Nikolainkaupungissa [Vaasassa] 17.3.1865
Korkeasti kunnioitettu
Herra Senaattori!
Palattuani tämän kuun 12. päivänä virkamatkalta Jyväskylästä minulla oli ilo saada Herra Senaattorin helmikuun 27. päivänä lähettämä kunnianarvoisa kirje, johon kiiruhdan vastaamaan.
Lappajärven pitäjän huolestuttavan tilanteen takia kehotin jo ennen lähtöäni Jyväskylään lääninkamreeri Hammarströmiä käymään hätään joutuneilla seuduilla tutkimassa tilannetta itse paikalla sekä yrittämään pietarsaarelaisten kauppiaiden Thodénin ja Strengbergin suostuttelemista siihen, etteivät he perisi maksamattomia saataviaan Lappajärven rahvaalta ulosottoteitse. Herra Senaattorilla on tilaisuus tutustua Hammarströmin matkan tuloksiin hänen kuvernöörille luovuttamastaan kertomuksesta, joka lähtee keisarilliselle senaatille tämän päivän postissa.
Lappajärven pitäjän asukkaiden Hänen Majesteetilleen osoittama anomus 300 000 markan lainasta on sellainen yritys, joihin yksinkertaiset talonpojat tapaavat ryhtyä saadakseen mistä tahansa varoja hetken tarpeiden tyydyttämiseen ajattelematta siitä myöhemmin seuraavia hankaluuksia. Nälkää näkevää rahvasta ei suinkaan pidä tukea rahalainoilla, sillä rahat haaskataan lyhyen ajan kestävään tuhlaavaiseen yltäkylläisyyteen, minkä jälkeen palataan entiseen kurjuuteen. Pidän sen sijaan pienehköjen viljaerien jakamista lainaksi maanomistajille ja työtä vastaan irtaimelle väestölle ainoana suositeltavana menettelynä nykyisessä vaikeassa tilanteessa.
Sen johdosta, että Herra Senaattori ilmoitti pelkäävänsä Vaasan läänin väestön köyhtyvän ja sen moraalin heikkenevän minun liiallisen helläkätisyyteni takia, olen ankarasti pohtinut toimintaani selvittääkseni, olenko todellakin onnettomuudekseni ansainnut tuollaisen moitteen; Jumalan kiitos omatuntoni on edelleenkin rauhallinen, sillä en voi havaita ansainneeni tuota moitetta.
Herra Senaattori tietää sangen hyvin, että Vaasan läänissä koettiin vuosina 1862 ja 1863 mitä hirvittävin kato, jonka takia läänin väestöltä loppui leipävilja kokonaan. Silloin tämä puute korvattiin sekä kruunun että yksityisten myöntämien lainojen avulla. On helposti havaittavissa, ettei seuraavan vuoden 1864 niukka sato voi riittää edellisten vuosien velkojen maksamiseen ja leipäviljan takaamiseen kuluvaksi vuodeksi. Mainitusta syystä esitin Hänen Majesteetilleen osoitetun alamaisen ehdotuksen, että kruunun rahvaalle myöntämien viljalainojen maksamiseen myönnettäisiin lykkäystä. Tämä välttämättömyydestä aiheutunut menettelyni ei ansainne noin ankaraa tuomitsemista.
Mitä olisi seurannut, jos lainat olisi tänä vuonna peritty takaisin kovin ottein? No, viljaa ei olisi saatu kokoon enempää kuin nyt on saatu, mutta rahvas olisi saanut lisäksi kantaakseen perintäkustannukset. Tähän lisättäköön, että viime vuonna läänissä korjattu kevätvilja on täysin kelvotonta ja jäänee kruunun viljavarastoihin koottuna niihin käyttökelvottomana makaamaan, etenkin jos sadot tästä paranevat.
Pyydän Herra Senaattoria olemaan vakuuttunut siitä, että ymmärrän sangen hyvin, miten turmiollista on talonpojan totuttaminen lainalla elämiseen, mutta kaiken avun epääminen johtaisi läänissä nykyisin vallitsevassa tilanteessa väistämättä
siihen, että monet ihmiset kuolisivat nälkään. Tällaisten hirvittävien onnettomuuksien torjumiseksi minun on pakko, vaikka teen sen hyvin vastahakoisesti, lähettää tämän päivän postissa Hänen Majesteetilleen osoitettu alamainen tiedustelu, voitaisiinko myöntää määräraha hädän lievittämiseen, sekä korostaa kevätviljan kylvösiemenen tarvetta, josta läänissä vallitsee huutava pula.
Kiitän lämpimimmin Herra Senaattorin hyväntahtoisesti ilmaisemasta osanotosta suruuni rakkaan vaimoni poismenon johdosta. Tunnen nyt, että hyvän vaimon menettäessään menettää puolet elämästään.
Täydellisintä kunnioitustani vakuuttaen minulla on kunnia edelleenkin olla
Suuresti kunnioitetun Herra Senaattorin
nöyrin palvelija
C. G. Wrede
