Klo 9 aamulla [toukokuussa 1845]

En peruuta mitään, mitä kiihtynein mutta vilpittömin sydämin kirjoitan. Toistan vielä: suruni on suuri, jos se side katkeaa, johon ei vain minun tunteeni vaan myös kaikki elämän autuuden ja rauhan ajatukset ovat kiinnittyneet. Mutta lisään tyynemmän surun hetkenä: jollei suloinen Lapsi arvele, että eilinen mielentila oli kenties loukatun naisenarvon ohimenevä tunne ja että sitä vastoin se tunne, jolle usein olen perustanut toivoni, elää muuttumattomana sydämessä, jollei hyvä rakas Lapsi koe vakaata aikomusta olla minulle jalo puoliso ja suo minulle tyyntä luottamusta siihen toisella kohtaamisella tähän mennessä koetun lisäksi, eikä halua pitää jo annettuja lupauksia, jollei ole vähäisintäkään katumusta, joka todistaa tämän aikomuksen hyvän syyn – silloin on tulevaisuus menetetty. Silloin anna minulle huomenna kirje takaisin, siinä on vastausta kyllin. Minä en voi, en voi matkustaa epävarmuuden piinaamana. Silloin rukoile myös oman sydämesi puolesta, ettei kevytmielisyys pilaisi sitä, minkä Jumala on tehnyt hyväksi ja jaloksi, kuten minäkin rakastavasti, hartaista hartaimmin rakastavasti, olen sitä rukoileva.

J.V.S:n

Suo anteeksi, suo anteeksi myös minulle, mitä olen väärin tehnyt, mitä olen kuohuttanut ja murehduttanut, suo se anteeksi rakkauteni tähden, kuten minäkin suon anteeksi! Voi hyvin!