Palossa 25.6.1843
Rakkahin poika!
Itserakkauden on väistyttävä ja minun on tartuttava kynään tavoittaakseni sinut Helsingistä muutamalla rivillä, vaikka Sinun säikäyttämisesi on kylläkin paha asia.
Iloni oli suuri, kun palasit Suomeen ja kirjoitit tammikuussa; mutta viimeksi lupaus käydä meidän luonamme syksyllä joka tapauksessa, jos Jumala suo, antoi sydämelleni uutta sähköistä voimaa elää siihen päivään saakka.
Jo kauan tätä ennen minä olisin voinut ilomielin ilmaista Sinulle kiitollisuuteni Kaikkivaltiasta kohtaan, joka on niin isällisesti ohjannut vaiheitasi ja suonut minulle iloisia hetkiä, kun olen tavan takaa saanut kuulla, että Sinä onnistut pyrkimyksissäsi sangen hyvin, mutta ajan puute kuten Sinullakin ja käteni kehno kunto, jonka olen aina uskonut vielä joksikin aikaa paranevan, ovat lykänneet asian tähän aamuun. Nyt istun yksinäni Kivelässä hyvin kalustetussa tilavassa tuvassa ja kamarissa (äiti ja Albert ovat kirkossa), tupakkatuli takassa ja kotona kasvatettua tupakkaa laatikossa; minulta ei puutu mitään elämän välttämättömyyksistä; ja jos tulee hätä, siitä selviytyy onnekkaalla ajatuksella ja noudattamalla ohjetta pull hard = souda kovasti. Niin sujuu minun elämäni kuten Sinunkin, niin kauan kuin Luoja suo terveyttä; se on kaikkein kallisarvoisin asia, ja minä toivon, että minun iässäni vapahdus tapahtuu nopeasti. Tunnen itseni yhä uupuneemmaksi aamuisin, kun minun on lähdettävä hoitamaan elikkoparkojani, hevosta, tarkemmin sanottuna tammaa, ja kuutta lammasta, jotka eivät tänä kuivana ja kylmänä keväänä löydä ravintoa ulkoa, niin että minä olen tänäänkin kerännyt ruohoa tammalle, joka pyrkii väen vängällä kotiin pikku varsansa kanssa.
Albert on ollut kotona talven, mutta on nyt työmiehenä Kepossa; täällä kotona hän on ainaisesti vain äidin poju, hyödytön itselleen ja minulle. Vielä minun on mainittava jotakin tilan kaupasta, ennen kuin käsi väsyy.
Toinen ostaja suoriutuu kyllä, mutta toinen on huonommassa tilanteessa. Olen suorittanut Kyntzellille 200 hopearuplaa, mutta se kuluu korkoihin, jollei siitä yhtään tingitä, kun nuori Janne tulee täysi-ikäiseksi ensi syksynä. Meidän syytinkimme on 7 kuukauden aikana 1 kannu ***, 5 1/2 kannua maitoa, 2 tynnyriä viljaa, 2 kuormaa heinää, 2 syltä valmiiksi pilkottuja polttopuita; sitten 2 tynnyrinalaa maata, puolet raivaamattomana, ja Kivelän torpanpaikka.
Ensin pidimme hallussamme 2 kamaria ja osuuden keittiöön, mutta se ei kannattanut, lasten takia jne., vaan myimme ne 50 taalarilla sekä osuuden kasvimaasta ja ostimme itsellemme tuvan. Nyt meidän asuntomme ulkorakennuksineen maksaa noin 400 paperiruplaa, ja olen kylvänyt 1/2 tynnyriä ruista ja 10 kappaa ohraa käännettyyn maahan, mutta oraat ovat nousseet tänä vuonna huonosti. Hoidan työt pääasiassa itse, vaikkakaan en innokkaasti. Niinpä verkkaisa on myös talonpojan käsi.
Otto on järjestänyt asiansa aika hyvin, mutta suhtautuu viljelyksiin, rakennuksiin jne. melko huolettomasti ja noudattaa Jumalan sanaa varsin väljästi; siitä me toisinaan kinastelemme kaikessa ystävyydessä. Minusta ei Jumala nähköön tule koskaan heidän katsomuksensa mukaista pietistiä (virsi 232, 2. säkeistö), vaikka minä tunnustankin heidän uskonsa perusteet. Juuri eilen tuli kirjelappunen, jonka mukaan Anna on jälleen lahjoittanut hänelle reippaan pojan.
Aioin kerta kaikkiaan käydä talvella Augustin luona, mutta kevätpuolella oli niin kylmää. En tiedä tarkoin, millainen onnettomuus hänelle varsinaisesti sattui, mutta sangen valitettavasti hän on yhä sairaalloinen. Kutsuja ja matkaseuraa oli tarjolla myös Oulussa käymistä varten, mutta se oli lykättävä kesään, jos siitä silloinkaan mitään tulee. Benjamin ja Montgomery sairastelevat, ja August matkusti vähän aikaa sitten kotiin ollakseen kesän Putaalla.
Minun pitäisi myös ilmaista osanottoni Sinun tulevaisuutesi takia, joka ei ole toivomallamme tavalla lupaava nykyhetkellä, mutta voi pian muuttua, kunhan on vähän kärsivällisyyttä, jos Jumala suo. Pysyväksi häpeäksi jää asia, jos Sinä pysyt kauan rehtorina tai jätät isänmaan. Akateemiset isät pelkäävät varmaankin, etteivät he enää pysty saamaan aikaan filosofian maisteria sen jälkeen, kun sinä olet avannut suusi ja opettanut Laestadiuksen lukijat ajattelemaan. Piispa Melartin vakuutti minulle kuitenkin Kokkolassa, että Sinä olet puskenut sarvesi poikki etkä halua enää käydä puskusille toheloitsijoiden kanssa.
Rakas Janne! Älä sure sitä, ettei Sinulla ole kotia. Meillä on nyt aavistus suuresta kodista Jumaluudessa emmekä me enää kuulu vaihtelun tai jyräämisen koneiston alaisuuteen; on samantekevää, missä muutamia vuosia oleskelee, kunhan vain on hyödyksi itselleen ja muille. Lund olisi paratiisi joka suhteessa, ja Helsinki Siperia minulle.
Jätän tuonnemmaksi kaiken muun, mitä minulla oli kirjoitettavaa, yksi asia minun on kuitenkin sanottava: lähestykää varovasti Jumaluutta, jotta Te filosofit ette häpäisisi taivasta (niin kuin Swedenborg sanoo) ja kohtaisi Prometheuksen kohtaloa! – Sinun kirjaasi persoonallisuudesta en ole saanut, sama perusajatus minulla on vanhastaan. Alles ist Gottes [kaikki on Jumalan]. Cura ut valeas! [Pysy terveenä!]
Rakastava isäsi, C. H. Snellman
