Tämän nimen alla on Ruotsissa vaadittu lukioiden ja koulujen, ylempien ja alempien, yhdistämistä yhdeksi oppilaitokseksi. Tämä vaatimus on myös tullut yleisesti hyväksytyksi asiaksi, ja yhdistyminen on nyttemmin saanut lain voiman.
Teoreettisesta näkökulmasta on myös kiistatta edellytettävä tietty määrä välttämättömiä ja kaikille yhteisiä yleisiä ja valmistavia tietoja. Tuo tietomäärä kuuluu tarkkaan ottaen kansakoululle. Mutta kansakoululle asetettujen vaatimusten lisäksi on vielä yleinen perustus varsinaiselle kirjalliselle sivistykselle, eikä ole mitään syytä, miksi tähän perustukseen laskettava tieto pitäisi hankkia eri tavoin järjestetyissä oppilaitoksissa. On sen luonnon vastaista, että sen katsotaan muodostavan useita erilaisia koulutuslinjoja, vain sen vuoksi, että sitä opetetaan eri kouluissa. Toisaalta on yhtä lailla mielivaltaista, että yhtenäinen oppikurssi jaetaan eri oppilaitosten kesken, jolloin sen yhtenäisyys hajoaa. Myös omassa maassamme meillä on esimerkki silmiemme edessä. Voidaan tosin esittää kaikenlaisia syitä koulun ja lukion erottamiseksi toisistaan. Mutta samoja perusteita voitaisiin myös esittää lukiokurssin jakamiseksi kahden tai kolmen, ja vastaavasti koulukurssin jakamiseksi kolmen tai neljän erillisen oppilaitoksen kesken.
Maassamme voimassa oleva lukio‑ ja koulujärjestys ei itse asiassa anna laisinkaan aihetta tuon kaltaisiin perusteluihin. Oppiaineet, opetustapa ja kurinpito ovat sen mukaan samoja kumpaisessakin oppilaitoksessa. Siirtyminen koulusta lukioon ei sen kummemmin lain mukaan kuin käytännössäkään näytä olennaisesti poikkeavan siirtymisestä koulussa luokalta toiselle.
Jos siis on niin, että mikään syy ei puhu nykyisen jaon puolesta eikä myöskään sitä vastaan, niin kysymyksen voitaisiin katsoa kuuluvan siihen ei aivan vähäiseen joukkoon, jota ei koulutuksen ja kasvatuksen nykyisestä näkökulmasta voida ratkaista. Näin ei kuitenkaan ole. Kysymys on jo ajat sitten tarkoin tutkittu, siitä on keskusteltu ja se on ratkaistu – jakoa vastaan.
Jakoa vastaan puhuvista syistä olennaisimmat on nykyään Viipurin lukion rehtorina toimiva lehtori C. H. Ståhlberg esittänyt 20 lokakuuta julkistamassaan ohjelmassa, josta hän on ystävällisesti toimittanut meille kappaleen. Ohjelman sanat ovat tässä tarkoitetuilta osin mielestämme niin vakuuttavat, että ne yhdessä kokemuksen antaman todistuksen kanssa kerralla tekevät selväksi sen merkityksen ja selvästi esittävät syyn sille, että se on sellainen kuin kaikki tietävät sen olevan.
Viipurin lukio, jossa tunnetusti yhdistyvät koulu ja lukio, on jo itse olemassaolollaan maassamme elävä protesti näiden kahden toisistaan erottamisen oikeutusta vastaan. Sen tähden voi olla hyödyksi kuulla oppilaitoksen esimiehen mielipide kysymyksestä. Tunnustamme myös, että meillä on erityinen syy viitata siihen niiden vähemmän edullisten lausuntojen takia, joita on annettu tästä oppilaitoksesta ja sen muodosta, joka poikkeaa maan muista opetuslaitoksista. Näitä lausuntoja olemme saaneet kuulla toistettavan, ne kun tulevat taholta, jolta voisi hyvällä syyllä odottaa sekä asiantuntemusta että oikeudenmukaista arviota.
Rehtori antaa hyvän arvosanan nuorison siveellisyydestä ja hyvistä tavoista ja mainitsee, ettei Viipurin lukiossa ole ollut tietoakaan niistä kurinpidollisista vaikeuksista, joita on esiintynyt muissa lukioissa. Esittäen tuekseen kokemuksia Saksasta, jossa ei esiinny jakoa kouluun ja lukioon, herra S. jatkaa näin:
Voi olla oma etunsa sillä, että niilläkin maamme paikkakunnilla, joilla on sekä lukio että ylempi alkeiskoulu, nämä molemmat oppilaitokset ovat toisistaan erillään hallinnon, opettajahenkilöstön ja tilojen osalta. On kuitenkin helppo nähdä, että nuo edut eivät ole luonteeltaan taloudellisia. Lienee myös syytä tunnustaa, että ne eivät myöskään ole siveellisiä, kun ajatellaan, että siirtyminen koulusta lukioon tapahtuu tavallisesti yhdessä elämän tärkeimmistä vaiheista, nimittäin juuri murrosiässä eli niin sanottuina nulikkavuosina, jolloin useasti yksilön siveellinen suuntautuminen määräytyy koko elämän ajaksi, tai ainakin silloin ratkeaa, tuleeko unelmoivasta pojasta totuutta rakastava ja kaikkeen korkeaan, kauniiseen, jaloon ja hyvään lämpimästi antautunut nuorukainen vaiko kaikelle tälle kylmä, sisäisten ja ulkoisten houkutusten harhaanjohtama touhottaja, joka tavoittelee turhuutta jossakin sen enemmän tai vähemmän näennäisen kauniissa tai iljettävässä muodossa. Valpas opettaja ei ole voinut olla huomaamatta, että koulunuoriso juuri meidän ylempien alkeiskoulujemme ylimmällä luokalla tulee mainittuun tärkeään kehitysvaiheeseen, jossa luonto asettaa sen Herkuleen tienhaaraan. Eikä kenenkään ennakkoluulottomasti ajattelevan ihmisen voi olla vaikeaa ymmärtää, miten vahingollista on yhtäkkiä leikata poikki ne monet siveelliset siteet, joilla tuleva nuorukainen on ollut kiedottuna oppilaitoksessa, johon hän on tullut enemmän tai vähemmän viattomana lapsena, ja heittää hänet hiljattain heränneen itsetuntonsa kanssa ja heränneiden itsekkäiden himojensa kanssa aivan uusiin oloihin.
Uskomme, että nämä lämpimät sanat ovat ajattelemisen arvoiset. Eikä niiden painoa vähennä se selkeä johtopäätös, että jokaisen alkeisopetusta antavan oppilaitoksen tulisi olla yhtenäinen ja suljettu kokonaisuus, niin että ei ainoastaan niissä kaupungeissa, joissa on sekä koulu että lukio, näiden tulisi olla yhdessä, vaan että minkään ylemmän alkeiskoulun ei pitäisi olla ilman lukioluokkia.
Herra Ståhlberg on jättänyt yhden puolen kysymyksestä avoimeksi, nimittäin opetusta koskevan. Emme epäile olla sitä mieltä, että se tarvitsee aivan yhtä lailla yhteyttä ja ykseyttä. Mutta että tätä yhteyttä ei ole eikä voikaan olla, jos oppikurssi jaetaan eri oppilaitoksiin, sen sanoo jo yksinkertaisinkin harkinta, ja kokemus on sen riittävästi vahvistanut. Opetuksen yhtenäisyys on myös oppikoulun yhtenäisyyttä.
Jos jossain oppikurssin vaiheessa on siirryttävä oppilaitoksesta toiseen, niin meistä näyttää kiistattomalta, että niin on tapahduttava pikemminkin aikaisemmin kuin myöhemmin. On nimittäin kirjallisen alkeistiedon osia, jotka myös kuuluvat yleiseen kansalaissivistykseen. Sellaisia ovat äidinkielen kielioppi, matematiikan alkeet, maantiedon ja historian yleinen aines ja isänmaan historiaa ja maantietoa koskeva erityistieto. Tästä irtautuminen tapahtuu, kun vieraiden kielten lukeminen alkaa, sillä sen myötä, voidaan sanoa, alkaa uusi oppikurssi. Ja voidaan olla yksimielisiä siitä, että myös luonnontieteen alkeet tulee säästää tätä kurssia varten. Suunnilleen tällainen on näihin kysymyksiin syvästi perehtyneen Geijerin mielipide. Ja on tunnustettava, että se tarjoaa asian luonteeseen nojaavia perusteluja, jollaisia nykyisen jaon puolesta ei voida esittää.
J. V. S.
