Miten siis arvioida paikallisuuden roolia, merkitystä ja luonnetta Snellmanin ajattelussa? Snellman ei kehitä eikä esitä minkäänlaista paikallisuuden käsitettä tai teoriaa – ja sellainen olisikin hänen Saimassa omaksumansa linjan vastaista.

 Ja tämä puhtaalta pöydältä lähtemisen idea toteutuu omalla tavallaan myös Kuopio-palstalla. Kun aluksi halusin tarkastella Snellmanin Kuopio-palstaa fenomenologisesti, siis mahdollisimman puhtaasti ja asian omilla ehdoilla, ilman ennakko-oletuksia, niin voidaan sanoa, että Snellman itse tekee lehdessään saman ja suhtautuu samaan tapaan ”fenomenologisesti” Kuopioon.

 Hän ei tarkastele Kuopiota minkään teoreettisen ajattelun, mutta ei myöskään jonkin valmiin poliittisen ohjelman tai vastaavan kautta vaan pyrkii lähinnä hyväntahtoisen tarkkailijan ja mukanaolijan rooliin.

 Kuten todettua, tuollainen rooli on hänelle aivan uusi, ja se tuli myös myöhempiä aikoja ajatellen jäämään ainutkertaiseksi hänen tuotannossaan. Aiemmin Snellman oli teksteissään ollut veitsenterävästi käsitteitä käyttelevä filosofi tai kiivaasti kantaaottava väittelijä ja poleemikko, mutta yhteistä noille molemmille oli, että ne molemmat tapahtuivat tarkasti rajatun, kirjoittajan itsensä hallitseman agendan puitteissa. Tieteellinen teksti toimii käsitteiden logiikan varassa, kulttuurikeskustelu tai poliittisluonteinen väittely taas omasta tilanteestaan käsin, mutta koko tuo tilanne ja siihen lähteminen on myös keskustelijan vapaa valinta.

 Kuopion kaltaisessa paikallisuudessa tilanne oli toinen. Myös Kuopio oli kokonaisuus, jossa kaikki liittyy yhteen ja vaikuttaa kaikkeen. Snellmanin Kuopiota voisi siis luonnehtia Husserlin käyttöönottamalla ja sittemmin siitä laajentuneella termillä ”elämismaailmaksi”. Kuopio-palstalla Snellman joutui ja suostui kohtaamaan elämän moninaisuuden aivan toisella tavalla kuin kaikessa aiemmassa kirjoittelussaan. Hän totta kai valitsi itse aiheensa myös palstallaan, mutta valinta ei noudattanut jotain tiukkaa, perusteltua ja läpinäkyvää ohjelmallisuutta. Kuopio-palsta päinvastoin vaikuttaa sangen sattumanvaraiselta, mutta juuri sellaisena se muodostaa johdonmukaisen kokonaisuuden, mikä on mielenkiintoista.

 Kuopio-palstalla Snellman kirjallisessa tuotannossaan oikeastaan ainoan kerran luopuu asioiden täydellisen hallitsemisen ideasta ja suostuu ensi sijassa kuuntelemaan asioita, ottamaan nöyrästi vastaan. Tähän voisi liittyä säiden keskeinen asema palstalla: säät ovat ilmiö, joka ei ollut ihmisen hallittavissa.

 Tämä nöyryys ja kuuntelu ei ollut Snellmanilla pysyvä ilmiö, vaan valtiomiestoiminnassaan hän omaksui erittäin määrätietoisen vaikuttajan asenteen. Mutta aivan ilmeisesti tuo välivaihe oli välttämätön. Filosofiassaan Snellman oli lähtenyt kaikenkattavuudesta, kaiken hallitsemisesta viime kädessä loogisen ja käsitteellisen ajattelun keinoin. Kuopion tapauksessa ”elämismaailma” tai ”jokapäiväinen arkitodellisuus” osoitti hänelle tuon hallitsemisen mahdottomuuden. Valtiomiehen ja poliitikon taitoon kuului näiden kahden yhdistäminen, määrätietoinen ja tavoitteellinen toiminta, johon sisältyy vallitsevien realiteettien ja konkreettisten olosuhteiden myöntäminen. Tätä jälkimmäistä Snellman oppi Kuopio-palstansa kautta.

 Paikallisuuteen liitetään usein sellaisia määreitä kuin omaleimaisuus, erityisluonteisuus, läheisyys, yhteisöllisyys, traditionaalisuus, perinteiden läsnäolo. Snellmanin paikka, Kuopio, ei täytä montakaan näistä ominaisuuksista, eikä paikallisuus määrity hänelle noiden ominaisuuksien kautta.

 Snellmanille paikallisuus ei ole mitään erityistä, muista poikkeavaa. Hän ei etsi mitään kuopiolaista mentaliteettia tai ihmistyyppiä, ei mitään paikalliskulttuuria, eipä edes mitään savolaisuuttakaan. Paikallisuus ei hänelle näyttäisi tarkoittavan sitä, että paikallinen on jotain kaikesta muusta poikkeavaa, omalaatuista, ”paikallisjärkeä” (Justus Moser). Myöskään perinteikkyys ei ole hänelle olennaista, hänen Kuopiollaan ei juurikaan ole historiaa eikä perinteitä. Snellmanin paikallisuus on samalla universaalia, yleisinhimillistä.   

 Sen sijaan mainituista paikallisuuden määreistä Snellmanin Kuopioon kyllä sopii yhteisöllisyys ja toiminnallisuus: Kuopio on paikallisten ihmisten yhteistä toimintaa, ja siinä mielessä läheisyyttä. Paikallisuus on moninaisen ykseyttä.

 Itse asiassa Snellman kehittää kuin kehittääkin eräänlaista paikallisuuden ”teoriaa”, ja se tapahtuu hänen pinnalta katsoen leikillisessä ja kepeässä En småstad -kirjoituksessaan, johon aiemmin jo viittasin. Siinä Snellman luo kuin luokin eräänlaisen ”teorian” paikallisuuden luonteesta. Suuressa kaupungissa ihmisen on aina mahdollisuus erikoistua ja eriytyä, keskittyä vain itseä koskettaviin asioihin omassa, läheisessä ja samanhenkisessä tuttavapiirissä. Pikkukaupungissa sitä vastoin on välttämättä kohdattava kaikki ihmiset, pikkukaupunki on väistämättä kokonaisuus, jossa kaikki ovat yhdessä ja vaikuttavat toisiinsa, pikkukaupungissa ihminen ei voi eristäytyä ja määritellä itseään vain jonkin osittaisen kautta.

 Mutta toiminnan sisältö on täysin yleispätevä, Kuopio ei poikkea muista, vaan sama tehtävä, valistuksen lisääminen, sivistyksen ja elinkeinojen sekä ihmisten toimeliaisuuden lisääminen on yhtälailla kaikkien paikkakuntien asia.

 Snellman ei pyri hahmottelemaan paikallishallinnon muotoja tai esimerkiksi paikallisen demokratian tai muun osallistumisen ulkoisia muotoja. Paikallisuus on hänelle henkeä, jonka olemus ja sisältö on siinä, että se on olemassa. Paikallista henkeä ei voi varsinaisesti määritellä, koska se on tavallaan kaikki, koko elämismaailma. Mutta paikallinen henki ei sittenkään ole mitä tahansa, vaan ennen muuta se on toimeliaisuutta, oppimista, välittämistä, yrittämistä, lähimmäisenrakkautta, yhdellä sanalla: sivistystä.

 Kuopio ei ollut idylli, vaan idea, suunta. Snellmanille paikallisuus on toimintaa ja kasvamista, sosiaalisen ja pedagogisen läheistä yhtymistä. Paikallisuus on sosiaalista todellisuutta, paikallisuus eli Kuopio on toiminta- ja kasvuympäristö, jossa yksilön kasvu ja toiminta liittyy yhteisön rakentumiseen, kansalaisyhteiskunnan luomiseen, joka samalla on ihmisen itsensä kasvamista.

 Kun Snellman asetti tavoitteekseen filosofian, joka vaikuttaa myös käytännössä, niin voidaan sanoa, että paikallisuus oli eräs tuon uudenlaisen filosofian tärkeä ulottuvuus. Paikallisuus merkitsi tuon uudenlaisen filosofian kannalta olennaista yksityisen ja yleisen yhdistymistä.

 Snellmanin Kuopio ei ollut täsmällinen yhteiskunnallinen tavoiteohjelma eikä se sitä voinut ollakaan, koska varsinainen muutosten aika Suomessa oli vasta edessä, alkamassa. Snellmanin näkemys Kuopiosta on ihmisten ja yhteisöjen valmistamista, kasvattamista, uudenlaiseen, ihmisten omaan itsetietoisuuteen ja yhteisölliseen vastuuseen perustuvaan yhteiskuntaan. Kuopio on tavallaan vertauskuva koko Suomesta ja siksi paikallisuus on tässä ymmärrettävä myös vertauskuvallisesti. Kuopio oli koko kansakunnan suunnannäyttämistä.

 1840-luvun Kuopio on tavallaan välttämättömiä muutoksia edeltävä vaihe, jossa on jo tietoisuus muutoksista, muttei niiden tarkkaa sisältöä. Snellmanin Kuopio on tavallaan viimeistä aikakautta, jolloin Suomi vielä oli todella traditionaalinen yhteiskunta, mutta Snellmanin kuvaamat ilmiöt, koulutuksen ja talouden nousu poliittisten suhdanteiden ohella, käynnistivät jo 1850-luvulta alkaen sen muutosten aallon, jossa Suomi modernisoitui, ja jota aaltoa Snellman itsekin ohjasi. Se oli moraalista maailmanjärjestystä, sivistystä ja henkeä.

 Snellmanin mukaan käytännöllisintä ja toimivinta yhteiskunnan kehittämisessä on selkeä sivistysajatus, ja sen perinnön hän jätti suomalaiseen kulttuuriin.