Keisarillisen senaatin asiassa näin tekemää päätöstä vastaan jätti senaattori Snellman pöytäkirjaan seuraavan kirjallisesti laaditun varauksen: – Koska säädyt eivät ole viinanpolttoverosta osoittaneet varoja niihin tarkoituksiin, joihin Hänen Majesteettinsa armollisessa esityksessään on niitä pyytänyt, vaan ovat järjestäneet näiden varojen käytön toisin, saanen alamaisimmin puoltaa, että Hänen Majesteettinsa armollisimmin antaisi tämän säätyjen esityksen jäädä silleen, koska perustuslailliseen veronmyöntämisoikeuteen kuuluu myös oikeus päättää varojen käytöstä.
Olisi toki ollut toivottavaa, että säädyt olisivat vähemmän avokätisesti katsoneet kuntien ja niiden yksityisten jäsenten etua ja että ne eivät olisi tehneet niitä määrärahoja, joita tarvitaan koko maan yleiseksi hyväksi, niin kokonaan riippuvaisiksi ulkomaanlainasta, jonka kuorma pääosin lankeaa tulevien polvien kannettavaksi, jos edes laina niin suurena määränä, kuin säädyt ovat ehdottaneet, on mahdollinen, ja sen ottaminen maan varallisuuden huomioon ottaen viisasta. Mutta sen päätöksen osalta, jonka säädyt ovat tällä kohden tehneet, katson omasta puolestani oikeaksi, että kunnille tarkoitetut varat jätetään kokonaan niiden vapaasti käytettäväksi, minkä johdosta en voi puoltaa, että Hänen Majesteettinsa antaisi joitakin määräyksiä niiden käytöstä, varsinkaan kun ehdotettu uusi kunta-asetus on mielestäni vaarassa jäädä tyhjäksi kirjaimeksi, ja kun tämä voidaan välttää vain siten, että kunnallishallinnolle annetaan suurin mahdollinen vapaus.
Päätös, jonka säädyt ovat tehneet viinanpolttoveron käytöstä muilta osin, on niiden ollut osittain pakko tehdä, koska tulot suostunnasta, jonka ne ovat osalleen ottaneet, eivät mitenkään voisi vastata niitä tarpeita, jotka niiden asiaa koskevan armollisen esityksen mukaan pitäisi täyttää.
Osoittautuu kuitenkin, että säätyjen päätösten toteuttaminen näiltä osin kohtaa monenlaisia vaikeuksia, joita lisää juuri se, että tämän päätöksen mukaan kuntien suuret määrärahat menevät ensi sijassa tuloista, jotka saadaan paloviinavuokran korvauksesta valtiolle.
Jos nimittäin sitä lainaa, josta säädyt ovat päättäneet, tai merkittävää osaa siitä, ei lähitulevaisuudessa pystytä ottamaan, niin selvää on, että myöskään niitä yleisiä hankkeita, joista säädyt ovat päättäneet, ei toistaiseksi voida toteuttaa säätyjen tarkoittamassa laajuudessa. On sitä paitsi hyvin todennäköistä, että viinanpolttovero ei ensimmäisinä vuosina tule nousemaan säätyjen laskelmien mukaiseen määrään, koska teolliseen valmistukseen tarvittavan pääoman kokoaminen vaatii aikansa, ja kun pääoma on valmiina, kuluu välttämättä aikansa ennen kuin tehtaat saadaan käyntiin. Jos esim. ensimmäisenä vuonna saataisiin vain puolet lasketusta verosta,
- 3 440 000 markkaa,
niin säätyjen päätöksen mukaan siitä menisi
kruunulle viinavuokran korvaamiseen - 660 000
1/4 jäljelle jäävästä osasta kunnille - 695 000
vielä kunnille - 1 000 000
valvontaan ja paloviinalaitteitten lunastukseen,
oletetaan 2/3 kokonaismäärästä - 200 000
vankiloihin - 600 000
3 155 000
jolloin 19 000 000 mk lainan korkoon ja kuoletuksiin lasketuksi määrärahaksi jäisi vähäinen jäljelle jäänyt määrä 285 000 mk, joka on niin pieni, että jos lainaa ei saada hyväksyttävin ehdoin, on ainoa muuten jäljellä oleva keino mahdoton, nimittäin rautatien rakentamisen jatkaminen toistaiseksi käyttämällä sitä mitä suostunnasta ja viinanpolttoverosta voidaan tarkoitukseen käyttää. Sellaisessa tapauksessa voidaan pitää enemmän yleisen edun mukaisena, että vähäinen tuotto mieluummin käytetään niihin säätyjen hyväksymiin kanavatöihin, joiden toteuttaminen vaikuttaa liikenteeseen jo valmiilla rautatiellä.
Jos alussa saataisiin vain kolmasosa lasketusta verosta, ei varoja olisi lainkaan edes valvontakustannuksiin. Siinä tapauksessa olisi ilmeisesti pakko vähentää vankiloitten määrärahaa ensimmäisenä vuonna ja hyvittää tämä vähennys myöhemmin.
Nämä ovat seikkoja, jotka vaativat tarkkaa harkintaa. Säätyjen ja maan toivomus ei voi olla, että hallitus seuraisi säätyjen laatimaa ohjelmaa lainkaan ottamatta huomioon ilmenneitä asiaintiloja. Kunhan vain kaikki säätyjen päätösten mukaiset hankkeet vähitellen toteutetaan, eikä varoja käytetä muuhun kuin säätyjen määräämiin tarkoituksiin, on Hänen Majesteettinsa korkean harkinnan varaan jätettävä, miten ja missä järjestyksessä näin on sopivinta tapahtua.
Saanen siksi alamaisimmin ehdottaa, että Hänen Majesteettinsa suvaitsisi armollisimmin sallia senaatin talousosaston antaa lausuntonsa tässä kysymyksessä olevien määrärahojen käytöstä. Ja kun senaatti on aiemmin esittänyt, samalla kun se jätti Hänen Majesteettinsa korkeasti hyväksyttäväksi säätyjen hyväksymän suostuntasäännön, että Hänen Majesteettinsa kuulisi talousosastoa koskien ehdotetun valtionlainan ottamista, pyytänee Hänen Majesteettinsa armollisimmin osaston lausuntoa samalla kertaa näistä molemmista asioista.
Mikäli Hänen Majesteettinsa tätä puoltaisi, ei tämä kuitenkaan estä Hänen Majesteettiansa senaatin nyt alamaisimmin esittämällä tavalla armollisesti hyväksymästä säätyjen hyväksymää ehdotusta asetukseksi viinan valmistuksesta ja myynnistä maassa. ”Hänen Majesteettinsa päätös viinanpolttoveron käytöstä ei suinkaan liity tähän asetukseen, eikä se missään tapauksessa voine siihen sisältyä.”
Keisarilliselta senaatilta asiasta pyydetty alamainen lausunto laaditaan yllä käsitellyn keisarillisen senaatin jäsenten enemmistön tekemän päätöksen mukaan ja lähetetään, liitteinä tämä pöytäkirja ja säätyjen mainittu kirjelmä, Hänen Keisarilliselle Majesteetilleen.
