöä, joka kertyy kaikilta kansakunnan elämän alueilta. Ellei tätä siedetä, lupaukset kielen ja kirjallisuuden suosimisesta ovat vain tyhjiä puheita. Tyhjästä ei synny mitään. Orgaaniset statuutit ja asetuksetkaan eivät tulosta tuota. Sen on itsestään noustava kansan sydämistä. Jos siis emme saa suotuisia säädöksiä, mitään ei vielä ole menetetty; jos ne osoittautuvat jopa epäsuotuisiksi, ne ohjaavat kansan oikealle lähteelle, luottamaan omiin voimiinsa. Millekään kansalle ei ole ”Armollisesti suotu” kansallishenkeä eikä kansalliskirjallisuutta. Useimmille niiden aikaansaaminen on merkinnyt ankaria koettelemuksia. *Niinpä* mekin voimme jotakin kestää.
Voi hyvin, parahin Veli! Kerro terveisiä kelpo kollegallesi Lindhille.
Eukkoparkanikin pyytää kertomaan terveisensä. Hänen mielestään Sinä voisit mieluummin matkustaa sanakirjatyösi äärestä kuin minä kielioppieni parista.
J. V. S:n
