Hanna Snellmanilta

Editoitu teksti

Finnish

D:by 11.7.1877

 

Rakas Isä! 

 

Kiitos vielä, hyvä Pappa tästä lähetyksestä. Näinä viime päivinä on ilma ollut oikein miellyttävä ja kaunis, olemme nauttineet siitä. Olemme sekä maanantaina, että viimeksi tänään olleet koko iltapäivän ulkona eväiden kanssa, eri paikoissa vastapäisellä rannalla. Ikävä kyllä, mitään värejä, vernissaa tai pensseleitä ei tullut viime lauantaina, ensin toivoimme, että ne tulisivat seuraavalla vuorolla, mutta kapteeni sanoi ettei mitään sellaista tuotu laivaan, minkä takia ne luultavasti eivät ole lähettäneet niitä, siitä kaupasta mistä Karl ne osti, sillä minä oletan että juuri hän sen teki. Pojat sanovat nyt, että on paras että he, tullessaan, ottavat niistä selvää, ettei Papan tarvitse lisätä kiireitään ja vaivojaan silläkin asialla. Minun on ihan mahdotonta, päästä Borgströmien kultahäihin, jos tulen samana päivänä aamulla, kuten Pappa ehdottaa. Sekä kampauksen että muiden ulkomuodon pikkuasioiden takia. Lisäksi on pakko mennä Thorsvikiin viimeisintään klo ½ 6, mikä ei olisi varsinainen este, paitsi että luultavasti joutuu viipymään Torholmissa myöhään yöhön. Jos Pappa kuitenkin arvelee että on tarpeetonta tulla jo maanantaina, niin ei ole sanottua että minä olen mukana, ei minulla ole erityistä halua, vaikka olisihan se varmaan aika hauskaa. Pojat tulevat joka tapauksessa tiistaina aamupäivällä. Lauantaina Papan ei varmaan kannata lähettää mitään. Meillä on ollut runsaasti ruokapuolta. Lämpimin terveisin meiltä kaikilta, Papan

Hanna.

 

 

Vertailu

Source Language
Alkukielinen pdf: