Hki 11.8.1849

Rakas pikku Vaimoni! 

Herra siunatkoon Sinua monista, somista, hellistä, rakkaista kirjeistäsi. Ne tekevät minut niin onnelliseksi että tahtoisin viipyä kauemmin poissa – jollen sentään kaipaisi niin kovin Sinun katseitasi, huuliasi ja hentoja käsivarsiasi ja Sinun lämpimän sydämesi sykettä omaani vasten. Niin minä kaipaan Sinua, oma ihana vaimoni, joka hetki, ja minulle on ilon päivä, kun taas saan suunnata kulkuni Sinun ja Omiemme luo, pikku rassukoiden.

Odottamattomat esteet pidättelevät kuitenkin minua vielä muutaman päivän täällä. Omasta puolestani, olen tehnyt ahkerasti työtä, ja olisin kohta lähtövalmis.

Suunnitelmat ovat nyt niin pitkällä, että minä joltisenkin varmana niiden toteutumisesta voin paljastaa asian Sinulle. Olen nimittäin ajatellut: Sinulle tuottaa vain murhetta, jos ilmoitan Sinulle toiveista, jotka eivät sitten täytykään. Kysymys on, että täällä Helsingissä perustetaan Kauppaoppilaitos, jonkinlainen koulu tuleville kauppiaille, joiden esimies minusta tulisi, ja mikä tuottaisi hyvät ansiotkin, kahden vuoden päästä yli kaksin verroin minun palkkani Kuopiossa. Koulu avattaisiin ensi helmikuussa. Koska minä en siinä saa paljon opetustunteja ja aion jättää sanomalehden käsistäni, niin suunnitelmani on, alkaa ohessa myydä seinäkelloja, sellaisia kuin meillä kotona, ja perustaa niiden valmistamiseksi verstaan. Se vaikuttaisi kannattavalta yritykseltä, vaikkei ensimmäisenä vuonna paljon ehditäkään.

Laitoksesta Sinä voit kyllä mainita Papalle. Sano että palkkani tulee olemaan ensimmäisenä vuotena vähintään 700 Ruplaa, toisena vuotena vähintään 800, ja sittemmin varmasti 1 000 hopearuplaa. Voit myös kertoa kaikille, että me luultavasti muutamme Helsinkiin; tosin tuskin ennen talvea – helmikuuta. Sitähän me voimme vielä harkita. Säästämisen kannalta muuttoa olisi hyvä viivyttää. Mutta meidän muista suunnitelmistamme on paras olla puhumatta kellekään, toistaiseksi ei edes Papalle.

Ainoa, mikä minua tässä koettelee, on jättää lukeminen ja kirjoittaminen. Mutta sille ei voi mitään. Korvaukseksi saat suudella minua Itsesi ja lasten puolesta.

Muutoin tulevaisuus näyttää kyllä turvatulta. Tänne Helsinkiin en olisi halunnut muuttaa, mutta laitoksen takia muu ei käy.

Koska koko tällä mullistuksella tähdätään tulevaan toimeentuloon niin meidän on kiltisti rajoitettava tarpeitamme varsinkin ensimmäisinä vuosina. Minulle se ei ole vaikeaa; sillä tyven kotielämä on kaikki, mitä virkistyksekseni tarvitsen. Sinulle se voi olla vaikeampaa, lapsukaiseni, joka vielä odottelet pinnallisempaa iloa. Ei sekään tule Sinulta täysin puuttumaan täällä, mikäli minusta riippuu; puutetta emme Luojan avulla tule kärsimään. Mutta meidän ilomme tulee entistä enemmän riippumaan Sinun huolenpidostasi ja Sinun hyvän sydämesi halusta meidän kaikkien parhaaksi. Älä pahastu siitä, että olen nimittänyt ja nimitän Sinua ”lapseksi”. Tiedät kyllä, että toivon, ettet olisi enää lapsi, vaan se hellä huomaavainen vaimo ja äiti, jonka hoitoa vailla sekä minä että lapset joutuisivat alttiiksi kaikenlaisille epäviihtymyksille ja puutteille, ja jonka rakkautta vailla heidän ja minun elämäni olisi kovin tyhjää. Niin rakas hyvä Vaimoni! Vaatisi paljon rohkeutta haluta elää edes rakkaiden lastemme vuoksi ilman Sinua. Mutta miten raskasta elämä nyt onkin ja tulee olemaan, minä ajattelen ja haaveilen aina: oman puolisoni rinnalla minä sentään saan levon huolista, siellä rakkaassa kodissa, jonka Jumala on suonut, voin sentään nauttia rauhasta ja ilosta. Uskothan, että juuri tämä minun kiihkeä haluni, löytää kaikkeni Sinun luotasi Sinun pikku maailmastasi, jonka Sinä minulle luot, tekee minut usein kärsimättömäksi kaikkea sitä kohtaan, joka uhkaa tämän maailman tulevaisuutta. Usko, että vaikka minulla on velvollisuuksia täytettävänä kotipiirin ulkopuolella, kaikki ajatukseni ja huoleni häälyvät alati kodin ympärillä; olethan Sinä nähnyt, että minä vain vastahakoisesti ikinä astun sen kynnyksen ulkopuolelle.

Minua liikuttaa syvästi, mitä Sinä rakas kirjoitat omasta sulkeutuneisuudestasi. En voi kieltää, että minua on usein painanut, ettei koskaan kuule Sinun sydämesi puhuvan eikä huomaa Sinussa tarvetta ilmaista mitään. En tiedä parempaa tointa, kuin kuulla Sinun kysyvän siitä, mikä koskee meidän erillistä elämäämme, ja mikä muuten voisi herättää Sinussa tiedonhalun – että kuulisi Sinun kysyvän ja saisi selittää ja kertoa ja muutoinkin päästä perille Sinun sydämesi ajatuksista. Mutta ihmisten laita on Luoja paratkoon yleensä siten, että niitä sanoja säästetään, jotka voivat tuottaa lähimmäiselle iloa, ei niitä, jotka häiritsevät ja loukkaavat. Niinpä olen minäkin harvemmin kuin pitäisi sanonut Sinulle, miten hartaasti Sinua rakastan, ja miten onnelliseksi Sinä niin monena elämän hetkenä olet minut tehnyt, kun taas olen helposti päästänyt tyytymättömyyteni purskahtamaan, toisinaan jopa kiivaampana kuin olen sen tuntenut. Anna se anteeksi, Rakkaani! Ehkä myös ankaruuteni on saanut aikaan, että olet menettänyt rohkeutesi olla minulle täysin avoin; vaikka tosin voin lohduttautua sillä, että olen kovin monta kertaa ollut pelkkää rakkautta ja luottavaisuutta ja silti nähnyt Sinun hiljaisena ja sulkeutuneena, suorastaan kylmänä, ottavan vastaan hellyyteni osoitukset. Monasti minulle olisi ollut suuri ilo kuulla Sinun ilmaisevan toiveen tai mielipiteen siitä, minkä soisi tapahtuvan meidän pikku oloissamme, ja minä voisin ilolla heti olla samaa mieltä, kuten olen joskus saanut tehdä, kun Sinä olet yllättänyt minut ilmaisemalla meidän elämäämme koskevan toiveen. – Mutta miten kernaasti minä tahdonkaan unohtaa omat virheeni ja Sinun ajatellessani, että minulla on Sinun rakkautesi, ja ollessani vakuuttunut, että Sinä toki mielessäsi mietit, miten huolehtia jäljellä olevien päivieni onnesta. Palkitkoon Sinua Jumala taivaassa siitä ajatuksesta, rakas, ihana Puolisoni! En aio antaa uskon siihen haihtua, ja aion ponnistella valmistaakseni sinulle sen onnen, minkä kykenen. Kun en siihen riitä, niin suo minulle anteeksi ja muista, että minulla on ollut niin paljon kärsimystä ja uurastusta maailmassa, ja että se on katkeroittanut mieleni ja tehnyt sen kärsimättömämmäksi. Välinpitämättömyyttä Sinua ja omiamme kohtaan et Luoja paratkoon tule koskaan minussa havaitsemaan. Säilytä se luottamus, joka Sinulla on ollut, ja usko, että niin kauan kuin olen hengissä ja terveenä, en lankea huolimattomuuteen enkä laiskuuteen, vaan työskentelen ja ponnistelen ilomielin, koska teen sen Teidän hyväksenne.

Tätä kirjoittaessani, tänään, koin taas ilon kirjeestä. Kiitos, kiitos, hyvä Puolisoni! Ne kirjeet ovat minulle niin rakkaita. Onnekasta, että poju on saanut uuden hampaan. Onnekasta, mittaamattoman onnekasta, että sekä Sinä että lapset olette aina olleet ja olette yhä niin terveitä. Suutele heitä, rakkaitamme, hellästi heidän isänsä puolesta. Kohta, kohta saan itse peittää Sinut ja heidät rakastavin suudelmin!

Tervehdi lämpimästi ja kiitollisesti Setää ja Tantea. Nannylle erityisterveiset hänen setämäiseltä ihailijaltaan. Älä unohda Melanderia ja Poikia. Olivia ja Ida raasuille myös rakkaat terveiset.

Callea en ole nähnyt koko viikkoon. Hän on yhä Borgströmien luona maalla. Huomenna menen sinne päivälliselle.

Näkemiin rakas ihana vaimoni. Raskasta, kovaa on mennä nukkumaan pystyen vain ajattelemaan Sinua ja näin kaukana Sinun lämpimästä sylistäsi. Olisi autuus, jos nyt saisi tuntea Sinun ryömivän kylkeeni pikku pää rintaani vasten. Sinä varmaan nukut nyt hyvin. Minä, kuten usein, valvon sydän täynnä ajatuksia Sinusta.

Uskollinen

J. V. S:n

Klo 1 yöllä 12. Elok.