Helsingissä 22.5.1843
Kunnioitettu Veli!
Ystävyytesi toivoakseni suo anteeksi tervehdykseni, niin oman edun tavoittelusta kuin se johtuukin. Tunnet minut myös niin hyvin, ettet epäile vakuutustani, että seurustelu Sinun kanssasi on joka tapauksessa ja ilman erityistä syytäkin minulle mieluista ja hauskaa, vaikkakin, niin kuin varmasti itse olet usein kokenut, aina ei päästä sellaiseen tulokseen, jota mieluimmin haluttaisiin, vaan tavallisesti kukin antaa yksityisissä oloissaan päivän ja hetken vallita. Niin ainakin minulle käy. Niiden viiden vierailun sijasta, jotka minun pitäisi tehdä ja mielelläni tekisin, teen kymmenen, joita en ole aikaisemmin ajatellutkaan, vain sen takia, että joku huolehtivainen veljeni johdattaa minut viimeksi mainituille käynneille eikä kukaan sattumalta ensiksi mainituille. Niin omaksuu vähitellen vetelehtijän tavat, ajattelee vuosien tähtäyksellä, mutta antaa sattumanvaraisen tilanteen ohjata päivien kulkua; ja sen, että vuosi koostuu 365 tuollaisesta sattumanvaraisuudesta, havaitsee vasta sen päättyessä.
Muistat varmasti, että minulla oli Kööpenhaminassa tavatessamme (syyskuussa 1841) ilo saada Sinulta luottamuksellinen kehotus hakea professuuria Lundista. Silloin en halunnut ajatella isänmaani jättämistä, ja kiitollisena hyväntahtoisuudestasi torjuin ehdotuksen epäröimättä. Nyt olen syistä, jotka tuonnempana esitän, havainnut, että minun on ollut pakko muuttaa ajattelutapaani. Ja kun äskettäin näin Bietistä, että käytännöllisen filosofian professuuri on julistettu haettavaksi, muistin ehdotuksesi ja päätin hieman harkittuani ainakin tiedustella asiaa. Jos tilanne nyt on sellainen, että paikalla ei ole ketään kelvollista hakijaa ja Sinä sekä kanssasi joku muu akatemian jäsen pidätte minua todella sellaisena henkilönä, että olen kyllin ansioitunut täyttääkseni paikan ja voin olla Yliopistolle hyödyksi, pyydän Sinua ystävällisesti olemaan hyvä ja ensi tilassa ilmoittamaan minulle asiasta sekä siitä, mitä saattaisin sellaisessa tapauksessa toivoa. Nyt ilmoitetun hakuajan puitteissa minun on mahdotonta ehtiä ilmoittautumaan, koska minun varmaankin pitää ennen sitä olla Ruotsin kruunun alamainen. Tätä viimeksi mainittua askelta taas en voi vielä astua, jollei minulla ole kutakuinkin varmaa toivoa tulla valituksi. Suora lupaus Hänen Kuninkaalliselta Korkeudeltaan Yliopiston Kanslerilta olisi varmaankin liian paljon pyydetty; sellaisen saaminen kolmannen miehen välityksellä, joidenkin Yliopiston opettajien hankkimana eli heidän nimissään, saattaisi kuitenkin varmaan olla ajateltavissa. Ilman sellaista on ainakin minun mahdotonta siirtyä pois nykyisestä virastani.
Älä nyt säikähdä siitä vankasta itseluottamuksesta, jota kaikki tämä saattaisi näyttää osoittavan. Ensiksikään en tunne Lundista ketään nuoren polven tiedemiestä – paitsi toki erään Bring juniorin (luullakseni), jolta näin kirjoituksen Studier, Kritiker och Notiserissa: spekulatiivisen filosofian suhteesta uskonoppiin tai jotakin tuontapaista – joka todisti erinomaisista tiedoista ja selkeydestä. Toiseksi en tiedä, onko ketään hakijaa, kuka hän on tai miten hyvillä mielin hänet otetaan vastaan. Viimeksi mainitussa suhteessa minäkin voin omalta osaltani kaiketi vain nojautua Sinun vanhasta hyväntahtoisuudesta kumpuaviin sanoihisi. Näissä oloissa voinen kuitenkin kenenkään pahastumatta edellyttää, että voisin mahdollisesti olla tervetullut. Sitä pientä, mitä olen kirjoittanut, pidän koko sydämestäni yritelminä; luotan kuitenkin kivenkovaan siihen, että tämä vähäisyys antaa toiveita paremmasta tulevaisuudesta sikäli, että jokainen uusi yritelmä on ainakin ollut pieni edistysaskel, ja voin lisäksi luvata sitkeätä tahtoa ja jatkuvaa voimaa työntekoon. Tämä kuitenkin riittäköön. Toivon, ettet näe asiassa pitemmälle kuin professorin palkkaan ja siihen liittyvään virkaan kohdistuvaa havittelua.
Muuan asia saattanee pahastikin haitata asemaani – lausumat, joita olen esittänyt Ruotsin filosofiantutkimuksesta. Jollei minulla itselläni olisi syitä siihen, mitä olen esittänyt, voisin totuudenmukaisesti sanoa, että olen saanut tietoni Sinulta ja muiden ruotsalaisten suusta. Sinä olet tietysti itse osallisena siinä, mitä olen sanonut, jos sen katsotaan koskevan kaikkia maan filosofeja ex professo [ammattinsa perusteella], mutta ajattelin tietysti vain niitä varsinaisesti filosofisia teoksia, jotka olin nähnyt vuoteen 1840 mennessä. Pahinta, mitä nyt olen näistä sanonut, on se paha asia, että ne pysyttelevät schellingiläisyyden kannalla. Nyt, kun Ruotsissa näköjään pidetään tuota ”ismiä” uudelleen syntyneenä, pitäisi tämän olla kiitosmaininta. Mutta hegeliläisen esittämänä moitteenakin se näyttää kuuluvan anteeksiannettaviin synteihin. En ole kuitenkaan voinut olla hämmästyneesti hymyilemättä havaitessani, miten paljon mielipahaa tuo vähäinen asia on aiheuttanut – en kuitenkaan hymyillyt, kun Svenska Biet julisti minut samasta syystä ”lurjukseksi”, mutta en kuitenkaan pannut sitä yleensä ruotsalaisten tiliin.
Vähemmän pelkään seurauksia esiintymisestäni Straussia koskevassa kiistassa. Jollei niin moni antautuisi toisten ihmisten vakuuttelujen johdateltavaksi, en käsitä, että kukaan olisi voinut saada siitä aihetta pahoihin ajatuksiin. Mutta nykytilanteessa monikin ehkä sanoo minua straussilaiseksi. Eiväthän ne miehet, joiden arvostelusta nyt on kysymys, toki ole riippuvaisia siitä, mitä huudellaan. Tätä on nyt taas ”Valtio-opin ” takia ollut kaikenlaista. Jos olet sattunut lukemaan teoksen, tiedät itse parhaiten, miten vähän aihetta tähän mekastukseen on. En ole missään esittänyt näistä asioista muita ja vastakkaisia mielipiteitä. Aftonbladetissa mekastetaan minun antiliberalismistani, koska olen (jokaisen ajattelevan ihmisen tavoin) tunnustanut järjen merkityksen historiassa. Toisaalta minua vedetään todistajaksi, vaikka vaadin vain poliittista liberalismia, jota mikään muu valtio Euroopassa ei ole toteuttanut kuin Norja. Näin käy aina, kun yrittää kirjoittaa niin, että lukeva rahvas voi käsittää asiasta jotakin. Siihen saa valmistautua. Minun on kuitenkin sanottava tämä. Te oppineet herrat olette päästäneet sanomalehtien kirjoittajien ohjakset liian löysälle! Ruotsin kaltaisessa maassa heidät on kyettävä pitämään aisoissa, ainakin kirjoja arvosteltaessa. Jos joskus saan siihen tilaisuuden, teen tämän asian hyväksi työtä sydämeni halusta.
Ja ennemmin tai myöhemmin saan tähän varmasti tilaisuuden, Minun on nyt ollut pakko ottaa vastaan koulun rehtorin virka. Mutta sitä en jaksa kauan. Käy nimittäin liian vaikeaksi heittää menemään niin pitkä osa elämää kuin olen jo elänyt (kaikkiaan 37 vuotta). Yliopistossa ei ole vapaata virkaa viiteen vuoteen; ja silloin minun on tapeltava viisitoista vuotta virassaan vanhentuneen apulaisen kanssa. Sitä paitsi minun iässäni on viiden vuoden levon jälkeen kelpaamaton. Minulle on täältä tarjottu 800 taalarin yksityisstipendiä. Olen torjunut tämän, koska sen myöntää yksityishenkilö ja se otetaan pois oikeasta kohteestaan. Yliopiston ulkopuolella vaikuttavat tekijät ovat hankkineet kanslerilta ja kenraalikuvernööriltä lupauksia mitä parhaimmasta tuloksesta huom. kun Consistorium Academicum [yliopiston konsistori] esittäisi asiasta ehdotuksen. Tästä ei kuitenkaan luultavasti tule koskaan mitään. (Kyseessä oli ylimääräinen professuuri, johon liittyi 3 000 taalarin palkka.) Jo kolmen kuukauden ajan ovat varsin monet nuorta polvea edustavat jäsenet tehneet uutterasti työtä hyväkseni. Professori Nordström on lopulta jättänyt kirjallisia esityksiä rehtorinvirastoon. Kaikki kaatuu kuitenkin siihen ärtymykseen, jonka olen aikoinani herättänyt vanhojen herrojen keskuudessa. Tai pikemminkin: he itse ovat kerran menneet innoissaan liian pitkälle – kun he 1838 yrittivät saada minut pois virastani, mutta hovioikeus kumosi heidän tuomionsa – ja sen jälkeinen vähäinen eteenpäin pääsyni on vain lisännyt kiviä kuormaan. Silloin hän sai aikaan ”aktion” [toimenpiteen], sen jälkeen ”permission” [lomautuksen], ”miten hän voisi nyt saada rekommendaation [suosituksen]?” – sanoi äskettäin muuan ratkaisijoiden joukossa oleva mies [A. A. Thesleff], joka aikoinaan ehdotti minulle Siperian-matkaa. In summa [kaiken kaikkiaan]: katson jo tehneeni tarpeeksi saadakseni isänmaani rajojen sisällä jatkaa uraa, jolle aikoinani lähdin ja johon olen yhäkin kiintynyt. Ikäni takia en voi odottaa pitempään. Sen takia minun on pakko ajatella: ”Maailma on suuri” – ja toimia sen mukaisesti. Vuoden verran olen kuitenkin ajatellut vähintäänkin viipyä Suomessa, osaksi taloudellisten esteiden takia, osaksi saadakseni tehdyksi erinäiset valmistelutyöt. Ruotsi on minulle rakas. Lapsuusmuistoni ovat kiinnittyneet sen maaperään ja sen kieleen. Mielelläni haluan kuitenkin lähteä muutamaksi vuodeksi kauemmaksikin. Niinpä tunnustan, että olisin ehkä levoton vieras Lundissakin. Viihtyisin kuitenkin varmaan kolme – neljä vuotta. Jos saisin lopuksi kuolla Tukholmassa, en tiedä, mitä vielä parempaa voisin toivoa.
Nyt olen, rakas Veljeni, kyllin kauan väsyttänyt Sinua asioillani! Olen kuitenkin halunnut olla täysin vilpitön, kun nyt vetoan niissä Sinun ystävyyteesi. Minun ei varmaankaan tarvitse pyytää Sinua pitämään tulevaisuudensuunnitelmani toistaiseksi salassa. Harvoja ilahduttaisi se, mikä minua ilahduttaa, eikä kukaan luottaisi siihen, että minun iloni voisi hyödyttää muita. Itse olen monenmoisessa kurjuudessa saanut kokea, mihin luja tahto pystyy, enkä sen takia epäröi.
Pyydän vielä: älä anna humaanisuutesi, jonka hyvin tunnen, vaikuttaa asiaan, jos tilanne on sellainen, että Sinun on muitta mutkitta katkaistava neuvottelut. En ole kiinnittänyt tähän asiaan mitään toiveita, ja niinpä ajatusten suuntaaminen muualle käy helposti. Odotan kuitenkin kärsimättömästi vastausta ja toivon, että Sinä liität siihen jotakin nykyisistä kirjallisista puuhistasi sekä ystäväämme Afzeliusta koskevista mielipiteistä. Hän on ilahduttanut minua kirjeellään; hänen ”levottomuutta herättävistä” kirjoituksistaan en kuitenkaan ole nähnyt yhtäkään. Kunnioittaen ja ystävyydessä!
Joh. Vilh. Snellman.
Huom. En halua jättää pätevyyttäni osoittamatta tavanomaisessa järjestyksessä. Etukäteislupaushan voisi olla ehdollinen, niin että minun pitäisi pätevyyteni osoittamiseen saada ainakin sama videtur [arvio] kuin kilpahakijanikin, kun voisin toivoa, että minulla olisi ennestään vähäisiä ansioita. – Uusi hakuaikahan voidaan aina julistaa, jollei kolmea hakijaa ole ilmaantunut.
