Meistä tuntuu pahalta nähdä herra v. Essenin nimi Helsingfors Tidningarissa puolustamassa niitä anonyymejä syytöksiä joita sama lehti on esittänyt meidän hra Stenbäckin väitöstä ja uskonnonopetusta koskevasta artikkelistamme. Vastauksemme hra E:n uusiin väitteisiin jää melko lyhyeksi.

Hra E:n yritys pyydellä anteeksi ja selitellä hyökkäystään todistaa hänen kiitettävästä halustaan lieventää sitä. Meidän on silti huomautettava että tässä yrityksessä on se pääpuute, ettei hän sanallakaan selitä, miksi hän on asettanut kyseenalaiseksi meidän tahtomme ymmärtää ja esittää oikein hra Stenbäckin väitteitä, toisin sanoen miksi hän on koettanut singota tämän lehden toimittajaa vastaan moraalisesti alentavan epäilyn.

Hänen selityksensä siitä, miksi hän on väittänyt meidän tyytymättömyytemme kasvatustieteen oppituolin sijoittamisesta teologiseen tiedekuntaan olleen kielteisen arvostelun aiheena, ei puolestaan millään tavoin tyydytä. Emme näet ole missään ilmaisseet kantaamme kirkon ja koulun suhteista, emme ole sanallakaan kannattaneet vaatimusta koulun ns. vapauttamisesta kirkosta, olemme vain olleet eri mieltä hra Stenbäckin tavasta torjua tällaisten vaatimusten esittäjät julistamalla heidät pakanoiksi. Hra E:n väite liittyy tässä tapauksessa sinänsä teesiin meidän pahasta tahdostamme; ja siihen hänellä ei ollut mitään oikeutusta, vaikka olisimme julistaneet kannattavamme sanottua ”vapautumista” ja moittineet oppituolin ”sijoitusta”, mitä emme ole tehneet. Tämä ei näet mitenkään liity hra Stenbäckin pedagogisia oppeja koskevaan kantaamme.

Kummassakin mainitussa kysymyksessä on hra E. siirtynyt alueelle, jonne hänellä ei ole mitään oikeutta mennä, nimittäin motiivien alueelle, ja hän ansaitsee täydellisesti sen oikaisun jonka kohteeksi hän on joutunut.

Emme ole mitenkään nähneet hra v. Essenin leimailutyön häpeämättömyyttä siinä, että hän on pyrkinyt selvittämään, mitä raamatullinen kristinusko on, ei edes vaikka hän olisi yrittänyt osoittaa että ne opit objektiivisesta sovituksesta ja lähimmäisenrakkaudesta, joihin artikkelissamme nojasimme, eivät olisikaan Raamatun mukaisia. Tätä hän ei ole voinut tehdä. Sitä vastoin hän tuomitsee meidän epäilyksemme hra Stenbäckin opista, jonka mukaan lapsikasteella olisi pedagoginen vaikutus. Olkoon niin. Silti niin suuren teologin kuin hra E:n pitäisi muistaa, että Vapahtajan sanomana oli: ”opettakaa ja kastakaa”, ei ”kastakaa ja opettakaa”, ja että apostolit noudattivat Raamatun sanomaa. Mutta vaikka hra E. katsookin että hänen on tässä asiassa pakko esiintyä inkvisiittorina, ei se anna hänelle oikeutta syyttää meitä ”vihamielisyydestä” kristinuskoa kohtaan, kaikkein vähiten silloin kun hänellä on edessään artikkeli, jonka pääasiana on paremman kristinopin opetuksen vaatiminen ja jossa me mitä vakavimmalla tarkoituksella pyrimme selvittämään nyt tavanmukaisen opetuksen puutteita. Selvityksemme on voinut olla puutteellinen, korostuksemme vääriä; mutta hra E. ei ole todistanut sitä. Ja vaikka hän olisi siihen pystynyt, ei hänen korkeampi oivallustasonsa antaisi hänelle mitään oikeutta luonnehtia vähäisempää kykyämme ”vihamie­lisyydeksi” kristinuskoa kohtaan. Sitä juuri nimitämme edelleenkin häpeämättömäksi.

Jos hra E. ei pysty havaitsemaan, että vaatimamme opetus sisältää jotain enemmän kuin huoneentaulun, emme voi auttaa asiaa. Peruisimme mielellämme toteamuksemme, että oli häpeämätöntä esittää huoneentaulu meitä vastaan, joskin löydämme hra E:n uusimmasta vastineesta vahvistuksen sille, että hän tosiaan pitää meitä radikaalin tietämättömänä kristinuskon opissa. Siirrämme kuitenkin toistaiseksi tunnustuksemme tekoa tässä suhteessa, kunnes hra E. suvaitsee osoittaa tämän tietämättömyyden meidän tekstimme pohjalta. Sillä välin voi allekirjoittanut vakuuttaa hra v. Essenille lukeneensa ahkerasti Raamattua aikana, jolloin hra v. Essen oli paitaressuna, eikä ole sen jälkeenkään laiminlyönyt teologian tutkimista enempää kuin että vieläkin voi toivoa läpäisevänsä pappistutkinnon kohtuullisella kunnialla.

Hra E:llä on siteerattavanaan huoneentaulusta vain yksi lause, nimittäin Ef. 5:25. Se joka ei viitsi nähdä vaivaa kohdan etsimiseen, voisi uskoa että hra E. on todellakin siteerannut jotakin, joka puolustaa avioliiton pyhyyttä, ts. opettaa avioliiton välttämättömyyttä ja selittää miksi näin on. Lause on tunnettu: ”Miehet, rakastakaa vaimojanne, niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa” jne. Hra E. ei näytä voivan käsittää, että annettujen inhimillisten olosuhteiden siveyssäännöt eivät ole näiden olosuhteiden oikeutuksen peruste. Siksi hän pitäytyy täysin huoneentauluun. Mutta hän varoo siteeraamasta esimerkiksi saman apostolin sanoja ensimmäisen korinttolaiskirjeen 7. luvusta, joka sisältää mitä positiivisimman opin naimattoman säädyn paremmuudesta aviosäätyyn verraten. Apostoli ei kaiketi väitä, että tämä on absoluuttista kristinuskoa, mutta vetoaa kuitenkin siihen, että hänelläkin on ”Jumalan Henki”. Lukija tietää, että olemme myös puhuneet vain ensimmäisten kristittyjen yhteiskuntanäkemyksistä; olemme sitä vastoin pitäneet uskonnonopetuksen suurimpana puutteena, ettei se oikeuta kristinuskon kannalta ja siis pyhitä ihmisen maallisia pyrkimyksiä. Ettei näin tapahtunut alkuseurakunnassa, on asia joka ei tarvitse todisteita; ja sitä teologista oppineisuutta, joka riitaa nostaen yrittää todistaa päinvastaista, emme tosiaankaan pidä paljon arvoisena.

Hra E. pyrkii edelleen itsepäisesti pitämään siteeraamiamme oppeja objektiivisesta sovituksesta ja yleisestä ihmisrakkaudesta sen vakaumuksemme tunnustamisena, ettemme näiden lisäksi myöntäisi kristinuskossa olevan mitään positiivista. Ja jos hän ei saa tulkita näin, syyttää hän meitä kyvyttömyydestä kirjoittaa ruotsia. Totesimme avoimesti, että näihin oppeihin sisältyy mielestämme se ”uudistava henki”, joka on ”vähitellen läpäissyt kristittyjen kansojen haltuun siirtyneen pakanuuden tietouden, sen lait ja instituutiot”, koska ne ”perustuvat yhtä syvästi ihmisluonnolle kuin niiden tunnustaminen vaikuttaa syvästi ihmisten ajattelu- ja toimintatapaan” – ja yritimme tuoda esiin, mikä muoto näillä opeilla on ”nykyisen ajan yleisessä sivistyksessä”. Valmistauduimme ”vastaväitteisiin”, jotka liittäisivät kyseisen uudistavan hengen toisiin oppeihin. Mutta hra E:n väitteisiin emme todellakaan olleet valmistautuneita; uskoimme näet, että jokainen lukija, joka hiemankaan välittäisi asiasta, pystyisi tajuamaan kirjoituksemme kokonaisyhteyden. Sellaiset lukijat havaitsevat helposti, että nostimme esiin kyseiset opit ja yritimme osoittaa niiden vaikutuksen yleiseen sivistykseen, tehdäksemme samalla havainnolliseksi, että toivottavana pitämämme uskonnonopetuksen pitäisi pohjautua niille. Kaikki tämä on selvästikin jotain aivan muuta kuin vain meidän omaa uskonnollista tunnustustamme.

Ja kun hra v. Essen on päässyt siihen että voi siteerata, miten Hegel on esittänyt samoja näkemyksiä tai voi osoittaa, miten ne johdetaan Hegelin uskonnonfilosofiasta, voi hän hyvin kutsua niitä hegeliläisyydeksi – mutta ei aiemmin. Tuolla nimityksellä hän musertaa meidät yhtä vähän kuin yksinkertaisella pelottelulla, ettemme ole mikään takuumerkinnän saanut teologi. Hra v. Essen, älkää puhuko niin paljon teologisesta oppineisuudesta; esittäkää sen sijaan todisteita. Voitte olla varmoja, että me pystymme käsittämään todistelujen koko suunnattoman laajuuden ja syvyyden.

J. V. S.