Herra Snellman, J. V.: Ehdottaisin kunnioittavasti, että kun tässä sanotaan ”lukuun ottamatta niitä, joita tarvitaan kaartinpataljoonan täydentämiseen, johon sopivia henkilöitä valitaan koko maasta, niiden keskuudesta, jotka itse ovat siihen halukkaita”, niin tähän olisi ehkä syytä lisätä sana ainoastaan niiden keskuudesta, jotka ovat halukkaita, jotta siinä tapauksessa, että halukkaita ei ole riittävästi, ketään ei velvoitettaisi vasten tahtoaan liittymään kaartinpataljoonaan, siitä syystä, että tämä pataljoona suorittaa jatkuvasti varuskuntapalvelusta eikä tämä ole toivottavaa kaikille varusmiehille. Niille, jotka vastoin tahtoaan pannaan kaartinpataljoonaan, on se myös hyvin epäoikeudenmukainen osa, koska siellä palvelus on paljon vaikeampaa kuin muissa pataljoonissa.

– –

Herra Snellman, J. V.: Käytettävissä on varmempi keino, jotta kaartinpataljoona ei jäisi ilman miehistöä, ja se on, että tälle miehistölle annetaan suurempaa palkkaa kuin muissa pataljoonissa, soveliaimmin esim. niin, että se, joka todella on palvellut vuoden ajan, saisi esim. 100 markan summan, kaksi vuotta palvellut 200 markkaa jne., palveluaikansa jälkeen, tai jonkin muun summan. Asiahan voidaan järjestää monella eri tavalla, mutta jos kaartinpataljoonassa tarjottaisiin riittävä palkkio, niin ei olisi riskiä, että tämä pataljoona jäisi väkeä vaille.

– –

Herra Snellman, J. V. lausui seuraavaa: Pyydän nöyrimmin saada läsnä olevilta herroilta asevelvollisuusvaliokunnan jäseniltä tietoa, missä järjestyksessä kutsuntapiirin ja läänin reservi merkitään kirjoihin ehdotettua ja kunnianarvoisan säädyn hyväksymää menetelmää käyttäen, kunnittain arpomista, jota menetelmää minä omasta puolestani en suinkaan olisi tunnustanut oikeaksi. Tämän menetelmän mukaan reservi kussakin kunnassa merkitään kirjoihin tietyn järjestysluvun mukaan, sikäli kuin ymmärrän, mutta sen edellä ei ole mitään järjestysnumeroa koko kutsuntapiirille, koko läänistä puhumattakaan. Mutta kun pataljoona pannaan sotajalkaan, niin neljännessä ja viidennessä reserviluokassa, jotka ensimmäisenä tulevat kysymykseen, ei ole riittävää määrää täysin harjaantuneita ja aktiivisessa palveluksessa olleita reservejä, vaan tarvittavaa lukua on täydennettävä puolittain harjaantuneilla reserveillä – juuri sellaisilla reserveillä, joista tässä on kysymys. Ketkä näistä reserveistä siis jätetään syrjään? Heidäthän on otettava jossakin järjestyksessä. Kuitenkaan ei sanota, että koko ikäluokka merkittäisiin kirjoihin jossakin juoksevassa numerojärjestyksessä. Mikäli asia ei ole näin, vaan koko puoliksi harjoitelleitten reservien ikäluokan tiettyä numerojärjestystä ei ole, niin uskallan väittää, että koko asia olisi syytä jollakin tapaa korjata ja ehkä pykälä olisi palautettava valiokunnalle, tarkoitetulla tavalla täydennettäväksi.

– –

Herra Snellman, J. V.: Mitä aktiiviseen palvelukseen arvottuihin tulee, ei mitään vaikeuksia synny, koska kaikki, joihin arpa osuu, tulevat valituiksi. Mutta jos tarkoitus on, niin kuin herra Mechelin on antanut tietää, että jos esim. on otettava palvelukseen sotajalalle [pannun] tilalle korvausmiehistöä reservin keskuudesta, niin koko maasta otetaan ensiksi ne, joilla on numero kahdeksan, sitten kaikki ne, joilla on numero yhdeksän jne., niin asia on todella sillä ratkaistu, jos tarkoitus on tämä.

– –

Herra Snellman, J. V.: Kunnioittaen pyydän saada esittää, että näillä vapaaehtoisilla olisi ehkä tarpeen olla jokin muu todistus siveästä käytöksestä kuin papintodistus. Samanlainen todistus olisi minusta tarpeen myös arvontaan ilmoittautuville vapaaehtoisille. Papintodistus ei voi kieltää henkilön hyvää mainetta, jollei häntä ole tuomittu rikoksesta, mutta voi silti olla niin, että hän on aika paheellinen ja sopimaton pantavaksi asevelvollisten riviin. Siksi mielestäni olisi toivottavaa, että hän toisi mukanaan todistuksen siveästä käytöksestä, ehkä mieluiten kunnallislautakunnalta, ja olisi ollut hyvin onnellista, jos tätä olisi voitu laajentaa myös koskemaan arvontaan ilmoittautuvia vapaaehtoisia.

– –

Herra Snellman, J. V.: Vapaaherra von Troilin tekemän huomautuksen johdosta saanen ehdottaa, että vaadittaisiin ainoastaan tyydyttävä todistus siveästä elämästä, ja että päällystön tulisi arvioida tämä todistus. On monia keinoja hankkia täysin luotettava todistus.

– –

Herra Snellman, J. V.: Sikäli kuin olen ymmärtänyt vapaaherra von Troilin vaatimuksen, niin sillä tarkoitetaan, että säätyjen etukäteen hyväksymiä kustannuksia, jotka eivät ole rajoittamattomia, saisi kyllä tulla. Saanen ehdottaa, että hyväksyttäisiin ehkä suunnilleen seuraava sanamuoto: ”kustannukset maksetaan yleisen sotilasrahaston käyttövaroista sekä säätyjen varaamista määrärahoista” tai ”niistä varoista, jotka säädyt ovat määränneet”. Hänen Majesteettinsa esittää, miten suurta rahamäärää tarvitaan, ja säädyt myöntävät. Jos jotain tarvittaisiin sen lisäksi, niin Hänen Majesteettinsa huolehtinee siitä, ja luullakseni sellainen sanamuoto tyydyttäisi toisaalta myös herra Mechelinin esittämän toivomuksen, että sotavoimien kustannuksia ei maksettaisi pelkästään eikä edes ensi sijassa valtion varoista. Sitä paitsi olen vakuuttunut, että valtiontalous ei varmaan pääse niin vihreälle oksalle, ettei muutama miljoona vuodessa olisi hyvin tervetullut.

– –

Herra Snellman, J. V.: Olisin pyytänyt saada yhtyä herroihin Mecheliniin, Montgomeryyn ja muihin, jotka ovat toivoneet, että tämä pykälä säilyisi muuttumattomana. Mutta minun on huomautettava, että sen tarkoitusta ei ole ilmaistu kovinkaan selvästi. Jos siinä sanotaan ”katetaan säätyjen tarkoitukseen määräämillä varoilla”, niin kysymys ei voi olla määrärahojen kattamisesta varoilla, jotka säädyt saattavat vastaisuudessa osoittaa. Muuten pyydän saada ilmaista hämmästykseni sen johdosta, mitä eräiltä osin on sanottu tarvittavasta vastarinnasta ja missä vastarintaan tarvittava voima on. Tiedän toki olevan kansakuntia, ei kovinkaan kaukana meistä, jotka hallituksen pyytäessä varoja maan puolustamiseen, katsovat sellaisten varojen myöntämisen olevan erityinen osoitus hyvästä tahdosta, ikään kuin hallitus olisi pyytänyt noita varoja oman itsensä puolustamiseen, ja vaativat suurta kiitollisuutta niiden myöntämisestä. Mutta en ymmärrä, että sen vuoksi asia pitäisi nähdä niin meidänkin maassamme. Totta kyllä on, että kaikissa maissa erityisesti määrärahat sotilaallisia tarkoituksia varten osoittavat taipumusta kasvaa, ja koska, niin kuin jokainen kansa toivoo, näillä määrärahoilla aikaansaatavat hedelmät tulevat niin harvoin näkyviin, niin nämä määrärahat näyttävät olevan kansoille raskas taakka vuodesta toiseen rauhanaikana kannettavaksi. Ne näyttävät kovin tarpeettomilta. Näin voi jatkossa olla myös tässä maassa, jos Jumala antaa meille pitkäaikaisen rauhan. Hyvä on siis aina, jos säädyillä on sanansa sanottavana kysymyksessä määrärahan suuruudesta. Sitä paitsi uskon omasta puolestani, että keisarillinen senaatti ja varsinkin valtionvarainpäällikkö ovat monet kerrat pitäneet itseään onnellisina saadessaan määrärahakysymyksissä viitata säätyjen päätökseen. Olen vakuuttunut siitä, että sota-asiain toimituskunnan päällikkö on tunteva samaa tyydytystä voidessaan nojata toisen valtiovallan päätökseen, ja siksi vakaa käsitykseni on, että säätyjen päätös kustannusten määrän suhteen on kovin tärkeä ja arvokas. Totta on, että viiden vuoden jaksolle eteenpäin ei kaikkia menoja voida laskea tarkasti. Mutta mikäli Hänen Majesteettinsa havaitsee tarpeelliseksi menoja, jotka ylittävät säätyjen varaaman tarpeelliseksi katsoman määrän, niin Hänen Majesteettinsa löytänee kyllä myös keinon näiden ylimääräisten kustannusten kattamiseksi. Sitten riippuukin Hänen Majesteetistaan, kääntyykö hän säätyjen puoleen saadakseen nämä kulut korvatuksi vai ei. Siksi, kuten minulla oli kunnia mainita, pidän myös toivottavana, että pykälän tarkoitus pidettäisiin ennallaan. Jos se voitaisiin tehdä vielä selvemmäksi, niin olisi se minulle mieluisaa, mutta en halua kuitenkaan sitä vaatia, jotta en lisäisi ehdotusten määrää, mikäli ne herrat, jotka ovat puhuneet pykälän säilyttämisen puolesta, eivät suostu tällaiseen muutokseen.

– –

Herra Snellman, J. V.: Tuo kohta, jota eräs edellinen kunnioitettu puhuja on käsitellyt, ei mielestäni edellytä minun kannanottoani. Tiedän perustuslaissamme olevan säännöksiä, vakaita ja järkkymättömiä, joihin sisältyy se, että on yksin Hänen Majesteettinsa asia julistaa sota ja solmia rauha ja että Hänen Majesteettinsa Keisari ja Suuriruhtinas komentaa maan sotavoimia. Kaikkien Suomen sotavoimia koskevien valtiopäiväesitysten, siitä olen vakuuttunut, on joka tapauksessa jätettävä nämä perustuslain säännökset koskemattomiksi. Minulla ei kuitenkaan ole mitään sitä sanamuotoa vastaan, jonka pykälän edellinen osa on saanut valiokunnan esityksen mukaan. Sen sijaan pykälän jälkimmäiseen osaan on tullut ehdotus säännökseksi, jota pidän hyvin merkitsevänä. Tämä pykälän osa kuuluu nimittäin toisen kappaleen jälkiosassa näin: ”Samoin muodostetaan jäljellä olevasta reservistä tarpeen mukaan varajoukkoja, joiden tehtävänä on osittain muodostaa uusia aktiivisia joukkoja sellaisia koskevien, sodan aikana voimassa olevien määräysten mukaisesti, osittain taas täyttää niitä aukkoja, joita sotatoimien aikana on syntynyt aktiivijoukkojen riveissä”. Tähän valiokunnan esityksen osaan minä en voi yhtyä, varsinkaan säännökseen, että reservistä muodostetaan varajoukkoja, joiden tarkoitus on muodostaa uusia aktiivisia joukkoja sellaisia koskevien, sodan aikana voimassa olevien säännösten mukaisesti. Armollisen esityksen pykälään 131 sisältyy tosin samanlainen säännös reservin käytöstä. Se kuuluu näin: ”Samoin muodostetaan jäljellä olevasta reservistä tarpeen mukaan varapataljoonia, joiden tarkoitus on joko muodostaa uusia tarkk’ampujapataljoonia, niiden säännösten mukaisesti, jotka koskevat yleensä tarkk’ampujapataljoonia sodan aikana, tai myös täyttää aukkoja, joita sotatoimien aikana syntyy aktiivisissa pataljoonissa”. Sanallisesti ero on jonkinmoinen, mutta ei suuri. On kuitenkin seikka, joka tekee eron paljon suuremmaksi. Armollisen esityksen mukaan ne, jotka ovat palvelleet armeijassa kolme vuotta, olisivat reservissä kahdeksan vuotta. Valiokunta on liitteen sivulla 34 laskenut, että tämän kahdeksanvuotisen reservin yhteenlaskettu suuruus olisi hieman yli yksitoistatuhatta miestä. Kun on syytä olettaa, että ensimmäinen reservillä täytettävä tarve on saattaa pataljoonat sotajalkaan, ja toinen tarve on ylläpitää niitä sodan aikana luvultaan täydellisinä, niin pyydän saada esittää yksinkertaisen laskelman. Joukkojen saamiseen sotajalkaan tarvitaan suunnilleen viisituhatta miestä. Olen nähnyt Saksassa laskettavan, että yhden vuoden sotaan tarvitaan korvausjoukkoja 50 % alkuperäisestä vahvuudesta. Tämä kuulostaa arveluttavalta ja kauhistuttavalta. Mutta sitä ei pidä ottaa siinä merkityksessä, että todelliset lopulliset tappiot olisivat 50 % vuodessa. On suuri joukko lievästi haavoittuneita ja joukko sairaita, jotka on poistettava palveluksesta. Rivit eivät kuitenkaan voi olla tyhjinä, joten niihin on lähetettävä korvaavia voimia. Haavoittuneilla ja sairailla on myös pitkä toipumisaika, ja siksi korvausreserviksi on laskettu 50 %. Jos nyt sama suhde oletettaisiin myös meillä, niin 8 000 miestä varten tarvittaisiin 4 000 miehen korvausmiehistö. 5 000 ja 4 000 tekevät yhteensä 9 000 ja silloin jää reservin 11 000 miehestä siis jäljelle 2 000, joita voitaisiin käyttää muodostamaan uusia aktiivisia pataljoonia. Aivan toiseksi asia muodostuu valiokunnan esityksen mukaisesti. Reservi, joka tämän esityksen mukaan olisi käytettävissä, olisi 28 000, siis 28 000 miestä, valiokunnan laskelman mukaan liitteen sivulla 36. Jos näistä 28 000 miehestä lasketaan pois nuo 9 000 pataljoonien saamiseksi sotajalkaan ja korvausreserviksi, niin jäljellä on 19 000 miestä uusien aktiivijoukkojen muodostamiseen – 19 000 miestä valiokunnan esityksen mukaisesti, kun armollisen esityksen mukaisesti heitä olisi 2 000. Tässä on ero. Omasta puolestani minun on pakko pitää tätä ehdotusta, että noista 19 000 miehestä muodostettaisiin uusia aktiivijoukkoja, täysin tarpeettomana. Hänen Majesteettinsa ei ole pyytänyt maalta sellaista uhrausta. Myönnettäköön kernaasti, että mitä Hänen Majesteettinsa pyytää, on varsin kohtuullista; se on vain puolet siitä, mitä maa oli velvollinen antamaan 70 vuotta sitten, kun sen väestö oli kolmasosa nykyisestä. Mutta kun Hänen Majesteettinsa ei ole pyytänyt enempää, niin on tarpeetonta, että maa ottaa kantaakseen suurempia uhrauksia kuin tarpeen on ja Hänen Majesteettinsa katsoo kohtuulliseksi. Kunnioittava mielipiteeni on siis, että olisi aihetta muuttaa tämän pykälän sanamuotoa niin, että se kuuluisi: ”Samoin muodostetaan jäljellä olevasta reservistä tarpeen mukaan varajoukkoja, joiden tarkoitus on täyttää aukkoja, jotka sotatoimien aikana syntyvät aktiivijoukkojen riveissä”, mutta jatkossa: ”se reservin osa, jota keisari ja suuriruhtinas ei katso tarvittavan tätä tarkoitusta varten, palvelee sodan aikana maanturvajoukkoina”. Maanturvajoukoista on säädetty, että ne sodan aikana palvelevat vain omassa maassa, tarpeen ilmetessä. Tämä perustuu sekä ikimuistoiseen nautintaan että privilegioihin, joilla on perustuslain pyhyys. Tätä voidaan siis pyytää täysin turvallisesti, koska tällöin seistään perustuslain mukaisella pohjalla. Uskon myös, että sitä voidaan turvallisesti pyytää, koska Hänen Majesteettinsa ei ole vaatinut säädyiltä suurempaa uhrausta kuin sen, mistä tässä on kysymys. Saanen siis kunnioittavasti pyytää, että kunnianarvoisa sääty suvaitsisi niin lukuisana kuin mahdollista vaatia pykälän palauttamista valiokunnalle muotoiltavaksi uudelleen tarkoituksessa, joka minulla on ollut kunnia esittää (hyvä hyvä).

– –

Herra Snellman, J. V.: Käyttäen tilaisuutta hyväkseni selventääkseni tarkoitustani otan esille herra Mechelinin tekemän huomautuksen. En ole jättänyt huomioon ottamatta armollisen esityksen pykälän 131 viimeistä kappaletta: ”Jos reservi ei anna mahdollisuutta muodostaa tarvittavaa määrää varapataljoonia, niin kutsutaan tätä tarkoitusta varten palvelukseen maanturvajoukkojen ensimmäisen kategorian nuorimmat ikäluokat”. Mutta siinä on kysymys maanturvajoukoista, ja maanturvajoukoilla on oma tarkoituksensa. Jopa siinäkin tapauksessa, että tämä momentti olisi säilynyt valiokunnan esityksessä, ei sillä minun mielestäni olisi ollut sitä suurta merkitystä, joka on niillä säännöksillä, joista olen puhunut. Jos valiokunnan esitys olisi koskenut sitä, että maanturvajoukoista muodostetaan aktiivijoukkoja, olisi se ollut toinen asia. Valiokunnan esitys kuuluu: ”reservistä muodostetaan uusia pataljoonia”. Kiitän kuitenkin suuresti sen esityksen paremmuutta, jonka valiokunta on antanut viimeiselle kappaleelle siinä armollisen esityksen pykälässä, joka koskee maanturvajoukkojen käyttöä, koska valiokunta on päättäväisesti ehdottanut, mitä kunnianarvoisa sääty on jo omasta puolestaan hyväksynyt, että maanturvajoukoista muodostetaan erityisiä maanturvapataljoonia. Sillä tavoin tehtäisiin minun nöyrän ehdotukseni mukaan ylimääräiselle reserville, jota Hänen Majesteettinsa ei katso tarvittavan aktiivijoukkojen pitämiseen täydessä sotavahvuudessa. Niin taitamatonta kuin se onkin, pyydän kuitenkin saada tehdä ehdotukseeni pienen lisäyksen. Kappaleen alussa on nimittäin pari sanaa, joita minusta olisi tarpeen muuttaa. Siinä sanotaan, että ”sodan sattuessa asetetaan suomalaiset joukot sotajalkaan”. Katson nimittäin, ettei ole soveliasta sanoa ”suomalaiset joukot”, koska valiokunta pykälässä 122 käyttää ilmaisua ”rauhanaikana varustaa suuriruhtinaskunta aktiivijoukot, jotka ovat vahvuudeltaan enintään 5000 miestä”, ja tämän aktiivisen joukkovahvuuden sotajalkaan saattamisesta tässä on kysymys. Esittäisin siksi, että olisi soveliainta käyttää samaa ilmaisua ”asetetaan suomalaiset joukot sotajalkaan”, jolloin ilmaisu tulisi täsmennetyksi. Jätän kuitenkin valiokunnan asiaksi muotoilla tämän tarkemmin.

– –

Herra Snellman, J. V. lausui tämän johdosta seuraavaa: Jos kunnianarvoisa sääty sallii, niin ehdottaisin kunnioittaen, että viimeksi tehty, tätä pykälää koskeva päätös saatettaisiin muille säädyille tiedoksi pöytäkirjanotteella, jotta sille näin ehdittäisiin saada ainakin joltakin säädyltä tuki, niin että valiokunnalla olisi riittävästi syytä ehdottaa muutoksen hyväksymistä.

– –

Herra Snellman, J. V.: Mitä tähän momenttiin tulee, niin olen kauan ollut sitä mieltä, että tässä kyseessä olevan aloitteen aihe on yksi tärkeimmistä, mitä asevelvollisuutta käyttöön otettaessa voi tulla käsiteltäväksi. Totta on, että vakanssimaksun suorittaminen koskee enimmäkseen vain yhtä säätyä, ja sen säädyn valitsijoita. Mutta ei voida hyvällä omallatunnolla kiistää, etteivätkö rusthollarit ja ruotutalonpojat olisi ruotulaitoksen käyttöönoton seurauksena vapautettuja henkilökohtaisesta sotilaspalveluksesta omalta osaltaan sekä lapsiensa ja palveluskuntansa osalta. Ei myöskään voida väittää, etteikö vakanssimaksun maksaminen olisi heidän puoleltaan sen velvoitteen täyttämistä, jonka he ovat ruotulaitosta järjestäessä ottaneet hoitaakseen. Kun he nyt kuitenkin ottavat tehdäkseen henkilökohtaista sotapalvelusta rauhanaikana, harjoituksia, monivuotista rivissä seisomista, niin en voi nähdä, että olisi ensinkään oikeudenmukaista, ettei heille myönnettäisi lainkaan helpotusta vakanssimaksun maksamisesta. Sanon lainkaan helpotusta, sillä toisaalta on otettava huomioon, että rasitus on aikojen kuluessa vähentynyt sen siirtyessä mieheltä toiselle, ja että tilojen hallussapito nykyään perustuu kauppoihin ja sopimuksiin, jotka ovat enemmän tai vähemmän tasoittaneet rasitusta, ja että tämän rasitus muiden muuttumattomien verojen lailla lankeaa edelleen yhteisenä rasituksena myös kaikille yhteiskuntamme muille kansalaisille. Mutta kuitenkin on minun mielestäni edelleen varmaa, että jotakin on tehtävä. Kunnianarvoisalle säädylle lienee tunnettua, että talonpoikaissääty on valiokunnan esityksen pykälästä 2 poistanut sanat, joiden mukaan vakanssimaksua on toistaiseksi maksettava. Olen vakuuttunut siitä, että näin on tapahtunut, koska armollisen esityksen johdannossa on perusteluja, joista käy ilmi ja jotka tarkoittavat, että tämä rasitus aiotaan ikuisesti pitää rusthollarien ja ruotutalonpoikien harteilla, vaikka he nyt ottavat suorittaakseen henkilökohtaisen sotapalveluksen, ja samoin, että valiokunnan samassa kysymyksessä esittämät perustelut, jotka mielestäni ovat toisesta näkökulmasta yksipuoliset, ovat pelotelleet sillä, että tästä voisi tulla valtiopäivien päätös. Ja lopuksi, kun valiokunta ehdottaa, että tästä pykälästä tulisi perustuslaki, mitä tämä ”toistaiseksi” merkitsee perustuslaissa? Se on itsessään jotenkin muodonvastainen. Asia lienee kuitenkin niin, että kolmen säädyn päätöksestä tässä asiassa tulee ratkaiseva. Mutta se olisi kova päätös, jos se olisi voimassa kauemmin kuin kolme vuotta. Se olisi päätös, jota myös maamme rahvaan olisi vaikea sietää. Mitä keinoja valittaisiin sellaisesta epäoikeudenmukaisuudesta pääsemiseksi, sitä en nyt uskalla esittää. Mutta uskoakseni se aiheuttaisi katkeruutta, joka ei aivan nopeasti parantuisi. Rohkenen siksi kunnioittaen ehdottaa, että kunnianarvoisa sääty palauttaisi tämän aloite-esityksen valiokuntaan muutettavaksi siten, että Hänen Majesteettinsa antaisi armollisesti jo seuraaville valtiopäiville tätä koskevan esityksen. Se, mitä tuon esityksen pitäisi sisältää, voidaan muotoilla monella eri tavalla. Tarkoitukseni on ainoastaan, että talonpoikaissäädylle annettaisiin syy odottaa aihetta koskevaa aloitetta jo seuraaville valtiopäiville, ja vakuutettaisiin, että säätyjen tarkoitus ei ole tukahduttaa sen ja sen valitsijoitten kohtuullisia toivomuksia, vaan antaa oikeuden toteutua.

– –

Herra Snellman, J. V.: Pyydän saada muistuttaa, että en vaatinut vakanssimaksun lakkauttamista vaan ainoastaan esitystä sopivan suuruisesta vakanssimaksun helpottamisesta. Eräs kunnioitettu puhuja on täällä sanonut, että rusthollareille ja ruotutalonpojille ei ole pantu muuta rasitusta kuin kaikille muille kansalaisille. Sitä en voi tunnustaa täysin oikeaksi ja asialliseksi. He kantavat samaa rasitusta kuin ennenkin, ja sen päälle on nyt pantu toinen rasitus, josta he ovat varautuneet olemaan vapautetut, ja josta heidän tunnustetaan olevan vapautetut, niin kauan kuin he suorittavat ensiksi mainittua rasitustaan. Muille maan kansalaisille ei sellaista vapautusta ole myönnetty. He ottavat nyt suorittaakseen asepalvelusta, jos niin käy. Mutta mitään erityistä veroa tätä tarkoitusta varten he eivät suorita, vaan heille lankeavat kustannukset lankeavat kaikille kansalaisille ja ne lankeavat myös lisääntyneenä verona rusthollareille ja ruotutalonpojille. Otettakoon kustannukset pankkivoitosta tai mistä tahansa, se on säätyjen oma asia. Niinpä rusthollarit ja ruotutalonpojat maksavat samaa veroa jonka kaikki muut ovat ottaneet maksettavakseen, suorittavat samaa asevelvollisuutta kuin kaikki muut, mutta maksavat sen lisäksi vielä veroa, jonka he ovat ottaneet maksettavakseen sillä ehdolla, että heidät on vapautettu asevelvollisuudesta. Näin asia on, eikä ole mahdollista kiistää, etteikö heille näin pantaisi asevelvollisuuden ylläpitämisestä rasitusta, jota ei ole muilla kansalaisilla. Kysymys on kyllä varsin mutkikas, mutta ei ihan niin mutkikas kuin sanotaan. Lähinnä siinä on mutkikasta kysymys rustholleista, sillä rusthollarien intressi on suuri. Tiedetään nimittäin, että heti tämän kysymyksen tullessa esille nousee esille myös kysymys augmenttiverosta, ja tämä tekee kysymyksen mutkikkaaksi, mutkikkaammaksi kuin itse asia, josta tässä on kysymys.

– –

Herra Snellman, J. V.: Jos momentti poistuu ja joukoilla siis on pysyvästi päällystö, jonka kieltä miehistö ei ymmärrä, ja päinvastoin, niin en ymmärrä, kuinka sellainen asiaintila voisi olla kestävä. Jos momentti palautetaan valiokunnalle muotoiltavaksi eri tavalla, nimittäin niin, että heti ensi hetkestä lähtien ei olisi vaatimuksena, että kaikkien upseerien on osattava sekä suomea että ruotsia, vaan vaaditaan ainoastaan jonkin verran kummankin kielen taitoa, niin näin ei tulisi nyt hyväksytyksi sellaista, mitä lukuisten aloitteitten perusteella on pyydetty saada kumotuksi ja jota vastaan nousee taas uusi liikehdintä. Ehdotan kunnioittavasti, viitaten siihen, mitä herra Ehrnrooth on sanonut, että momentti palautettaisiin valiokunnalle muotoiltavaksi siinä tarkoituksessa, että kummankin kielen taitoa koskevia vaatimuksia ei alussa asetettaisi liian korkealle, vaan sitä lisättäisiin vasta vähitellen ja olojen niin salliessa.