Niin kauan kuin järjestettyä opetusta on ollut olemassa, on kaikissa maissa pidetty alkeisopetuksen osalta itsestään selvänä, että vain aiemmin opetetun aineksen ahkera kertaaminen antaa lujan pohjan tietämyksen kartuttamiselle. Kokeneet pedagogit ovat myös kautta aikojen todistaneet, ettei kertaaminen suinkaan hidasta, vaan päinvastoin nopeuttaa kyseessä olevan oppikurssin läpäisemistä.
Niinpä vanhemmassa koulujärjestyksessä teroitettiin selvin sanoin koulujen johtajille ja opettajille heidän velvollisuuttaan järjestää uutterasti kertauksia oppilailleen. Nyt voimassa olevasta lukio- ja koulujärjestyksestä tosin puuttuu yleinen tätä koskeva säännös; siinä kuitenkin säädetään, että yläalkeiskoulun oppimäärä on lukioissa tietyiltä osilta ”käytävä kertausluonteisesti läpi”.
Vaikka vastaavaa säännöstä ei anneta aiemmin opetetun koulukurssin kertaamisesta [alkeis]koulun ylemmillä luokilla eikä edellisten luokkien oppimäärän kertaamisesta lukion kaikilla luokilla, kukaan ajatteleva opettaja ei varmaankaan voi epäillä tällaisen kertaamisen tarpeellisuutta. Järjellisesti ei voida olettaa lukio- ja koulujärjestyksen tarkoittavan, että yläalkeiskoulun päättävän oppilaan pitäisi pystyä tekemään selkoa esim. vain keskiajan historiasta, Eukleideen [matematikan] Alkeiden viidennestä ja kuudennesta kirjasta ja Cornelius Nepoksen attikalaisten elämäkerroista, mutta ei aiemmin oppimastaan vanhan ajan historiasta, Eukleideen neljästä ensimmäisestä kirjasta eikä Corneliuksen muista elämäkerroista – tai että lukiolaisen tulisi saapua ylioppilastutkintoon varustautuneena heiveröisellä luettelomaisella tietämyksellään fysiologiasta, geologiasta ym., mutta pystymättä ratkaisemaan yhtään yksinkertaista algebrallista yhtälöä, joiden ratkaiseminen opitaan lukion alimmalla luokalla. Esimerkkien määrä voitaisiin moninkertaistaa, jos noin mielettömän käsityksen kumoaminen olisi tarpeellista.
Alkeiskoulun ja lukion oppimäärien välinen suhde on selvästikin samanlainen kuin saman aineen oppimäärien suhde koulun ja lukion eri luokkien välillä.
Lukio- ja koulujärjestyksessä on kuitenkin valitettavasti noudatettu periaatetta, ettei oppikoulun tehtävänä ole niiden tiedonalojen alkeiden opettaminen, joiden tietämystä jokaisen jonkinlaista tieteellistä sivistystä tavoittelevan on hankittava, vaan sangen niukkojen peruslinjojen opettaminen kaikilta inhimillisen tiedon aloilta eri oppilaiden oletettujen erilaisten tarpeiden perusteella. Toisin sanottuna: oppikoulu on nyttemmin lakannut olemasta tieteellistä alkeisopetusta antava laitos ja siitä on tullut kaikenmoisten yhteen sullottujen ammattikoulujen kasauma. Oppilaiden on nyt iässä, jossa ihmisellä ei ole minkäänlaista tietoa käytännön elämästä eikä sen vaatimuksista eikä hänellä voi olla tähän perustuvaa vakaata halua suuntautua jollekin elämänuralle, tehtävä muitta mutkitta valintansa, asettauduttava teologin, kielitieteilijän, matemaatikon jne. rooliin. Tieteellisen koulutuksen antamisella jokainen maa antaa siitä osallisiksi pääseville nuorille sen suuren edun, että he voivat vapaasti valita elämänuransa; tämä etu kuitenkin menetetään, kun valinta on tehtävä ennen tieteen alkeidenkaan oppimista ja kun yleiset perusteet korvataan joillakin ammattiin ohjaavilla oppikursseilla.
Kun mainittua periaatetta on ryhdytty soveltamaan, sekä alkeiskoulussa että lukiossa opiskellaan tiettyjä oppiaineita, joiden tehtävänä on vain pitää valinnan mahdollisuudet avoimina osaksi yläalkeiskoulun päättämiseen, osaksi lukion ylimmälle luokalle siirtymiseen asti, mutta jotka jätetään syrjään, kun valinta on tehty. Näitä oppiaineita ovat latinan ja venäjän kieli, erikoistapauksissa myös kreikan kieli, sekä matematiikka. Nuorukainen, joka siirtyy siviililukioon, jättää latinanluvun alkeiskouluun. Yleissivistystä antavissa lukioissa ns. teologi lopettaa 3. luokalle siirtyessään venäjän ja matematiikan opiskelun, ns. filologi matematiikan opiskelun ja ns. matemaatikko latinan, kreikan ja venäjän opiskelun. Kaikki oppilaat lopettavat toisen luokan jälkeen kasvi- ja eläinopin opiskelun.
Kun näitä tällä tavoin syrjään siirrettyjä oppiaineita varten ei kolmannen luokan lukujärjestykseen ole sijoitettu edes kertaustunteja eivätkä mitkään pitemmälle etenevät opinnot niissä tule kysymykseenkään eikä edes matematiikkaa sisälly teologien, filologien eikä juristien opetusohjelmaan tällä luokalla missään muussakaan oppiaineessa, ei näiden aineiden tietoja minun käsittääkseni voida sisällyttää ylioppilastutkinnon pakollisten vaatimusten joukkoon. Poikkeuksena tästä ovat vain kasvi- ja eläinoppi, sikäli kuin ne voidaan sisällyttää ns. matemaatikkojen fysiologian oppimäärään.
Kaiken teorian ja kaiken muualla noudatetun käytännön vastaista tosin on, että kielitaitoa ja matematiikan tietoja pidetään yhdentekevinä valmistauduttaessa akateemiseen opiskeluun ja että niiden sijaan voidaan asettaa dogmatiikkaa, venäläisen kirjallisuuden historiaa, luonnonoikeutta, valtio-oikeutta, fysiologiaa, geologiaa ym. Mutta ilmeistä kuitenkin on, etteivät lukioiden esimiehet eivätkä opettajat pysty nykyisen opetusjärjestelmän vallitessa antamaan minkäänlaista todistusta oppilaan tiedoista oppiaineissa, joiden kanssa tämä ei ole kokonaiseen vuoteen ollut lainkaan tekemisissä, mistä syystä näiden tietojen hallintaa ei myöskään voida asettaa ylioppilastutkinnon läpäisemisen ehdoksi. Jos jokin nimenomainen tietomäärä mainituissa aineissa asetettaisiin ylioppilastutkinnon hyväksymisen ehdoksi, tämä johtaisi siihen, ettei lukion todistus voisi koskaan antaa minkäänlaisia takeita tutkinnon tuloksesta eivätkä vanhemmat eivätkä holhoojat voisi koskaan luottaa siihen, että lukion oppimäärän täydellinen suorittaminen avaisi heidän pojilleen pääsyn yliopistoon. Älköön sanottako, että oppilaan on itse huolehdittava kyseessä olevien tietojen säilymisestä muistissa viimeisen lukiovuoden ajan. Oppilaille kuten opettajillekin tuottanee tarpeeksi vaikeuksia tämän lukuvuoden monenkirjavasta oppimäärästä selviytyminen.
Siviililukion pääsyvaatimusten osalta on selvää, että latinantaidon on sisällyttävä niihin, koska alkeiskoulussa latinaa luetaan koulun päättymiseen saakka. Mutta yhtä selvää on, että ylioppilastutkinnossa latinantaitoa voidaan vaatia siviililukion käyneiltä, jotka eivät kolmevuotisena lukioaikanaan opiskele latinaa lainkaan, vielä vähemmän kuin muiden lukioiden juristeilta tai matemaatikoilta, jotka kuitenkin yleensä saavat latinan opetusta kahtena ensimmäisenä vuotena.
Yhtä itsestään selvää on, että kun yksityisesti opiskelleet suorittavat lukiossa tutkinnon saadakseen yliopisto-opintoihin tarvittavan todistuksen, heidän on osoitettava tietonsa kaikissa lukion oppimäärään kuuluvissa aineissa, myös niissä, joita ei lueta lukioiden ylimmällä luokalla. Ylioppilastutkinnossa heillä täytyy sitä vastoin olla samat oikeudet kuin lukion käyneillä.
Ellei tässä esitetyistä vaatimuksista pidetä kiinni lukioissa, avataan helppo väylä alkeiskoulun ohi siviililukioon ja lukioiden ohi yliopistoon.
Yliopiston ohjesäännön mukaan lukiosta tulevan oppilaan on tuotava todistus, että hän ”on oppimäärän täydellisesti suoritettuaan merkitty koulutuksensa laitoksessa päättäneeksi” ja hänen on ylioppilastutkinnossa ”osoitettava omaavansa tyydyttävät tiedot oppimäärään kuuluvissa aineissa”. Oppimäärään kuuluvat toki kiistattomasti nekin aineet, joiden parissa oppilas ei enää työskentele oppikurssin kolmannella luokalla. Mutta kun hän on jättänyt ne taakseen, koska niiden ei ole katsottu kuuluvan hänen valitsemaansa koulutuslinjaan, ne eivät myöskään kuuluu siihen erityiseen oppimäärään, jonka hän on oppilaitoksessa ”täydellisesti suorittanut”. Tähän oppimäärään on sitä vastoin sisällytettävä kaikki, mitä oppilas on aiemmin opiskellut alkeiskoulussa tai lukiossa, sikäli kuin tämä on perustana hänen koulutuslinjallaan tarpeelliseksi katsotulle tietämykselle ja sisältyy siihen. Lukio- ja koulujärjestys myös nimenomaan määrää, että historian ja maantiedon, latinan kielen metriikan ja prosodiikan sekä venäjän kieliopin alkeiskoulussa opetettu kurssi on lukiossa ”käytävä kertausluonteisesti läpi”. Voidaan kai olettaa, että tämä koskee myös muiden kielten kielioppia, onpa se opittu alkeiskoulussa tai lukiossa, koska kieltä ei pystytä lukemaan eikä kirjoittamaan ilman tuollaista kertaamista. Lukio- ja koulujärjestys ei sisällä mitään säännöstä matematiikan eikä myöskään aiemmin läpikäytyjen lukukirjojen ja vieraskielisten klassisten kirjailijoiden teosten kertaamisesta. Voidaan varmaankin olettaa, että säädöksessä edellytetään asianomaisten opettajien ymmärtävän, että helpommin ymmärrettävää kieltä kirjoittavan ja siitä syystä varhaisemmassa vaiheessa luetun klassikon tekstien kertaamisesta voidaan luopua vasta sitten, kun oppilas on vaikeampaa kieltä käyttävien klassikoiden teoksia lukemalla päässyt niin pitkälle, että hän pystyy ilman esivalmisteluja kääntämään helpompia tekstejä; kaikkialla lienee sitä paitsi jo tavallista, että tiukempien käännösharjoitusten ohella jatkuu myös ns. kursorinen lukeminen, jonka yhteydessä tarkoituksena ei ole luetun kertaaminen. Matematiikan kertauksia koskevan säännöksen puuttuminen johtunee sitä vastoin sattumasta. Eihän kai voi olla mitenkään mahdollista, että ns. matemaatikko voitaisiin lähettää yliopistoon, vaikka hän ei tietäisi mitään geometriasta eikä osaisi käsitellä murtolukua tai selviytyisi arkielämässä päivittäin esiintyvistä laskutoimituksista. Näyttää jo olevan aivan kylliksi, että tämän tietämyksen ja taidon hankkiminen jätetään nykyiseen tapaan teologien, filologien ja juristien oman harrastuksen varaan. Joudutaan luultavasti kuitenkin varsin suuriin hankaluuksiin, jos vain ammattimatemaatikko pystyy laskemaan, kuinka paljon muutama naula jauhoja maksaa.
Edellä esitetyn nojalla ehdotan nöyrimmästi, että korkeimmin kunnioitettu konsistori suosittelisi lukio- ja koulujärjestykseen sellaista lisäystä, että lukiossa on myös geometria ja aritmetiikka ”käytävä kertausluonteisesti läpi”.
Edellä esitetyn nojalla minun on näin ollen pidettävä suuresti kunnioitettujen tuomiokapitulien ehdotusta hylättävänä, sikäli kuin sen tarkoituksena on torjua alkeiskoulun oppimäärien kertaaminen lukiossa, sekä periaatteellisesti että siitä syystä, että se on ristiriidassa lukio- ja koulujärjestyksen määräysten kanssa.
Kuopion [Porvoon] suuresti kunnioitetun tuomiokapitulin ehdotuksesta ei käy selvästi ilmi, onko tarkoituksena, että ylioppilastutkinnossa voidaan vaatia tietoja vain niistä aineista, jotka kuuluvat kuhunkin erityiseen koulutuslinjaan, vai halutaanko siinä sanoa, että ylioppilastutkinnossa pitäisi kuulustella ainoastaan lukion ylimmällä luokalla opiskeltua näiden aineiden oppimäärää. Mikäli kyseessä on viimeksi mainittu tarkoitus, ehdotusta on pakko pitää turmiollisena, koska sillä pyritään tuhoamaan viimeinen jäännös yliopisto-opintojen lujasta perustasta.
Jokainen tietää, mitä hänen on ajateltava siitä luonnonoikeuden, valtioviisauden, fysiologian, kemian, geometrian, Venäjän kirjallisuushistorian ym. oppimäärästä, joka lukioissa on omaksuttava muutamalla kymmenellä opetustunnilla. Niin kauan kuin tämä niukka ja pinnallinen tietämys on pääasia yliopistoon saapuvalle ylioppilaalle, kuten sen on toistaiseksi pakosta oltava, ja matematiikan tiedot sekä vankempi kielten opiskelu jäävät sattumanvaraisiksi sivuasioiksi, ollaan väistämättä vailla toivoakaan siitä, että yliopistossa voitaisiin tehdä mitään tästä tieteelliselle sivistykselle aiheutuvien haitallisten seurausten torjumiseksi – seurausten, joiden perimmäisenä syynä on lukioiden nykyinen opetusjärjestelmä, kuten olen pyrkinyt osoittamaan. Tuohon muuhun voidaan täysin aiheellisesti lisätä alkeiskouluissa ja lukioissa nyt aloitettu venäjän kielen opiskelu, hyötyä tavoitteleva opiskelu, joka nyt hyödyttää teologejakin ja jolla rasitetaan etenkin tulevia opettajia ja tuomareita – vaikka näille kenellekään ei ole siitä mitään hyötyä, joten heidän venäjän kielen opiskelunsa pysähtyy ainiaaksi lukion kurssiin. Mikäli jo lyhyt kokemus on osoittanut, kuten tuomiokapitulien ehdotuksesta ilmenee, ettei mainittu monenmoisten aineiden opiskelu voi johtaa todelliseen tietojen hallintaan, tämä ei ole suinkaan odottamatonta. Huonoa tilannetta kuitenkin vain huononnettaisiin, jos ehdotuksissa osaksi tarkoitetulla tavalla vankka tietämys oppikouluun varsinaisesti kuuluvista oppiaineista, sivistystä luoneista kielistä, matematiikasta, maantieteestä ja historiasta kokonaan katoaisi, jotta tämä kasvatusopillinen leikittely saataisiin viedyksi läpi.
Ehdotan näin ollen kunnioittavasti, että yliopiston konsistori pitäessään yliopistoa maan tieteellisen sivistyksen vaalijana esittäisi mitä voimakkaimman vastalauseensa torjuakseen kaikki luonteeltaan kyseessä olevien kaltaiset ehdotukset ja, koska tällaiset ehdotukset selvästikin johtuvat huolestumisesta, jota nykyisin voimassa olevan säädöksen määräämä opetusjärjestelmä väistämättä herättää kaikkien tunnontarkkojen lukion opettajien mielessä, pyrkisi hänen keisarilliselle majesteetilleen esitettävällä alamaisella anomuksella saamaan aikaan peräytymisen tästä kaikelle perusteellisemmalle tieteelliselle sivistykselle turmiollisesta lukio-opetuksen järjestelmästä etenkin yleissivistävissä lukioissa.
