Täällä on puhuttu siitä miten erinomaista on, että Suomen Pankilla on monopoli ulkomaisten vekselien kaupassa. Tällaista puhetta pidän mitä suurimmassa määrin ihmeellisenä. Sanotaan, että Suomen Pankki on juuri oikea välittäjä, sillä Suomen Pankilla on ulkomailla varoja, joita se voi käyttää. Miksi Suomen Pankilla on käytössään nuo varat? Juuri siksi, että pankilla on monopoli. Siksi sen on myös sallittu laskea nuo sen ulkomaisilla asiamiehillä olevat varat setelinantoa varten tarvittaviksi varoiksi. Jos pankilta otetaan pois tämä oikeus, tulee myös pankin monopolista loppu. Miksi meidän maamme pitäisi nyt olla poikkeus koko maailmassa, miksi valtionpankillamme pitäisi olla oikeus päättää ulkomaankurssista? Siihen ei ole ainuttakaan syytä. Olisin pitänyt oikeana, että pankkivaliokunta olisi nostanut esiin kysymyksen tämän poikkeavuuden kumoamisesta. Seurauksena on nyt, että kurssia ei koskaan määrää tarjonnan ja kysynnän välinen suhde. Pankki ei koskaan välitä siitä. Jos esimerkiksi vekseleitä on hyvin saatavissa, voi pankki ostaa miten paljon hyvänsä, sillä tavoin hankkia itselleen saamisia ulkomaan asiamiehiltä, ja perustaa niiden varaan uuden seteliannin, ja tehdä lisää vekselikauppoja. Jos taas tarvitaan miten paljon tahansa ulkomaanvekseleitä, on pankilla aina käytettävissä runsaasti saatavia ulkomaan asiamiehiltään, mikä voi sallia mielivaltaisen kurssin, ihan minkä tahansa, kunhan vain pankki saa vähän voittoa. Kysymyshän on tästä: voimmeko elää täällä niin kuin muissa maissa, voidaanko käydä pörssikauppaa, voidaanko perustaa pörssi tänne Helsinkiin tai vaikkapa jollekin muulle paikkakunnalle maahamme? Sitä sietäisi kokeilla. Pankki voisi muiden Helsingin pankkien tavoin antaa osuutensa tämän pörssin perustamiseen, yrittää hankkia tehtäväänsä sopivia pörssimeklareita ja antaa osansa heidän palkkaukseensa, provisiota lukuun ottamatta, sellaisen asian käyntiin saamiseksi. Yksikään ihminen ei opi kävelemään, jos häntä kielletään yrittämästä; ja liikemiehemme eivät koskaan opi hoitamaan vekselikauppaansa, jos heillä ei ole siihen mitään mahdollisuutta. Meillä on pörssi Helsingissä, näemme sen tekevän noteerauksia. Mutta pörssissä vain huvitellaan tekemällä noita noteerauksia, mutta tekemättä kauppoja. Jokainen sen nähnyt tietää, ettei sellainen merkitse yhtään mitään. Ainakin voitaisiin tehdä yritys. En tiedä, eikö pankkivaliokunta ole voinut tai halunnut ottaa tätä asiaa harkittavakseen. Mutta uskon asian olevan niin, että jos hallitus ryhtyy johonkin liiketoimintaan, joka on yksityisen asia, niin hallituksen katsotaan tekevän kovin pahoin. Mutta jos säädyillä on tilaisuus harjoittaa sellaista pientä liiketoimintaa, niin se on toinen asia. Sellaista täytyy katsoa sormien läpi. Tarkoitus on oikein hyvä, nimittäin että säädyt saisivat käyttöönsä rahaa. Mutta ei se ole mikään syy antaa pankin hankkia sitä monopolin avulla. Uskoakseni olisi maallemme suuresti hyödyksi, jos täällä yritettäisiin elää niin kuin muissa maissa, vaikka säädyt joutuisivatkin luopumaan noista tuloistaan. Uskoakseni tulot voisivat kuitenkin olla aika sievoiset, noilla pankin käytössä olevilla suurilla varoilla, vaikka pankki antaisikin pörssimeklarille käskynsä ostaa tai myydä.
Pyydän nöyrimmin, otettuani itselleni vapauden huomauttaa asiasta, josta valiokunta ei ole sanonut mitään, saada myös kiinnittää huomiota hieman siihenkin, mitä valiokunta on sanonut. Valiokunta on sanonut että
viitaten asiaa käsiteltäessä pidettyyn pöytäkirjaansa on pankkivaltuusto pykälässä 6 käsitellyt nyttemmin tuomioistuimen harkittavaksi jätettyä kysymystä siitä, mihin kurssiin Suomen Hypoteekkiyhdistyksen tulisi saada Suomen Pankista vekseleitä vuonna 1865 ulkomailta ottamansa lainan vuotuismaksujen maksamiseen; ja valiokunta on tarkoin harkittuaan kyseisen pöytäkirjan ja muiden asiaan liittyvien asiakirjojen sisältöä hyväksynyt valtuuston tähänastiset toimenpiteet.
En halua sanoa mitään siitä, että valiokunta on hyväksynyt valtuuston menettelyn; kysymys siitä, oliko toimenpide oikea vai väärä, on jätetty tuomioistuimen käsiteltäväksi. Mutta asia on niin, että pankki on tehnyt Hypoteekkiyhdistyksen kanssa sopimuksen. Pankki ei ole kiistänyt tämän sopimuksen olemassaoloa. Se on ollut voimassa kymmenen vuotta, eikä pankki ole tähän mennessä kärsinyt tämän sopimuksen takia mitään tappiota. Mutta heti kun pankki oli tehnyt hopean hinnan heikkenemisen seurauksena tappiota, teki pankki omasta puolestaan lopun tästä sopimuksesta. Silloin havaittiin, että johtokunnalla ei kymmenen vuotta sitten ollut oikeutta päättää tästä liiketoimesta, vaikka tilintarkastuksia oli tehty huomautuksia esittämättä ja johtokunta oli saanut vastuuvapauden. Olkoon niin, että on aivan oikein, että pankkivaltuusto on asettanut kyseenalaiseksi, oliko pankilla velvollisuus täyttää tuon sopimuksen velvoitteet vai ei. Mutta yksi asia on siinä vielä jäljellä. Se on, että sopimus on todella ollut olemassa. Katsotaanko olevan jollakin tapaa moraalisesti velvoittavaa, että pidetään mitä on sovittu, sekin asia on vielä valiokunnan ratkaistava. Lisäksi sanottakoon vielä, että Hypoteekkiyhdistys oli kyseisen edun saadakseen antanut valuuttaansa, hyvää valuuttaa, jollaista tässä maassa harvoin tavataan, kahdeksan miljoonan arvosta pankille parikurssiin aikana, jolloin pankki maksoi kaikista muista vekseleistä 21 % enemmän. Se, että pankki sai nämä miljoonat, oli rahanuudistuksen välttämätön ehto; ja koska pankki sai ne parikurssiin, oli tuo kurssiero 1 700 000 markkaa. Jos nyt pankki vapautetaan pitämästä sitä, mitä se on Hypoteekkiyhdistykselle luvannut, niin ovat rahat silti pankissa. Olisin toivonut, että valiokunta olisi tarkemmin selostanut, mitä se valtuuston menettelyssä hyväksyi ja mitä mahdollisesti ei hyväksynyt, tai myöskin, varsinkin kun asia on tuomioistuimen harkinnan kohteena, olisi kokonaan vaiennut siitä. Yhdenkään ihmisen taas ei pidä hyväksyä asian moraalista puolta, että tehtyä sopimusta ei pidetä. Joku saattaa mahdollisesti pitää sellaista menettelyä luvallisena. Mutta toinen kysymys on, onko hänen arviollaan arvoa.
