Resa i Förenta Staterna, af P. A. Siljeström. I. [Matka Yhdysvalloissa]
Hemmen i Nya Verlden, af Fredrika Bremer. I–III. [Koti Uudessa maailmassa]
Molemmat teokset on aiemmin esitelty Litteraturbladissa. Kun viimeksi mainitun 2. ja 3. osa vasta nyt ovat ilmaantuneet täkäläisiin kirjakauppoihin, antaa se meille aiheen mainita vielä kerran molemmat, sillä ne kuuluvat olennaisesti yhteen.
Emme tiedä missään muussa kirjallisuudessa olevan sellaisia Yhdysvaltojen elämän kuvauksia, jotka voisivat tehdä Siljeströmin ja neiti Bremerin teokset tarpeettomiksi. Sikäli kuin tiedämme, ovat nämä teokset kumpikin alallaan avanneet lukijalle niin uusia näköaloja, että niitä voidaan pitää ensimmäisinä ja toistaiseksi ainoina, jotka ovat esittäneet Yhdysvaltain asukkaiden henkistä puolta, heidän älyllistä ja siveellistä elämäänsä oikeassa valaistuksessaan.
Monista osin amerikkalaisten, osin eurooppalaisten kirjoittamista Yhdysvaltoja käsittelevistä teoksista voidaan tosin oppia tuntemaan maan valtiolliset laitokset ja aineellinen tila. On myös suuri joukko matkakuvauksia, joiden kirjoittajat ovat ammentaneet mainituista lähteistä ja lisänneet, mitä oman kokemuksensa nojalla ovat saaneet tietää maan ja kansan oloista. Näiden kirjojen sisällöstä voi päätellä, millainen on kansan sivistystaso; samoin voi matkakertomuksissa esitetyistä erilaisista, usein vastakkaisista tiedonannoista ja arvostelmista seuloa esille keskiarvototuuden tämän sivistyksen laadusta. Mutta sen jälkeen kun on Siljeströmin kanssa vieraillut eri osavaltioiden kansakouluissa, yliopistoissa ja muissa oppilaitoksissa, tutustunut niiden järjestelyyn, oppiaineisiin, opetusmenetelmään, kurinpitoon, opettajien laatuun, oppilaiden edistymiseen ja käytökseen – ja kun on neiti Bremerin kanssa vieraillut sadoissa perheissä, nähnyt hiukan lastenkasvatusta kodissa sekä kasvatuksen ja opetuksen hedelmiä kotielämässä, seurannut häntä kirkkoihin, hospitaaleihin, köyhäinkoteihin, sairaaloihin, senaattiin ja edustajainhuoneeseen, julkisille luennoille, uskonnollisiin seuroihin ja kokouksiin, joissa milloin yksi, milloin toinen esiintyy selvitelläkseen käsityksiään inhimillisen pohdinnan ja tutkimuksen korkeimmista aiheista – kun on ollut mukana tässä kaikessa, on täysi syy uskoa tietävänsä, millä kannalla pohjoisamerikkalainen on älyllisessä ja siveellisessä suhteessa.
Ja mitä tästä saa kuulla, on osalta iloisesti yllättävää, yleensäkin sielua ja mieltä virkistävää ja kohottavaa. Vastoin tavaksi tullutta huutoa materialismista, rahan ja aineellisten intressien yksinomaisesta vallasta Yhdysvalloissa, on jo kauan voitu otaksua, ettei sivistys voi olla kovin huonolla kannalla siellä, missä niin suuren vapauden vallitessa on niin paljon lainkuuliaisuutta, missä teollisuus päivä päivältä ottaa niin suuria edistysaskeleita ja tämän alan uusia keksintöjä tehdään päivittäin. Yksittäiset kirjoittajat ovatkin koettaneet hälventää ennakkoluuloja tässä suhteessa ja esittäneet arvioita, jotka ovat olleet täysin päinvastaisia yleiseen huutoon nähden. Mutta yksityiskohtaisemman tutkimuksen ja todistelun puutteen vuoksi on tämä vaikuttanut asiaa koskevaan yleiseen mielipiteeseen Euroopassa ainoastaan sikäli, että on tunnustettu pohjoisamerikkalaisten keskuudessa esiintyvän enemmän uskonnollisuutta, yhteiskunnallista sivistystä ja lainkuuliaisuutta; muuten on kuitenkin katsottu heidän kirjallisen tietonsa suuntautuvan luonnontieteisiin ja niiden käytännölliseen soveltamiseen.
Kahden seikan sanotaan tällä vuosisadalla vaikuttaneen haitallisesti yleiseen sivistykseen: länteen tapahtuvan muuttoliikkeen sekä Euroopasta tulevien siirtolaisten lukumäärän suunnattoman kasvun. Kun näet suuri määrä pohjoisvaltioiden asukkaita on lähtenyt läntisiin erämaihin, on heidän sivistyksensä ja lastensa opetus joutunut siitä kärsimään. Eurooppa taas on lähettänyt lakkaamatta Amerikkaan sadoin tuhansin väestönsä köyhimpiä, tietämättömimpiä jäseniä, joista monet ovat irstaudessa turmeltuneita, paheissa ja rikoksissa paatuneita ihmisiä. Useimmissa muissa kansakunnissa nämä tulijat olisivat saattaneet vaaraan eivät vain älyllistä sivistystä, vaan myös siveellisyyden, järjestyksen, lain ja oikeuden. Yhdysvalloissakin johti tätä koskeva pelko yleiseen varuillaan oloon. Mutta sen sijaan että maahanmuutto olisi kielletty, uudistettiin ja laajennettiin kansakouluja; ja sen sijaan että oltaisiin asetuksin ja poliisivoimalla pakotettu tietämättömät jotain oppimaan, perustettiin yhdistyksiä, julkaistiin sanomalehtiä ja lentokirjasia, pidettiin luentoja ja pohdittiin asiaa yleisissä kokouksissa. Uudistus eteni nopeasti. Syntyi uusia kouluja, vanhoihin asetettiin uusia opettajia, niille hankittiin myös uudet koulurakennukset, uudet kirjat, kartat ym., järjestettiin leikkikenttiä ja istutettiin puita. Asia edistyi enimmäkseen yksityistä ja vakaumuksen tietä. Osavaltioiden hallitukset perustivat lisäksi opettajaseminaareja, palkkasivat muutamia tarkastajia, antoivat köyhille kunnille tukea ja laativat lopuksi noudatettavaksi joitakin yleisiä asetuksia.
Tässä muutamia Massachusettsissa voimassa olevia säädöksiä. Jokaisen kunnan täytyy pitää yllä koulua, joka on avoinna 6 kuukautta vuodessa; jokaisella 100 talouden kunnalla pitää olla yksi tai kaksi koulua, joiden yhteinen aukioloaika on 12 kuukautta; jokaisella 150 talouden kunnalla 2 koulua, joista kumpikin on auki yhdeksän kuukautta; jokaisella 500 talouden kunnalla kaksi tai kolme koulua, jotka ovat auki yhteensä 24 kuukautta vuodessa. Näissä kouluissa opetetaan sisälukua, oikeinkirjoitusta, kaunokirjoitusta, laskuoppia, englannin kielioppia, maantiedettä ja – hyviä tapoja. Jokaisella 500 talouden kunnalla täytyy sen lisäksi olla koulu, jossa opetetaan myös isänmaan historiaa, geometriaa, algebraa, maanmittausta ja kirjanpitoa. Jos kunnalla on 4 000 asukasta, tulee sillä olla lisäksi vielä koulu, jossa mainitun ohella opetetaan latinaa ja kreikkaa, yleistä historiaa, retoriikkaa ja logiikkaa.
Ensimmäinen seikka, joka uskonnonopetuksen puuttumisen ohella pistää silmään, on luonnontieteiden opetuksen poissaolo. Amerikan kansakouluissa viljellään humanistisia, ei reaaliaineita! Jälkimmäisiäkin tosin opetetaan joissakin suurempien kaupunkien kouluissa. Esimerkiksi Hartfordissa luetaan eräässä 4-vuotisessa koulussa viimeisenä vuonna astronomiaa, fysiikkaa, kemiaa, mutta samana vuonna poliittista taloustiedettä, filosofiaa, luonnollista teologiaa sekä ”todisteita kristinuskon totuudesta”. Eräässä Philadelphian koulussa, missä matematiikkaa ja luonnontieteitä opetetaan erään pidemmän kurssin kuluessa täydellisemmin, jakautuvat oppitunnit seuraavasti: filosofia, historia ja belles lettres [kaunokirjallisuus] 67, kielet 37, matematiikka 40, luonnontieteet 44, piirustus ym. 14 tuntia – toisin sanoen, myös tässä humanistiset aineet ovat ensi sijalla. – Amerikkalaisella materialismilla näyttää tosiaankin opetuksen alalla olevan varsin idealistinen suunta!
”Collegeissa”, Amerikan yliopistoissa, jotka kuitenkin on järjestetty koulujen tapaan, sama suuntaus jatkuu. Luonnontieteitä ja matematiikkaa luetaan collegeissa pitkään, mutta latinaa ja kreikkaa jopa pidemmälle kuin Helsingin yliopistossa. Filosofiaa ja filosofian historiaa ei ole unohdettu; lisäksi mukaan tulevat uudet kielet.
Alimman asteen kouluista alkaen muodostaa englanninkielisen kaunokirjallisuuden, lausunnan ja ainekirjoituksen opetus sivistyskeinon, jonka käyttöä ei koskaan laiminlyödä.
Jos nyt tätä opetusta ajatellen seuraa neiti Bremeriä hänen seurustellessaan siitä nauttineiden kanssa, täytyy tunnustaa sen tuottaneen mainion hedelmän. Kokonaisvaikutelmaksi näet tulee, ettei mikään maailman kansa harrasta Yhdysvaltain asukkaita lämpimämmin kaikkea sitä, mikä koskee ihmisen korkeampaa, henkistä luontoa, ja että tämä kansakunta on kaikkia muita suuremmassa määrin todistanut teoillaan tämän intressinsä vakavuutta.
Hedelmänä ei ole ollut mikään loistava tieteellinen kirjallisuus, vaikka Amerikalla on tälläkin alueella erinomaisia kirjoittajia näytettävänään. Myös varsinaisella kansalliskirjallisuudella, historiankirjoituksella, runoudella, romaanilla ym. on merkittäviä edustajia ja ne ovat, kuten tunnettua, osin tehneet läpimurron Eurooppaan. Mutta maata ja kansaa leimaa parhaiten silti kirjailijoiden ja lukijoiden määrä. Vuonna 1847 laskettiin yli 1 500 päivälehteä ja enemmän kuin 150 aikakauslehteä, tieteellisiä, kaunokirjallisia, poliittisia, uskonnollisia ym. Mutta tämäkin on vielä vähän verrattuna maassa tulvivaan tutkielmien ja lentokirjasten määrään; osa siitä on tosin luonteeltaan poliittista, mutta suuri enemmistö uskonnollista ja moraalista. Viimeksi mainittua laatua ovat maan suuren Evankelisen seuran 25 000 eri julkaisua, joista 3 000 on kirjoja; niitä levitetään yli maan 12 höyrypainosta sadoin tuhansin kappalein. Suuri osa niiden sisällöstä tosin koostuu otteista merkittävien kirjailijoiden töistä, mutta on paljon sellaistakin, mikä on kirjoitettu johonkin tiettyyn tarkoitukseen. Neiti Bremerin kirjasta oppii tuntemaan melkoisen joukon Amerikan nyt eläviä kirjailijoita ja kirjailijattaria. – Esitettyjen niukkojen tietojen pohjalta voi päätellä lukevan yleisön lukumäärän. Tieteellisten töidenkin lukijakunnan suuruudesta todistaa se että Prescottin Meksikon historian erästä kallista painosta myytiin vuodessa 4 000 kappaletta. Muuan Froissartin historiateoksen käännös myi 16 000, Liebigin Eläinkemian käännös taas 12 000 kappaletta! Koko Eurooppa pystyisi tuskin yhteenlaskettunakaan tarjoamaan useampia lukijoita näille ja vastaaville teoksille.
Meidän pitäisi kai sanoa jotain myös neiti Bremerin kirjoitustavasta. Hän kirjoittaa kirjeitä sisarelleen, ja lukijan täytyy pitää hyvänään jokapäiväiset tiedonannot neiti Bremerin ruumiin- ja sieluntiloista sekä mielialoista. Monet mitättömät persoonallisuudet ja seuraelämän lapsellisuudet kiusaavat usein häntä, aina lukijaa. Käy yksitoikkoiseksi matkustaa ja siirtyä perheestä perheeseen. Mutta samalla oppii tuntemaan paljon Amerikan luontoa ja yhteiskunnallista elämää. Ja ennen kaikkea oppii tietämään, kuinka vilkas ihmiskunnan älyllisen ja siveellisen jalostumisen harrastus elää amerikkalaisissa ”kodeissa” ja kuinka lukuisiin koteihin tämä sivistys ulottuu. Neiti Bremerin matkakertomuksen antama kokonaisvaikutelma on siksi yhtä uusi kuin kohottavakin. Teologi Martensenille kirjoitetussa huomattavassa kirjeessä, johon teos päättyy, hän kerää itse tämän vaikutelman sanoiksi: ”Tämä kansa on toden teolla ryhtynyt perustamaan Jumalan valtakuntaa maan päälle”; eikä kukaan ole todistanut tätä johtopäätöstä oikeaksi vakuuttavammin kuin neiti Bremer kirjassaan Hemmen i Nya Verlden.
Olisi väärin, jollemme tästä teoksesta ja sen antamasta vaikutelmasta iloitessamme kunnioittavasti mainitsisi tekijättären jaloa ja ennakkoluulotonta mieltä sekä sitä ajatuksen voimaa ja vakaumuksen vakavuutta, jota teos kauttaaltaan osoittaa. Nämä elämän korkeimpia asioita koskevat vapaat käsitykset, jotka ovat harvinaisia miehissä, vaikuttavat naisen esittäminä yllättäviltä; se, mitä neiti Bremer niistä lausuu, on herättävää ja täynnä mielenkiintoa, joskin hänen oma vakaumuksensa, kuten näyttää, ei vielä kaikin puolin ole vakiintunut eikä hänen filosofinen järjestelmänsä valmis.
J. V. S.
