Kokkolassa 25.7.1830
Rakas hellä veljeni, tämän kuun 17. päivänä kirjoittamasi kirje saapui ilokseni tänä aamuna, ja siitä saan tietää, että [tt content="Essen, Anna Christina von (o. s. Snellman) 1814–1895. Snellmanin sisar, ”Annu”, ”Annette”. Otto von E:n puoliso."]Anna-sisko [/tt]on helposti ja hyvin toipunut sairaudesta, mikä on ilo kuulla. Rakas veli, sanot, että olet murheissasi niiden surullisten tapausten takia, jotka ovat sattuneet lyhyen käyntisi aikana rakkaassa kodissamme ja että aiot pian matkustaa pois; en olisi uskonut tuota, jos joku muu olisi sanonut sen minulle; ja sen perusteella olen arvioinut, että olet liian kärsimätön kohdatessasi elämän vaihtelevia suruja ja onnettomuuksia. Muutahan ei voida toivoakaan, ja meidän on todellakin aina oltava valmiina kohtaamaan suurempia ja runsaampia suruja; sinä, rakas Janneni, olet kuitenkin kärsinyt jo aikaisemmin niin paljon, etten lainkaan ihmettele sitä, että taakkasi tuntuu sinusta liian raskaalta. Mitä tulee Annan saamiseen kotoa pois, en voi mainita juuri sieltä ketään henkilöä, jolle voitaisiin uskoa asian järjestäminen täällä. Parasta olisi, ettei hän lainkaan tulisi Kokkolaan, sillä täällä voi oppia vain tuhlaamaan ne rahat, joita harmaatukkainen ukko vaivalloisesti yrittää hankkia elämän välttämättömyyksien hankkimiseksi itselleen ja omaisilleen, – ja vaihtamaan vaatteita joka viikko, ja jos kävisi niin, että hän tulisi tänne, en missään tapauksessa suosittelisi asettumista Carolinan luo, sillä tämä ei ensinnäkään ole kovinkaan taitava talousasioissa eikä myöskään innokas niihin puuttumaan, niin vähän kuin tekemistä kahden hengen taloudessa onkin, ja niinpä hän jättääkin ne piian huoleksi. Siitä seuraa, että piikatulokkaan tarvitsee puuhailla vain itsekseen ilman minkäänlaista valvontaa; ja pahinta on, että tottuu mukavuuksiin, joita ehkä jonakin päivänä katkerasti kaipaa, kun sellaisia ei enää ole ulottuvilla. Sitä paitsi sekä Carolina että Carin ovat valmiit lähtemään Georg-serkun mukaan, kun tämä jonakin lähipäivänä lähtee laivallaan. Mutta jospa sen sijaan voitaisiin saada kapteeni Eskilson ottamaan hänet vastaan myöhemmin. Paikka ei ole erityisen huono, mutta ei järin kehuttavakaan.
1. elokuuta
Kuten sanottu, sain kirjeesi jo viikko sitten ja ryhdyin myös samana päivänä vastaamaan siihen, mutta liikeasia keskeytti puuhan enkä ole sen jälkeen mitenkään voinut aikaisemmin jatkaa sitä. Samasta rakkaasta kirjeestä havaitsen, että äiti on kertonut sinulle asian, jota en ole halunnut sanoa kenellekään, en edes sinulle, veljeni, mutta nyt sen tiedät, ja olen siitä iloinen enkä suinkaan surullinen. En tiedä, mistä se johtuu, mutta olen siitä havainnut, että naisihmisten on vaikeaa, kerrassaan mahdotonta pitää suutaan kiinni toisten salaisuuksista, omansa he kyllä säilyttävät, mutta en enää koskaan vaivaa heitä sellaisilla. Rakas Janne, vaatimus, jonka nyt esität minulle, ei ole ystävän teko. Se on kohtuuton, sen täyttäminen on minulle mahdotonta, vaikka en ole antanut mitään lupauksia, niin kuin luulet, enkä mielistellyt herättelemällä toiveita, joita minulla itselläni ei ole, sillä kaikki ympärilläni on pimeää kuin haudassa, en näe mitään ilahduttavaa, en edes muuta tulevaisuudessakaan. Näen edessäni vain vesiruukun, joka voi pitää yllä surujen ja tuskan täyttämää elämää. Luuletko sinä, että minä olisin ollut niin matalamielinen että olisin edes rohjennut ilmaista tunteeni. Ei, en koskaan, saati sitten, että olisin tarjonnut rakastamalleni naiselle näitä ihanuuksia, vaikka tuska oli usein saamaisillaan minut puhumaan. Silti hän nyt kuitenkin tietää, että rakastan häntä, ja tiesin aikaisemmin, olin saanut aikaisemmin tiedon, että minua rakastettiin, ennen kuin avasin suuni sanoakseni sen. Ihmetteletkö sinä sitä, että minä unohdin silmänräpäykseksi asemani ja sanoin: minäkin rakastan sinua, mutta pian havaitsin, mitä olin tehnyt, selitin, etten voinut ottaa vastaan tuollaisia vakuutuksia, ettei minulla ollut vielä näköpiirissäni mahdollisuuksia yksinäisen toimeentuloni ansaitsemiseen, saati siihen, että sitoisin toisen ihmisen kohtalon omaani, kun jalkojeni alla on niin heikko perusta, että yhden ihmisen oikku voi heittää minut maantielle. Tämän sanoin, tämän asian takia rukoilin, tämän asian takia rukoilen vielä tänäänkin enkä usko, että minun tarvitsee vakuuttaa sinulle, etten tee tätä kylmäverisesti, sillä rakastaa ja tietää olevansa rakastettu ja joutua pakosta luopumaan tästä, se on tuhat kertaa tuskallisempaa kuin elämästä luopuminen; mutta minun selvitykseni olisivat tuloksettomia (ja siksi minun pitäisi sanoa: Rakastan sinua, Sophie). Minun olisi pitänyt kieltää sydämeni tunne silloin, siinä tapauksessa tilanteeni olisi kuitenkin ollut parempi kuin nyt, sillä miten voin kieltää häntä rakastamasta minua, sydäntäni – se, että rakastaisin häntä, minun rakkauteni, on hänen sanojensa mukaan ainoa asia, jota hän haluaa. En ole kuitenkaan niin yksinkertainen, että uskoisin hänen aina ajattelevan niin, joskus, ehkäpä piankin, hän havaitsee, ettei se riitä, silloin hän näkee, mihin on sortunut. Minä en saane siitä tietoa, mutta hän kärsii, ja mitä minä voinkaan tehdä silloin, kun nyt jo kärsin pelkästään ajatellessani sitä. Asia ei kuitenkaan ole enää autettavissa, mitään valoja ei ole vannottu eikä mitään lupauksia annettu. Me vain rakastamme toisiamme, ja jos Sophie joskus havaitsee erehdyksensä ja joku minua onnekkaampi on kyllin onnekas voittaakseen hänet omakseen, saisin silloin onnettomanakin lohtua nähdessäni hänet onnellisena, mutta en rohkene toivoa tätä kaikkea, en voi uskoa sitä. Kaikki on Jumalan kädessä, tapahtukoon hänen tahtonsa, hän ohjaa toki kaiken parhaiten. Rakas veli, kerrot, että päätit ensin ryhtyä papiksi, koska siihen virkaan on helpointa valmistua ja siinä voi elää mukavimmin, mutta että kunnianhimo, jota sinä sanot jalommaksi taipumukseksi heräsi vuosien mittaan. Annoit rakastamallesi naiselle, joka oli aikaisemmin ollut sinulle sangen rakas, hänen lupauksensa takaisin. Onko oikein sanoa, ettei pappi voi lukea enempää kuin tarvitaan virkaan valmistumiseen? Onko papiksi tulemisen luonnollinen seuraus, että sitten eletään vain sitä varten, että syödään, juodaan, nukutaan ja pidetään saarna kerran joka sunnuntaina? Eikö toisenlainen elämä ole itse kunkin oman kyvyn ja tahdon varassa, ja kuka pystyy paremmin palvelemaan kanssaihmisiään kuin tuollainen mies? Millaista kunniaa olet nyt voittanut ja mitä sinä sillä teet? Riittikö se, että annoit hänelle hänen lupauksensa takaisin, eikö häntä peräti petetty? Teitkö sinä jotakin hänen etuaan ajatellen, eikö hänen sydämensä tuntenut kipua vai eikö sitä tarvitse ottaa huomioon? Sinä pyysit hänen sydäntään, hän lahjoitti sen sinulle, sinä heitit sen pois lähtiessäsi tavoittelemaan kunniaa, ja missä hän on nyt? Voin sanoa sinulle, että hän on nyt jo onneton, hän on sanonut minulle, että hän syyttää siitä sinua. Rakas Janneni, sinä et ole toiminut oikein. Oma rakas veljeni, anna minulle neuvoja. Otan kiitollisena vastaan veljelliset neuvosi, mutta sitä en voi koskaan tehdä, että lakkaisin rakastamasta. Kerro terveisiä kaikille, äidille ja Annulle, omalta hellältä
veljeltäsi Augustilta
PS Aion lukea merenkulkuoppia ensi talvena ja pyrkiä Suomen meriekipaasiin. Kauppiasta ei minusta voi kuitenkaan tulla, minulla on halua katsella hieman ympärilleni.
