Kansalliskirjallisuuden ohella Snellmanin sivistysohjelman toteutuminen edellytti uudistuksia koulukysymyksissä. Hänen käytännön kokemuksensa rehtorina näkyi monissa kouluja ja opetusta koskevissa Saiman artikkeleissa. Muitakin lehtiä kiinnosti tämä aihepiiri, koska myös Borgå Tidningin J. E. Öhman, Åbo Underrättelserin H. F. Sohlberg ja Wasa Tidningin T. T. Renvall toimivat myös opettajina. Vaikka Snellman kovin sanoin arvosteli useissa muissa asioissa Öhmania, tämän kouluartikkelit olivat hänen mielestään asiantuntevia ja innostivat häntä useaan polemiikkiin.345

Snellman moitti maan sanomalehtiä, jotka olivat vaienneet maan koulu-uudistuksesta koko sen valmistelun ajan, aivan kuin asia olisi maalle yhdentekevä. Sitä vastoin Ruotsissa koulukomitean ehdotuksiin olivat ottaneet kantaa maan kuuluisimmat miehet, kuten Geijer, Fries ja Hierta. Suomen yliopistossa ja kouluissa taas ei näyttänyt olevan yhtään miestä, joka olisi ollut kiinnostunut nuorison sivistämisestä ja sivistyksen tarkoituksenmukaisesta jakamisesta.

Snellmanin innokas esiintyminen koulumiehenä johtui vuoden 1843 uusista koulusäännöistä, jotka muuttivat perusteellisesti maamme kouluolot. Säännöt sisälsivät vain yleiset periaatteet ja linjat, mutta itse toteutus käytännössä oli vaikea. Tämä antoi Snellmanille loistavan tilaisuuden esitellä ajatuksiaan kasvatuksesta ja opetuksesta. Hänen mielestään uusi koulujärjestys ei automaattisesti nostanut Suomen kouluja Preussin kuuluisien koulujen tasolle, koska taitavista opettajista oli pulaa. Opettaja ei voinut olla kyllin pätevä, jos hän ei ollut saanut minkäänlaista koulutusta tehtäväänsä. Kun Preussissa opettajan käytännön pätevyyden tutkimiseen meni vuosi, Suomessa siihen käytettiin tunti. Oppilaat pääsisivät parempiin tuloksiin, jos olisi selvästi asetettu päämäärä, jonka saavuttaminen vaatisi ponnisteluja yläalkeiskouluissa kuusi vuotta ja lukiossa kolme vuotta. Tällä estettäisiin se, että kehno ylioppilastutkinto ja vanhempien turhamaisuus toisivat yliopistoon lapsia, joiden tietomäärä muuttaisi opiskelun koulunkäynniksi. Snellmanin mielestä oli käsittämätöntä, että vuodesta toiseen järjettömyys jatkui eikä yliopisto tunnistanut alennustilaansa pyrkiäkseen siitä pois.346

Jo aikaisemmin Snellman oli arvioinut, että ainoa mahdollisuus näyttäisi olevan ylioppilastutkintoa koskevien määräysten muuttaminen. Siirtyminen koulusta yliopistoon oli ylipäänsä niin tärkeä asia, ettei sitä voitu määrätä yhden tutkinnon avulla. Snellman korosti erityisesti sitä, että alkeisoppilaitosta uudistettaessa myös sen suhde yliopistoon oli järjestettävä. Muuten kaikki parannukset olivat hyödyttömiä.347

Snellmanin kokonaisvaltaista näkemystä kuvastavat hyvin hänen monet puheensa lukukauden avajaisissa tai päättäjäisissä. Tunnetuin niistä on keväällä 1844 pidetty esitelmä ”Kodin suhteesta kouluun”, jossa hän korosti lastenkasvatuksen olevan kansakunnan elämän juuri. Kasvatus kuului perheelle ja opetus yhteiskunnalle: ”Mikä istutettiin lapsen pieneen sieluun, sitä ei hävitetä. – – Et siis vaikuttanut ainoastaan lapseesi, rakastava isä, hellä äiti! – Vaikutit ihmiskuntaan. – Sanotaan että perhe on naisen maailma, mutta unohdetaan lisätä että perhe on kansakunnan elämän juuri, ja kansakunnat vaikuttavat välittömästi ihmiskuntaan. Unohdetaan että lastenkasvatus on perheille kaikki kaikessa.”348 Käytännön ehdotuksista todistavat useat virkakirjelmät Porvoon tuomiokapitulille.

Polemiikki keskittyi pian kansakoulukysymykseen, kun Saima joutui Kanava-lehden kanssa väittelyyn kansakoulujen tarpeellisuudesta. Snellmanin mukaan kansan sivistämistyö kuului valtiovallalle eikä hyväntekeväisyysseuroille tai yksityisille ihmisille. Hän perusteli kantansa myöhemmin seikkaperäisesti kolmessa artikkelissa.349 Terävällä kritiikillään hän horjutti sivistyneistön totunnaisia käsityksiä kansanopetuksen korkeasta tasosta. Kysymys oli noussut esille kauppaloiden perustamisen edistämisen yhteydessä, jolloin julkisuuteen tuli ehdotus kansakoulujen perustamisesta kuntien kustannuksella.350

Snellman ei hyväksynyt Kanava-lehdessä esitettyä periaatetta, jonka mukaan kansakoulujen tarkoitus olisi käytännöllisen maanviljelys- ja käsityötaidon opettaminen rahvaalle; hänen mielestään kansakoulun oli oltava samalla kertaa sekä oppikoulu että yliopisto. Kansakoulun piti saada aikaan omassa piirissään samat asiat kuin koulujen ja yliopiston omassa piirissään. Kansakoulujen tärkein tavoite olisi opettaa sisälukua ja ohjata myös luetun sisällön ymmärtämiseen. Päätarkoitus oli herättää tiedonjanoa ja yhdessä kotikasvatuksen kanssa synnyttää hyviä tapoja eli johdattaa tosi sivistykseen. Uskonnonopetus piti jättää papiston huoleksi, mutta muut opettajat koulutettaisiin seminaareissa. Tavoitteena oli antaa vähän opetusta, mutta perusteellisesti.351 Snellman viittasi Euroopan tilanteeseen, jossa yhteiskuntaluokkien välinen juopa uhkasi yhteiskuntarauhaa. Snellmanin mielestä tehokas lääke tämän eron kaventamiseksi sivistyksen keinoin oli kansakoulujen perustaminen Suomeen.352

Yliopistoon johtavan koulutuksen parantamisen ja kansakoulujen perustamisen ohella Snellmanin ajatukset naisten kouluttamisesta olivat aikaansa nähden harvinaisia. Neliosainen artikkelisarja naisten sivistämisestä julkaistiin puoli vuotta ennen kuin maan ensimmäiset tyttökoulut perustettiin Helsinkiin ja Turkuun elokuussa 1844.353

Snellman vastusti sinänsä naisemansipaatiota, koska hän pelkäsi sen johtavan perheen hajoamiseen; perhe oli hänen mielestään tärkeä sivistyskasvatuksen ja isänmaallisuuden perusta. Snellman kannatti kuitenkin perintö- ja omaisuuslakien muuttamista naisille edullisemmiksi sekä naisen oikeutta sivistykseen ja koulutukseen. Naisen sivistäminen oli tärkeää, koska äidin panos kasvattajana oli ratkaiseva lapsen kehityksen kannalta. Hän muistutti siitä, että harvalla naisella oli aavistustakaan siitä, mitä hänet tällä äidin paikalla oli kutsuttu tekemään kansansa ja ihmiskuntansa hyväksi: ”Harvoin hän oivaltaa sen, että perhe-elämän puhtautta tai rappiota seuraa myös kansakunnan säilyminen tai tuho.” Snellmanin mukaan naisen oli osattava arvostaa miehen pyrkimyksiä ja löytää lohtua tietoisuudesta, että on ollut mukana työssä noiden päämäärien hyväksi.354

Snellmanin mukaan kukaan nuori nainen ei hämmästelisi hänen esittämiään vaatimuksia naisten sivistämiseksi, jos tietäisi kuinka vähäinen on miehen tietomäärä. Kukaan ei epäillyt, etteikö tyttö voisi 18 ikään mennessä olla yhtä pitkällä opinnoissa kuin samanikäinen poika. Jotta tämä tieto kantaisi hedelmää, tulisi opetuksen tapahtua erityisissä tyttökouluissa.355 Niissä tuli noudattaa samaa opetusmenetelmää kuin pojillekin tarkoitetuissa julkisissa kouluissa. Lukemista opettaisivat miehet! Lisäksi valtion oli huolehdittava kaikesta opetuksesta. Kaikkein tärkeintä oli herättää rakkaus tietoon ja opetukseen. Avainasemassa olivat sekä opetusmenetelmä että omaksuttava tieto itsessään.356

Snellman halusi koko maan käsittävän kouluverkoston tytöille, koska samaa sivistystä tarvittiin koko maassa, kuten Englannissa, Ranskassa ja etenkin Saksassa oli tapahtunut. Suomi oli kuitenkin Ruotsia edellä, koska sieltä Snellmanin tiedon mukaan puuttuivat kokonaan sivistyneiden vanhempien tyttärille tarkoitetut koulut. Tärkeintä olisi, että rikkaampien ja köyhempien yhteiskuntaluokkien lapset kävisivät samaa koulua. Sivistyneiden vanhempien lapset olisivat hyvä esikuva tavoissa ja käyttäytymisessä toisille. Pitkän kirjoitussarjansa lopuksi Snellman toisti vielä kerran varoituksensa: ”Naissivistyksen laiminlyöminen on suurin menneiden aikojen barbariasta vielä jäljellä oleva vääryys naista kohtaan. Se on vääryys, joka kostautuu katkerasti valtiolle ja sen etujen valvojille – miehille.”357

Kuopiossa Snellman sai toteuttaa ajatuksiaan naiskasvatuksesta myös käytännössä. Hänellä oli usein tapana sanoa kuopiolaisille säätyläisnaisille: ”Yksi hame vähemmän, hyvät naiset, niin saatte jotain hyödyllistä aikaan.” Keväällä 1846 Kuopion säätyläisnaiset perustivat arpajaisvaroin köyhien tyttöjen koulun. Snellmanin toimesta siitä tuli pysyvä koulu toukokuussa ja nimeksi tuli ”Arbetsklassens Flick-skola i Kuopio stad”. Koulun ensimmäiseksi johtajaksi valittiin neiti Marie Tawaststjerna, jota 1848 seurasi rouva Eliza Heintzie. Snellman suostui johtokunnan neuvoa-antavaksi sihteeriksi, joka tiedotti toiminnasta ja rohkaisi mukana olleita. Oppiaineita olivat lukeminen, uskonto, Suomen maantiede, päässälasku, kaunokirjoitus ja käsikirjoitus.358

Koulun perustaminen työväen lukutaidon kohentamiseksi kauhistutti erityisesti säätyläisrouvia. Eräs rouva luetteli näitä vaaroja huokaisten: ”Voi, voi, kaikkea sitä nyt saapi kuulla, minä saan itse pestä patani, kattilani, minun piikani lukevat romaaneja ja kirjoittelevat. Jos mieheni sattuu pudottamaan lattialle jonkin paperin, niin samassa pysähtyy palvelija lukemaan sitä, ja minä saan odottaa häntä. Jos lähetätte kirjeen jollekulle ystävättärelle, niin muistakaa sulkea se sinetillä, sillä muuten piikamamselli lukee sen.” Snellmanin mielestä tällainen asenne oli samaa, kuin vastustaisi pietistien turmiollisia hartaushetkiä, muttei puhuisi sanaakaan kapakoista tai porttoloista.359

Snellman panosti myös suomenkieliseen kansansivistykseen. Oulun Wiikko-Sanomien ja viipurilaisen Sanan Saattajan lakkauttamisen jälkeen Suomessa ei ilmestynyt kahteen vuoteen suomenkielistä sanomalehteä.360

Tilanne muuttui, kun Karsten, harras suomen kielen ja Lönnrotin ystävä, oli hankkinut julkaisuluvan suomenkieliselle Maamiehen Ystävälle joulukuussa 1843. Snellman toimitti lehteä Saiman rinnalla palkkioperiaatteella 14 numeroa huhtikuun alkuun 1844, koska se sopi erinomaisesti yhteen hänen kansallisuusohjelmansa kanssa. Hän saattoi nyt toteuttaa sitä samaa, mitä hän Saimassa vaati sivistyneistöltä: edistää suomenkielisen kansanosan aineellista ja henkistä sivistystä sekä herättää kansallishenkeä, joka ilmenisi sosiaalisen elämän kaikilla aloilla. Maamiehen Ystävä oli tarkoitettu maanlaajuiseksi kansaa valistavaksi yleislehdeksi. Painoluvan mukaisesti lehti sai käsitellä pääasiallisesti maatalouteen liittyviä asioita sekä pienimuotoisia historiallisia, maantieteellisiä ja teknisiä kirjoituksia. Lisäksi siinä sai olla virallisesta lehdestä otettuja valtiollisia tiedonantoja, uutisia merkillistä tapahtumista sekä viranomaisten ja yksityisten kuulutuksia. 361

Maamiehen Ystävään laatimissaan artikkeleissa Snellman antoi selkeitä ja käytännöllisiä neuvoja talonpojalle kannustaakseen tätä oma-aloitteiseen työhön ja tuottavuuden lisäämiseen parempia menetelmiä käyttäen. Jo artikkelien otsikot olivat kuvaavia: ’Uusilaatunen navetan rakennus’, ’Mitä siitä rankista karjalle hyvää on’, ’Hätäaineista elävien elatukseksi’, ’Kylmänneistä potateista’. Käytännön neuvot kulkivat rinnan kansansivistyksen kanssa. Lehdessä Snellman selitti pirtinlattian tasolla, miten suuri viisaus on halu oppia laskemaan, lukemaan, kirjoittamaan. Melkeinpä kädestä pitäen hän opetti kansaa laskemaan. Artikkeleissaan hän esitteli kansantajuisesti monia vaikeita asioita, kuten aurinkokunnan toimintaa, suomalaisten vanhoja jumalia, Kalevalaa, katolisuuden ja luterilaisuuden eroja ja suomalaisten heimoja. Koska maassa ei ollut muuta kansankirjallisuutta kuin hengellinen tuotanto, Snellman esitteli lehdessä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran julkaisemaa kansanrunoutta. Uutisaines jäi vähemmälle, kun pääpaino oli käytännöllisen tiedon jakamisessa.362

Maamiehen Ystävän artikkelit olivat nimettömiä, mutta niiden tyyli viittaa selvästi Snellmaniin, mistä hän todistaa kirjeessään J. J. Tengströmille: ”Tähän saakka kolmea kirjoitusta lukuun ottamatta, olen kirjoittanut kaikki, mitä lehteen on painettu – rankista, navetan parsista, nauriista.” Snellmania auttoi suomenkielisessä kirjoitusasussa lehden toimituksen sittemmin perinyt opettajakollega Jacob Zitting.363 Yhteistyö on aiheuttanut joitain määrittelyongelmia, vaikka vain yhden artikkelin, Kertomus kristinopin levittämisestä Suomeen, loppuun on pujahtanut nimimerkki Z. Siksi Zittingin kirjoituksiksi on tulkittu myös samantyyppiset nimimerkittömät artikkelit ’Mikä tieto vanhoilla Suomalaisilla oli Jumalasta’, ’Paavista ja Paavin uskosta’ ja ’Kristinopin puhistamisesta Paavin erhetyksestä’. Näin ei kuitenkaan välttämättä ole, koska nimenomaan teologiset tiedot ja Saksan-matkan kokemukset katolisesta maail-masta antoivat Snellmanille hyvät valmiudet näihin tutkielmiin.364

Yleisöllä ei ollut aluksi aavistustakaan, kuka uuden lehden toimittaja oli. Asia paljastui vasta lehdistöpolemiikin kautta. Morgonblad oli toivonut lehdeltä älyllisesti ja siveellisesti valistavaa otetta. Topelius painotti Helsingfors Tidningarissa, että uudella lehdellä piti olla ”syvästi uskonnollinen pohjaväri”, sillä järkeisusko karkottaisi rahvaan lukijat. Snellman pääsi letkauttamaan tähän Saimassa, että pitikö tätä pohjaväriä sivellä myös uuteen navetan rakennukseenkin.365

Kuitenkin huhtikuun lopussa 1844 Snellman luopui Maamiehen Ystävästä, koska kahden lehden toimittaminen oli liikaa koulutyön ohella. Lisäksi Karsten oli huono palkanmaksaja, ja toisaalta Snellman ujosteli kankeaa suomen kielen taitoaan, vaikka Lönnrot väitti hänen osaavan suomea ihan hyvin: ”Epäilemisesi siinä asiassa on aivan tyhjää pelkoa.”366

Toisaalta vuoden 1845 alussa Snellman joutui pyytämään Tengströmiltä lykkäystä lopun velan maksuun. Lohdutukseksi hän sanoi, että kuolema viimeistään kuittaa velat. Velkaantumisensa syyksi Snellman arveli sitä, että oli liian kiihkeästi rakentanut kotipesäänsä ja koonnut irtaimistoa. Hän oli ostanut Kuopioon muuttonsa jälkeen kalusteita ja kirjoja yli 2 000 hopearuplan arvosta. Asiaa hankaloitti lisäksi erään köyhän perheen lainan takaaminen, vipit ystäville ja vuokraeturahan menettäminen. Pärjätäkseen näissä olosuhteissa hän ei voinut juoda kahvikupposta tai polttaa piipullista.367

345                        Kari Selénin yleiskommentaari, SA IV:97. Ks. myös J. E. Salomaa, Snellmanin käsitys kasvatusopista ja kasvatuksesta. Kasvatusopillinen aikakausikirja LXXXI (1944), 10.20. sekä Lauri Snellman, Piirteitä J. V. Snellmanista kasvatusfilosofina ja pedagogina. Kasvatus ja koulu (1960), 251–258.

346                        Saima 30:25.7.1844, Alkeisopetuksen tulevasta oppikurssista. Kootut teokset 6, 418–423.

347                        Saima 19:9.5.1844, Alkeisopetus ja yliopisto-opinnot: niiden suhde Suomessa. KT 6, 278–283.

348                        KT 6, 269–270.

349                        Ks. Kari Selénin kommentaari, SA IV:196, 197, 198, 200.

350                        Saima 13:27.3.1845, Kansakouluista. KT 7, 386–387.

351                        Saima 14:5.4.1845, Kansakoulujen tarkoitus. KT7, 392–396.

352                        Saima 15:10.4.1845, Kansakoulujen perustamisesta. KT 7, 398–403. Heikki Lehmusto, Snellman kasvatusopillisena ajattelijana. Jyväskylä 1926, 88–95. Ks. myös Tapani Vuorela, Taantumuksesta uudistuksiin 1825–1868. Opetusministeriön historia II. Helsinki 1980, 230.

353                        Alexandra Ramsayn kommentaari, IV: 26.

354                        Saima 4:25.1.1844, Naiskasvatuksesta (I). KT 6, 70–72. Ks. Kinnunen 1981b, 120–121.

355                        Saima 5:1.2.1844, Mitä naisen tulee oppia?(II) KT 6, 72–74.

356                        Saima 9:29.2.1844, Tyttökouluista (III). KT 6, 75–80.

357                        Saima 10:7.3.1844, Tyttökouluista Suomessa (IV). KT 6, 80–83. Ks. Liisa Ketonen, Suomen tyttöoppikoulut autonomian aikakaudella. Helsingin yliopiston kasvatustieteen laitoksen tutkimuksia 53. Helsinki 1977, 26–28.

358                        Maija-Liisa Nenonen, Kuopion köyhien Tyttöjen koulu v. 1846–1872. Kuopion isänmaallisen seuran toimituksia 10. Aarni X. 75-vuotisjulkaisu 1958. Kuopio 1958, 23–67. Toivanen 2000, 324.

359                        Yrjä Leiwo, J. V. Snellmanin ja Minna Canthin Kuopio. Suomen Nainen 1957. Pohjois-Savon maakuntakirjaston maakuntakokoelma 99.12. Ks. myös ”Snellmanin kirjeitä kansakoulujen arkistossa. Savo 7.2.1856. Pohjois-Savon maakuntakirjaston maakuntakokoelma 99.12. Kansakoulutarkastaja Jouko Kauranteen ilmoitus.

360                        Tommila 1988, 124–129.

361                        Ahvenainen 1981, 27. Tommila 1988, 156–157.

362                        Ahvenainen 1981, 28–34.

363                        Henrik Knifin kommentaari, IV:7.

364                        Silander 1918, 182.

365                        Silander 1918, 180.

366                        Tommila 1988, 157.

367                        Kirje Johan Jacob Tengströmille 27.2.1845. KT 7, 361–362.