Professori Nyblaeus on antanut Svenska Tidningenin julkaista lausunnon kokemuksistaan herra professorin käynniltä tässä maassa. Hän haluaa näin pääasiallisesti kumota muutamia ruotsalaisissa lehdissä esitettyjä perättömiä kertomuksia tapauksista professorin ja Upsalan ruotsalaisten vieraiden oleskellessa Helsingissä viime promootiojuhlallisuuksissa.

Tekee todella hyvää nähdä muutamia oikaisuja niihin monituisiin vääriin tietoihin Suomesta, joita Ruotsissa kiertää. Nämä tiedot ja arvelut kulkeutuvat harvoin tänne, ja tavallisesti ne myös liikkuvat alalla, joka täällä ei voi tulla julkisesti puheeksi. Mutta tällä tiellä on toisinaan nähty sellaista, mikä todella ylittää kaiken kuvitellun. Myös kirjeitä Suomesta -otsikolla kulkee mitä karkealaatuisimpia sepitelmiä. Ja on aivan luonnollista, että ne löytävät uskovia lukijoita Ruotsista, koska yhtään kumoamista ei koskaan tule julki. Sitä olisi turha yrittää salaisissa ja anonyymeissä kirjoissa – jos joku ryhtyisi vaivaan, josta ei saa kiitosta; eikä esiintyminen voi olla avointa. Ensimmäistä kertaa on nyt tapahtunut, että ruotsalainen on omin silmin todistajana voinut torjua muutamia yksinkertaisia ja perusteettomia kertomuksia täkäläisistä tapahtumista; ja valitettavasti kestänee kauan ennen kuin mitään vastaavaa tapahtuu seuraavan kerran.

Se, mikä Ruotsissa leviää painettuna ja julkisesti, leviää mainituista syistä tässä maassa usein suullisina tietoina, eli että valheelliset kertomukset käyvät todesta. Mainittu vierailu antoi sellaiseen runsaasti aihetta.

Niin kuuluu koko maassa käyvän todesta, että ruotsalaisten vieraiden jäähyväisjuhlassa professori C. [F. Cygnaeus] esiintyi tervetulleille ja lämpimästi vastaanotetuille vieraille pitäen närkästyttävän puheen – mikä taas antoi tri N:lle [N. A. E. Nordenskiöld] syyn toisessa puheessa torjua professorin purkaus. Asianlaita on luonnollisesti melkein päin vastoin: nimittäin tilaisuuden viimeisenä maljoja kohottaneena nuorena tri N. lausui mielipiteensä sanoin, jotka eivät olleet vain ilmausta aivan tavallisesta rehentelevästä liberalismista. Sen tilaisuuden vuoksi, jossa ne lausuttiin, ja niiden vieraiden vuoksi, joille ne osoitettiin, sanat tulivat halventaneeksi omaa maata. Puhuja unohti, että sitä liberalismia joka muistuttaa ”pahan ilman linnun” liberalismia syystäkin pidetään huonona. Silloin myös monen läsnäolijan mielestä oli todella aihetta professori C:n esiintyä ja todistaa vieraille, että tässä maassa on toki miehiä, joiden mielestä on sentään arvokasta olla arvostettu ja rakastettu ja että on osoitettava jonkinmoista luottamusta itseensä ansaitakseen toisten kunnioituksen. Hänen sanansa ruotsalaisista ja ruotsalaisille vieraille olivat sekä rakastettavia että miehekkäitä ja arvokkaita – tämä on totuus; eikä tarvitse vakuuttaa, että se tapahtui tavalla, joka antoi heidän ensi kertaa vierailullaan täällä kuulla puhujan puhuvan. Hän kehotti heitä kertomaan Suomen oloista ja suomalaisten ajattelutavasta jos niitä Ruotsissa muistetaan perusteettomin soimauksin. Tätä kehotusta heidän täytyy pitää aivan luonnollisena, ja ne iloiset tunteet, joiden elähdyttäminä he ottivat vastaan C:n puheen, eivät jättäneet siitä epäilystäkään. Professori Nyblaeus kuten muutkin vieraat ovat jo noudattaneet kehotusta ja julkisesti kumonneet epätosia kertomuksia Suomesta. Koska myös vääristynyt kuulopuhe jäähyväisjuhlan tapahtumista kuuluu hakeutuneen Ruotsin lehtien palstoille, olisi toivottavaa, että ne myös tältä osin torjuisivat valheen – josta kuitenkin häveten täytyy olettaa, että se on aitoa kotimaista tuotetta.

Professori Nyblaeus pitää tärkeimpänä, että hän löysi Suomesta uskollisuutta Ruotsia ja ruotsalaisia kohtaan. Se on hänen näkökannaltaan aivan luonnollista, vaikka se ei ole mikään uusi asia. Hän puhuu myös muuten hyväntahtoisesti maasta ja kansasta; mutta sanottu uskollisuus muuttuu hänellä kansan päähyveeksi. Prof. C:n puhe ei liioin näytä horjuttaneen tätä käsitystä; sillä hra Nyblaeus ei voinut löytää Suomen kansasta rakkautta omaan itseen. Hän ei katso sen voivan koskaan rakastaa Suomen nimeä, kansallisuutta ja kieltä niin, että se voisi ajatella omaa kansallista kulttuuria ja kirjallisuutta ja antaa omalle kielelleen etusijan ruotsiin verrattuna. Siitä hänet olisi täällä Suomessa pitänyt saada vakuuttumaan. Ruotsalaisten tapaan hän selittää suomalaisen kansan olevan liian pieni ja mitätön, että se voisi kuvitella säilyvänsä. Hänen käsityksensä asiasta antaa aiheen olettaa, että maanmiestensä tavoin hän katsoisi pyrkimysten siihen osoittavan vihamielistä suhtautumista Ruotsia kohtaan. Tätä kansallisheikkoutta rakkaiden ruotsalaisten Suomeen kohdistuvassa arvostelussa täytyy nyt kerran suvaita; ja uskoisimme, että sitä ovat harjoittaneet myös hra Nyblaeusta kohtaan hänen tietolähteensä – ja vielä enemmän ne, jotka eivät ole väittäneet niitä vastaan. Me emme liioin halua viedä vastaan väittämistä pitemmälle kuin tunnustukseen, että Suomen kansa pitää tavallaan oikeutenaan toivoa tulevaisuudelleen – t. s. oikeutta elää.

J. V. S.