Uutisia
Huhu Espanjasta tietää kertoa, että hallituksen joukot olisivat vallanneet Alicanten. Madridissa ollaan katkeria siitä, ettei noiden joukkojen kenraali antanut ampua kaikkia otettuja vankeja. Tämän verilöylyn aikana on vietetty karnevaaleja, tanssittu, naamioiduttu ja juhlittu enemmän kuin koskaan. Siellä täällä tehdään suuria valmisteluja kuningatar Kristiinan vastaanottamiseksi, hän on jo ohittanut Barcelonan. Savon nietoksista asiaa tarkastelevan mielestä tässä villissä elämässä on jotain samankaltaista kuin siinä kuolemanhoureisessa ilossa, joka hirmuhallituksen aikana riehui Ranskan vallankumousvankiloissa.
Bravon hallituksen periaatteet muuten viittaavat vahvasti taantumuksen suuntaan ja niin ollen Espanjassa on luvassa lisää vallankumouksia.
Ranska. Hallituskipeät oppositiomiehet ovat edustajankamarissa arvostelleet paikalla ollutta ministeriä Otaheitin [Tahitin] palauttamisesta Ranskan hallintaan. Ministerin on katsottu toimineen tässä asiassa vain Englannin pelossa. Anomukset Pariisin linnoittamisesta sekä keskustelut salaisista rahastoista antanevat hallituksen vastustajille uudemman tilaisuuden jännittää turhaan voimiaan tämän istuntokauden aikana. Amiraali Dupetit Thouars kuuluu joka tapauksessa saavan kunniamiekkansa.
Englanti. Joka haluaa nähdä, miten rauhallisesti Englannin parlamentin hyvin syöneet puhujat suhtautuvat muutaman miljoonan irlantilaisen kurjuuteen, voivat lukea Finlands Allmänna Tidningistä Lordi Russellin aloitteen herättämästä keskustelusta.
Ruotsi. Tukholmassa tervehditään uutta kuningasta riemuhuudoin. Freja-lehti, joka jo vuosikaudet on toisin kuin Aftonbladet pyrkinyt luomaan perustuslaillista oppositiota ilman nöyristelevää suurten joukkojen suosionkalastelua, on vallanvaihdoksen jälkeen ottanut nimen ”Den Constitutionelle”. Turussa ja Helsingissä uusi nimi lienee jo nähty, mutta jo kahtena postipäivänä lehti on jäänyt saapumatta Kuopioon. Olisi hauska nähdä, eikö se ole kyllin liberaali kirjoittaakseen nimensä K:lla.
Porvoo. Hänen Keisarillinen Majesteettinsa on armollisesti myöntänyt 100 000 hopearuplan korottoman lainan kaupungin asukkaille kaupungin uudistamisesta aiemmin laaditun suunnitelman mukaiseksi. Katujen ja julkisten paikkojen suunnitteluun on myönnetty lisäksi julkista tukea 5 000 hopearuplaa.
Varkaus. Sikäläisen ruukin yhteydessä on aloittanut toimintansa valimo, jonka tuotevalikoimaan kuuluu helloja, keittoastioita, rautaristikoita haudoille ja portaisiin jne. Valimon edustajan kirjeessä luvataan hyvää tavaraa edulliseen hintaan.
–––––––––––––––
Etsimme pääkaupungin lehdistä uutisia turhaan. Kerrotaan kuitenkin, että Virosta on salakuljetettu maahan jään yli melkoinen määrä turkiksia – susien selässä. Bessarabiassa toimiva luutnantti Leopold, joka tuntuu olevan tavattoman kiinnostunut monenmoisista asioista, saa tietoonsa senkin, että monet Helsingin Mustit ovat joutuneet mainittujen salakuljettajien uhreiksi – ja hänen välityksellään saamme myös me ja lukija tämän onnen – siis tiedon tästä asiasta.
–––––––––––––––
Morgonbladet ilmoittaa eräiden Saiman huomautusten johdosta, että Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralla on alkaneena toimintavuotena samat pyrkimykset kuin kaikkina muinakin vuosina. Yleisö tietää kuten mekin, että näiden pyrkimysten kauniina tuloksena ovat toht. Lönnrotin julkaisemat teokset. Meille opetetaan myös Seuran kokouksissa tulevaisuudessa pidettävien puheiden osalta, ettei kukaan ”voi vakuuttaa Saimalle, etteivät juuri nämä puheet voi antaa aihetta vuosikirjojen julkaisemiseen”. Lukija muistanee, että Saima ehdotti tätä saatuaan tiedon Vaasasta luvatusta suomenkielisestä aikakauskirjasta, kuten hän myös havaitsee, ettei Seuralta liene olemassaolonsa kolmentoista vuoden aikana puuttunut tällaisia aiheita tämän säännöissään ilmaistun tarkoituksen toteuttamiseen. Suomi-julkaisunkin kohtalo lienee tuoreessa muistissa. M. B. ilmoittaa lisäksi, että on yhdentekevää, aloitetaanko uuden oikeinkirjoituksen käyttöönotto ”teoksissa, joita Seura ehkä julkaisee” (ks. Saima nro 11) vai suomenkielisessä aapisessa, ja sikäli kuin kykenemme ymmärtämään M. B:n tekstiä yhdentekevää on myös, tapahtuuko ensiksi mainittu toimenpide ilman jälkimmäistä.
Lisäksi M. B. varoittaa kollegoitaan käymästä henkilökohtaisuuksilla Saiman julkaisijan kimppuun, mikä on ystävällistä, mutta haluaa ainoastaan itse pitää säälivästi huolta hänen ”päästään ja sydämestään” – mikä on vielä ystävällisempää.
–––––––––––––––
Monet maan ”nuoremmista kynänkäyttäjistä” ovat ilmaisseet hämmästyksensä siitä, miten kauan Finl. Allm. Tidningin matka Helsingistä Kuopioon kestää, sillä heidän hyviin perusteisiin nojaavan käsityksensä mukaan uutiset ehtivät samassa ajassa Lontoosta ja Pariisista Helsinkiin. Asia on yksinkertainen. Viikon toisen postin mukana tänne saapuu joka keskiviikkona tai torstaina 6 F. A. T:n numeroa, joista viimeinen on ilmestynyt edellisenä perjantaina ja vanhin on siis 12 –13 päivän ikäinen. Asiaintila todistaa vain sen, että Kuopio on kaksin verroin kauempana Euroopan kulttuurin keskipisteestä kuin Helsinki. Emme suinkaan epäile sitä, että Kuopio on tässä suhteessa yhtä onnellisessa asemassa kuin läntinen Siperia. Mitäpä tällaisissa oloissa voidaan odottaa kaupungin sanomalehdiltä, joilla ei lisäksi ole ollut käytettävissään ”nuorempia kynänkäyttäjiä”, joiden neronleimauksia ne olisivat voineet tarjoilla.
Kuopio
Odotamme, että arvoisa yleisö odottaa sangen jännittyneenä ja kiinnostuneena teatteriarvosteluja Kuopiosta. Ilmestys on kuitenkin vielä niin nuori, ettei tilaisuutta varman mielipiteen ilmaisemiseen ole. Muuten mikään tilanne ei olisi otollisempi. Kun nimittäin arvostelija ei vielä ole varsinaisesti ollut todistamassa teatterimme suorituksia, hänellä ei tietenkään voi olla varmaa mielipidettä sitä vastaan eikä sen puolesta, ja näin ollen hänen puolueettomuutensa on täydellinen.
Pidämme kuitenkin tärkeänä sitä, ettei teatteriarvostelulle käy kuten jo uhkaa käydä tämän vuoden lumille. Täällä on nimittäin ollut vain viikon verran etelätuulta ja lämpimiä päiviä, ja lumikerros on silti jo ohentunut tuntuvasti. Tämä johtuu siitä, ettei suojasää ole tänä talvena lainkaan katkaissut tiheitä lumisateita, joten lumi on löyhää ja kevyttä. Jäät eivät ole erityisen vahvoja, ja ne ovat painuneet lumimassojen alla, ja nouseva tulvavesi on nopeasti kohonnut niiden läpi. Jos samaa lämmintä säätä jatkuu vielä pari viikkoa, voidaan täällä siis toivoa kevättä odottamattoman varhain näin ankaran ja runsaslumisen talven jälkeen.
Kaikkien narrien päivä
Lapsuuden suloisina päivinä, kun levoton ihmissydän on vielä niin tyyni, että voileipä tai rauhallinen nurkkaus päivän leikkien jälkeen tuudittaa sen viattomasti unohtamaan kaiken mitä on ollut ja mitä tuleman pitää, ei ole myöskään monia asioita, jotka kykenisivät sitä viekoittelemaan ja pettämään. Silti pienokainen on haluttu totuttaa pettyneisiin toiveisiin. Hän toivoo kuitenkin niin vähän, ettei häntä ole ajateltu voitavan pettää kuin kerran vuodessa. Ja huhtikuun sää on antanut kuun ensimmäiselle päivälle kunnian olla viattomien narraamispäivä.
Neljänä, viitenä tai kuutena vuonna peräkkäin vangittiin joka huhtikuun ensimmäisenä susi, joka sitten oli nähtävillä jossain kaupungilla. Kunpa maailmassa ei koskaan olisi ollut sen pahempia petoja! Uskollisesti lähdin joka vuosi ulos nähdäkseni sen. Vasta viimeisenä vuonna palasin puolimatkasta takaisin. Silloin aurinko sai mustan tahran ja aavistin ensimmäistä kertaa, että kirkkaimmassakin valossa voi olla mustia tahroja. Katselin epäillen tuonne ylös kunnes kyyneleet virtasivat lämpiminä nuorille poskille. Katkeria ne eivät olleet, mutta ne olivat ensimmäiset pilkan kohteeksi joutuneenodotuksen aiheuttamat. – Mielellään sillä tavalla tuli narratuksi. Aprillipäivä oli kyynelineenkin onnellinen päivä!
Tulivat toiset päivät. Vapaiden purojen solina, puhkeavat lehdet ja leivosen livertely loivat avoimeen sydämeen odotuksia ja unelmia. Salavihkaiset katseet yli vihreänä hymyilevän maan saivat sen avartumaan mutta silti se jäi ahdistuneeksi. Kaikkien toiveiden päämäärä oli niin kaukana. Kaikkien narrien päivä oli poissa.
Mennyttä oli pian sekin ikä. Unelmat kasvoivat vahvoiksi haluiksi, jotka olisivat valloittaneet puoli maailmaa yhtä helposti kuin tytön sydämenkin. Mutta arka sydän kenties pelkäsi yrittää, se jäähdytti sen mikä ennen hehkui. Se jäähdytti kaiken maan päällä ja maan itsensäkin ja puoli maailmaa kutistui moneksi surkeaksi pikkuasiaksi niin kuin poimittu hedelmä kutistuu heinäkuun auringon paahteessa. Aprillipäiviä olikin nyt tusinoittain. Mutta kaikkien narrien päivä oli ennen muuta se, jona unelmat todellakin jäivät unelmiksi ja jona vahva halu sai tuntea oman heikkoutensa – silloin kun se sammui.
Vain yksi kipinä hehkui. Valittavat tuulet pyyhkivät kenttiä, joilla ihmiskunta raataa, kärsii ja vuodattaa kyyneleitä. Ne puhalsivat kipinän leimuavaan liekkiin. Narrienpäivä hävisi taas hämärään kaukaisuuteen josta se kimalteli kuin voiton suoma lepo.
Mutta kimallus katosi sitä mukaa kuin vaeltaja lähestyi määränpäätään ja työ kävi yhä raskaammaksi. Päämäärä oli enää pelkkä lepo, ilman mitään voitonriemun hohtoakin. Se päivä oli joka hetki lähellä, mutta seuraavana hetkenä taas kaukana. Narrinpäivistä ei ollut pulaa, mutta muita päiviä ei tainnut olla lainkaan.
Ja ponnistusten myötä huhtikuun ensimmäisestä tulee jälleen ainoa narrauspäivä, ja varmasti kaikkien narrien päivä, niidenkin jotka luulevat olevansa viisaita. Se ei ole enää niin kuin lapsuudessa, että se vain tulee. Se ei tule, vaan se narraa narrit luokseen – ja kuitenkin siitä tulee jälleen onnen päivä, vaikka kyynelten kera.
–––––––––––––––
Helsingin lehdet kertovat, että Hänen Keisarillinen Majesteettinsa on myöntänyt tohtori Lönnrotille viiden vuoden virkavapauden piirilääkärin palkalla, jotta tämä voisi rauhassa saattaa päätökseen jo aloittamansa kirjalliset työt, lähinnä suomen kieliopin ja sanakirjan. Tämä uusi osoitus armollisesta huolenpidosta suomen kieltä ja kirjallisuutta kohtaan ilahduttaa varmasti kaikkia. Emme voi silti unohtaa toivettamme, että yliopisto olisi jo kauan sitten voinut kiinnittää Lönnrotin persoonan itseensä ja liittää hänen nimensä vuosikirjoihinsa, joita ei liian rikkaiksi voi sanoa. Silloin Lönnrotin ei olisi tarvinnut hankkia välttämätöntä elatustaan muualta kuin siltä tieltä, jota hän koko sielunsa innolla on kaikissa epäsuotuisissa olosuhteissa seurannut.
Toinen maanmiehemme, maisteri Castrén, jonka isänmaalliset pyrkimykset ovat tuttuja jokaiselle lukijallemme, saa kiittää Venäjän hallituksen avokätisyyttä mahdollisuudestaan toteuttaa niitä. Hän on yliopistossa palkattomana dosenttina, muttei ole saanut siltä minkäänlaista tukea suomen kielen ja maamme historian tutkimusta palveleville matkoilleen. Onneksi hänellä on Pietarin Tiedeakatemian suositukset.
–––––––––––––––
Joka päivä saadaan tietoja Suomen historiantutkimuksen uusista edistysaskelista. Arvoisa lukija epäilemättä tuntee kuuluisan mestari Abrahamin – kyseessä ei ole kaikkien juutalaisten isoisä, vaan Upsalan maineikas arkkipiispa Abrahamus Andreae Angermannus. Oppinut maailma on kauan – yli kaksisataa vuotta – ollut tietämätön eräästä tämän mestari Abrahamin elämän hyvin tärkeästä seikasta. Ymmärtäähän jokainen, miten suuresti ihmisten toimintaan vaikuttavat asuinpaikka, ympäristö, elämäntapa, ravintoaineet ym. On toki tiedetty, että epäsuosioon jouduttuaan ja piispanistuimelta pudottuaan mainittu mestari Abraham sai kruunun patronaatin alaisen seurakunnan hoitaakseen Suomesta, Ahvenanmaalta, missä kalaa riittää. Koko oppineiden tasavalta on kuitenkin, lukuun ottamatta yhtä poikkeusta, johon nyt on liittynyt toinenkin, syyllistynyt tässä asiassa anteeksiantamattomaan virheeseen olettaessaan Abrahamin olleen ainoastaan Saltvikin kirkkoherra. Paremmat tiedot asiasta on ainoastaan hra Dryseliuksella, joka sanoo Abrahamia Finströmin kirkkoherraksi. Kukaan oppinut ei myöskään ole saanut päähänsä sangen luontevaa ajatusta käydä läpi Turun linnan asukasluetteloa; siellähän Abrahamkin suvaitsi majailla jonkin aikaa. Tuosta luettelosta käy kuitenkin selville paitsi sitä, että mestari Abraham Finströmistä on suljettu linnan vankilaan 1580, myös Finströmin mestari Abrahamin kappalaisen Björnin sama kohtalo. Suomen Tiedeseuran puheenjohtaja, joka on tämän löydön tehnyt, huudahtaa aivan aiheellisesti: ”On kerrassaan mahdotonta uskoa, ettei Turun linnassa olisi tarkoin tiedetty, minkä seurakunnan kirkkoherrana sellainen merkittävä mies kuin mestari Abraham toimi.” Tulokseksi saadaan, että joko Abraham oli saanut siirron Saltvikista Finströmiin tai sitten kantoi silakkakymmenyksensä sekä Saltvikista että Finströmistä.
Voidaan epäilemättä pitää todellisena onnena historiantutkimukselle, että mestari Abraham parka teljettiin selliin, ja vieläkin suurempana onnenpotkuna sitä, että saman kohtalon koki myös ukko Björn. Muutenhan kysymys olisi ratkaisematta vielä tänäkin päivänä. Saapa nähdä, millä tavalla oppinut maailma Suomen Tiedeseuran ulkopuolella ottaa tämän ratkaisun vastaan.
