Kotimaanuutisia
Helsingistä vahvistetaan uutinen Saimaan kanavan rakennustyöstä. Lähemmät tiedot kustannusten kattamisesta määrätään seuraavassa Armollisessa reskriptissä:
1. Tämän hankkeen kokonaiskustannukset arvioidaan alustavasti kolmeksi miljoonaksi hopearuplaksi, jotka on maksettava viidentoista vuoden kuluessa kahdensadantuhannen ruplan vuotuisina erinä.
2. Viimeksi mainittujen menojen puolikkaan suorittamiseksi Senaatin valtiovaraintoimituskunnalla on oikeus viidentoista vuoden aikana vuodesta 1845 lähtien kunkin vuoden alussa ottaa Suomen Pankin välityksellä korollista ennakkoa 100 000 hopearuplaa luovuttamalla vastineeksi mainitussa rahalajissa 50 ruplan arvoisia Suomen valtionrahaston obligaatioita, joille maksetaan 3 3/5 prosentin vuosikorkoa tai korkoa puoli kopeekkaa päivältä, ja nämä obligaatiot on viidentoista vuoden kuluttua lunastettava siten, että koko 1 miljoonan 500 000 ruplan ennakko maksetaan kolmenkymmenen vuoden kuluessa; Senaatilla on oikeus antaa lähempiä määräyksiä obligaatioiden muodosta ja kelpoisuudesta.
3. Arvioitujen vuosimenojen toisen puolikkaan maksamiseksi vielä 100 000 ruplalla maksetaan Suomen valtion varoista vuodesta 1845 lähtien vuosittain 150 000 ruplaa kymmenen vuoden ajan, 100 000 ruplaa vuosittain toisen kymmenvuotiskauden ajan sekä 50 000 ruplaa, kaikki hopearahana, vuosittain kolmannen kymmenvuotiskauden ajan; näiden määrärahojen ylijäämä käytetään valtiovaraintoimituskunnan toimesta korollisen ennakon kuolettamiseen.
4. Liikkeelle laskettujen valtionkassan obligaatioiden korkojen maksamisen ja lunastamisen vakuudeksi talletetaan vuoden 1845 alussa lisäksi 350 000 hopearuplaa Suomen valtion varoja Valtakunnan kauppapankkiin, joka huolehtii tavanomaisen tuoton hankkimisesta tälle summalle.
Kuopio
Niihin markkinoilla sattuneen murhan tutkimusta koskeviin tietoihin, jotka me viime numerossa erään korkea-arvoisen kirjoittajan suopeuden ansiosta saatoimme kertoa, olisimme jo lehden ilmestymispäivänä kello 1 iltapäivällä voineet lisätä, että tekijä oli saatu kiinni ja että hän lääninkansliassa pidetyssä kuulustelussa oli tunnustanut rikoksensa. Tämä Mehtonen-niminen mies on kotoisin Kalajoelta Pohjanmaalta, mutta on pari vuotta asunut Leppävirralla. Syynä onnettoman murhaan oli halu välttyä erään velan maksamiselta ja saada lisäksi pienehkö rahasumma, jonka Mehtonen murhan jälkeen otti itselleen samoin kuin velkakirjan. Kun muistetaan, että kauhea rikos huomattiin vasta sunnuntaina ilman että tekijästä silloin oli minkäänlaista aavistusta, että epäilyt syyllistä kohtaan esitettiin vasta lääninkanslian kuulustelussa, että tekijä silloin oli kahdeksan virstan päässä kaupungista ja kuitenkin jo torstaina istui lääninvankilassa rikokseen syylliseksi todistettuna, niin on myönnettävä paikkakunnan poliisin toimineen hämmästyttävän nopeasti. Tämä kiitos kuuluu myös Leppävirran nimismiehelle joka hiljattain sai seudun kiitollisuuden osakseen kuuluisan Leväsen pidätyksestä.
Jälkimmäisen kiinnisaaminen tapahtui seuraavasti: Levänen oli pitänyt pilkkanaan monia takaa-ajajia. Niinpä kerrotaan että kun hänet kerran oli yllätetty saunomasta, hän oli kadonnut luukun kautta ja saunan katolle piiloutuneena kuunnellut jäljittäjiensä neuvotteluja. Niillä kultaisilla keinoilla, jotka kaikkialla tepsivät, nimismies sai selville että Leppänen oleskeli muutaman omaisensa luona eräässä torpassa erämaassa. Itse sairauden estämänä nimismies lähetti kahdeksan miestä ottamaan kiinni pelättyä miestä. Heistä kaksi harkitsi asiaa matkalla ja päätti omasta puolestaan olla lähestymättä Levästä. Muut kuusi tulivat torpalle, jonka he varovasti saartoivat, ja etsivät häntä turhaan. He luottivat kuitenkin saamiinsa tietoihin ja asettuivat väijyksiin lähimetsään. Oli jo iltahämärä, kun he näkivät tumman hahmon varovasti hiipivän puiden välissä. ”Se on Levänen”, huusi eräs heistä, antoi vauhtia hahmon liikkeisiin ja kutsui toiset seuraamaan. Heidän joukossaan oli seppä, joka oli tottunut kuumentamaan ja iskemään. Hän koetti taitoaan Leväsen päähän heti kun näki tämän korvia tarpeeksi kuumottavan ja sai aikaan, että Levänen kahden iskun jälkeen ilman eri käskyä kävi levolle. Sitten tämä tosin koetti vakuuttaa sepälle ja tämän apulaisille, että lähistöllä oli Kolehmainen, toinen kuuluisa varas. Mutta he muistivat oikeaan aikaan viisauden ”Parempi pyy käessä kuin kaksi oksalla”, olivat kyllin kovasydämisiä erottaakseen ystävät toisistaan ja kuljettivat syntisraukan heti nimismiehen luo, josta hänet tarkassa valvonnassa siirrettiin tänne Kuopioon uuteen kauniiseen vankilaan.
Vielä yksi entinen linnoitusvanki on otettu kiinni Rautalammilla ja lähetetty vankilaan. Seudulla levottomuutta lietsoneet on siten koottu oikeaan talviasuntoonsa ja heidän kadotessaan maisemista palaa rauha ja turvallisuus kunnon ihmisten asuntoihin.
Emme tiedä, johtuuko tästä vai jostain muusta syystä, mutta kelpo kaupunkimme uhkaa tulla valaistuksi. Varmaa kuitenkin on, että kolmas lyhty on ilmestynyt sen kaduille. Olisi kiitettävää, jos kaupungin muut valistuksen ystävät ja suosijat, herrat kauppiaat puodeissaan ja muut varakkaat porteillaan, seuraisivat esimerkkiä.
Ruotsin rahakriisi
Ne lukijamme, jotka eivät seuraa ruotsalaisia lehtiä, tuntevat ehkä kuitenkin Ruotsin pankin tämänhetkisen tilanteen siitä Finlands Allmänna Tidningissä olleiden parin lyhyen uutisen kautta. Asia on kuitenkin niin opettavainen, että on tarpeen käsitellä sitä hiukan laajemmin, varsinkin kun se julkisen keskustelun aiheena Suomessa on uusi.
Jo vuodesta 1834 jolloin Ruotsin pankin metallivaranto vastasi kahta viidesosaa liikkeellä olevasta setelimäärästä, on pankista voinut vaihtaa kovaa rahaa seteleitä vastaan. Pankin asettamista tälle kannalle on kutsuttu realisaatioksi, sillä kokemus on osoittanut ettei kierrossa olevaa setelirahaa sen mukavuuden vuoksi kovin paljolti vaihdeta metallirahaan ja että tieto pysyvästä vaihtomahdollisuudesta riittää säilyttämään paperirahan arvon. Loput 3/5 setelikannasta ovat silloin tietenkin vain lainaa ja niiden turva on lähinnä kiinnitetyssä kiinteässä omaisuudessa, jossain määrin myös metalleissa ja takuissa. Ruotsin pankki antaa siten lainaa kulta- ja hopeaesineitä tai metallivaakaan asetettavaa kuparia ja rautaa vastaan.
Näyttää siis siltä, että paperirahan vakavuuden täytyy riippua paljolti pankin hallinnosta. Jos lainaa nimittäin annetaan hyvin korkealle arvioitua kiinteää omaisuutta tai metallia tai epävarmoja takuita vastaan, niin paperirahan vakavuus on epävarmempaa kuin meneteltäessä päinvastoin. Epäsuotuisat suhdanteet voivat alentaa kiinteiden vakuuksien arvoa, aiheuttaa suuren määrän konkursseja jne., jolloin jokin osa paperirahasta jää vaille vastaavaa valuuttaa, luottamus pankkiin ja sen paperiin katoaa, paperi vaihdetaan metallirahaan ja kuviteltu realisaatio raukeaa tyhjiin. Onhan selvää että jos esim. 1/5 setelikannasta on vaihdettu pankin kovaan rahaan, niin jäljellä oleva valuutta vastaa vain neljäsosaa yhä kierrossa olevasta setelimäärästä, ja realisaatiolta on pohja pois. Eli niin kauan kuin tällaista vaihtoa ei tapahdu, riittävät mainitut kaksi viidesosaa kovassa rahassa turvaamaan tilanteen, mutta tilanne järkkyy heti kun pienikin osa siitä vaihdetaan pois. Sellaisia mullistuksia on tapahtunut useimmissa maissa eikä mikään inhimillinen mahti voi taata, etteikö sellaisia tapahtuisi vastakin. Niitä voidaan viisaasti toimien lykätä ja lievittää, mutta tuskinpa rahajärjestelmän järkkymistä koskaan voidaan estää.
Usein on käynyt niin, että hallitukset vaikean sodan aikana, tai joskus pelkän tuhlaavaisen taloudenpidon seurauksena ovat alentaneet kovan rahan metallipitoisuutta tai painaneet seteleitä niin runsaasti että niiden arvo on nopeasti pudonnut. Myös Ruotsissa on tällaisesta monia esimerkkejä ja siksi valtionpankki on asetettu valtakunnan säätyjen hallintaan niin että säätyjen valtuutetut myös valtiopäivien välillä määräävät pankin hallinnosta. Mutta siitä huolimatta rahajärjestelmä on nyt, kymmenen vuotta viimeisen realisaation jälkeen joutunut kriisiin, joka uhkaa laajakantoisilla seurauksilla. Pankin metallivaluutasta on tänä aikana hävinnyt noin puolet, osa aiemmin Suomessa kiertäneen setelirahan lunastukseen, osa on viety muualle ulkomaille peittämään kauppatuontia niistä. Realisaation pohja on siksi nyt järkkynyt. Setelikanta on tosin vähentynyt yhtä paljon kuin kovaa rahaa on otettu ulos pankista, siis 1/15 osalla, mutta jäljellä olevaa setelistöä varten pankin holveissa on ainoastaan kolmasosa vastaavasta valuuttamäärästä.
Ruotsalaisen setelirahan poistaminen käytöstä Suomessa on yksi niistä tapahtumista, joita ei ehkä osattu ennakoida, kun tuudittauduttiin uskoon realisaation vakaasta pohjasta. Siitä seuranneella hopean poisvaihtamisella on kuitenkin ollut tietty, helposti arvioitava rajansa. Sama ei päde muuhun hopeanvientiin. Jos kaikki olisi tasapainossa, kauppavienti vastaisi tuontia, sitä ei tarvitsisi kattaa käteisellä eikä kovan rahan vientiä silloin tapahtuisi. Jos olisi ollut ulkomaista lainaa, josta näiden kymmenen vuoden aikana olisi maksettu lyhennyksiä tai korkoja, olisi hopean vienti tästä syystä ollut ymmärrettävää. Mutta nyt on päinvastoin eräs rautaruukinomistajien ryhmittymä antanut kymmeneen miljoonaan kohoavan ulkomaisen lainan, joka siten on samalla summalla lisännyt maan kovan rahan määrää. Nykyiseen tilanteeseen ei siis ole muuta selitystä kuin jo mainittu seikka, että tuonti on viime vuosina ylittänyt viennin ja että kierrossa oleva ja mainitun lainan lisäämä kovan rahan määrä ei ole riittänyt liikatuontia kattamaan, vaan siihen tarkoitukseen on otettu pankista hopeaa ja laivattu se ulkomaille.
Odottamatonta tilannetta on ehkä hyvinkin osuvasti selitetty niin että ylimitoitettujen pankkilainojen, yksityispankkien perustamisen ja jo mainitun ulkomaisen lainan aiheuttama rahan lisääntyminen yhdessä kotimaankaupassa tavallisen luotonannon kanssa on lisännyt ylellisyydenhalua ja sen myötä kaikkien sen tyydyttämiseen tarpeellisten tavaroiden tuontia. Viralliset tiedot ovatkin varmistaneet, että tiettyjen ylellisyysartikkelien tuonti on viimeisinä vuosina kasvanut suunnattomasti, mutta osin yleisten puheiden perusteella ja osin metallirahan siirtymisestä ulkomaille on päätelty, että tullitilastojen lukuja suurentaa vielä laiton tuonti.
On totta, että Suomessa nämä asiat on esitetty vain yhdeltä puolelta ja selvästikin tehdasteollisuuden etua ajatellen, tarkoituksena saada tiukemmat esteet teollisuustuotteiden maahantuonnille. Näyttää kuitenkin siltä, että pääasiallisesti tässä esitettyihin asiatietoihin voi luottaa. Ne osoittavat, ettei pankin hallintoa voi yksin asettaa vastuuseen rahajärjestelmän häiriöistä, vaan ne riippuvat myös kunkin maan lainsäädännöstä ja hallituksen muista toimista, minkä lisäksi maailmankauppaan laajasti osallistuvat maat ovat riippuvaisia myös sen vaihteluista. Kaikkien pankkien historia osoittaa silti, että kohtuuton setelistön liikkeellelasku on johtanut sen arvon alenemiseen suhteessa kovaan rahaan, vararikkoihin ja luotonannon häiriintymiseen. Sillä vaikka setelirahalla on silloinkin näennäinen vakuus kiinteässä hypoteekkiomaisuudessa tai takuissa, niin yli tarpeen lisääntynyt rahamäärä houkuttelee riskialttiisiin hankkeisiin joissa lainanottajat menettävät maksukykynsä ja vakuus katoaa. Samoin se houkuttelee tavaroiden liikatuontiin, jota vastaan viedään metallirahaa ulos ja luottamus pankin seteleihin katoaa. Jälkimmäinen tilanne syntyy myös siten, että rahan lisääntyminen maassa nostaa kaikkien tavaroiden hintoja tavattomasti ja niiden tuonti ulkomailta tulee siten entistä edullisemmaksi. Kun pankki sitten ei enää voi lunastaa seteleitä eikä kauppias sen seurauksena voi maksaa ulkomaalaiselle, niiden arvo laskee. Silloin laskee vähitellen myös kiinteän omaisuuden ja tavaroiden arvo, vaikka se arvottomassa setelirahassa voi olla kuinka korkea tahansa. Seteliraha, joka lainattiin ulos kiinteää omaisuutta vastaan silloin kun tämän arvo vielä oli korkeampi, tai yksityisten luottoa vastaan silloin kun heidän varallisuutensa suhteessa rahaan oli suurempi, on nyt menettänyt osan tästä vakuudestaan ja sen arvo tulee laskemaan edelleen.
Näin pitkälle ei Ruotsissa vielä ole tultu. Hopean virtaaminen pankista on kuitenkin saanut huomaamaan nämä vaarat. Niiden estäminen ei ole helppoa. Setelistön sisäänotto tehtyjen lainojen irtisanomisella johtaisi yksityisiä perikatoon ja yleisen luotonannon järkkyminen olisi vahingollista myös pankille, joka siten menettäisi lainojensa varmuuden. Toinen keino, johon myös on tartuttu, on pankin metallivarannon lisääminen, mutta siinäkin on vaikeutensa. Sehän voi tietenkin tapahtua vain ulkomaisen lainan avulla tai ostamalla metalleja omasta maasta. Jälkimmäinen on sama kuin setelien painaminen, sillä maksuvälineenä voidaan tietenkin käyttää vain niitä. Niin tässä tapauksessa kuin ulkomaista lainaakin käytettäessä täytyy metallin tulla pankille kalliimmaksi kuin jos sen hintaa määräisi kovan ja setelirahan välinen käypä kurssi. Siksi onkin täytynyt turvautua varotoimiin sen estämiseksi, että tavarantoimittajat vaihtavat itselleen pankin jäljellä olevan hopeavarannon ja myyvät sen sille uudelleen. Mutta jos korkeampi hinta kuljetuskustannusten lisäksi peittää myös kaksinkertaisen kaupan korot, niin myyjille on tietysti samantekevää ottavatko ne hopean pankista päivää ennen vai päivää sen sisään jättämisen jälkeen. Jos tavarantoimittajat ovat pääasiassa kotimaisia miehiä, eli jos hopeaa ostetaan seteleillä tai obligaatioilla, niin silloinhan metallivaranto voidaan jälleen nostaa kahteen viidesosaan jälleen kasvaneesta setelikannasta. Näyttää kuitenkin siltä, että samat syyt jotka ovat johtaneet tuonnin kasvuun ja metallirahan maastavientiin, silloin vaikuttaisivat edelleen. Rahamäärä nimittäin pysyy entisellään, tavaroiden hinta pysyy siten korkeana ja voitto niiden tuonnista samana. Tai toisin sanoin: rahan hinta suhteessa tavaroihin pysyy yhtä alhaalla ja kovan rahan maastavienti houkuttelee siten jatkuvasti. Tätä järkeilyä vastaan voi tietysti sanoa, että esim. Englannin pankki on myös vaihtanut metallivaluuttaa 2 1/2–3 prosentin tappiolla, mutta siihen voi myös lisätä, että sen tilannetta ei siinä tapauksessa ole vaarantanut sen paremmin liiallinen setelinanto kuin kierrossa olevan rahan paljous ylipäänsäkään. Tämän todistaa yksinkertaisesti se, että Englannin vienti puolentoista vuosisadan aikana (Englannin pankki perustettiin 1694) on jatkuvasti ylittänyt tuontia enemmän kuin missään muussa maassa on tapahtunut. Emme tällöin puhu Englannin yksityisistä pankeista, joista monet ovat menneet nurin varomattoman setelinannon tuloksena. Jos nämä ja vastaavat esimerkit muista maista todistavatkin pankkiyhtiöinä perustettujen pankkien hyödyllisyyttä vastaan, niin sitä vastoin juuri Englannin pankki (Bank of England) samoin kuin Ranskan ja useimpien muidenkin maiden yksityisinä yhtiöinä toimivat pankit todistavat, että ne hallituksen sopivasti valvomina hoitavat asiansa erittäin turvallisesti. Kehottaahan yksityisen välitön etu asiaankuuluvaan varovaisuuteen voimakkaammin kuin velvollisuudentunne suhteessa yhteiskuntaan.
Jos taas puhutaan nimenomaan mainitusta ruotsalaisten ruukinomistajien tekemästä ulkomaisesta lainasta, niin on pakko uskoa sen todella edistäneen nykyisten epäkohtien syntymistä. Näyttäisi tosin siltä kuin maan vallitsevaa tasoa alempikorkoinen laina tuottaisi sille etua. Kiistatonta onkin, että lainanottaja hyötyy, olkoon se valtionkassa tai jokin yhtiö. Mutta jos rahamäärä maassa on niin suuri kuin sen tällaisessa tilanteessa täytyy olla, niin sen lisääminen ulkomaisen lainan avulla johtaa maan välttämättä edellä kerrottuihin seurauksiin. Rahavarannon nopea kasvu nostaa välttämättä tavaroiden hintaa eli laskee rahan hintaa suhteessa niihin, sekä rohkaisee tuomaan tavaroita ja viemään rahaa. Jos syntynyt rahavaranto leviää maahan metallirahana niin se kulkeutuu pian jälleen ulos; jos se annetaan seteleinä niin ne virtaavat pankkiin ja vaihdetaan metallirahaan jota myydään ulkomaalaiselle. Ainoa vastalääke ulkomaisen lainan tällaista vaikutusta vastaan, jos laina on tarpeellinen, näyttäisi olevan se, että vedetään sisään suunnilleen sama määrä jo kurssitettua kovaa rahaa. Siellä missä paperirahaa on julkaistu hypoteekkia vastaan, näyttäisi tämän toteuttaminen käyvän helpoimmin siten, että uutta lainanantoa vältetään tai vaikeutetaan vaatimalla parempia vakuuksia. Rauhanaikaisessa lainanotossa tällainen varotoimi on erityisen tarpeellinen. Sodankäyntiin otetusta lainasta menee osa tavallisesti heti maasta ulos sodan tarpeisiin, niin ettei se lisää kierrossa olevaa rahamäärää. Niinpä esim. Englannin valtiolainat ovat menneet sotakuluihin ja avustuksiin, lisäksi osa niistä muodostaa pankin perusrahaston.
Suomen kannalta erityisen tärkeä on se havainto, joka nykyisessä rahakriisissä on tehty luottolainsäädännön suhteen. Vaikka luottolait Ruotsissa ovatkin osin ankarammat kuin Suomessa, on kuitenkin täysin aiheellisesti katsottu kotimaankaupassa tavaksi tulleen luotonannon sekä haittaavan teollisuutta että ruokkivan liiallista ylellisyyttä ja turmeltunutta elämäntapaa. Olemme aiemmin maininneet tässä suhteessa ehdotetusta uudistuksesta, että kauppakirjojen todistusvoima poistettaisiin ja otettaisiin käyttöön osoitukset, joissa olisi vaihto-oikeus. Siitä, että kunnon uudistus tässä asiassa olisi niin elinkeinoelämän kannalta kuin moraalisessakin mielessä tervetullut myös Suomessa, tarvinnee vain mainita jotta ajatus hyväksyttäisiin.
Jokainen lukija on varmasti niitä vaikeuksia ajatellessaan, joihin rahajärjestelmä ja yleinen luottolaitos Ruotsissa nyt ovat joutuneet, myös kiittänyt meidän maamme onnellista tilannetta, sillä täällä toteutettu realisaatio on vapauttanut meidät kaikista vaaroista tällä taholla. Kunpa edes kaukainenkaan tulevaisuus ei millään tavoin uhkaisi tämän niin tavattoman hyödyllisen hankkeen tuloksia. Silloin sen toteuttamista tullaan pitämään yhtenä isänmaallemme onnellisimmista tapahtumista.
Ovatko ranskalaiset viisasta kansaa?
Monikaan arvoisista lukijoistamme ei varmaan koskaan ole esittänyt tätä vaativaa kysymystä. Ja ne, jotka sen ovat tehneet, voivat monista kirjoista lukea, että Ranskan kansa on kevytmielisten lörpöttelijöiden ja tanssimestarien seurue. Ja tuskin voisi muuta luullakaan sukukunnasta, joka sanoo ”oui” sen sijaan että sanoisi oikein kunnolla ”kyllä” ja joka vain resuneeraa kun pitäisi puhua järkevästi. Jokainen sitä paitsi tietää, että ymmärrys, joka siis ei kuulu myöskään meille suomalaisille, on puhtaasti ruotsalainen asia, että se on tullut Ruotsiin Saksasta ja että ranskalaiset eivät ole rakkailta naapureiltaan ottaneet vastaan muuta kuin rahaa ja aiheita leikinlaskuunsa. Korkeintaan voi vielä lisätä, että he ovat kovalla kädellä ryövänneet kilteiltä saksalaisilta heidän kankipalmikkonsa.
Ja kun minkäänlainen ymmärrys ei sitä kautta ole saavuttanut ranskalaisparkoja niin on melkein mahdotonta ajatella, mistä sellaista olisi heille sitten tullut. Emme tietenkään halua kieltää, että sitä olisi yllin kyllin eräässä maailmankuulussa sanomalehdessä, siinä joka tosin kainosti antaa ymmärtää, että ”myös muissa maan lehdissä on sama tilanne” kuin sen omilla arvokkailla palstoilla, yhden ainoan ”puutteellista asiantuntemusta” lukuun ottamatta, mutta jonka tavattoman vaatimattomuuden emme mitenkään sallisi näin alentaa lehden omaa, kaiken vertailun yläpuolelle kohoavaa arvoa – tarkoitamme Borgå Tidningiä. Mutta valitettavasti Porvoo sen paremmin kuin herra Viderholmin kirjapainokaan eivät sijaitse Ranskassa, kelpo kaupunki tuskin edes ranskalaisella kartalla. Sitä paitsi järkevän lukemisen valitsemiseksi vaaditaan jo jonkinlaista ymmärrystä ja siksi onkin aihetta epäillä, ovatko ranskalaiset ymmärtäneet oman onnensa ja liittyneet siihen onnelliseen yleisöön joka ”vuosittain kasvavan tilaajamäärän välityksellä on osoittanut Borgå Tidningille suosiota, joka jo saatujen tilausten perusteella näyttää jatkuvan myös tänä vuonna.” Ranskan kansa kärsii siis korvaamattoman menetyksen varsinkin kun sama lehti suvaitsee kertoa tuon kansan ”muuten monessa tapauksessa olevan varsin ymmärtäväistä”.
Mistä armollinen ”suosio” johtuu ja tuleeko se tänä vuonna jatkumaan, sitä meidän ei ole sopivaa tässä arvailla. Käsittämättömäksi täytyy kuitenkin jokaiselle edellä esitettyä ajattelevalle jäädä se, että tällaisella asiantuntemuksella armoitettu B. T. voi puhua sellaisesta kansasta kuin ranskalaiset niin suurenmoisin sanakääntein ettei se kutsu heitä esim. ”viisastelijoiksi” tai ”näsäviisaiksi” vaan ”ymmärtäväisiksi” eikä vain siinä tai tässä suhteessa vaan ”monessa tapauksessa”. Vielä käsittämättömämpää on, että B. T. ei ole yksilöinyt näitä tapauksia. Sellainen on vakavaa varomattomuutta. Sillä jos B. T. muuten sen hyväntahtoisesti sallii, niin mehän voisimme uskoa, että mainittu kansa esim. viimeisen puolen vuosisadan aikana on tehnyt kymmenkunta suurempaa vallankumousta ynnä tusinoittain pieniä kapinoita, erottanut keisarin ja kolme kuningasta jne. ja että se tänä päivänä punastumatta nauttii poliittista vapautta ja toivoo sitä vieläpä lisää, ja että kaikki tämä on yksi niin olennainen ”tapaus” sen käyttäytymisessä, että siihen tuskin jää ”monta” enää jäljelle. Sanokaamme suoraan: ranskalaiset saavat odottaa kauan ennen kuin Saima sanoo heitä ymmärtäväisiksi, mutta pyydämme nöyrimmin B. T:n vaikenemaan siitä, että Saima tekee niin (tai jättää tekemättä) vain siksi, ”ettei se mitenkään olisi samaa mieltä B. T:n kanssa” ja siten säilyttää jonkinlaisen itsenäisyytensä suhteessa tähän. Myönnämme tämän olevan uskallettua, mutta ”lukijat tulevat hämmästymään suurta valoa, joka on koittanut pimeyteen”. B. T., joka on ollut niin armollinen Ranskan kansalle, saa säälistä suoda pienen edun myös Saimalle. Illuusiohan on pelkästään Saiman: yksi tai kaksi osoitusta siitä lajista, jonka B. T. on itselleen kehittänyt ei saa lukijoita erehtymään oikeasta valosta yhtä vähän kuin ranskalaisille tuhlattu ymmärrys merkitsee suurtakaan vähennystä B. T:n omissa varastoissa.
Ruotsalaisia sanomalehtiä
Helsingfors Morgonblad, joka viime aikoina on osoittanut nuortunutta henkeä, esittää numerossaan 69 rohkeita sanoja maamme lehdistön tasosta. Mutta näyttää niin kuin kelpo lehti häpeäisi niitä myönnytyksiä joihin se on langennut. Sanottiinhan mainitussa artikkelissa vielä, että maan lehdet ”ovat sitä mitä niiden ei pitäisi olla, nimittäin kaiken mahdollisen vieraalta lainatun sivistyksen tilkkutäkki ilman omaa pohjaa ja kansallisuutta”. Mutta jo viikkoa myöhemmin lehti sanoo muiden maiden, erityisesti Ruotsin lehdistön olevan suunnilleen samalla tasolla kuin suomalaisenkin – ja vaiettakoon toistaiseksi muista kannanotoista joiden tarkoitus yhtä lailla näyttää olevan kieltää kaikki ensiksi mainitun kirjoituksen väitteet.
On samantekevää, johtuuko M. B:n lievästi sanoen kevytmielinen poikkeama omasta opistaan sokaistumisesta vai siitä, ettei lehti tunne todellista asiantilaa. Onhan ensinnäkin hiukan ajattelematonta vaatia, että Ruotsin kaltaisessa maassa jokin lehti voisi saavuttaa laajempaa levikkiä puuttumatta politiikkaan, kun uskonnollisia aiheita lukuun ottamatta ei ylipäänsä ole mitään muuta joka yhtä paljon koskettaisi suurta yleisöä kuin sisäpolitiikka. Sitä vastoin väite, että Ruotsin lehdistön käsittelisi ”yleistä taloudellista lainsäädäntöä, porvarillisen lain säädöksiä, kunnallisasioita ym. harvoin ja pinnallisesti” todistaa kevytmielistä nokkeluutta jota tuskin olisi arvon Morgonbladetilta odottanut. Jo ne ruotsalaislehdet, joita voi tilata Suomeen, todistavat joka päivä päinvastaista. Katsokaamme esimerkiksi, mitä Svenska Biet on kirjoittanut näistä asioita tänä vuonna ennen valtiopäivien alkua ja lukekaamme artikkelit alkeisoppilaitoksista, palovakuutusyhtiöstä, Hallannin kirkontiloista (monimutkainen maanomistuskysymys), rangaistuksista ja rangaistuslaitoksista, kertomukset Talousseuran ja ruukinomistajien kokouksista, Norrköpingin tehtaista ja muustakin, Tukholman vartioinnista ym.; osaksi erittäin seikkaperäisiä ja hyvin kirjoitettuja artikkeleita. Edelleen alkuperäisartikkeleita Englannin köyhäinlaeista, Ateenan kansanvallasta ja muotokuvia oman aikamme kirjallisuushistoriasta, molemmat viimeksi mainitut erittäin arvokkaita, ja lisäksi kotimaisen tieteellisen kirjallisuuden ja musiikin arvostelua, myös viimeksi mainittu erityisen ansiokasta. Konstitutionelle on alun alkaen käsitellyt lähes yksinomaan taloudellisia asioita ja Ruotsin raha- ja luottolaitosta väsymättömän uutterasti. Ja silti jokainen Ruotsissa oleskellut myöntää Aftonbladetin, sanottakoon siitä muuten mitä tahansa, käsitelleen taloudellisia ja lainsäädännöllisiä kysymyksiä paremmin kuin mikään muu lehti. Tulli ja elinkeinolainsäädäntö ovat tämän lehden vakituisia aiheita, samoin laillista suojelua koskevat lait, vankiloiden ja oikaisulaitosten tila, rikoslait ja niiden soveltaminen, perintölait, verotusta koskevat lait ym. sanalla sanoen kaikki kansan laajoja piirejä erityisesti koskevat lainsäädännön osat. Vielä on syytä muistuttaa monivuotisesta virkaylennyslakeja, papinvaaleja, papiston palkkausta, kaupan ja tehtaiden tilaa ym. koskevasta keskustelusta. Myöskään Dagligt Allehandasta ei puuttunut ansiokkaita kirjoituksia näistä aiheista niin kauan kuin Vinterbladetin nykyinen julkaisija oli sen avustajana. Lehden nykyistä tilannetta emme tunne. Edelleen on varsin kiinnostavia paikallislehtiä kuten äärikonservatiivinen Samlaren, maltillisen liberaalit Barometern, Östgötha Korrespondenten ja Najaden jotka ainakin pari vuotta sitten jokainen jättivät Suomen lehdistön varjoonsa. Arvoisat kollegamme eivät ehkä tahdo uskoa, mutta vakuutamme, että meidän mielestämme ne harvat kappaleet Saimaa jotka nyt menevät Ruotsiin, saisivat mieluummin jäädä omaan maahamme etteivät ne antaisi aihetta vertailuun joka ei voi päätyä muuten kuin suomalaisen kirjallisuuden kannalta epäsuotuisasti.
Pitäisi puhua myöskin Ranskan, Englannin ja Saksan lehdistä. Jos Morgonbladetin toimitus on joskus lukenut esim. Augsburger Allegemeine Zeitungia, Siècleä, Nationalia tai kahdesta ensiksi mainitusta otteita Englannin lehdistä (joita me tunnemme vain tätä kautta), niin sen pitäisi hävetä puhuakaan vertailusta. Mutta maamme lehdistö on niin kauan ja niin hyvin ruokkinut itserakasta sokeutta etenkin maamme kirjallisuuden suhteen, että meidän kohtuullinen odotuksemme ei toteutune helposti. Tämän sokeuden nimittäminen mauttomuudeksi on ansaitsematonta hienotunteisuutta ja M. B:n tässä käsitelty artikkeli olisi antanut kritiikille aiheen huudahtaa: ”Mit solchen Leuten muss ich mich herumschlagen”! [Sellaisten ihmisten kanssa joudun tappelemaan!]
–––––––––––––––
Olemme vaivautuneet emmekä suinkaan iloksemme käymään vielä läpi B. T:n tämän vuoden ensimmäisten kuuden kuukauden ajalta ja löytäneet kolme lähetettyä kirjoitusta (nroissa 7, 41, 42, yhteensä 7 palstaa), joita voidaan pitää perusteltuina kannanottoina, mutta emme yhtään esitettyjä mielipiteitä perustelevaa toimituksen omaa artikkelia, lukuun ottamatta jo mainittuja 10 palstaa viiden kuukauden ajalta jne. B. T. suvaitkoon siis ilmoittaa, mitkä sen mainitunlaatuiset artikkelit olemme unohtaneet luettelostamme. Tehtävä on varmasti helppo, kun ”useimmat” kuulemma sisältyvät tähän ryhmään.
