Kuten oli ennustettavissa, Hänen Majesteettinsa Keisarin lausumat lordi Loftusille on kaikkialla Euroopassa otettu vastaan varmuudella, että tällä julistuksella on edistetty rauhan säilyttämistä ja että se vie Englannilta kaikki verukkeet asettua vastustamaan Turkin kristittyjen suojelua. Olemme Saksan lehtien saamien sähkösanomien mukaan esittäneet oleellisen lordi Loftusin sanomasta. Se on nyt käytettävissä in extenso [koko laajuudessaan]. Mutta se on liian laaja esitettäväksi kokonaisuudessaan. Siksi otamme siitä vain seuraavat tärkeimmät kohdat:
H. M:nsa ilmaisi erittäin vakavasti toiveensa, että konferenssi voisi kokoontua viipymättä ja eri hallitukset lähettäisivät suurlähettiläilleen valtuudet heti aloittaa neuvottelut tarpeellisista rauhanvalmisteluista ja käyttää sen pohjana ehdotuksia, jotka hänen keisarillinen majesteettinsa on esittänyt.
Korkea Portti on useilla tempuilla mitätöinyt kaikki Euroopan yritykset saada sotaan tauko ja yleinen rauhantila. Sitten H. M:nsa huomautti, että jos Eurooppa olisi taipuvainen sietämään yhä uusia torjuvia vastauksia, hän ei enää voisi pitää niitä Venäjän kunnian, arvon ja etujen mukaisina. Hän ei halunnut erota Euroopan yhteisrintamasta, mutta nykyinen tilanne oli sietämätön eikä sen jatkumista voinut enää sallia. Jos Eurooppa ei olisi valmis ryhtymään lujiin ja tarmokkaisiin toimiin, hänen olisi pakko toimia yksin. Sitten H. M:nsa alkoi puhua suhteistaan Englantiin. Hän sanoi valittavansa joutuessaan katsomaan, että Englannissa vallitsi edelleen syvään juurtunut epäluottamus Venäjän politiikkaan samoin kuin alituinen pelko Venäjän hyökkäys- ja valloitussuunnitelmista. Hän oli useammissa tilaisuuksissa antanut juhlallisimmat vakuutukset, että hän ei halunnut mitään valloituksia, ei pyrkinyt laajennuksiin eikä elätellyt vähäisimpiäkään toiveita tai aikeita saada Konstantinopoli haltuunsa. Kaikki se, mitä oli sanottu tai kirjoitettu Pietari Suuren testamentista ja keisarinna Katariina II:n niskoille pannuista aikeista, oli pelkkää kuvittelua ja haihattelua, niitä ei koskaan ollut todellisuudessa ollut olemassa, ja hän oli sitä mieltä, että Konstantinopolin hankkiminen olisi Venäjälle onnettomuus. Mistään sellaisesta ei nyt ollut kysymys eikä siihen ollut koskaan pyrkinyt myöskään hänen isänsä, joka antoi todisteen siitä 1828, kun hänen voittoisa armeijansa oli vain neljän päivämarssin päässä Konstantinopolista. H. M:nsa antoi vakavimmin ja juhlallisimmin pyhän kunniasanansa siitä, että hänellä ei ollut tarkoitusta valloittaa Konstantinopoli, ja jos hän pakosta joutuisi miehittämään osan Bulgariaa, se tapahtuisi vain siksi kunnes rauha ja turvallisuus olisi varmistettu sen kristitylle väestölle. H. M:nsa palasi sitten Britannian kuningattaren hallitukselle tehtyyn ehdotukseen, että Itävalta miehittäisi Bosnian ja Venäjä Bulgarian, sekä laivaston voimannäytöstä Konstantinopolin edustalla, jossa, kuten keisari lausui, Britannian kuningattaren laivasto olisi johtavana voimana. H. M:nsa mielestä se oli riittävä todiste siitä, että Venäjällä ei ollut mitään aietta miehittää pääkaupunkia. H. M:nsa ei voinut ymmärtää, että kun molemmat maat pyrkivät samaan tavoitteeseen, nimittäin rauhan säilyttämiseen ja kristittyjen olojen parantamiseen – ja koska hän oli antanut kaikki todisteet, että se ei toivonut valloituksia eikä häiriöitä, miksi Englannin ja Venäjän välillä ei voisi vallita täydellinen yksituumaisuus – rauhanpolitiikkaan perustuva yksituumaisuus, joka ei olisi hyödyllinen vain kummankin eduille vaan hyödyttäisi myös koko Euroopan etuja. H. M:nsa lisäsi: ”Venäjän sanotaan aikovan tulevaisuudessa valloittaa Intian ja ottavan haltuunsa Konstantinopolin. Voiko mikään olla mielettömämpää? Mitä edelliseen tulee, se on täysin mahdotonta, ja mitä jälkimmäiseen tulee, toistan vielä kerran juhlallisimmat vakuutukset, että minulla ei ole toivetta eikä aietta siihen.” H. M:nsa valitti syvästi sitä epäluottamusta, jonka hänen politiikkansa sai osakseen Englannissa, ja sen pahoja seurauksia, ja hän pyysi minua vakavasti tekemään kaikkeni vähentämään tätä epäluottamuksen pilveä Venäjää kohtaan. Hän antoi tehtäväkseni ilmoittaa Britannian kuningattaren hallitukselle juhlalliset vakuutukset, jotka hän oli toistanut minulle.
Lukija on ulkomaanosastosta saanut kuulla, mitä huomattavat saksalaiset lehdet ovat lausuneet kysymyksestä. Esitämme tässä alla monista yhtäläisistä lausunnoista Ranskassa ja Englannissa vain pari, jotka kuitenkin valaisevat merkillistä suhdetta sanomien ja Englannin pääministerien paljon puidun ja löyhän Guildhallin puheen välillä. Viimeksi nimittäin kiinnitimme huomiota seikkaan, jonka voitiin ennustaa aiheuttavan suurimman sensaation. Mutta mainitulle suurmiehelle ei näytä olevan ominaista vain se, että hän yhdistää puheensa vääriin tietoihin perusteettomia hyökkäyksiä ja purkauksia, joita englantilaiset sanomalehdet pitävät hänelle leimallisena kaunopuheisuutena, vaan myös se, että hän kantaa stoalaisella tyyneydellä ja vaiti kaikki hänelle siitä tehdyt huomautukset. Nyt hän luultavasti suhtautuu yhtä kylmäverisesti syytökseen, että hän on tahallaan vaiennut lordi Loftusin sanoman olemassaolosta. Lordi Derbyhän istui samassa pöydässä – ja vaikeni, ellei pidä ivana, että hän kehui olevansa onnellinen, kun pääministerin loistavan selityksen jälkeen hänen ei tarvinnut puhua politiikkaa.
Ranskalainen Moniteur universel lausuu siitä:
Ei voi jättää kysymättä, mitä ihmeen päähänpistoa Englannin kuningattaren pääministeri noudatti sinä päivän, kun hän puhui Guildhallissa, ja kun hänellä jo oli tieto Keisari Aleksanterin hyvin kategorisista selityksistä koskien Konstantinopolia. Venäjän hallitus on ymmärtänyt lordi Beaconsfieldin puheen niin yllättäväksi, että se on joutunut vaatimaan lordi Derbyä julkaisemaan lordi Loftusin sanoman, joka niin sanotusti kiistää sen [pääministerin puheen].
Ja 23. marraskuuta Times sisältää seuraavia mietteitä:
Kukaan ei epäile Venäjän keisarin vilpittömyyttä. Voi kysyä, kuinka pitkälle olosuhteet sallivat hänen toiveidensa täyttämisen, mutta jokainen tunnustaa, että keisaria täytyy ehdottomasti uskoa. Mutta mitä Hänen Majesteettinsa innokkaat vakuutukset palauttavat mieleen? Ne annettiin 2. marraskuuta lordi Augustus Loftusille, jonka viestiin liitetty kirje kertoo, että samana päivänä hän sähkötti Lontooseen oleellisen osan niiden sisällöstä. Seuraavana, 3. päivänä, lordi Derby kuittasi sähkeen ja antoi suurlähettiläämme tehtäväksi vakuuttaa Keisarille ”suurta tyytyväisyyttä, jonka nämä rauhan sanat ovat antaneet kuningattaren hallitukselle”. Jos asianlaita on niin, siitä seuraa, että Venäjän hallitsijan vakuutukset olivat hallituksen tiedossa, kun lordi Beaconsfield piti puheensa Guildhallissa Tunnustamme olevamme äimistyneitä tästä paljastuksesta.
Ja muka oletettuaan, että lordi on ollut kokonaisen viikon tietämätön sanoman saapumisesta, lehti jatkaa:
Nyt voi vain kuvitella, minkä vaikutuksen Guildhallin puhe on tehnyt Venäjän Keisariin. Hän itse oli antanut audienssin meidän suurlähettiläällemme, hän oli kertonut hänelle käsityksensä – ja vastauksena siihen näytti olevan lordi Beaconsfieldin sotainen ja uhkaava puhe. Koskaan ennen ei ole sattunut yhtä onnetonta yhteensattumaa. Ei paljon merkitse, onko liberaali vai konservatiivi; me olemme englantilaisia, me olemme ennen kaikkea miehiä, ja meidän kaikkien täytyy tuntea eräänlainen isänmaallinen omantunnonpisto, kun meillä jostain syystä on niin väärä käsitys.
Times päättää artikkelinsa:
Lähdemme konferenssiin tavoitteena ja toiveena nähdä rauhan syntyvän neuvotteluista. Siksi meidän pitää tukea kaikkia ehdotuksia, jotka tarjoavat takuun hyvästä hallituksesta Turkin irronneille maakunnille, horjuttamatta kansainvälisiä rajoja. Jos jotkut toiveet iskevät harhaan ja ponnistelumme ajautuvat karille, meidän ei pidä asettua kummankaan sotijan kannalle vaan pidettävä huoli tulevaisuudesta.
