Mi Carole! [27.5.1841]
Kun tiedän, että tämä ilahduttaa Sinua yhtä paljon kuin minua, kirjoitan tämän ”Grosse Scheideggin” korkeimmalla kohdalla 6 040 jalan korkeudessa meren pinnasta, kunhan vähennät siitä ne 200, jotka olen laskeutunut alaspäin ilahduttaakseni kitalakeani jäätikkövedellä, en tosin paljaaltaan, vaan sekoitettuna ”Kirschwasseriin” eli paloviinaan. Kello on 11 aamup. toukokuun 27. päivänä 1841. Kuudesta saakka olen kavunnut ylöspäin, kaksi peninkulmaa Haslin laaksossa sijaitsevasta Meiringenistä – ja koko matkan olen ajatellut: ”Kunpa Calle olisi täällä, kuinka innoissaan hän olisikaan.” ”Wetterhornit” katsovat alaspäin vielä 6 500 jalkaa pääni yläpuolelta, ja niin hirmuiselta kuin se kuulostaa ja näyttääkin, en ole voinut olla ajattelematta, että kyllä kai me yhdessä voisimme uurastaa tuonkin vuoren huipulle. Meidän kunniaksemme olen patikoinut yksin tänne, missä kaikilla muilla on Führer. Kuvitelmat mahdollisuuksien ja mahdottomuuksien maailmoista ovat kulkeneet mukanani. Luonnolla on täällä yllään valepuku, joka fyysisesti ja henkisesti tuo mieleeni isänmaani kuvan. Lumi, jossa olen kahlannut, ei kuitenkaan ole ikuista lunta. Tämä minulla on kuitenkin ollut toisaalta 500 jalkaa yläpuolellani, toisaalta näen gletscherin [jäätikön] vielä 500 jalkaa olinpaikkaani alempana. Ne ovat osaksi kauniin sinisiä, muuten yläpinnaltaan uuden lumen ansiosta liljanvalkoisia, mutta poikki leikkautuessaan juovikkaita kuin marmori. Olen kuullut kahden lumivyöryn jyminän. Ne kuulostavat ukkosen jyrinältä, aivan niin kuin kerrotaan. Pian luultavasti kuulen todellisen ukkosen, sillä 10 minuutissa puolet taivaasta on tummentunut, ja rajuilma rynnistää lännestä tänne päin. Minun on kiirehdittävä sitä vastaan ennättääkseni Grindelwaldiin, josta jatkan tätä. 5 tuntia myöhemmin, käytyäni katsomassa sinistä gletscheriä läheltä ja voidessani lisätä tiedon, että vain matalammalla sijaitsevat, joita halkovat jään täyttämät railot, ovat väriltään sinisiä. Voit kuvitella, millaisista massoista on kaikkiaan kysymys, kun saat kuulla, että mainitut matalimmalle ulottuvat muodostuvat 4 000 jalan korkeudessa tiiviisti rinnakkain seisovista torneista. joiden korkeus vastaa 3, 4–5 kertaa Pedersören kirkon tornia, joka oli Sinun nuoruutesi non plus ultra [ylittämätön]. Grindelwald sijaitsee 3 150 jalan korkeudessa merenpinnasta, ja suunnilleen samalla tasolla on tiettävästi alin gletscher, Schreckhornilta alas valuva kieleke. Näen sen ikkunastani eli neljännespeninkulman päästä, mikä täällä vuorten lomassa näyttää vain parin harppauksen etäisyydeltä. Laakso on kaunis ja puutarhat kukkivat lumimassojen kanssa samalla korkeudella. Tämä on ihmeellinen sekoitus kesää ja talvea. Scheideggissa hikoilin lumikinosten keskellä surkeasti, vaikka olin paitahihaisillani eikä minulla ollut liinaa kaulassa, ja kun ryhdyin kirjoittamaan tätä kirjettä Sinulle, auringon porotus sai minut uudelleen hikoilemaan hirveästi. Jollei ole hirmuisen paljon rahaa, täällä saa ostaa hupinsa hikeä ja vaivaa nähden. Kello kolmeen mennessä olin tänään kävellyt yli kolme Ruotsin peninkulmaa vuorta ylös ja alas (noussut 4 000, laskeutunut 3 000 jalkaa), viimeksi mainittu oli hankalampaa kuin ensiksi mainittu, ja voit uskoa, että se tuntuu koivissa, vaikka olen viikon vuoristossa vaellettuani jo kutakuinkin tottunut.
Sekä ruumiillinen rasitus että matkan tuottama ilo ovat minulle hyvin tervetulleita henkisesti rasittavan ja huolien täyttämän talven jälkeen. Sen aikana ovat suunnitelmani sitä lyhyttä aikaa varten, jonka voin enää odottaa olevan edessäni, lujittuneet samoin kuin vakaumukseni tietämisen pääkysymyksistä. Viimeksi mainitun tuloksena on saksankielinen teos Persoonallisuudesta, jolle olen senkin seitsemän harmin jälkeen saanut kustantajan ja joka ilmestyy elokuussa Tübingenissä suunnilleen 20 arkin laajuisena. Niiden arviointien mukaan, jotka olen voinut hankkia, sillä on menestymisen mahdollisuuksia oppineiden maailmassa, ja minä itse toivon, että se voi jollakin tavoin vaikuttaa nuorisomme keskuudessa.
Tähän Sinä varmaankin vastaat, että toivot syksyllä näkeväsi toisen poikasi. Parahin veikkoseni Calle! Tee niistä vain pelkäämättömiä ja reippaita, valmiita taisteluun ja kärsimyksiin tulevina aikoina; he nimittäin saavat varmasti kuulla ja nähdä enemmän ryminää kuin me. Niiden 55 suukon seasta, jotka päivittäin Eukollesi annat, voit tämän saapumispäivänä antaa yhden veljellisenä tervehdyksenä minulta. Jos hän haluaa nähdä, mitä kirjoitan, sanon minä: ”Suloinen pikku Rouva! Tällä Snellmanilla on 2 vuoden ajan matkoillaan ollut vain yksi surkea teräskynä, ja siitä syystä hän kirjoittaa niin surkeaa jälkeä.” Jumalan haltuun!
J. V. S:n
PS Kerro terveisiä Helsingissä oleville ystäville, etenkin Fredrik Cygnaeukselle. Homo quidam [muuan ihminen].
PS 28. päivänä istun 200 jalkaa korkeammalla kuin eilen vastapäätä 12 870 jalan korkuista Jungfrauta. Odotan näkeväni useampia lumivyöryjä kuin jo näkemäni viisi sekä katselevani illalla vuorten maailmaa kuutamossa. Se lepää valkoisiin pukeutuneena ja taivasta tavoittelevana puoliympyrässä edessäni.
