22. ja 23.8.1850

Rakas Puolisoni! 

Luoja suokoon että olet onnellisesti perillä, sillä nyt olisi kovin raskasta olla matkalla, koska tuulee ja vinkuu aivan kauheasti. Oli ikävää, että matkasääsi on näin ruma, ole nyt oikein varovainen, sillä muuten vilustut helposti; Ajattele vähän minua raukkaa, miten kamalaa minulla olisi täällä, jos tietäisin, ettet sinä voi hyvin.

Täälä on niin hiljaista ja tyyntä. Lapset ovat levolla, kello löi juuri yhdeksän. Pikku Henrick kävi kylvyssä, ja Hannakin loiskutteli ammeessa myöhemmin. Henrick on samanlainen kuin hänet näit, ja muutkin ovat samanlaisia kuin ennenkin. Calle oli aamupäivällä kymmeneen, ja iltapäivällä neljästä ½ 7:ään Nervanderin luona, mutta Callen kurkku on entisellään.

Älä ollenkaan epäile, etten minä hoida lapsia parhaan kykyni mukaan. Aijon olla heille päättäväinen ja vakava. Luoja suokoon heille terveyttä, kiitän Jumalaa joka päivästä jonka selviämme eteenpäin.

Älä halveksu minua Rakas Puolisoni, minun sydäntäni haavoittaa, kun tuntuu että katsot minuun silmissäsi halveksuntaa ja sääliä, kyllä minä tiedän minkälainen surkimus olen, ja kiitän siksi Korkeinta, jos edes joskus välität minusta. Ikinä ennen en ole ollut niin katkeralla mielellä kuin sen jälkeen kun muutimme tänne. Minua hävettää että sinä joudut ystävillesi, tunnustamaan että olen sinun Vaimosi. Minä puhun vilpittömästi, sen saat huomata, jollei tässä, niin sitten toisessa Maailmassa. Minä rakastan minä pidän sinusta niin hirveästi. Minä yritän tehdä työtä, mikä on velvollisuuteni, kunhan ymmärtäisin tehdä niin kuin oikein on.

Aamulla: Pikku Henrick hyppii ja juttelee, kaikki lapset ovat entisellään.

Näkemiin Rakas Puoliso

Sinun Jeanette