Mietintö

Mietintö

Säätyjen lakivaliokunnan mietintö painovapautta koskevan esityksen johdosta, konsepti

Date: 
20.2.1864
Esityksen asetukseksi painovapaudesta Suomessa oli, kuten lienee yleisesti tunnettua, senaatti jättänyt Hänen Majesteettinsa harkittavaksi jo valtiopäivien kokoontuessa. Asiaa koskeva armollinen esitys taas on päivätty tämän vuoden tammikuun 4. päivänä. Jokaiselle, joka ei ole kieltäytynyt velvollisuudestaan ajatella, mikä on mahdollisuuksien rajoissa lujitettaessa painovapautta maassamme, pitäisi jo näiden päivämäärien yhdessä olla kehotus rajoittaa vaatimukset siihen, mikä on tämän vapauden kannalta välttämätöntä. Tämä välttämätön on: laki ja tuomioistuimen ratkaisuvalta. Ja esitys pitää ...
Places: 

Mietintö Riihimäen–Pietarin rautatiestä 19.2.1868

Date: 
19.2.1868
Osuus, jolla Suomen valtion tulee osallistua Riihimäen–Pietarin rautatien kustannuksiin, on arvioitu 20 miljoonaksi markaksi. Nyttemmin jo tehdyn lainasopimuksen mukaan valtio saa lainasta tehollisesti 16 miljoonaa markkaa. Kun kotimaisesta rautatielainasta on siis jäänyt säästöön 285 000 markkaa, tulisi kyseisten kustannusten kattamiseksi vielä hankkia 3 715 000 markkaa. Mutta lainan emissiohinta, Frankfurt am Mainissa 97 3/4 prosenttia, näyttää nykyoloissa epätavallisen kalliilta kuuden prosentin lainan kohdalla, kun ulkomailla on tarjolla useita lainoja, joista maksu on vain 70–75 prosen...
Places: 

Lakivaliokunnan mietintö kiinnityksestä yksityisten rautateiden rakentamiseksi, lausunnot valtiopäivillä 9. ja 13.3.1877

Date: 
9.3.1877
Herra Snellman: Itse asian osalta haluan minäkin omasta puolestani vaatia sen palauttamista valiokuntaan herra Ehrströmin varauksessaan esittämin perustein, joihin myös herra Renvall on yhtynyt. Mutta pyydän myös saada tässä lisäksi tehdä joitakin huomautuksia kyseisen asetuksen sisällöstä, sellaisena kuin se ilmenee armollisessa esityksessä. Mielestäni sen hyväksymisellä on hyvin vähän merkitystä yksityisten rautateiden rakentamiselle. Kiinnitystä voidaan ajatella vain siinä tapauksessa, että radan rakentaa joku yksityinen tai jokin suurehko teollisuuslaitos tai kunta, tai että radan raken...
Places: 

Talousvaliokunnan mietintö muulla kuin vesivoimalla käyvien myllyjen ja viljansurvinlaitosten rakentamisesta ja verottamisesta, lausunto valtiopäivillä 23.3.1877

Date: 
23.3.1877
Herra Snellman: Pyydän saada yhtyä varauksentekijöihin ja samalla siihen herra Haartmanin tekemään lisäykseen, että valiokuntaa kehotettaisiin ehdottamaan, että armollinen esitys olisi voimassa viiden vuoden ajan tai seuraaviin valtiopäiviin asti. Varauksentekijöiden vaatimuksella on monia perusteita; muun muassa varsinkin, että höyrymyllyjä jo verotetaan, kuten täällä on edellä annettu tiedoksi. Jos taas armollinen esitys hyväksytään viisi vuotta voimassa olevaksi, niin säädyillä on mielestäni riittävä varmuus siitä, että Hänen Majesteettinsa tuolloin tekemä esitys itse asiassa tarkoittaa ...
Places: 

Yleisen anomusvaliokunnan mietintö uusien yliopiston opettajien palkkaamisesta, lausunto valtiopäivillä 23.3.1877

Date: 
23.3.1877
Herra Snellman: Nyt käsiteltävänä olevan kaltaisten aloitteitten, jotka koskevat uusien valtion virkojen perustamista, katsoisin omasta puolestani joka tapauksessa olevan vähemmän paikallaan. Valtionvarainhallintoa piiritetään riittävästi jo ennestään, ilman että säätyjen tarvitsisi käyttää voimiaan valtion menojen lisäämiseen, nimittäin pysyvien menojen. Juuri niiden lisääminen on aina vaarallista. Mutta sitä paitsi on nähty esimerkkejä aloitteista, sellaisista kuin tämä, jotka ovat yksinkertaisesti olleet anomuksia viran ja palkan saamiseksi tietyille henkilöille. Nyt esillä olevalla aloi...
Places: 

Lakivaliokunnan mietintö muutoksesta lakisäädökseen aviottomien lasten perintöoikeudesta, lausunto valtiopäivillä 4.4.1877

Date: 
4.4.1877
Herra Snellman: Mielestäni olisi valitettavaa, jos valtiopäivät siksi, että mielipiteet ehkä eroavat suuresti toisistaan kyseisten lasten oikeuksien laajuuden suhteen, jättäisivät asian kokonaan käsittelemättä, niin kuin on ehdotettu. Näin ne eivät tunnustaisi aviottomille lapsille heiltä niin kauan puuttunutta oikeutta saada periä äitinsä. Mutta omasta puolestani katson myös vapaaherra Wreden varaukseen sisältyvän ehdotuksen olevan samalla kertaa niin humaani ja niin hienovarainen, että kannatan sitä ilman muuta. Koska perintöoikeutta isän jälkeen esitetään ainoastaan siinä tapauksessa, et...